Helsingin yliopisto
Päihteiden väärinkäytöstä toipuvilla nuorilla on kokemusta siitä, ettei heitä ole aiemmin haastettu samalla tavalla kuin asumisyhteisössä. Haastaminen tai vastuuttaminen on mitä ilmeisimmin yhteydessä siihen, että ihminen nähdään kykenevänä vastaamaan odotuksiin. Kyse ei ole vain teknisestä suorituksesta ja sillä tavoin odotuksiin vastaamisesta vaan samalla myös siitä, että ihminen itse haluaa tulla osaksi jotakin yhteisöä ja että yhteisö hyväksyy tämän jäsenekseen.
’Ja yhteisö on mukana siinä kannustamassa. Ja kun sä näät et muutkin pystyy siihen, niin kyl minäkin sitten.’
Joskus haastaminen tapahtuu aivan kuin vaihtoehdottomassa tai pakottavassa tilanteessa:
Nuori: Ei mulla ole vaihtoehtoja K-tiellä asuessa. No, mikä siihen on vaikuttanut. No se ettei pysty menemään takasin, ei ole mitään mihin mennä takasin.
Maritta: Onko siinä vähän niinku sellanen pakkko?
Nuori: On siinä vähän pakko. Se on ihan hyvä, että siinä on pakko. Jos ei olis, niin en mä pystyis siihen välttämättä.
Maritta: Miltä se tuntuu se pakko?
Nuori: Ei enää niin pahalta. Se tuntuu jo silleen ihan hyvältä. Ja jos ei aina ihan hyvältä niin ainakin sitten siltä, että tätä kautta pystyy muutokseen. …
Maritta: Missä vaiheessa sä huomasit, et tää pakko alkaa muuttua ja alkaa tuntua paremmalta?
Nuori: Siinä vaiheessa, kun lopetti tappelemisen sitä pakkoa vastaan ja siinä vaiheessa kun tuli osaksi yhteisöä.
Maritta: Tapahtuiko se ihan alussa?
Nuori: Ei, ei. Siihen meni pari kuukautta. Että mä kapinoin ja olin kaikkea vastaan ja se vaikutti muihin. Se huomattiin ja siihen kiinnitettiin huomiota ja sitten mä sain palautetta, kritiikkiä ja tehtäviä. Ja sitten kun ne olin tehnyt … Siin meni aikaa. Ja se oli vähän samanlainen prosessi kun tääkin päivä, et siin mennään läpi kehityskaaria ja ne jaetaan sit muille.
Maritta: Et siin pakotetaan vähän puhumaankin muille ja jakamaan sitä omaansa.
Nuori: Niin.
Kun nuori pääsee tekemään jotakin ja saa siitä itselleen hyvää palautetta, hänen uskonsa itseen vahvistuu. Hän voi nähdä toisten nuorten saavan otetta työelämästä. He toimivat hänelle esimerkkeinä. Haastamiseen ja vastuuttamiseen kuuluu suora puhe, joka vaatii nuorta toimimaan mutta pyrkii myös selventämään toiminnan periaatteita. Se viestii välittämisestä ja siitä, ettei ole aivan sama mitä nuori sitten tekee.
Nuori: Ja kun kuulee niitä tarinoita, ja kun on tullut K-tielle ja kun on vielä ihan et kuulee vähän harhoja ja sit et pääsee työkokeiluun ja siellä pärjää ja saa hyvää palautetta. Ei silleen et jos toikin pystyy, niin mäkin mut about mut kumminkin se jotenkin toimii paljon esimerkin kautta. Tai sen et sul on joku joka potkii perseelle. Niin useinhan nää kaatuu siihen, ettei sanota suoraan tai annetaan olla passiivisia näissä jutuissa. Ehkä munkin ongelma on ollut se ettei oo ollu … kun K-tiellä sanotaan suoraan et potkitaan perseelle tai et hoida hommia kunnolla. Mulle on sanottu ihan suoraan et jos jossakin ei oo mitään järkee, et siin ei oo mitään järkee. Se ei oo sellasta et jokainen tekee eri tavalla. Tiedätsä, sanotaan ihan suoraan ja palautetaan maan pinnalle, koska se on mitä mulla ei oo koskaan kotona oikeestaan ollu.
Nuoret kokevat tärkeänä myös sen, ettei heidän anneta luistaa tehtävistään. Heiltä odotetaan, että he hoitavat oman osuutensa. Joskus se tuntuu kuin pakottamiselta, mutta se on myös tukenut uskaltamaan tehdä asioita, joihin ei uskallus muuten olisi riittänyt.
’K-tiel oppii omanlaista vastuullisuutta ja asioista ei luisteta ja suunnitellaan asiat etukäteen et se on tuonut mun elämään sellast turvaa ja suuntaa.’
’Toi hoito on painostanut tekemään asioita, jotka on painostanu ja pelottaa. Et mä on niinku hirveesti ajatuksilla rajottanu asioita et mä en pysty tohon, mä en voi tota. Niin sit mä oon joutunu tuolla hoidossa tekemään sellasia asioita, niinku vaikka olemaan esillä ja puhuun mun tunteista. Et niin ne on vaikuttanu.’