University of Helsinki
Kaijus Ervasti: Konfliktinratkaisun uudet tuulet
Konfliktit arkielämässä
Ihmisille syntyy jatkuvasti erilaisia konflikteja arkisissa yhteyksissä kuten työssä, opiskelussa, perheessä ja asumisessa. Konfliktit ovat osa arkista kanssakäymistä ja inhimillistä vuorovaikutusta, eikä niistä voi päästä kokonaan eroon loukkaamatta ihmisten vapautta ja demokratiaa. Usein konfliktit nähdään kielteisinä ilmiöinä ja ajatellaan, että ne vaikuttavat negatiivisesti ihmisiin ja heidän välisiin suhteisiinsa. Joidenkin mukaan konfliktit ja konfliktien ratkaiseminen antavat kuitenkin mahdollisuuden osallistumiselle, sosiaaliselle kanssakäymiselle ja henkiselle kasvulle, eikä niitä tarvitse nähdä vain kielteisinä asioina. Tällöin konfliktit nähdään väistämättömänä ja hyödyllisenä osana ihmisen kehityksessä.
Konflikteilla on kuitenkin tapana eskaloitua tai pahentua ajan myötä, jolloin pienenä alkanut konflikti ryhtyy laajenemaan. Usein kielenkäyttö koventuu, osapuolet alkavat nähdä toisensa stereotyyppisesti ja käyttäytyminen muuttuu tuhoavammaksi osapuolten suhteen kannalta. Tällöin konfliktin ratkaisemiseen tarvitaan yleensä ulkopuolista apua, eikä se onnistu vain keskinäisellä neuvottelulla.
Konflikteja ratkaistaan monissa eri menettelyissä
Valtaosa yhteiskunnassa syntyvistä konflikteista ratkaistaan samassa sosiaalisessa ympäristössä, missä ne ovat syntyneetkin. Vain harvat konfliktit ajautuvat lakimiesten käsiteltäviksi tai institutionaalisiin konfliktinratkaisumenettelyihin. Konflikteja ratkotaan siis paljon neuvottelemalla. Viime vuosikymmeninä on kehitetty myös runsaasti uusia konfliktinratkaisun muotoja. Konfliktitutkimuksessa onkin samalla käännytty vaihtoehtoisen konfliktinratkaisun puoleen eli tuomioistuinmenettelyille vaihtoehtoisten menettelyiden puoleen.
Pohjoismainen hyvinvointivaltio sisältää useita konfliktinratkaisumenettelyitä ja –instituutioita. Hallinnossa on erilaisia neuvontapalveluita kuten kuluttajaneuvonta, joiden yhteydessä ratkaistaan myös konflikteja. Lisäksi suomalaisessa hallinnossa on useita erilaisia asiamiehiä, kuten kuluttaja-asiamies, jotka myös osallistuvat konfliktien ratkaisemiseen. Suomalainen hallintokoneisto sisältää myös useita konflikteja ratkaisevia lautakuntia. Tällainen on esimerkiksi kuluttajariitalautakunta, joka antaa ratkaisusuosituksia elinkeinoharjoittajien ja kuluttajien välisissä konflikteissa. Julkisella sektorilla on myös erilaisia sovittelupalveluita.
Suomessa myös yksityisellä sektorilla on useita konfliktinratkaisujärjestelmiä. Liikeyritykset käyttävät konfliktien ratkaisemiseen välimiesmenettelyä, josta on säädetty oma lakinsa. Eri elinkeinoaloilla on myös omia itsesääntelyjärjestelmiä, joissa ratkaistaan konflikteja. Tällaisia ovat esimerkiksi julkisen sanan neuvosto, joka valvoo median etiikkaa, Suomen Asianajajaliiton valvontajärjestelmä, jossa valvotaan asianajajien etiikkaa sekä esimerkiksi mainonnan eettinen neuvosto. Yksityisellä sektorilla on myös useita erilaisia sovittelujärjestelmiä.
Sovittelun voittokulku
Suomessa on lukuisia virallisesti tai epävirallisesti organisoituja sovittelujärjestelmiä eri alojen konfliktien ratkaisemiseksi. Sovittelun käyttö on lisääntynyt runsaasti etenkin 2000-luvulla yhteiskunnan eri aloilla.
Suomessa aloitettiin 1980-luvun alkupuolella rikossovittelu kuntien sosiaalitoimen alaisuudessa. Tämä sovittelutoiminta on vahvasti yhteydessä lastensuojeluun, nuorisotyöhön ja sosiaalityöhön. Vuoden 2006 alusta rikosasioiden sovittelusta säädettiin oma lakinsa. Vuonna 2012 rikossovittelussa käsiteltiin yli 12 000 asiaa. Määrä on suhteellisen paljon, kun esimerkiksi käräjäoikeuksissa käsitellään noin 60 000 rikosasiaa.
Vertaissovittelu kouluissa on yleistynyt viime vuosina nopeasti Suomessa. Sovittelun tavoitteena on koulukiusaamisen vähentäminen ja työrauhan parantaminen kouluissa. Vertaissovittelussa sovittelijoina toimivat toiset oppilaat. Koulusovittelussa tapauksia käsitellään noin 10 000 tapausta vuosittain.
Naapuruussovittelun tarkoituksena on ratkaista asuinyhteisöjen ristiriitoja. Vuosina 2006-2014 toiminut Suomen Pakolaisavun KOTILO-projekti, jossa oli tarkoituksena kehittää käytäntöjä ja malleja, jotka parantavat maahanmuuttajien ja suomalaisten asumisviihtyvyyttä. Projektissa on kehitetty konfliktien ennaltaehkäisyä sekä soviteltu naapuruuskonflikteja ja koulutettu asukkaita ja asumisen parissa työskenteleviä. Vuoden 2015 alusta projekti on organisoitu pysyväksi naapuruussovittelukeskukseksi.
Suomessa on ollut jo yli 60 vuotta sääntelyä sovittelusta avioerotapauksissa. Perheasioiden sovittelijat voivat antaa pyynnöstä apua ja tukea silloin, kun perheessä esiintyy ristiriitoja, sekä silloin, kun lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan päätöksen tai sopimuksen noudattamisessa ilmenee ristiriitoja.
Työyhteisösovittelu on uusi ilmiö Suomessa. Siinä yritys palkkaa sovittelijan auttamaan työyhteisön konfliktitapausten ratkaisemisessa. Ne voivat liittyä esimerkiksi koettuun työpaikkakiusaamiseen. Työyhteisökonfliktit voivat haitata monin tavoin työyhteisön toimintaa ja heikentää työn tuloksellisuutta. Suomessa työyhteisösovittelua on kehitetty etenkin rikossovittelun pohjalta.
Tuomioistuinsovittelu otettiin Suomessa käyttöön vuonna 2006. Siinä sovittelijoina toimivat yleisten tuomioistuinten tuomarit siviiliasioissa. Vuonna 2014 tuomioistuinsovittelussa ratkaistiin jo noin 1200 tapausta, mikä on 12 – 15 prosenttia kaikista riitaisista siviiliasioista käräjäoikeuksissa vähän laskutavasta riippuen. Viime vuosina on käyty keskustelua myös ympäristösovittelun mahdollisuudesta. Lisäksi Suomessa on käytössä mm. Suomen asianajajaliiton sovittelujärjestelmä sekä Suomen rakennusinsinööriliiton sovittelujärjestelmä.
Sovittelun mallit
Sovittelu voi perustua monenlaisille teoreettisille malleille ja siitä on kehitetty lukuisia erilaisia käytännön sovelluksia. On esimerkiksi kehitetty fasilitatiivista, evaluatiivista, transformatiivista ja narratiivista sovittelua. Lisäksi tunnetaan sellaiset sovittelun muodot kuin humanistinen, terapeuttinen ja restoratiivinen.
Suomessa käytössä olevat sovittelujärjestelmät pohjautuvat suurelta osin fasilitatiivis-intressipohjaiselle mallille. Esimerkiksi tuomioistuinsovittelu, asianajajasovittelu ja eräät työyhteisösovittelun sovellukset perustuvat tällaiselle mallille. Siinä ajatuksena on, että sovittelijan tehtävä on auttaa osapuolia löytämään molempia tyydyttävä ratkaisu keskinäiseen ongelmaan. Sovittelija ei siis itse ohjaa asiaa sisällöllisesti tai tee ratkaisuehdotuksia, vaan osapuolet itse luovat itselleen ratkaisun. Lähtökohtana on se, ettei asiaa ratkaista osapuolten vaatimusten tai juridisten asemien mukaan. Sen sijaan pyritään selvittämään osapuolten todelliset intressit, tarpeet ja huolet, joiden pohjalta etsitään yhteistä ratkaisua.
Sovittelu on saanut varsin laajan jalansijan konfliktinratkaisujärjestelmässä. Konfliktinratkaisun kehitystä on kuvattu puhumalla oikeuden privatisoinnista. Oikeuden privatisointi sisältää kaksi elementtiä: julkisten tehtävien siirron yksityisille tahoille ja yksityisten tehtävien tai niiden käsittelytapojen vaikutuksen julkiseen sektoriin. Konfliktien ratkaisemisen osalta tämä merkitsee sitä, että asioita siirretään tuomioistuimesta muille foorumeille sekä sitä, että tuomioistuimen konfliktinratkaisu saa vaikutteita yksityiseltä sektorilta.
Monien tutkijoiden mukaan länsimainen riitelevä tuomioistuinjärjestelmä ei ole nykyajan jälkimodernissa, monikulttuurisessa maailmassa paras mahdollinen menetelmä riitaisuuksien ratkaisemiseksi. Tämän käsityksen mukaan totuus on tulkinnanvarainen sekä vaihtelee tilanteen ja tarkastelijan mukaan. Tuomioistuimen ylhäältä määrittelemä totuus asiassa ei välttämättä ole hyvä tapa lähestyä ongelmaa, vaan tarvitaan menettelyitä, joissa ihmisten erilaiset käsitykset voidaan sovittaa yhteen rauhanomaisesti.
Yhteiskunnan monimutkaistuminen on johtanut siihen, että konflikteissa on usein enemmän kuin kaksi osapuolta. Oikeudellinen riidanratkaisu taas lähtee kahden osapuolen välisestä yksittäisestä riidasta, joka ratkaistaan tuomioistuimessa. Yhä enemmän nousee kuitenkin esiin esimerkiksi ympäristön saastumiseen liittyviä kysymyksiä, työmarkkinaosapuolten riitoja, kuluttajakysymyksiä, massarikkomuksia ja julkisten palveluiden rahoitukseen liittyviä kysymyksiä. Niiden ratkaisemiseen perinteinen oikeudellinen koneisto taipuu huonosti. Sovittelu ja muut vaihtoehtoiset konfliktinratkaisumenettelyt pystyvät perinteistä tuomioistuinmenettelyä paremmin vastaamaan uusiin haasteisiin.
Tutkimusta tarvitaan lisää
Etenkin Yhdysvalloissa konfliktinratkaisua on tutkittu paljon. Erityisesti Harvardin yliopiston ”Negotiation Project” on tuottanut paljon uraa uurtavaa tutkimusta konflikteista ja niiden ratkaisemisesta. Samalla on syntynyt yhä lisää uusia konfliktinratkaisun ja sovittelun käytännön sovelluksia.
Suomessa konflikteja ja konfliktinratkaisumenettelyitä on puolestaan tutkittu melko vähän. Vasta 2000-luvulla yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa on alettu kiinnostua aikaisempaa laajemmin konflikteista ja niiden ratkaisemisesta. Tarvitaan lisää sekä empiiristä että teoreettista tutkimusta konfliktien syistä, niiden kehittymisestä ja laajenemisesta, konfliktien oikeudellistumisesta, konfliktinratkaisun esteistä, konfliktinratkaisun eri muodoista sekä eri menettelyiden hyödyistä ja haitoista.
Konflikteihin ja konfliktinratkaisuun keskittyvä tutkimus on tyypillisesti monitieteistä ja sitä on harjoitettu mitä moninaisimmilla tieteenaloilla kuten sosiologiassa, psykologiassa, antropologiassa, oikeustieteessä, taloustieteessä sekä kansainvälisiin konflikteihin keskittyvässä rauhan- ja konfliktintutkimuksessa. Tarvitaan siis tieteenalat ylittävää vuoropuhelua ja yhteistyötä etenkin konfliktinratkaisun uusien muotojen kuten ympäristösovittelun tutkimisessa ja kehittämisessä.
Ervasti, Kaijus & Nylund, Anna: Konfliktinratkaisu ja sovittelu. Edita. Porvoo 2014.
Fisher, Roger – Ury, William: Getting to Yes: Negotiating Agreement Without Giving In. Houghton Mifflin. Boston 1981.
Menkel-Meadow, Carrie: The Trouble with the Adversary System in a Postmodern, Multicultural World. William and Mary Law Review. Vol 38 (1996), s. 5-44.
Kirjoittaja toimii yliopistotutkijana Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutissa.