Blogikirjoitukset

Perheterapeutti Aino Koskiluoman suru-luennolla päihderiippuvuutta kuvataan kroonisena sairautena, joka jo sinänsä aiheuttaa surua. Hän kertoo siitä, miten käsittelemätön suru voi johtaa päihderiippuvuuteen.

Jos tunteiden purku estyy, tulee elämästä kuin elämätöntä tai näennäistä elämää. Siitä voi tulla tunne, ettei kukaan voi ymmärtää minua. Yksilö ei tiedä mikä elämässä on tärkeää ja voi turvautua helposti päihteisiin tai lääkkeisiin.

Purkamattomista tunteista voi seurata myös fyysisiä oireita kuten sydänoireita, hengenahdistusta ja vatsavaivoja. Ihminen voi kokea paniikkia tai pakokauhua, tuntea itsensä rauhattomaksi ja olevansa umpikujassa sekä saada itsetuhoisia ajatuksia ja pelätä tulevansa hulluksi.

Päihderiippuvainen kantaa syyllisyyttä tekemisistään, hän etsii syytä itsestään, katuu ja voi vaipua itsesääliin. Hän voi tuntea myös vihaa, jolloin hän etsii syntipukkia omalle ololleen. Jos tunteiden ilmaisu on kielletty, voivat tunteet kohdistua itseen, jolloin itsemurhan vaara on todellinen.

Sen jälkeen kun yksilö on käsitellyt tunteitaan, hän voi tuntea toiveikkuutta. Hän voi alkaa asennoitua elämäänsä uudella tavalla, joka voi johtaa jopa uuteen elämäntyyliin ja -tapaan. Ihminen kokee olevansa jollakin tavoin vapaa eikä enää koe riippuvuutta päihteisiin. Hän voi silti tuntea uupumusta, surua ja ikävää.

Toivon herääminen laajentaa tunneilmaisua, ja ihmiselle tulee tunne pärjäämisestä. Hän voi jopa nauraa itselleen. Hän ei keskity vain itseensä, vaan hänen on helpompi kuulla muita ja tuntea yhteenkuuluvuutta muiden kanssa. Ihminen on hyväksynyt päihderiippuvuutensa ja se voi kääntyä hänen voimavarakseen.

 

Kenttäjaksoni aikani kävin Mäkirinteen nuorisokodissa tapaamassa yksikön johtaja Kalle Pakarista.

Istuuduin Pakarisen huoneen tuolille ja aloimme keskustella. Välillä kävimme syömässä lounaan nuorisokodin keittiössä, joka yhdistyy olohuoneeseen, ja joimme kahvit kahden uuden nuorisokotiin tulleen nuoren kanssa.

Omakotitalo maalla

Nuorisokoti sijaitsee maaseudulla peltojen ja metsän keskellä. Se on muutaman kilometrin päässä julkisesta bussipysäkistä ja vartin automatkan päässä rautatieasemalta. Nuorisokoti muistuttaa loivassa rinteessä olevaa omakotitaloa.

Nuorisokodissa on seitsemän paikkaa ja yksi kriisipaikka laajasti Etelä-Suomen alueelta tuleville 13–17-vuotiaille nuorille. Nuoret sijoitetaan tähän nuorisokotiin pääsääntöisesti kiireellisenä sijoituksena tai huostaan otettuna. Kiireellinen sijoitus kestää 30 vuorokautta ja sitä voidaan jatkaa vielä 30 vuorokautta. Aikaa voidaan jatkaa vielä tuosta, jos nuoren huostaanottoa valmistellaan. Huostaanotolle ei ole asetettu aikarajoitetta. Sitä tarkastellaan aika-ajoin ja se päättyy viimeistään nuoren täyttäessä 18 vuotta tai aiemmin, jos kriteereitä jatkolle ei enää ole. Kodissa on 8 ohjaajaa sekä yksikön johtaja. Nuorisokodin vuorokausihinta ilman puitesopimusta on 394 € vuorokaudelta, joka on kuukaudessa 11.800 €.

Nuorisokodissa ei ole fyysistä kiinnipitoa eikä siellä suosita tiukkoja rajoituksia. Nuorilta kuitenkin otetaan huumeseuloja ja nuoren vaatetus ja huone voidaan tarkistaa. Jos nuori tulee päihtyneenä nuorisokotiin, hänet saatetaan oman ja muiden turvallisuuden vuoksi panna selviämään yön yli ulko-oven vieressä sijaitsevaan tyhjään ja pelkistettyyn huoneeseen. Liikkumista ja yhteydenpitoa voidaan tarvittaessa rajoittaa lastensuojelulain sallimissa rajoissa.

Nuorten päihteiden käyttö

Nuorisokotiin tulevilla nuorilla on ollut pitkään jatkuvaa eri päihteiden käyttöä. Eniten nuoret ovat käyttäneet kannabista, sen jälkeen tulevat alkoholi, amfetamiini ja muut päihteet.

Yhteisön toiminta perustuu päihteettömyyteen. Nuorisokodissa ei sallita päihteiden käyttöä. Yhteisössä pyritään selvittämään syyt sille, miksi nuori käyttää päihteitä. Jos nuori saa kosketuksen näihin syihin ja löytää elämäänsä päihteen korvaavia asioita, on nuoren mahdollista lopettaa. Hänen ei tarvitse enää käyttää päihteitä helpottamaan elämänsä solmuja. Jos näin ei tapahdu, hän mahdollisesti jatkaa päihteiden käyttöä.

Pakarinen pitää nuorten päihteidenkäyttöä osaltaan kiintymyssuhteen ongelmana. Nuori ei ole saanut riittävästi aikuisten tukea ja hoivaa elämässään. Nuori on jäänyt vaille riittävää välittämistä.

Nuorilla on nähtävissä päihteiden väärinkäyttöä, rikoksia ja velkaantumista sekä rikkinäisiä ihmissuhteita. Myös nuorten perheiden vähävaraisuus näkyy, mutta asiakkaina on myös muita kuin vähävaraisia nuoria.

Ymmärrys päihderiippuvuudesta

Pakarinen pitää päihderiippuvuutta sairautena silloin, kun se on hallitsematonta ja siitä seuraa fyysisiä oireita, joihin haetaan helpotusta.

Hänen mielestään riippuvuus on myös mielensairaus ja päihteillä halutaan vaientaa omaa pahaa oloa. Se miten riippuvuus etenee tai miten sen kanssa pärjätään myöhemmin, on yksilöllistä.

Pakarinen katsoo, että päihteiden väärinkäyttöön liittyy se, että nuori on tukahduttanut omat tunteensa päihteillä.

Hoitojakso

Pakarinen kertoo, että sijoitukset ovat koko ajan lyhentyneet.

Nuoret tulevat heille pääsääntöisesti kotoa, kun heidän kotiolojaan ei ole pystytty tukemaan tai turvaamaan. He voivat tulla myös putkasta suoraan nuorisokotiin.

Pakarinen arvioi, että heidän asiakasnuoristaan hiukan yli puolet huostaanotetaan ja toinen puoli joko palaa kotiin vanhempien luokse tai muuttaa omaan asuntoon. He pyrkivät tukemaan, että nuorilla olisi peruskoulu käyty loppuun ja kenties ammattiopinnot alkaneet.

Nuoren lakisääteinen kuukausiraha on 52 € kuukaudessa. He voivat saada myös bonusrahaa hyvästä käytöksestä ja päihteettömyydestä noin 22 € kuussa. Nuoret voivat myös tehdä esimerkiksi pihatöitä tai lumitöitä yhteisön eteen, mistä he saavat korvausta 7 € tunnilta.

Nuorilla on mahdollisuus käydä yhteisössä kotikoulua tai sitten heidät viedään junalle ja he menevät omaan kouluunsa.

Pakarinen katsoo, että heidän nuorensa eivät pysty vielä täysin päättämään itse omista asioistaan, sillä he ovat vielä alle 18-vuotiaita ja vanhemmat ovat heidän huoltajiaan. Nuoret toimivat yhteisössä oman kyvykkyytensä mukaan. He etenevät vaiheittain omassa hoidossaan.

Kullakin nuorella on kaksi omaohjaajaa, joille nuorella on mahdollisuus kertoa omista asioistaan. Jokaisella ohjaajalla on kaksi omaa ohjattavaa nuorta. Ohjaajien työhön kuuluu myös arvioiva ja kotiuttava perhetyö. Arvioiva työ on sitä, että arvioidaan nuoren tilannetta, ja kotiuttava työ sitä, että pyritään muutoksiin nuoren elämäntilanteessa.

Osana arvioivaa työtä yhteisöhoidon aikana selvitetään jokaisen nuoren verkoston voimavarat ja ongelmat, katsotaan esimerkiksi voivatko isovanhemmat tukea nuorta ja voisiko hän saada yhteyden muihin sukulaisiin. Arvioivaan työhön kuuluu myös sen arviointi, minne nuori muuttaa hoitojakson jälkeen.

Kotiuttavassa perhetyössä keskustellaan yhdessä nuoren ja huoltajien kanssa. Tilannetta pyritään avaamaan näkyväksi siten, että eri osapuolet ymmärtävät tilanteen myös toisten osapuolten näkökulmasta. Keskustelussa ei etsitä syyllistä, vaan pyritään yhteisesti sovittuun muutokseen. Muutoksiin voidaan pyrkiä esimerkiksi sellaisissa tilanteissa, kun joku perheenjäsen on kaltoinkohdellut nuorta tai kun nuori joutuu kohtaamaan vanhempansa päihtyneenä.

Yhteisöhoidon periaatteet

 Nuorisokodissa on yhteisöhoidon periaatteet. Nuorisokodissa hoito eroaa perinteisestä yhteisöhoidosta kuitenkin siten, että jokaisen nuoren henkilökohtaiset asiat käydään läpi yksityisesti, ei yhteisössä.

Yhteisöllisyys tarkoittaa sitä, että työntekijät pyrkivät avoimeen dialogiin nuoren kanssa. Tarkoituksena on saada yhteys nuoreen. Tämän lisäksi he yrittävät saada vanhemmat ja nuoret avoimeen keskusteluun keskenään.

Ohjaaja ja nuori pyrkivät vähintään tunnin keskusteluun kerran viikossa. Tavoitteena on päästä keskustelemaan siitä, miksi nuori käyttää päihteitä. Päästäisiin tavallaan kuin ytimeen, Pakarisen mielestä.

Yleensä asiat, jotka tulevat esille keskusteluissa nuoren kanssa, liittyvät koulukiusaamiseen, pahoinpitelyihin tai hyväksikäyttöihin. Silloin kun nuorilla on lähellä hyvä verkosto, Pakarinen näkee heidän toipumismahdollisuutensa hyvinä.

Pakarinen katsoo, että ohjaajien ja nuorten kohtaamiseen kuuluu erityisesti tasavertaisuus, empaattisuus ja oikea läsnäolo sekä se, että asetetaan selkeät ja johdonmukaiset rajat, jotka kertovat välittämisestä. Aikuinen voi hänen mielestään myös myöntää olevansa väärässä.

Nuorille voi kertoa siitä, että on olemassa vaihtoehtoja toimia omassa elämässään. Koska osalla henkilökunnasta on myös omakohtaista kokemusta toipumisesta, voivat he itse toimia myönteisinä esimerkkeinä.

Arkinen yhdessäolo

Yhteisöhoito on nuorisokodissa paljolti arkista yhdessäoloa, johon sisältyy erilaisia ryhmiä. Maanantai-iltaisin heillä on yhteisökokous, jossa suunnitellaan seuraavan viikon ohjelma. Jokainen tekee suunnitelman itselleen. Nuoret siivoavat oman huoneensa ja tekevät ruokaa yhdessä. Päihderyhmässä keskustellaan työntekijävetoisesti päihteisiin liittyvistä aiheista. Toiminnallisessa ryhmässä harrastetaan jotakin nuorten kanssa yhdessä.

Ohjaajat tukevat nuorta löytämään harrastuksen, ellei hänellä ole sellaista jo ennestään. Työntekijät haluavat tarjota nuorelle mielekästä tekemistä, jonka ohessa he voivat käydä syvällisiä keskusteluja nuoren oman halun ja jaksamisen mukaan. Nuoret voivat myös halutessaan osallistua NA/AA-ryhmiin.

Jokainen nuori tekee yhteisössä omaa kansiota ohjaajan kanssa. Siihen kerätään erilaisia muistoja yhteisön ajalta.

Keväisin yhteisössä on “koontipäivä”, jolloin vanhat nuoret ja ohjaajat tulevat paikalle. Silloin kuullaan, mitä entisille nuorille kuuluu. Tavoitteena on, että puoli vuotta hoidon päättymisen jälkeen nuorisokodista soitetaan nuorelle ja tiedustellaan hänen tilannettaan.

Saattaen vaihto

Pakarinen sanoo pitävänsä käsitteestä saattaen vaihto, koska se perustuu hänestä suunnitelmaan, jossa sijaishuollolla on yhteys jälkihuoltoon.

Hänen mielestään tarvittaisiin kauaskantoista erotyöskentelyä, jolloin käytäisiin tarkasti läpi, mitä tarkoittaa omilleen muuttaminen ja mitä kaikkia vastuita siihen liittyy. Pakarinen katsoo, että itsenäistymisen tuki voitaisiin aloittaa jo aiemmin.

Ohjaajat voivat käydä nuoren kanssa esimerkiksi Kelassa tai jälkihuollossa, jotta nuori tietää, kuka jatkaa hänen asioissaan. Nuori on oikeutettu jälkihuoltoon, kun nuorelle kertyy itsenäistymisvaroja ainakin kuuden kuukauden sijoituksen ajalta. Myös jälkihuollosta voisi olla seuranta nuorille, mikä estäisi sen, ettei nuori jäisi yksin.

Haastattelin puhelimessa Saunalahden nuorisokodin johtajaa Sari Mäkistä. Hän kuvasi alkuun nuorisokotia ja sen toimintatapoja. Haastattelun lopussa keskustelimme sijaishuollon ja jälkihuollon suhteen parantamisesta sekä siitä, miten kehittää nuorten sijaishuollosta itsenäistymistä.

Keskeinen sijainti

Saunalahden nuorisokodissa on seitsemän paikkaa päihteitä käyttäville 13–17-vuotiaille nuorille. Nuoret ovat siellä pääasiassa päihteiden takia. Nuoret ovat eri puolilta Suomea, mutta pääasiassa pääkaupunkiseudulta.

Nuorisokoti on osa sijaishuoltoa ja nuoret ovat siellä huostaan otettuina tai kiireellisesti sijoitettuina. Jälkihuollon sijoitus on mahdollinen mutta harvinainen.

Nuorisokoti sijaitsee keskeisellä paikalla lähellä palveluja ja kouluja, mikä helpottaa yhteistyötä vanhempien kanssa. Vanhemmat ovat usein läheltä ja pääsevät tulemaan vierailuille. Nuorilla on usein mahdollisuus jatkaa samaa koulua kuin aiemmin, hoitaa asioitaan ja pitää yhteyttä läheisiinsä.

Rajoitukset ja vapaudet

Nuoret tulevat nuorisokotiin yleensä vastentahtoisesti, mikä erottaa tämän nuorisokodin muista käymistäni yhteisöistä. Vastentahtoisuus on yhteydessä erityisesti nuorten ikään. Lastensuojelulaki määrittää, että alle 18-vuotiaiden tilanteeseen täytyy puuttua silloin kun heidän terveytensä tai kehityksensä on vaarassa.

Tavallisesti nuoret saavat liikkua vapaasti ja käydä koulussa omin päin. Nuorisokodissa tehdään myös rajoitustoimenpiteitä, jolloin rajoitetaan nuoren liikkumista. Jos nuorella on liikkumisvapauden rajoitus, hän voi ulkoilla ohjaajan seurassa. Vierihoitoa voidaan järjestää erikoistilanteissa, jolloin ohjaaja on nuoren seurassa aamusta iltaan. Nuorisokodissa otetaan päihdeseuloja säännöllisesti.

Nuorisokodissa ei ole korvaushoitoa. Korvaushoitoa ei anneta yleensäkään alle 18-vuotiaille, kun taas aikuisten päihdehuollossa korvaushoitoa käytetään. Mäkinen pitää korvaushoitoa joissakin tilanteissa toimivana, koska se tasoittaa ihmisten toimintaa. He eivät ole silloin sekavia. Hän on nähnyt aiemmassa työssään, että joillekin vauvojen äideille se toimii. Hänen mielestään on oleellista, että aina pitää olla kunnollinen suunnitelma siitä, miten lääkitystä vähennetään. Siitä ei voi tulla vuosien pysyvä ratkaisu.

Kaikkia nuoria ei saada motivoitua toipumiseen nuorisokotijakson aikana. Nuoret eivät aina käsitä sijoituksen merkitystä ainakaan sillä hetkellä vaan saattavat vasta myöhemmin ymmärtää, miksi niin toimittiin. Mäkinen katsookin, että päihteiden käytössä on kysymys riippuvuudesta, jolloin perheellä tai muilla läheissuhteilla ei ole sillä hetkellä väliä.

Sijoitusjakso

Nuoret voivat olla nuorisokodissa arviointijaksolla, joka kestää 1–2 kuukautta. Sen aikana arvioidaan nuoren tarpeita ja sitä, miten häntä voidaan tukea jatkossa. Keskimäärin nuoret ovat nuorisokodissa puolesta vuodesta vuoteen. Mäkinen katsoo, että yleensä päihdeongelma ei ole nuoren ainoa ongelma, vaan nuorella saattaa olla myös vaikeuksia koulun kanssa, mielenterveydellisiä ongelmia tai muita vaikeuksia.

Mäkisen mielestä monilla nuorilla ei ole luottamusta toisiin ihmisiin. He ovat usein pettyneet omaisiinsa ja viranomaisiin. Nuoret eivät aina tiedä, miksi joitakin toimenpiteitä tehdään. Mäkinen katsoo, että viranomaisten pitäisi selkeästi perustella nuorille heille tehtävät toimenpiteet. Nuorten näkökulmasta ei ole riittävää, että viranomaiset vetoavat kiireeseen.

Jokaisella nuorella on kaksi omaohjaajaa, jotka perehtyvät nuoren asioihin. He antavat nuorelle hoivaa ja huolenpitoa. Ohjaajat auttavat nuoria myös käytännön asioissa ja hakemusten teossa sekä keskustelevat heidän kanssaan. Lisäksi omaohjaajat ovat yhteydessä nuoren vanhempiin ja pitävät perhetapaamisia erilaisilla kokoonpanoilla.

Nuoret opettelevat ohjaajien kanssa pyykinpesua, ruuanlaittoa ja siivousta. Tarkoitus on, että nuoret oppivat tällaiset arkitoimet jo nuorisokodissa ollessaan.

Omaohjaajan kanssa suunnitellaan myös rahan käyttöä. Nuoret saavat viikossa viikkorahaa 13 €, ja päihteettömyydestä ja hyvästä käytöksestä he voivat saada lisää, yhteensä 18 €. Nuoret saavat rahat käteen. Nuorilla ei ole omaa pankkitiliä eivätkä he saa tilille rahaa. Mäkinen pitääkin nuorten suurena vaikeutena rahan käytön hallintaa. Sitä lähdetään opettelemaan vasta vähän ennen itsenäistymistä ja jälkihuollossa.

Jos nuori haluaa, hän voi hankkia itselleen rahaa nuorisokodin kesätöistä, esimerkiksi maalaamalla joitakin paikkoja tai pesemällä ikkunoita.

Omaohjaajan kanssa tehdään tulevaisuuden suunnitelmat. Nuorilla on Mäkisen mukaan paljon haaveita. Ohjaajan kanssa he keskustelevat siitä, miten näihin haaveisiin päästään.

Suurimmalla osalla nuorista on päihdepsykiatrian tai nuorisopsykiatrian hoitokontakti, jossa nuoret pääsevät keskustelemaan ulkopuolisten henkilöiden kanssa muun muassa päihdeproblematiikastaan.

Perhetyötä voimavarakeskeisesti

Nuoren sijoituksen aikana nuorisokodissa lähdetään tekemään vahvasti perhetyötä. Vanhemmat ja muut perheenjäsenet otetaan mukaan työskentelyyn. Jos nuorella on muuta tärkeätä läheisverkostoa, voidaan huoltajien suostumuksella ottaa mukaan myös muita aikuisia, esimerkiksi isovanhempia. Jos nuorella ei ole vanhempia tai muita huoltajia, työntekijät ottavat yhteyksiä isovanhempiin ja muihin sukulaisiin.

Mäkisen mielestä vanhemmat ovat yleensä halukkaita ja motivoituneita työskentelemään nuortensa eteen. Jos välit vanhempiin ovat tulehtuneet, yritetään silti saada aikaan edes jonkinlainen puheyhteys ja kontakti nuoren ja hänen vanhempiensa välille.

Tapaamisia voi olla kotona tai nuorisokodissa eri kokoonpanoilla. Nuorilla voi olla myös tietyin säännöin tapahtuvaa kotona käymisen harjoittelua.

Mäkinen kertoo, että nuorisokodissa työskennellään voimavarakeskeisesti. Työntekijät haluavat nostaa keskusteluissa esiin hyviä asioita, ja hyvää tuetaan. Perhetyössä lähdetään liikkeelle siitä, että etsitään ensin aina jokin myönteinen asia. Silti vaikeitakaan asioita ei sivuuteta, vaan nuoria ja vanhempia ohjataan kaikkien asioiden käsittelyyn.

Työntekijät käyttävät perhetapaamisissa erilaisia menetelmiä. Pääpaino on puhumisessa, mutta he käyttävät myös esimerkiksi haastatteluja, tunnekortteja tai joitakin kysymyksiä, joihin vastataan kirjallisesti.

Vertaiset ja ryhmät

Nuorilla on nuorisokodissa vertaistoimintaa, johon kuuluvat yhteisökokous, päihderyhmä ja yhteisöilta.

Yhteisökokouksessa aikuiset ja nuoret keskustelevat yhdessä. He käyvät läpi kunkin tunnelmat ja voinnin. Sitten käsitellään asioita, joita nuoret haluavat nostaa esille, esimerkiksi keskustelua nukkumaanmenon myöhentämisestä tai Playstationin hankinnasta. Kokouksessa käydään läpi myös viikon ruokalista.

Päihderyhmässä puhutaan päihteistä ja annetaan niistä tietoa. Ryhmässä käsitellään kuitenkin myös tunteita. Tunteita voidaan käsitellä kirjallisesti, piirroksin tai erilaisia kortteja hyväksikäyttäen. Mäkisen mukaan tunteista puhuminen on nuorille vaikeaa. Ohjaajat pyrkivät siihen, että nuori keskustelisi tunteistaan heidän kanssaan yksityisesti, jos se on isossa ryhmässä vaikeaa.

Yhteisöiltana nuoret ja ohjaajat tekevät jotakin mukavaa yhdessä: he voivat mennä esimerkiksi elokuviin tai ajamaan motocrossia.

Itsenäistymisen tukeminen

Kun nuori täyttää 18 vuotta, hän siirtyy jälkihuollon asiakkaaksi. Jälkihuoltoon ollaan yhteydessä nuorisokodista jo aiemmin.  Jälkihuollon työntekijä voi käydä nuorisokodissa tai nuorisokodista voidaan vierailla jälkihuollossa. Yhteydessä voidaan olla myös puhelimitse.

Nuorisokodissa on kolme itsenäistymisasuntoa, joihin nuoret yleensä siirtyvät harjoittelemaan omillaan oloa ennen kuin muuttavat omaan asuntoon. Ensin he harjoittelevat yhden yön yöpymistä, minkä jälkeen aikaa pikkuhiljaa pidennetään. Itsenäistymisharjoittelut aloitetaan hyvissä ajoin ennen nuoren itsenäistymistä ja täysi-ikäistymistä, jotta nuori saa riittävästi kokemusta itsenäisestä asumisesta ennen omaan asuntoon siirtymistä. Itsenäistymisasuntoihin tulee nuoria myös muista nuorisokodeista.

Nuorisokodissa vietetään vuosittain nuorisokodin synttäreitä. Silloin paikalle tulee paljon nuoria, jotka ovat olleet aiemmin nuorisokodissa. Mäkinen on havainnut, että osalla nuorista menee ihan hyvin ja osalla taas vähän heikommin. Hän ei osaa sanoa tarkkoja lukuja siitä, kuinka suuri osa nuorista toipuu, mutta hän katsoo, että monet nuoret hyötyvät sijaishuoltojaksosta. Kun nuoret täyttävät 18 vuotta, useilla “mopo karkaa käsistä”. Joillakin nuorilla tilanne rauhoittuu jonkin ajan päästä, ja sitten voidaan arvioida, oliko nuorisokodista hyötyä.

Sijaishuollon ja jälkihuollon saumattomuuden parantaminen

Mäkinen toivoisi, että yleiseksi käytännöksi tulisi, että työskentely jälkihuollon kanssa alkaisi jo sijaishuollon aikana. Se lisäisi nuorten turvallisuuden kokemuksia. Palvelut toimisivat kuin jatkumona eikä niiden väliin tulisi kuiluja.

Jos jälkihuolto voisi alkaa jo ennen sijaishuollon päättymistä, nuoret tutustuisivat uusiin työntekijöihin. He saisivat tietää, miten jälkihuolto toimii ja millaisia oikeuksia heillä on.

Mäkinen pitää hyvänä ideana sitä, että jälkihuollossa voitaisiin tukeutua nykyistä enemmän sijaishuollosta aiemmin itsenäistyneiden nuorten vertaistukeen. Sellaiset nuoret, joiden elämäntilanne on hyvä, antaisivat toiveikkuutta itsenäistyville nuorille. Hän viittaa jo olemassa olevaan Pesäpuu ry:n Selviytyjät-tiimiin, joka näistä asioista erityisesti puhuu.

Nyt olen päättänyt tutkimushankkeeseeni kuuluneen kenttäjakson Suomessa ja palannut jälleen Englantiin pohtimaan sijaishuollosta itsenäistymistä. Valitsin Suomessa setlementti Kalliolan toimintaan tutustumisen syksyllä 2017 ensisijaisesti sen tähden, että sen periaatteissa mainitaan vahvasti yhteisöllisyys. Mitä voin oppia neljästä paikasta, joiden yhteisölliseen hoitoon sain tutustua, ja mitä ajatuksia voitaisiin hyödyntää nuorten itsenäistymiseen sijaishuollosta?

Päällimmäisenä on jäänyt mieleen vertaisten merkitys näissä yhteisöissä. Se että tuntee toisten ymmärtävän itseään ja tietää ettei ole ainoa, joka on kokenut vastaavaa, on mitä ilmeisimmin ihmiselle hyvin tärkeä kokemus. Jos aina tuntee olevansa erilainen eikä saa yhteyttä toisiin, jättää se ulkopuoliseksi itselleen ja muille. Tämä voi vaikuttaa siihen, että elää kuin näennäistä elämää muttei ole kosketuksissa itseensä. Kun voi kerrankin olla paljaana, niin vajavaisena kuin mahdollista muiden rinnalla, on se vapauttava tunne. Vertaisilta voi oppia niin hyvässä kuin pahassa. Yhteisöissä on mahdollista nähdä toisia, joilta voi saada apua arkisiin asioihin, oppia uusia toimintatapoja ja saada elämään uutta suuntaa. Vertaisten avulla voi saada elämäänsä sosiaalisia suhteita ja roolimalleja, joiden elämää voi seurata. Ymmärrys itsestä voi lisääntyä ja mahdollisesti myös yksinäisyyden tai erilaisuuden kokemukset voivat vähentyä.

Sijaishuollosta itsenäistyminen on prosessi, joka etenee vaiheittain. Jälkikäteen voi selkeämmin nähdä, mikä auttoi tuossa prosessissa. Nuoren sosiaaliset suhteet, jotka luovat jatkuvuuden tunnetta, ja elämän mielekkääksi kokeminen antavat uskoa tulevaan. Mielekkyyttä elämään tuo itselle merkityksellinen tekeminen. Myös päihteiden väärinkäytöstä toipuminen on vaiheittainen prosessi, joka etenee oivalluksina ja muilta saatuina vahvistuksina siitä, että sinullakin on merkitystä ja että pystyt johonkin:

’Mun asioista ei katkolla niin paljon välitetä, et sillä tavalla… Mulle oli oma työntekijä ja se oli hämmentävää et mua varten. Mä menin sinne Hietalinna-yhteisöön eikä mulla ollut sitä omaa haluu lopettaa, paitsi Hietalinna-yhteisössä se jotenkin realisoitu et mä halusin vaan saada sen kämpän ja aattelin et mä voin jatkaa vetämistä. Sieltä Hietalinna-yhteisöstä kävin NA:ssa ja tajusin et munhan ei oo ihan pakko käyttää. Sitä ennen mul ei ollut mitään muuta kuin se et elämän tarkoitus on käyttää kamaa. Joo, tuli ehkä vähän pitkänä (naurua). Sitten on päätynyt K-tielle siitä ja oon oppinut siivoamaan, laittaa ruokaa ja ne on perusjuttuja ja sitten oon oppinut vähän elämään tätä elämää kaikilla osa-alueilla. Olen kyllä tosi kiitollinen.’

Silloin kun arki on sekaisin, on päivän säännöllisellä rytmillä merkitystä. Kun jaksaa nousta ylös sängystä, huolehtia omasta hygieniastaan ja päivän askareista, on saanut jo elämän langasta kiinni. Kun saa yhteyden muihin ihmisiin, elämänhalu voi alkaa palata. Nuori näkee mieltä elää. Myös tehdyt kotityöt ja itsestä huolehtiminen tuovat iloa ja tunnetta siitä, että voi vaikuttaa omaan elämäänsä ja kykenee johonkin. Se että nuori saa lisää vastuuta arkisista tehtävistä tai toisen nuoren opastamisesta, tuo tunteen, että häneen luotetaan. Nuori ei ole vain autettu, vaan hän voi auttaa myös jotakin toista tai toimia koko yhteisön hyväksi. Se on vastavuoroisuuden ydintä. Vastavuoroisuus sitoo meidät empaattisesti toisiimme. Se tuo tunteen kuulumisesta jonnekin.  Omassa yhteisössä voi saada hyväksyntää ja tunnustusta. Nämä kokemukset eivät helposti aina yllä oman yhteisön ulkopuolelle. Ne kuitenkin jättävät nuorelle kokemusjäljen, joka voi kantaa myös yhteisön ulkopuolella:

’Et se mitä tässä on ite oppinu tästä kokemuksesta niin jotenkin semmonen yhteisö, mikä säilyis läpi hoidon ja hoidon jälkeen. Tai semmonen pysyvyys, semmosta turvaa luova asia on ehkä tärkeimpiä juttuja.’

 Nuori: Ite ainakin kun mä en oo oppinut sitä vastuun kantamista ja sitä itsenäistymistä sen takia koska on ollut niin ylisuojelevaiset vanhemmat. Ja tälleen sitä pystyy nyt opettelemaan uudestaan ja huolehtii itestään. Niin se varmasti auttaa sit siihen et kun jossakin vaiheessa muuttaa omilleen.

Maritta: Niin. Oisko se tärkee viesti sit muille nuorille se oman vastuun kantaminen?

Nuori: Ja se et saa sitä tukea. Ja on ihmisiä auttamassa. Se on ollut tosi tärkeetä, et on niinku joku paikka mihin kuuluu tai tulee se yhteenkuuluvuuden ja turvallisuuden tunne ja ettei ole yksin.

Maritta: Tärkeitä asioita.

Nuori: Niin.

 

Asumisyhteisössä näkemäni työntekijät työskentelivät nuorten kanssa ihailtavasti. Heillä oli tietty työntekijän roolinsa eivätkä he pyrkineet kavereiksi nuorten kanssa. He suhtautuivat nuoriin kunnioittavasti ja näitä kuunnellen. Tarvittaessa he olivat tiukkoja nuorille mutta pyrkivät aina keskustellen ja perustellen yhteisymmärrykseen.

Kun mietin kokemuksiani nuorten sijaishuollon paikoista, joissa olen lähes 30 vuoden varrella käynyt, ihmettelin asumisyhteisössä vallitsevaa hienoa ilmapiiriä ja keskustelukulttuuria. Kukaan ei huutanut kurkku suorana, uhkaillut, mäiskinyt ovia tai kiroillut kovaäänisesti. Paikat olivat ehjiä. En tarkoita, että kaikissa sijaishuollon paikoissa tai joka tilanteessa asiat olisivat päinvastaisesti. Tiedän, että sijaishuollossa on myös kodinomaisuutta ja hetkiä, jotka yhdistävät työntekijöitä ja lapsia emotionaalisesti toisiinsa. Tämä oli kuitenkin asia, joka herätti minut pohtimaan asumisyhteisössä vallitsevaa keskustelukulttuuria ja työntekijöiden mahdollisesti muuttunutta työorientaatiota.

Työntekijöiden mielestä asumisyhteisön kulttuuriin sopeudutaan ja yhteisö opettaa nuoret käyttäytymään toisia kohden hyväksyvästi ja puhumaan toisille kauniisti. Erona sijaishuollon paikkoihin on se, että asumisyhteisöön tullaan vapaaehtoisesti ja täysi-ikäisenä; sijaishuollon kohdalla tilanne on harvoin tämä. Sijaishuoltoon tulevien nuorten tilanteet voivat olla vielä akuutteja, mikä voi ilmetä turbulenttina käytöksenä.

Entä kuinka paljon on kysymys myös työntekijöiden työorientaatiosta ja siitä, miten nuorten vaikeuksiin suhtaudutaan? Tätä on esimerkiksi erittäin kriittisesti pohtinut kanadalainen tutkija Rebecca Ward (2016, 105). Hän pitää sijaishuollossa tarpeellisena terapeuttisen ja voimaannuttavan yhteyden luomista nuoriin. Tällainen yhteys perustuu voimavaroihin, kunkin lapsen ja nuoren kehitysvaiheen huomiointiin ja vastavuoroisuuteen. Hän pitää vaarallisena patologista orientaatiota, joka perustuu rangaistuksiin ja nuorten käyttäytymisen hallintaan niiden avulla. Hän on havainnut, että tällaisissa tilanteissa nuoret usein käyttäytyvät vastustaen, ja heitä on silloin vaikea tukea.

Molemmissa nuorisokodeissa, jotka olivat tutustumiskohteitani, korostettin Wardin kuuluttamalla tavalla yhteyttä nuoriin. Työntekijät pyrkivät luomaan tasaveroisen suhteen nuoriin ja saamaan hyvän keskusteluyhteyden heidän kanssaan. Nuorten toimintaa voidaan rajoittaa mutta vain tarvittaessa.

Kun tutkimukset toistavat sijaishuollossa olleiden nuorten heikkoa koulutusta ja työllistymistä, onko niin, ettei heiltä odotetakaan enempää tai heidän ei nähdä kykenevän koulutukseen? Näin kysyvää voidaan heti kritisoida halusta keskiluokkaistaa nuoret tai saada heidät mukaan jonkinlaiseen oravanpyörään. Tärkeimpänä pidetään yleensä nuorten etenemistä päivästä toiseen, mikä onkin luonnollisesti ensiarvoista. Heidän opintoihinsa on voinut jäädä aukkoja tai opinnot ovat voineet katketa. Nuorilla voi olla myös keskittymiseen, oppimiseen ja kielelliseen kehitykseen liittyviä vaikeuksia. Kuitenkin sijaishuollosta itsenäistyvät nuoret haaveilevat usein koulutuksesta ja vakinaisesta työstä. Entä jos heihin kohdistuvat matalat odotukset ovat yksi syy sille, etteivät he löydä elämälleen merkitystä tai pidä itseään tarpeellisena? Suomen koulutusta ja erityisopetusta pidetään ensiluokkaisena, mutta miksi se jättää jotkut nuoret syrjään? Värjääkö heidän taustansa heihin kohdistuvat odotukset?

Itse olen työläisten lapsi, ja alaluokkien opettaja oli äidilleni epäillyt kykyjäni pyrkiä oppikouluun. Onneksi kysyin äidiltäni myöhemmin, miksi hän ei uskonut, että minusta olisi oppikouluun. Äitini sanoi, ettei hän ollut niin ajatellut vaan opettajani. Lapsuudenkokemukseni ovat tehneet minusta luokkatietoisen.

Päihteiden väärinkäytöstä toipuvilla nuorilla on kokemusta siitä, ettei heitä ole aiemmin haastettu samalla tavalla kuin asumisyhteisössä. Haastaminen tai vastuuttaminen on mitä ilmeisimmin yhteydessä siihen, että ihminen nähdään kykenevänä vastaamaan odotuksiin. Kyse ei ole vain teknisestä suorituksesta ja sillä tavoin odotuksiin vastaamisesta vaan samalla myös siitä, että ihminen itse haluaa tulla osaksi jotakin yhteisöä ja että yhteisö hyväksyy tämän jäsenekseen.

’Ja yhteisö on mukana siinä kannustamassa. Ja kun sä näät et muutkin pystyy siihen, niin kyl minäkin sitten.’

Joskus haastaminen tapahtuu aivan kuin vaihtoehdottomassa tai pakottavassa tilanteessa:

Nuori: Ei mulla ole vaihtoehtoja K-tiellä asuessa. No, mikä siihen on vaikuttanut. No se ettei pysty menemään takasin, ei ole mitään mihin mennä takasin.

Maritta: Onko siinä vähän niinku sellanen pakkko?

Nuori: On siinä vähän pakko. Se on ihan hyvä, että siinä on pakko. Jos ei olis, niin en mä pystyis siihen välttämättä.

Maritta: Miltä se tuntuu se pakko?

Nuori: Ei enää niin pahalta. Se tuntuu jo silleen ihan hyvältä. Ja jos ei aina ihan hyvältä niin ainakin sitten siltä, että tätä kautta pystyy muutokseen. …

Maritta: Missä vaiheessa sä huomasit, et tää pakko alkaa muuttua ja alkaa tuntua paremmalta?

Nuori: Siinä vaiheessa, kun lopetti tappelemisen sitä pakkoa vastaan ja siinä vaiheessa kun tuli osaksi yhteisöä.

Maritta: Tapahtuiko se ihan alussa?

Nuori: Ei, ei. Siihen meni pari kuukautta. Että mä kapinoin ja olin kaikkea vastaan ja se vaikutti muihin. Se huomattiin ja siihen kiinnitettiin huomiota ja sitten mä sain palautetta, kritiikkiä ja tehtäviä. Ja sitten kun ne olin tehnyt … Siin meni aikaa. Ja se oli vähän samanlainen prosessi kun tääkin päivä, et siin mennään läpi kehityskaaria ja ne jaetaan sit muille.

Maritta: Et siin pakotetaan vähän puhumaankin muille ja jakamaan sitä omaansa.

Nuori: Niin.

Kun nuori pääsee tekemään jotakin ja saa siitä itselleen hyvää palautetta, hänen uskonsa itseen vahvistuu. Hän voi nähdä toisten nuorten saavan otetta työelämästä. He toimivat hänelle esimerkkeinä. Haastamiseen ja vastuuttamiseen kuuluu suora puhe, joka vaatii nuorta toimimaan mutta pyrkii myös selventämään toiminnan periaatteita. Se viestii välittämisestä ja siitä, ettei ole aivan sama mitä nuori sitten tekee.

Nuori: Ja kun kuulee niitä tarinoita, ja kun on tullut K-tielle ja kun on vielä ihan et kuulee vähän harhoja ja sit et pääsee työkokeiluun ja siellä pärjää ja saa hyvää palautetta. Ei silleen et jos toikin pystyy, niin mäkin mut about mut kumminkin se jotenkin toimii paljon esimerkin kautta. Tai sen et sul on joku joka potkii perseelle. Niin useinhan nää kaatuu siihen, ettei sanota suoraan tai annetaan olla passiivisia näissä jutuissa. Ehkä munkin ongelma on ollut se ettei oo ollu … kun K-tiellä sanotaan suoraan et potkitaan perseelle tai et hoida hommia kunnolla. Mulle on sanottu ihan suoraan et jos jossakin ei oo mitään järkee, et siin ei oo mitään järkee. Se ei oo sellasta et jokainen tekee eri tavalla. Tiedätsä, sanotaan ihan suoraan ja palautetaan maan pinnalle, koska se on mitä mulla ei oo koskaan kotona oikeestaan ollu.

 Nuoret kokevat tärkeänä myös sen, ettei heidän anneta luistaa tehtävistään. Heiltä odotetaan, että he hoitavat oman osuutensa. Joskus se tuntuu kuin pakottamiselta, mutta se on myös tukenut uskaltamaan tehdä asioita, joihin ei uskallus muuten olisi riittänyt.

’K-tiel oppii omanlaista vastuullisuutta ja asioista ei luisteta ja suunnitellaan asiat etukäteen et se on tuonut mun elämään sellast turvaa ja suuntaa.’

 ’Toi hoito on painostanut tekemään asioita, jotka on painostanu ja pelottaa. Et mä on niinku hirveesti ajatuksilla rajottanu asioita et mä en pysty tohon, mä en voi tota. Niin sit mä oon joutunu tuolla hoidossa tekemään sellasia asioita, niinku vaikka olemaan esillä ja puhuun mun tunteista. Et niin ne on vaikuttanu.’