Helsingin yliopisto
Mihin tämä aika on oikein mennyt? Vastahan oli ympäristötieteen orientoiva viikko ja kampukseen tutustuminen ja nyt jo toinen tenttiviikko siintää edessä? Vaikka toinen periodi alkaakin olla jo lopuillaan, muistan selkeästi vuoden takaisen tilanteeni ja ahdistuksen, kun mietin tulevaisuuttani.
Aloitetaanpa alusta.
Olin koko lukion tehnyt ainevalintoja siinä uskossa, että haen opiskelemaan merikapteeniksi. Abivuoden syksyllä kuitenkin jänistin. En halunnutkaan opiskelemaan mihinkään, mistä valmistuu suoraan ammattiin. En halunnut sitoutua mihinkään yksittäiseen työhön koko loppuelämäkseni (ei tullut mieleenkään, että voisi vaikka hankkia toisen tutkinnon…), joten halusin yliopistoon opiskelemaan jotain vähemmän tarkasti rajattua aihetta.
Alkoi siis armoton opintopolun selailu. Vaihtoehdot rajautuivat aika nopeasti luonnontieteisiin, mutta ongelmana oli, että minua kiinnosti lähes kaikki. En halunnut luopua matikasta, fysiikasta, maantieteestä tai mistään muustakaan kouluaineesta. Aloin tutkia tarkemmin soveltavia aloja, joilla nämä kaikki voisivat yhdistyä, kuten vaikka maataloustieteissä, joka pitkään olikin ykkösvaihtoehtoni. Pitkän etsinnän jälkeen löysin kuitenkin ympäristötieteet. Olen aina ollut todella kiinnostunut ympäristöongelmista, mutta en tiennyt, että niitä voi opiskella. Kiinnostus alaa kohtaan kasvoi, kun lueskelin, mitä kaikkea muutakin kuin vain esimerkiksi ilmastonmuutosta opinnoissa käsitellään: kestävää maataloutta, maaperätieteitä, ympäristöpolitiikkaa, ekotoksikologiaa… Lisäksi mahdollisuus kaksikieliseen tutkintoon kuulosti jännittävältä. Lopulta päätökseni sinetöi se, kun huomasin, että ympäristötieteissä voi opiskella akvaattisten tieteiden moduulin. Jos en sitten opiskele merikapteeniksi, niin ainakin haluan opiskella jotain meriin liittyvää!
Yhteishaun ensimmäinen hakukohde oli sillä selvä. Toisen ja kolmannen hakukohteen välillä en osannut päättää, joten heitin hetken mielijohteesta kolikkoa. Kun haku oli lopulta tehty ja sitä ei voinut enää muuttaa, olo ei ollutkaan enää yhtään niin varma. Oliko päätös sittenkin liian hätäinen? Olisiko pitänyt pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa? Välivuotta en kuitenkaan missään nimessä halunnut, joten panostin tosissani pääsykokeisiin. Ympäristötieteiden pääsykokeessa kysymykset koskevat lukion biologian kursseja – joita minulla oli takana vain kolme. Niiden kurssien kertailu sujui melko kivuttomasti, mutta ihmisbiologian ja bioteknologian opiskelu itsenäisesti tuotti hiukan harmaita hiuksia. Pääsykoe kuitenkin meni sen verran hyvin, että heinäkuun alussa sähköpostiini kilahti kirje opiskelupaikan saamisesta. Fiilikseni oli jotain ilon, helpotuksen, kauhun ja epäuskon välillä. Vältyin välivuodelta, mutta pohdin edelleenkin, oliko alavalinta sittenkään oikea.
Heinäkuun vaihtuessa elokuuhun alkoi kiinnostus tulevia opiskeluvuosia kohti kuitenkin herätä. Muutama viikko ennen koulun alkua sähköpostiin tuli orientoivan viikon ohjelma. Olin odottanut lähinnä kuivakoita esittelyjä tutkintorakenteesta, kiertelyä kampusalueella ja muutamia myötähäpeän nostattavia tutustumisleikkejä. Sen sijaan katsoin ohjelmaa epäuskoisena: bileet joka ilta?
Orientoiva viikko oli kaikkea muuta kuin sitä, mitä odotin. Sen sijaan, että olisin mennyt vain johonkin kouluun, minut taidettiinkin vahingossa adoptoida isoon perheeseen. Yhteishenki täällä on mahtava, ketään ei jätetä yksin, olen saanut valtavan määrän uusia kavereita ja bileitähän riittää! Yhteishakua tehdessäni mietin, että mihin ikinä haenkaan opiskelemaan, tulen katumaan koko loppuelämäni, etten hakenut jonnekin muualle. Väärin! Yliopisto-opiskelu on jo itsessäänkin niin kivaa, että en varmasti katuisi, vaikka olisin hakenut ties mihin. Lisäksi satuin päätymään aivan mahtavaan koulutusohjelmaan ja ajattelin jo kuukauden päästä opintojen alusta: ”Ei kai tämä ikinä tule loppumaan?”
No entä se opiskelupuoli ja kipuilu siitä, kuinka opiskeltavaa aihetta pitää rajata? Nyt olen huomannut, ettei aiheen rajaus ole huono asia, vaan päinvastoin lottovoitto. Lukiossa ei ikinä voinut keskittyä näin intensiivisesti mihinkään tiettyyn teemaan. Lukiossa en ymmärtänyt, miksi jotkut oppilaat jäivät tuntien jälkeen juttelemaan opettajan kanssa, sillä eihän mikään nyt oikeasti ole niin kiinnostavaa. Tiedoksi pari vuotta nuoremmalle minulle: kyllä on. Opiskeltavat aiheet ovat supermielenkiintoisia ja haluan tietää kaikesta lisää! Ja toisaalta, eivät muutkaan kouluaineet mihinkään katoa. Peruskurssit matikasta ja kemiasta on käytävä, kieliä kannattaa tunkea tutkintoon niin paljon kuin mahtuu ja valinnaiseksi opintokokonaisuudeksi voi valita melkein mitä vaan! Lisäksi tieteidenvälisyys ja monitieteisyys ovat vahvasti esillä ainakin ympäristötieteiden opiskelussa. Esimerkiksi Monitieteinen ympäristötutkimus -kurssilla yhden luennoitsijan aihe oli ”Uskonnot ja ympäristö”. Enpä olisi hakiessani arvannut, että tulen törmäämään uskontoihin ympäristöasioiden yhteydessä.
Homma siis etenee ja meikäläinen nauttii opiskelusta. Tämän vuoden abeille ja muille korkeakouluun hakijoille haluaisinkin toivottaa tsemppiä opintopolun ja tiedekuntien omien sivujen selailuun ja koulutusohjelman valintaan. Jos joku tuntuu hyvältä, älkää miettikö liikaa, antakaa mennä vaan!
PS. Älkää kuitenkaan heittäkö kolikkoa 😉