Savolainen projekti

Sain nuorempana tieteenharjoittajana oppia, että savolainen projekti tarkoittaa “aloittamista vaille valmista”. Ensi hätään voisi luulla, että savolaiset  ovat kovasti laiskoja ja halukkaita antamaan tuloksen saavuttamisesta yltiöoptimistisen kuvan. Olen kuitenkin tajunnut, että savolaiseen sanontaan piilee paljon piiloviisautta. Sillä on käyttöä tutkimuksessa kenties enemmän kuin arvaammekaan. Tämä kolahti taas kertaalleen, kun luin Lauri Kauppilan haastattelun Yliopisto -lehdestä. Lauri kun osuvasti totesi, että kun keksii tutkimusaiheen, työ on puoliksi tehty.

Tutkimuksen suurin haaste on juuri siinä, että ymmärtää sen, mitä pitää tutkia. Ymmärrys tästä ei synny kirjallisuuskatsauksista, tietokantahakuja tekemällä tai sulkeutumalla omiin oloihin pohtimaan asiaa. Ymmärrystä varten on tiedeyhteisö, mentoreita, ohjaajia, kollegoja, opettajia, menetelmiä hakea tietoa ja sitä kautta ymmärtää, mikä on tärkeää ja mikä tekee omasta uteliaisuudesta relevanttia tieteen tarkoituksiin.

Painopiste minusta näyttää olleen perinteisesti painottunut tutkimustyöhön ujuttuneen luterialisen työetiikan pohjalta  toteuttamisessa, metodiikassa ja totuuden eteen tehtävässä raa’assa analyyttisessä otteessa, raatamisessa datan aikaansaamiseksi ja puurtamisessa – joskus ehkä ajatustyön ja pahimmillaan luovuuden kustannuksella. Pitkin uraa erityisesti ulkomaankomennuksilla joutui nöyrtymään siihen, että metodiikkaan ei päästetty edes käsiksi eikä aineistoa olisi oikeastaan edes pitänyt kerätä ennen syvällistä ymmärrystä omasta aihepiiristä ja sen merkityksestä. Siksi myös oman aiheen valinta ja erityisesti työ, joka vaaditaan rajaamisen siitä, mitä ei haluta tehdä, on jo vaatinut paljon. Jos vielä ollaan tekemässä töitä  ison tutkimusporukan leveydeltä isoilla resursseilla, on parempi olla varma siitä, että aihe on kohdallaan.

Edellisen takia väitän, että aloittamista vaille valmis ei ole huono projekti, jos sillä tarkoitetaan ymmärryksen hankkimista ja relevanssia. Tämä syntyy harvoin pelkällä kaavamaisella puurtamisella. Olen ihastuksella päässyt seuraamaan Stanfordissa pariin kertaan kurssia, jossa ryhmälle eri kulttuureja ja oppisuuntia edustavia opiskelijoita on annettu aihepiiri, josta on pitänyt rajata ilmiö, ongelma tai haaste, joka pitää osata hallita tai ratkaista tieteen metodein. Noin puolet lukuvuoden kurssin energiasta menee siihen, että osallistujat ymmärtävät toisiaan, odotuksiaan sekä oppivat keskustelemaan siitä, mitä halutaan ratkaista. Yleensä hirvittävän hämmennyksen jälkeen syntyy joko floppi tai loistava ongelman asettelu ja lopulta erinomainen tulos. Prosessi sinänsä on opiskelijoille huomattavasti oleellisempi kuin lopputulos.

Tutkimuksessa soisin sen relevanssin takia, että osaisimme vähän myös savolaista projektijohtamista – ja ehkä muutakin savolaista asennoitumista olemiseen.

 

Kenney ja keksinnöt

Yliopisto-lehti oli paikalla kuulemassa keskustelua, joka käytiin University of Californian Davis’in kampuksen professori Martin Kenneyn luennon pohjalta. Kenney kertoi, että keksintöjen omistusoikeuksen jättäminen keksijöille olisi tehokkain tapa edistää teknologian siirtoa ja yritystoimintaa. Hänen mukaansa patentteja ja lisenssejä hallinnoivista toimistoista on tullut ongelma. Kommentoin jo tilaisuudessa, että en täysin allekirjoita Kenneyn väittämiä, jotka perustuivat analyysiin siitä, miten paljon eri mekanismein hyödyntävät yliopistot saavat aikaan uusia start-up -yrityksiä. Parhaat tulokset uusien yritysten synnyttämisestä lukumäärissä laskettuna tulisivat yliopistoista, joissa keksintöjen omistajuus annetaan keksijöille.

Kenneyn tutkimus sinänsä oli ihan akateemiset kriteerit täyttävä,  mutta en todellakaan ymmärrä, että keksintö tulisi tuotteeksi sukkelammin, jos keksijä itse omistaa keksintönsä. Varsinkin Suomessa ja eurooppalaisessa innovaatioympäristössä omistus harvoin nousee kynnykseksi edistämiselle, jollei sitä tarkoitushakuisesti nosteta ongelmaksi. Keksinnön syntyessä ja sen hyödyntämistä edistettäessä on tärkeämpää, että keksinnölle on yksi selkeä omistaja, joka voi tehdä sen osalta päätöksiä. Jos selkeyttä ei ole, ei päästä taklaamaan muita, paljon hankalampia esteitä ja haasteita hyödyntämisen tiellä. Kyse on siis perusasiasta, joka pitää olla kunnossa hyödyntämiseen ja innovaatiotoimintaan lähdettäessä, ihan vastaavasti kuin karpalosuolle mennessä kannattaa olla kumisaappaat jalassa.

Hieman jäi kaivelemaan se, että sinänsä tärkeästä asiasta jäi artikkelin perusteella kapea kuva. Ikään kuin yliopistot olisivat jotenkin vastaan keksijäomisteisuutta. Asia kaipaa laventamista erityisesti sen osalta, mikä sitten ratkaisee onnistumiset hyödyntämisessä, eritoten jos tutkimuksen tuloksista halutaan saada aikaan yrityksiä. Nostaisin seuraavat asiat selvästi ohi omistajuuskysymyksen:

– Keksijöiden ja hyödyntämiseen osallistuvien henkilöiden sitoutuminen, heidän kokemuksensa hyödyntämisestä, osaamisen laajuus ja kompetenssit innovaatiotoiminnasta,

– Hyödyntämiseen lähtevien ambitiot, odotukset, niiden sopiminen yhteen ja erityisesti kyky joustaa niistä,

– Tarjolla oleva tuki, sen kyvykkyys ja toimintamallin sopivuus hyödyntämiseen,

– Resurssit ja niiden saatavuus ja kohdentuminen oikealla tavalla hyödyntämisen vaiheisiin, ja

– Kaikkien toimijoiden, niin keksijöiden, niiden hyödyntämiseen osallistuvien asiantuntijoiden, potentiaalisten yrittäjien, tukihenkilöiden ja rahoittajien kyky hallita – ei ainoastaan välttää – riskejä.

Kun nyt yliopistolaiset peilaavat Kenneyn sanomaa niihin kokemuksiin, joita heillä on, kannattaa muistaa, että Helsingin Yliopisto on vasta rakentamassa yhteisöönsä hyödyntämisen kompetensseja ja mekanismeja.  En salli sitä, että niistä tulee hitaita, asiantuntemattomia tai joilla vain vältetään vastuuta ja riskejä. Nyt ja vielä lähitulevaisuudessa täytyy kestää se, että rapatessa roiskuu ja kaikista keksinnöistä ei tule uutta Googlea. Tätä ei kuitenkaan saa nyt sekoittaa siihen, ettemmekö kehittyisi kovaa vauhtia. Keksinnön omistajuuskysymyksen nostaminen ei nyt ole se asia, jolla hyödyntämiskysymys ratkaistaan. Siihen vaaditaan paljon, paljon muutakin, jota ei saa kopioimalla amerikkalaisilta.