Portfoliokertomus

Blogin tarkoituksena on esitellä sosiaalipsykologian opintojeni kulkua, oppimisprosesseja sekä tieteellisen ajatteluni kehittymistä. Blogin tarkoituksena ei ole ainoastaan toimia tylsän oppimispäiväkirjan korvikkeena vaan nostaa esiin myös opiskelun aikana eteeni nousseita ongelmakohtia sekä ajatuksiani sosiaalipsykologian tieteellisestä luonteesta. Etenen opintojen käsittelyssä käyttäen apuna työläimpiä opiskelijatöitä, joita olen kolmen vuoden aikana saanut aikaiseksi. (jokaisen vuoden työt löytyvät sivun yläpalkista)

Luon aluksi katsauksen opintojeni alkuun, jossa käyn läpi fuksivuoden herätttämiä tuntoja ja tieteellisen kiinnostuksen alkuhetkiä. Tämän jälkeen keskityn toisen vuoden menetelmällisiin opintoihin ja esittelen kvantitatiivisten menetelmien kurssilla tekemäämme kokeellista tutkimusta. Kolmannen vuoden opinnoista nostan esiin psykologian sivuaineopintojen herättämiä oivalluksia ja käsittelen kandidaatintutkielman tekoprosessia sekä toista samana vuonna tekemääni seminaarityötä. Neljännen vuoden osalta syvennyn erityisesti gradun teon syövereihin. Viidettä vuotta kuvaan muutamien kurssitöiden ja gradun viimeistelyn kautta. Pohdinnassa esittelen yhteenvetona tieteellistä asemoitumistani sekä opintojen herättämiä ajatuksia.

 

Ensimmäinen vuosi

Poimin ensimmäisen vuoden töistä blogiin metodologiatyöpajan oppimispäiväkirjaraportin, koska se kuvaa mielestäni kattavasti ensimmäisen vuoden aikana tapahtunutta ajatustyötä. Kurssi järjestettiin keväällä, joten olin ehtinyt muodostaa jo jonkinlaisen kuvan sosiaalipsykologian kentästä ja tarkistuttaa pääsykoekirjan pohjalta syntyneitä mieltymyksiäni mm. retoriseen sosiaalipsykologiaan. Metodologiatyöpaja oli mielestäni ensimmäinen kurssi yliopistossa, jonka koin motivoivana ja riittävän haastavana. Kurssi tarjosi eväitä sosiaalipsykologisten tutkimusmenetelmien kirjon hahmottamiseen. Opin, miten tutkimuskohde määrittelee myös osittain käytettävissä olevan menetelmän ja kuinka vaihtelevin tavoin sosiaalista todellisuutta voidaan sosiaalitieteiden piirissä kuvata.

Koska sosiaalisen todellisuuden luonnetta kuvaavat paradigmat ovat täynnä ristiriitoja, syntyi myös itselleni tarve asemoitua johonkin tässä vastakkaisten prinsiippien kentässä. Alussa kiinnostavalta vaikuttava konstruktionistinen lähestymistapa osoittautui täysin sopimattomaksi omaan tieteenfilosofisesti realistiseen ja prakmaattiseen lähestymistapaani. Relativistiseen kielikäsitykseen perustuvat lähestymistavat kirvoittivat kuitenkin monia ajatuksia ja vasta-argumentteja, jotka ovat omalta osaltaan vieneet eteenpäin sosiaalipsykologisen identiteettini rakentumista. On mielenkiintoista, miten ainoastaan käsitys kielen luonteesta abstraktina irrallisena merkitysten verkkona voi repiä niin suuren juovan eri tutkimusperinteiden väliin, että perusteellista konsensusta on mahdoton löytää. Oma näkemykseni kielen sosiaalisesta luonteesta ja funktiosta kehittyy vieläkin, mutta ajatustyö aiheesta lähti liikkeelle ensimmäisen

vuoden puolivälissä.

Ensimmäisen vuoden olin hyvin kiinnostunut varsinkin Leon Festingerin teoreettisesta ja empiirisestä työstä. Pohdin paljon yksilön minuutta ja maailmankuvaa jäsentävien jännitteitä ja olin erityisen kiinnostunut kognitiivisista konsistenssiteorioista. Myöhemmin ihailuni laantui, kun tutustuin enemmän kyseisten teorioiden saamaan kritiikkiin. Kritiikin myötä tutustuin empiirisesti mitattavan käsitteen määrittelyyn tarkemmin ja ymmärsin, miten kognitiivisen dissonanssin teorian olettamaa jännitettä ei ole pystytty todentamaan empiirisesti osittain käsitteen falsifioitavuuteen liittyvien ongelmien vuoksi. Tämä on suunnannut etsintäni modernin persoonallisuuspsykologian ja evoluutiopsykologian pariin. Olen etsinyt sosiokognitiivisia ja minuuteen pohjautuvia malleja täydentäviä lähestymistapoja, jotka käsittelevät ihmistä myös biologisesta perspektiivistä.

 

 

Toinen vuosi

Toinen opiskeluvuoteni keskittyi pitkälti menetelmäkursseihin. Nautin erityisesti siitä, että pääsimme vihdoin tekemään jotakin käytännössä. Kvalitatiivisten menetelmien kurssin ensimmäinen osa koostui pääasiassa laadullisen menetelmäperheen esittelystä ja laadullisen tutkimuksen erityispiirteiden kuvailusta. Olisin toivonut laadullisten menetelmien kurssilta enemmän perehtymistä myös realistisen kielikäsityksen menetelmiin.

Kaikenkaikkiaan sekä kurssilla esitellyt, että käyttämämme aineistonkeruumenetelmä osoittautuivat suuntaviivoiltaan epämääräisiksi. Alkuosan aikana mainittu kvalitatiivisten menetelmien syvälle pureutuva luonne oli kaukana harjoitustöidemme amatöörimäisestä kohelluksesta. Eräs ryhmä tutki mm. lempiruuan ja suosikkiruuan käsitteellistämisen erityispiirteitä. Tunnilla käytiin mm. pitkiä keskusteluja siitä, voidaanko maksalaatikko tulkita henkilön lempiruuaksi, mikäli hän ilmoittaa pitävänsä siitä. Olisin jättänyt kurssin kesken, jos se ei olisi kuulunut pakollisiin kursseihin.

Kvantitatiivisten menetelmien kurssilla saimme laadukasta opetusta ja tilastollisia analyysimenetelmiä käytiin läpi ainakin pintapuolisesti. Suurin osa ryhmistä teki harjoitustyön valmiin aineiston pohjalta. Saimme luvan kerätä oman kokeellisen aineiston ja toteutimme pienen tutkimuksen emotionaalisen älykkyyden ja tunnetilan yhteisvaikutuksesta vaikutelmanmuodostustilanteessa. Kaiken kaikkiaan saimme liian vähän ohjausta tutkimuksen tekoon, ja siitä muodostuikin jälkeenpäin ajateltuna turhan monimutkainen kokonaisuus. Oli kuitenkin hienoa, että saimme toteuttaa kokeen. Opimme mm. varianssianalyysin käytöstä sekä ei-parametristen testien hyödyllisyydestä. Mielestäni kokeellisen tutkimuksen opetuksen määrää tulisi lisätä jo opintojen alussa. Tällä hetkellä laadukas ja monimutkainen kvantiosaaminen lepää opiskelijan omilla harteilla. Esimerkiksi HY:n psykologian opiskelijat tekevät jo ensimmäisenä vuotenaan kokeellista tutkimusta ja heidän opetussuunnitelmansa sisältää huomattavasti enemmän tilastollista ja menetelmällistä opetusta. En näe mitään syytä, miksi sosiaalipsykologian opintosuunnitelmassa kvantitatiivisten menetelmien opetustarjontaa saisi olla vähemmän.

Toisen vuoden aikana menetelmäosaamiseni sai alkusysäyksen, mutta paljon jäi vielä opittavaa. Kesällä 2011 aloitin psykologian sivuaineopinnot. Päätös oli hyvä, koska sain valtavasti lisää tietoa monien sosiaalipsykologisten teorioiden taustajuonteista ja niiden myöhemmästä kehityksestä. Psykologian opintokokonaisuudet ovat monin osin linjakkaammin laadittuja kuin sosiaalipsykologian kirjava tarjonta maaseudun yrittäjyydestä viestintätegnologian sosiaalipsykologiaan. Persoonallisuuspsykologiseen, neuropsykologiseen sekä käyttäytymisgeneettiseen tutkimukseen liittyvät löydökset saivat minut vakuuttuneeksi siitä, että halusin tulevaisuudessa tutkijaksi. Sain vihdoin kaipaamaani biologista substanssiymmärrystä sosiokognitiivisten selitysmallien tueksi.

 

Kolmas vuosi

Kolmatta opiskeluvuotta sävyttivät enimmäkseen suuret seminaarityöt, kandidaatintyö sekä psykologian kurssit. Hieman yllätyksenä itselleni päädyin tekemään kandidaatintutkielman suurten poliittisten ja etnisten ryhmien välisistä suhteista. Tutkielma käsitteli emootioita kollektiivisen toiminnan luonteen määrittäjinä. Perehdyin suuttumuksen ja halveksunnan vaikutuksiin radikaalin ryhmäkäyttäytymisen muovautumisessa ja sain luotua mielestäni eheän ja teoreetisesti sekä empiirisesti mielenkiintoisen kokonaisuuden.

Kolmannen vuoden laajat seminaarityöt opettivat paljon tieteellisestä prosessikirjoittamisesta ja kirjallisuuskatsausten tekemisestä. Mielestäni sain paljon tärkeitä eväitä tutkimuksen teoreettisen taustan etsintään ja mielekkään tutkimuskysymyksen muodostamiseen.

Toinen seminaarityöni käsittelee stressaavien ympäristön tapahtumien vaikutusta masennusriskiin. Tutkin dopamiinireseptorigeenien ja ympäristön välistä vuorovaikutusta masennuksen synnyssä. Työssä tuon esiin sosiokognitiivisten selitysmallien puutteita ja virheitä masennusta selitettäessä. Esitän perusteluita ja empiirisiä todisteita sille, että pelkästään kognitiiviset mallit tai yksilön kohtaamat vastoinkäymiset eivät selitä sitä, miksi osa ihmisistä sairastuu elämänsä aikana masennukseen. Yksilön neurologisen järjestelmän yksilölliset erityispiirteet vastaavat viimekädessä siitä, miten yksilö reagoi voimakkaaseen stressoriin. Tämä näkemys haastaa osittain sosiokognitiivisten stressi-alttiusmallien näkemyksen siitä, että yksilön kognitiivisia taipumuksia voidaan tarvittaessa muuttaa lähes rajattomasti, ja siten suojella yksilöä psyykkisiltä sairauksilta.

Suoritin kolmantena vuonna myös muutamia psykologian kursseja, kuten kliinisen psykologian johdantokurssin. Kurssin avulla sain selkeän yleiskuvan psykkisten häiriöiden oireluokittelupohjaisesta diaknostiikasta sekä psyykkisten häiriöiden epidemiologiasta. Mielestäni kurssi on erittäin tärkeä myös sosiaalipsykologiaa opiskelevan yksilön kannalta, koska se vähentää intuitiopohjaista spekulaatiota psyykkisten häiriöiden syistä. Erilaisten väkivaltatrakedioiden uutisoinnin yhteydessä hirmuteoille haetaan monesti syitä ajassamme pesivästä pahoinvoinnista. Kun tarkastellaan jatkuvasti laskeneita väkivaltalukuja tai mielenterveyshäiriöiden esiintyvyyttä kuvaavia lukuja, täytyy kyseisiin yleistyksiin aikamme patologisuudesta suhtautua varauksella.

Kesällä 2012 keskityin tilastotieteen sivuaineopintoihin ja sain hieman vahvemman käsityksen erilaisista tilastollisista testeistä ja niiden toimintaperiaatteista. Tilastolliset menetelmät ovat inspiroivia ja harjoittavat loogista ajattelua, mutta kurssien käyminen on myös erityisen raskasta muun työn ohessa.

Kesällä 2011 aloitimme uuden kokeellisen projektin yhdessä Otto Halmesvaaran ja Mikko Annalan kanssa. Ideana oli tehdä itsenäinen tieteellinen opiskelijaprojekti, josta hakisimme opintopisteitä projektin valmistuttua. Saimme enemmän apua tämänkertaiseen tutkimukseen, koska laitokselle palkattu uusi professori Niklas Ravaja tarjoutui ohjaamaan tutkimuksen. Tutkimus käsitteli häpeän ja aggressiivisuuden välistä yhteyttä moderoivia persoonallisuuteen liittyviä muuttujia. Selvitimme mm. toimivatko narsistiset henkilöt aggressiivisemmin häpeätilanteessa kuin ei-narsistiset ja eroaako eri piirteitä kantavien henkilöiden autonomisen hermoston aktivaatio toisistaan häpeätilanteen aikana. Selvitimme siis miten henkilöiden sydämen ja verenkierron muutoksia koetilanteen aikana. Kokeet toteutettiin psykologian laitoksella Liisa Keltikangas-Järvisen laboratoriossa. Neljännen vuoden alussa päätin käyttää tilanteen hyväksi ja tehdä gradun kyseisestä tutkimuksesta.

 

      

 

Neljäs vuosi

Maisteriopintojeni ja kandidaation opintojeni välille on vaikea vetää selkeää raja, joka kertoisi alemman korkeakoulututkinnon lopettamisesta ja ylemman aloittamisesta. Itse katson maisteriopintojeni alkaneen jo kolmannen opiskeluvuoteni puolivälissä, jolloin käynnistimme todenteolla mainitun kokeellisen tutkimusprojektin suunnittelun. Ensimmäisenä ja kaikkein mieleen painuneimpana maisterivaiheen kurssina pidän neljännen vuoden alussa käymääni tutkimussuunnitelmaseminaaria. Graduun liittyvän aineiston keräys oli kurssin alettua loppusuoralla, mutta kurssin tiukka aikataulu yllätti silti itseni. Huomasin, että tekemäni empiirisen työn laadusta huolimatta hypoteesien perusteluissa olisi vielä selkeyttämisen varaa. Lisäksi huomasin, että minun tulisi rajata psykofysiologinen aineisto tutkielman ulkopuolelle. Tätä päätöstä siivitti graduohjaajani Niklas Ravajan kanssa käydyt lyhyet keskustelut.

Kävin maisteriopinnot hieman erikoisessa järjestyksessä, koska suoritin suuren osan syventävistä opinnoista vasta viidentenä vuonna.  Neljännen vuoden aikana opintoni keskittyivät aineiston keruuseen, tilastollisiin menetelmiin, psykofysiologiaa käsittelevän kirjallisuuteen sekä häpeän ja aggressiivisuuden välisen yhteyden empiriaan ja teoriataustaan perehtymiseen. Käyttämäni työskentelymuodot muistuttivat mielestäni hyvin paljon tutkimustyön normaalia arkea. Tutkijaelämän harjoittelu huipentui kesällä 2013, kun osallistuin yhdessä Mia Silvfer-Kuhalammen kanssa Espanjassa pidettävään Euroopan psykologisen arvioinnin yhdistyksen konferenssiin.  Esittelin minätietoisuusemootioihin keskittyneessä symposiumissa tutkimustuloksiani häpeän ja aggressiivisuuden välisestä yhteydestä. Konferenssiin osallistuminen oli kaiken kaikkiaan hyvin opettavainen kokemus. Lisäksi pääsin tutustumaan muutamaan Eurooppalaiseen minätietoisuusemootioiden tutkijaan.

Kesällä 2013 suoritin myös korkeakouluharjoittelun Suomen Akatemian tutkimusyksikössä, joka keskittyy keskustelun ja vuorovaikutuksen tutkimukseen. Tutkimustehtäviini kuului terapiaistuntojen litterointia sekä psykofysiologisia analyyseja. Tutkimusyksikön työilmapiiri oli uskomattoman innostava ja harjoittelun myötä tutustuin muutamiin Helsingin yliopiston emootioihin perehtyneisiin tutkijoihin (esim. Anssi Peräkylä ja Pentti Henttonen).  Kaikkein hienointa harjoittelupaikassa oli sen kansainvälinen ja avarakatseinen ilmapiiri yhdistettynä korkealaatuiseen tutkimustyöhön.

 Viides vuosi

Viidennen vuoden opinnot alkoivat graduseminaarin ja syventävien kurssien parissa. Graduseminaari toi lisää selkeyttä parannusta tarvitseviin tutkielman kohtiin ja auttoi tarkentamaan argumentaatiota erityisesti johdanto-osiossa. Kaiken kaikkiaan seminaarin suurimpana antina oli kuitenkin seurata muiden töiden kehitystä sekä käydä syvällisiä menetelmällisiä keskusteluita kurssilaisten kanssa.  Vuoden  mittaan viimeistelin graduni tulososiota ja pohdintaa. Tutkielman analyysessa käyttämäni monitasolineaarimallinnus osoittautui hyvin haastavaksi menetelmäksi. Lopulta kuitenkin pitkälliset keskustelut muutaman tilastotieteilijän ja tutkijan kanssa toivat selkeyttä analyyseihin.

Viimeiset syventävien opintojen kurssit käsittelivät erityisesti itsesäätelyä ja käyttäytymisen muutosta. Kurssit olivat erittäin hyvä valinta tutkimustavoitteideni kannalta, koska ne selkeyttivät monia jatkotutkimussuunnitelmani liittyen häpeän säätelyyn ja siinä ilmeneviin ongelmiin. Viidennen vuoden lopulla osallistuin myös rikollisuuden ja vankeinhoidon sosiaalipsykologiseen työpajaan, jossa teimme kurssityön koskien rikollisuuden yksilöpsykologisten ja sosiaalisten syiden vuorovaikutusta. Kurssi oli kokonaisuutena erittäin mielenkiintoinen ja kurssin molemmat vetäjät tukivat tutkivaa ilmapiiriä onnistuneesti.

Pohdinta

Opintojeni kuluessa olen oppinut valtavasti siitä, miten ihmisen psykologiset ja sosiaalipsykologiset erityispiirteet ohjaavat yksilöiden ja ryhmien välistä vuorovaikutusta ja yhteiskuntien toimintaa. Toisaalta olen myös kokenut osan sosiaalipsykologian suurimmista lähestymistavoista ihmiskuvaltaan vailinnaisiksi. Suurten sosiaalipsykologisten lähestymistapojen puutteena pidän erityisesti neuropsykologisten emootiotutkimusten edistysaskelien huomiotta jättämistä sekä ympäristön vaikutukseen perustuvien selitysten ylivaltaa käyttäytymistä selitettäessä.

Mielestäni erilaisten yksilöiden välisten prosessien, kuten kasvatuksen, parisuhteen, antisosiaalisen käyttäytymisen ymmärtämisessä on hyvin oleellista tarkastella sosiaalisen ja yhteiskunnallisen kontekstin ja yksilön kokemusten lisäksi myös yksilöiden välisiä perinnöllisiä ja opittuja eroja sekä ihmislajin evolutiivista kehityshistoriaa. Mielestäni sosiaalipsykologian arvokkaimmat opetukset nousevatkin suurempaan arvoon, mikäli tarkastelussa otetaan samalla huomioon keskeiset yksilöpsykologiset tekijät.

Suurin yksittäinen oivallus, jonka sosiaalipsykologian opinnot ovat tarjonneet, on sosiaaliset elämänmuotojen kerroksellisuuden hahmottaminen. Tässä kerroksellisessa rakennelmassa olen suunnannut voimavarani yksilön sisäisen ja yksilöiden välisen kerroksen dynaamiseen suhteeseen. Sosiaalipsykologian, psykologian ja tilastotieteen opinnot ovat tarjonneet laajat teoreettiset ja menetelmälliset välineet näihin kerroksiin syventymiseen.

 

 

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *