Helsingin Sanomat raportoi aamun numerossaan 22. 3. pidetystä paneelikeskustelusta, jossa ruodittiin ”Tieteessä tapahtuu” – lehden kirjoittelua hallintohenkilöstön osuuden kasvusta yliopistoissa. Vast’ikään hallinnossa aloittaneena keskustelun ja artikkelin kysymyksenasettelu nostaa vähintäänkin karvat pystyyn, mikä tietysti on tarkoituskin. Kärjistyksellä ja heitolla – tosin faktoiltaan hataralla – siitä, että hallinnossa on läskiä, on se hyvä piirre tässä kohti, että se nostaa esiin hyvin syvään iskostuneen ajattelumallin yliopistojen hallinnon roolista. Malli jollain tavalla lähtee nollasummapelista, jossa hallintoon satsaaminen on pois ”oikeista töistä”, ts. itse tutkimuksen tekemisestä.Tutkimuksen väitetään näkevän hallinto lisätyötä ja ikävää kontrollia lisäävänä, joka nousee esteeksi luovuudelle ja tutkimuksen vaatimalle tilalle ajatella.  Hallinnon väitetään pyrkivän ujuttamaan kontrollia tutkimukseen ja jopa nostamaan keskusteluun sisältövalintoja. Poterot ovat valmiina ja tuloksena populismiin taipuva juupas-eipäs-asetelma.

Minulle keskustelu paljastaa ymmärryksen ohuuden akatemisen työn johtajuuden, toimintatapojen ja hallinnon roolista ja merkityksestä. Keskustelu ei kohdistu siihen, miten ”hallinto” voi tuoda oikeanlaisella mahdollistavalla asenteella ja johtamisella tutkimusyhteisöön, toimintamalleihin ja lopulta tutkimuksen vaikuttavuuteen merkittävää lisäarvoa. Keskustelua ei käydä siitä, mikä tekeminen tuottaa oikeanlaista arvoa kokonaisuudelle. Kyseenalaistamista on hyvä tehdä, mutta läskin poistamisen perään on turha huutaa, jos ei ole antaa vastausta siihen, miten tilalle kasvatetaan lihasta.