Helsingin yliopisto
Kun tutkimukset toistavat sijaishuollossa olleiden nuorten heikkoa koulutusta ja työllistymistä, onko niin, ettei heiltä odotetakaan enempää tai heidän ei nähdä kykenevän koulutukseen? Näin kysyvää voidaan heti kritisoida halusta keskiluokkaistaa nuoret tai saada heidät mukaan jonkinlaiseen oravanpyörään. Tärkeimpänä pidetään yleensä nuorten etenemistä päivästä toiseen, mikä onkin luonnollisesti ensiarvoista. Heidän opintoihinsa on voinut jäädä aukkoja tai opinnot ovat voineet katketa. Nuorilla voi olla myös keskittymiseen, oppimiseen ja kielelliseen kehitykseen liittyviä vaikeuksia. Kuitenkin sijaishuollosta itsenäistyvät nuoret haaveilevat usein koulutuksesta ja vakinaisesta työstä. Entä jos heihin kohdistuvat matalat odotukset ovat yksi syy sille, etteivät he löydä elämälleen merkitystä tai pidä itseään tarpeellisena? Suomen koulutusta ja erityisopetusta pidetään ensiluokkaisena, mutta miksi se jättää jotkut nuoret syrjään? Värjääkö heidän taustansa heihin kohdistuvat odotukset?
Itse olen työläisten lapsi, ja alaluokkien opettaja oli äidilleni epäillyt kykyjäni pyrkiä oppikouluun. Onneksi kysyin äidiltäni myöhemmin, miksi hän ei uskonut, että minusta olisi oppikouluun. Äitini sanoi, ettei hän ollut niin ajatellut vaan opettajani. Lapsuudenkokemukseni ovat tehneet minusta luokkatietoisen.