Kävin viikonloppuna Hämeenlinnassa, minkä yhteydessä olin myös Vanaja Tournament 2017:n yleisössä. Kyseinen tapahtuma oli varsin viihdyttävä, ja buhurt (kansainväliseltä nimeltään “Historical medieval battles”) vaikuttaa eittämättä hauskalta harrastukselta, mutta tutkijan näkökulmasta kokonaisuus ei ole ongelmaton. Maallikkonäkemys keskiaikaisesta aseenkäytöstä vastaa edelleen pitkälti Oskari Väänäsen aiemmin siteeraamaani kuvausta raskaisiin rautapukuihin pukeutuneista kömpelöistä ritareista kokeilemassa, kumman miekka ja panssari kestävät enemmän osumia. Elokuvat, televisiosarjat ja Vanaja Tournament lähinnä vahvistavat tätä näkemystä, ja aivan erityisesti viimeksi mainitun kohdalla tilannetta ei ainakaan helpota se, että kyseessä on Kansallismuseon siunaama “keskiaikainen kamppailulaji”, jonka esitteen mukaan “taistelut kädään autenttisilla, keskiajalla käytettyjen haarniskoiden ja aseiden […] varustekopioilla”. Turnauksen juontaja myös toistuvasti korosti varusteiden painoa, joka tuli selväksi myös kun niitä kierrätettiin yleisön käsissä.
Tietyssä mielessä tällaisilla asioilla ei olisi merkitystä, mutta omalta näkyvältä ja mieleen jäävältä osaltaan tällainen toiminta vääristää suuren yleisön historiakuvaa “pimeästä” ja kehittymättömästä keskiajasta, jolloin ei ymmärretty tehdä muuta kuin paukuttaa panssareita oikein olan takaa, sikäli kun noitien polttamiselta ja mudassa kierimiseltä ehdittiin. Toki muinoinkin harrastettiin urheilua, jonka eroa taistelukenttätoimintaan ainakin varusteiden osalta Hämeen linnan viimevuotinen Grazin asevaraston aarteita esitellyt Heavy Metal -näyttely pyrki kiitettävästi yleisölle avaamaan. Toivoisin, että opetuksellisissa yhteyksissä kamppailullisten domeenien eroja korostettaisiin nykyistä enemmän, sillä asia on kaikkea muuta kuin selvä.
Hieman edelliseen sivujuonteeseen liittyen päästään itse asiaan. Väitöskirjaani sisältyvä kirjallisuuskatsaus jakaantuu tutkimuskohteeni erityispiirteistä johtuen kahteen kokonaisuuteen, tieteelliseen ja populaariin. Koska esitelmöin aihetta sivuten Turussa vajaan parin viikon päästä, on ehkä hyvä noudattaa itse itselleni asettamaani aikataulua ja saada tämä luku alta pois. Vielä vahvemmaksi kiihokkeeksi lupauduin esittelemään relevanttia työpaperia kaksi päivää edellä mainitun jälkeen. Nämä päämäärät mielessä kaivan asiaankuuluvan kirjallisuuden hyllystäni ja levitän sen tähän kirjoitukseen. Kyseessä ei ole tiivistelmä teosten sisällöstä!
(Ennen kuin joku kysyy, pitäisin Günterodea populaarikirjoittajana, ellen käsittelisi häntä erikseen esimerkkinä teoksen reseptiosta varhaisena uutena aikana.)
Kirjallisuutta.
Samana vuonna Forgengin edition ja käännöksen kanssa ilmestyi Paul Wagnerin ja Stephen Handin Medieval Art of Sword & Shield: The Combat System of Royal Armouries MS I.33 (2003). Olen hieman käsitellyt näiden kahden teoksen suhdetta kirjoituksessani “Ad sensum & ad verbum“. Stephen Hand päivitti tulkintojaan I.33:sta artikkelissa “Re-interpreting Aspects of the Sword & Buckler System in Royal Armouries MS. I.33” teoksessa Spada 2: Anthology of Swordsmanship (2005). Enimmäkseen uudistukset liittyvät eri asentojen (guard positions) korjauksiin, mutta on mukana yksi aiemmasta teoksesta puuttuva tekniikkakin (s. 97, jossa ‘vtilis plaga faciendo separacionem gladij & scuti’, fol. 24r, on kuvattuna alhaalta ylös suuntautuvana lyöntinä vastustajan käsivarsiin). Eräässä kohdassa käsitellään I.33:ssa saksankielisellä nimellä tunnettua tekniikkaa durchtritt/durchtreten seuraavasti (s. 101):
[T]he key is in the name, Tread Through. The identifying feature of the Tread Through is the footwork. Just as many different attacks can be launched with a lunge, or a pass, so they can with a Tread Through.
Tulkinta, että kyseessä on Forgengin käännösvastineena käyttämän englannin sanan tread vuoksi yksinkertaisesti eräänlainen askel, ei mielestäni ole lähdeaineistolla perusteltavissa, mutta palaan tähän toisella kertaa. (Keskeistä on, että durchtreten on saksan kielen sana, mutta tread through ei ole englannin kielen sana.)
Herbert Schmidtin 2008 ilmestynyt Schwertkampf: Der Kampf mit dem kurzen Schwert und Buckler nach der Deutschen Schule on jatko-osa teokselle Schwertkampf: Der Kampf mit dem langen Schwert nach der Deutschen Schule (2007). Teoksessä käsitellään päälähteen I.33:n (sivut 28 – 177) lisäksi Andre Liegnitzerin (sivut 186 – 200), Hans Talhofferin (sivut 202 – 208) ja Paulus Kalin (sivut 209 – 216) kappaleita miekasta ja kupurakilvestä. Schmidt tulkitsee yllä mainitun durchtreten-tekniikan vastaavan liechtenaueriaanisen tradition duplierenia.
Edellisen jälkeen on ilmestynyt halvin saatavilla oleva lähde eli Andrew N. Kennerin I33: Fencing in the Style of the Walpurgis Manuscript: A Manual for the Sword and Buckler Fencer (2013), joka Handin & Wagnerin tapaan nojaa Forgengin käännökseen. Kenner käyttää käsikirjoituksen viimeisessä kappaleessa (fol. 32) esiintyvän Walpurgiksen nimeä viitatessaan paitsi käsikirjoitukseen, myös miekkailutyyliin itseensä (Walpurgis style). Kenner yleistää alkutekstissä yhdessä kohdassa esiintyvän termin nucken (fol. 3v; Kennerillä säännöllisesti muodossa Nuchen) viittaamaan kaikkiin sidontaa ja schiltslachia seuraaviin lyönteihin. Kenner sekoittaa durchtretenin käsikirjoituksessa sen vaihtoehtoina annettuihin lyönteihin vasemmalta ja oikealta (s. 54 – 55, vrt. fol. 9rv).
Andrea Morinin, Riccardo Rudilosson ja Federica Germana Giordanin Manoscritto I. 33: Il più antico (vai primo?) trattato di scherma occidentale (2016) sisältää lähestulkoon lukukelpoisen faksimilen väreissä folioista 1 – 16 ja mustavalkoisena folioista 17 – 32, Cinaton ja Surprenantin editiosta kopioidun latinankielisen tekstin höystettynä muutamilla enemmän tai vähemmän omituisilla virheillä (generals pro generales f. 1v, adversaries pro adversarius f. 9r, temen pro tamen f. 9v, continua pro contingat f. 9v, prima sacerdos pro sacerdos f. 11v, ylimääräinen signum crucis f. 11 v, feceret pro faceret f. 12r, secundum pro secundo f. 16r, vide licet pro videlicet ff. 17v & 20v, kolme kertaa destri pro dextris f. 20v & 21r, fuigit pro fugit f. 20v, scolari bus pro scolaribus f. 21r, quei pro querit f. 21v, recepit pro recipit f. 27v, cum fixuram pro cum fixura f. 28r, irate pro irati f. 30v ja pria pro prius f. 32v), nähtävästi ranskankieliseen nojaavan perustuvan italiankielisen käännöksen sekä käytännöllisen tulkinnan teoksen sisällöstä (sivut 163-219). Miekkailutyyliä kutsutaan nimellä la scherma di Lutegerus (s. 181). Kirjan alusta löytyy Giordanin varsin oppinut tutkielma teoksen historiasta. Kuten Kenner, myös Morini et al. sekoittavat durchtretenin sen vaihtoehtoina annettuihin kahteen lyöntiin (s. 206 – 207).
Merkille pantavana yhteisenä piirteenä mainittakoon, että kaikki tulkinnat joutuvat käsittelemään jalkatyötä (Wagner & Hand 2003: 23 – 49, Hand 2010: 99 – 102, Schmidt 2010: 26 – 27, Kenner 2013: 76 – 84, Morini et al. 2016: 173 – 177), jota I.33 ei juurikaan käsittele. Kenner kertoo alkuperäistä käsikirjoitusta tutkittuaan päätelleensä 200 kuvan ostalta, kumpi jalka on edessä: 150 tapauksessa oikea jalka on edessä, 50:ssä vasen (Kenner 2013: 80). (Kennerin tarkoittamia kuvia on koodeksissa yhteensä 255.) Tuloksen reliaabeliudesta on vaikea sanoa mitään tietämättä tarkemmin, mistä kuvista on kyse, mutta joka tapauksessa sen validius vaikuttaa suoralta kädeltä heikolta: ei ole mielestäni syytä olettaa, että vaatteiden laskoksia (tai edes varpaiden asentoja) olisi piirretty elävästä mallista, ja jos kuvittaja olisi ollut tietoinen jalkojen asennon merkityksellisyydestä, olisi tämän ilmaisemiseen varmasti nähty enemmän vaivaa.
Walpurgis ja specificata custodia secunda sacerdotis (vas.), pappi aloittaa liikkeensä priimista (ylh. oik.). Leeds, RA MS I.33 fol. 32r.
Lopuksi on mielenkiintoista havaita, että kaikki paitsi Morini et al. kutsuvat alkutekstin viimeisellä foliolla esiintyvää varoasentoa specificata custodia secunda sacerdotis (ks. kuva yllä) sen mallina toimivan Walpurgiksen nimellä: Walpurgis’ Ward (Wagner & Hand), die Walpurgis (Schmidt) ja Walpurgis Custodia (Kenner). Italialaisessa teoksessa varoasennon nimi on johdonmukaisesti Speciale Seconda Guardia.