Tutkimusaineistossani on nuoria, jotka kokevat jäävänsä tyhjän päälle tai yksin, kun he muuttavat omaan asuntoon. Myös jo yli 18-vuotiaat päihteiden väärinkäytöstä toipuvat nuoret pitävät tärkeänä, että sijaishuollosta itsenäistyvillä nuorilla kuten heillä itselläänkin on sosiaalinen turvaverkko ja mielekästä tekemistä, kun muuttaa omilleen. Kun kysyin asumisyhteisön nuorilta, mitä vinkkejä he antaisivat minulle sijaishuollosta itsenäistymisen kehittämiseen, he vastasivat seuraavasti:
’Varmaan se et on rakentanut sitä omaa tekemistä ja et on joitakin harrastuksia, ettei se oo mahollista jäädä sinne kotiin. Ja sit et ystäviä ja tukiverkkoo, jotenkin saanut sitä elämäänsä rakennettua ennen kuin lähtee. Jos tosta nyt vaan lähtee pois hoidosta niin kyllähän se kosahtaa jo siihen, ettei uskalla hakee niitä harrastuksia ja yksinään lähtee mihkään. Et se on aika tärkee juttu.’
’Käyttäessä on ollut paljon niitä, jotka on ollu sijaishuollossa ja sit lähteny ns. hatkaan tai pakoon, miten sit … Tiedän yhden joka on saanut itsenäistymisasunnon ja tälleen, mut mä en tiedä miten se toimii niinku siellä mut et se kuulostaa tosi karulle, et sut heitetään vaan silleen et sul on joku tukihenkilö, ja se on susta itsestäs kiinni käytätkö sä sitä vai et. Et se itsenäistymisasunto vois olla joku K-tien tyyppinen tämmönen yhteisöjuttu.’
Nuorten puheenvuoroissa kuulee sitä, ettei sijaishuollosta itsenäistyviä nuoria saisi jättää vain omilleen vaan jonkun pitäisi olla heidän tekemisistään kiinnostunut. He tarvitsisivat tuekseen yhteisöä.
’Silleen et omasta näkökulmasta, et on jonkinlainen sosiaalinen turvaverkko, et on ympärillä ihmisiä. Se on silleen tän ja myös oman elämän näkökulmasta tärkein asia. Et ettet oo yhtäkkiä siellä vaan omillas. Sulla on ehkä ne mekaaniset taidot, sä osaat laittaa ruokaa ja siivota ja tälleen. Mä oon oppinu ne lapsena tai nuorena. Mut sit jos sut heitetään vaan ja sul ei siin ihmisiä ympärillä niin mä en tiedä miten sitä voi sit siellä …’
Vapaaehtoinen jälkihuolto ei vaikuta myöskään houkuttelevalta nuorille, jotka ovat jo pitkään odottaneet sijaishuollosta pois pääsyä. Heillä saattaa olla katkeria kokemuksia, ja he eivät halua olla missään tekemisissä sijaisperheiden, laitosten työntekijöiden tai sosiaalityöntekijöiden kanssa. Tässäkin kohtaa kokemukset ja ajatukset ovat erilaisia, sillä osa nuorista taas katsoo, että jälkihuolto on heidän etuoikeutensa ja he ovat tyytyväisiä jälkihuoltoon ja saamiinsa palveluihin sekä kohtaamiinsa ihmisiin. Haastattelemieni päihteiden väärinkäytöstä toipuvien nuorten kokemusmaailmassa luultavimmin näkyvät enemmän sijaishuollosta itsenäistyneet nuoret, joiden tilanteet ovat olleet vaikeimmasta päästä. Tällainen tieto on tärkeää, vaikkakin se on välillistä, sillä yleensä vaikeimmassa asemassa olevien nuorten tilanteista saadaan vähemmän tietoa.
Nuori: Kaikki läheiset kaverit on ollu sijoitettuna. Se vaan tulee mieleen, et mä oon nähny sen kaikkien kohdalla, kun se on se itsenäistymisvaihe ni se just kaatuu nimenomaan siihen, kun kukaan ei enää pidä huolta eikä oo enää tavallaan sitä samanlaista suhdetta omiin vanhempiin tai ei oo välttämättä ollenkaan tai jos on niin se ei oo samanlainen kun on ollut jossain laitoksessa. Ei oo ketään keneltä pyytää apua. Ja sitten ne jää aina ihan yksin. Kun se ei kuitenkaan oo tai ne työntekijät, ammattilaiset, ei oo niitä omia vanhempia. Ne kokee olevansa yksin. Ne on siinä vaiheessa vielä tosia nuoria. Et ei ne tiedä elämästä yhtään mitään. Ja jos on niillä mitään ongelmia, niinku kaikki ketä mä tiedän, niin on ollut jotain huumeiden tai alkoholin kaa ongelmaa, nii ei ne kehtaa siit kellekään sanoo. Tai ne ei varsinkaan tiedä keneltä ne pyytäis apuu siihen. Ne voi pyytää apuu kaikkiin asuntoon liittyviin asioihin apuu, muttei oikeeseen ongelmaan pyytää apua.
Maritta: Kun sä oot kattonut kavereitas, mitä sä aattelet et mikä ois heitä tukenut?
Nuori: Jos mä aattelen vaikka mun yhtä ystävää, sillä oli ainakin sellainen tilanne, et se oli yksin ja sillä oli paha alkoholiongelma ja huumeongelmakin. Sille muutaman kerran yritettiin soittaa ja sit se peru ne tapaamiset, kun ois pitänyt mennä juttelemaan niistä asioista. Se oli siinä vaiheessa, kun ei ollut vielä tullut kämppää mutta se oli päässyt pois laitoksesta, kun se oli täyttänyt 18. Sit se vaan sen kolmannen kerran, kun ei mennyt paikalle ni sit se vaan unohdettiin ja ei siihen kukaan enää ottanut yhteyttä. Niinkun et jos joku oikeesti panostais siihen et se homma lähtee toimimaan. Totta kai se kenellä on päihdeongelmaa niin yrittää luistaa ihan kaikesta. Ei sekään oo ihan oikein että niiden perästä pitää juosta mut pitäisi juosta. Jonkun pitäisi pitää huoli et ne ei vaan katoa, kun ne täyttää 18.
Helsingin yliopisto