Vasemmasta kädestä

Vasemmalla kädellä tarkoitan ei-asekättä eli sitä kättä, jossa ei ole miekkaa; vasenkätisellä kyse on oikeasta kädestä, mutta koska suurin osa ihmisistä on oikeakätisiä, ja koska miekkailukirjallisuus on kirjoitettu pitkälti dekstronormatiivisesta näkökulmasta, puhun yksinkertaisuuden vuoksi vasemmasta kädestä. Tässä kirjoituksessa käsittelen muutamia seikkoja liittyen siihen, missä vasenta kättä on historiallisesti pidetty ja mihin sitä on käytetty, rajaten käsittelyn valikoituihin didaktisiin lähteisiin. Vaikka asiassa on havaittavissa tietynlainen historiallinen trendi, en lähesty alkuperäislähteitä puhtaasti kronologisesta näkökulmasta, koska en halua Karl Lochnerin tapaan antaa sellaista mielikuvaa, että miekkailun historia noudattaa lineaarista kehitystä epätäydellisyydestä täydellisyyteen.

Historiallisella trendillä viittaan siihen, että keskiajalta nykyaikaan on havaittavissa karkeasti sanottuna muutos siitä, että vasen käsi osallistuu taistelutoimintaan kilven kanssa siihen, että vasen käsi pysyy poissa tieltä. Ensiksi mainitusta esimerkkinä Manesse-koodeksin kuva Johann von Ringgenbergistä:

Heidelberg, Cod. Pal. germ. 848, fol. 190v.

…ja jälkimmäisestä kävisi esimerkiksi mikä tahansa kuva nykyaikaisesta urheilumiekkailusta. Erityisesti pään yläpuolelle nostettu käden asento tunnetaan klassisena asentona, josta esimerkkinä kuva Oskari Väänäsestä hänen teoksestaan Pistomiekkailu vuodelta 1930:

Ranskalainen varoasento. (Pistomiekkailu, kuva 31.)

(Väänänen käsittelee etupäässä italialaista pistomiekkailua, mutta vasemman käden asennon suhteen hän ei tee eroa koulukuntien välillä.)

Väänäsenkin eräänä lähteenään käyttämä Josef Schmied-Kowarzikin ja Hans Kufahlin Fechtbüchlein (1894) kertoo, että vasemman käden asento on pääero saksalaisen ja ranskalaisen varoasennon välillä, sillä jälkimmäisessä kättä pidetään pään yläpuolella hieman taivutettuna, jotta se voidaan syöksyn yhteydessä pudottaa alas ja palautumisen yhteydessä nostaa takaisin ylös, kun taas saksalaisessa pistomiekkailussa vasenta kättä pidetään vasemmalla rinnalla, mikä tuo mieleen italialaisen tavan käyttää vasenta kättä pistojen väistämiseen, mitä saksalainen koulukunta ei kiellä, vaikka sitä harvoin käytetäänkin (s. 185).

Asiaan palataan väistöjen yhteydessä (s. 217), missä todetaan, että entisaikoina pistoja väistettiin myös vasemmalla kädellä, mitä Italiassa yhä harrastetaan jäänteenä väistötikarin käytöstä; Saksassakin vasenta kättä pidetään vasemmalla rinnalla, jotta se olisi hätätilanteessa käytettävissä, ja ranskalaisetkin opettajat opettivat pitkään vasemman käden käyttöä. Vasemman käden käytön opettamista suositellaan hylättäväksi kuitenkin siitä syystä, että tositilanteessa (kaksintaistelussa) vasemman käden käyttö on kielletty.

Paroni César de Bazancourt (César Lecat de Bazancourt) menee 1862 ilmestyneessä teoksessaan Les Secrets de l’épée (ilmestyi englanniksi vuonna 1900 nimellä Secrets of the Sword) niinkin pitkälle, että vaikka tositilanteessa onkin sallittua erikseen sopia vasemman käden käytöstä, ei tällaiseen sopimukseen pidä missään nimessä suostua. Hän perustelee tämän sillä, että vasemman käden käyttö on jäänne tikarin käytöstä, joka on alkujaan osa aivan toisenlaista italialaista järjestelmää, josta vain yhden osan omaksuminen osaksi ranskalaista olisi mieletöntä. Vielä tärkeämpänä seikkana hän mainitsee vaaran vaistomaisesti ottaa vastustajan terästä kiinni pelkän väistön sijaan, mikä vastustajan kuolemaan johtaessa muuttaa kunniakkaan kaksintaistelun murhaksi ilman, että silminnäkijöiden on mahdollista erottaa, oliko kyse sovitusta ja siten laillisesta liikkeestä vai ei (8,1-2).

Syntyjään italialainen mutta Englannissa vaikuttanut ranskalaisen koulukunnan kasvatti Domenico Angelo mainitsee 1763 ranskaksi ja 1787 englanniksi ilmestyneessä kirjassaan, että sekä saksalaiset että italialaiset pitävät vasenta kättä rinnalla ja käyttävät sitä väistöihin; lisäksi hän käsittelee lyhyesti toimintaa italialaista miekkaa ja tikaria vastaan (kuvat 41 ja 42). Muuten vasemman käden käyttö mainitaan kvarttikontaktista vastustajan kylkeen alaulkolinjassa suoritettavan piston (flaconade) yhteydessä (kuva 9) sekä miekanriistojen yhteydessä (kuvat 33 – 40). Angeloa edeltäneen ranskalaisen P. J. F. Girardin 1736 ilmestynyt Nouveau traité de la perfection sur les fait des armes käsittelee vasemman käden käyttöä oppositioon ripostin yhteydessä (l’opposition de la main gauche). Jotta käsi olisi käytettävissä, on se taivutettu niin, että kyynärvarsi ja sormet osoittavat eteenpäin suunnilleen korvan tasalla.

Girardin (ranskalainen) varoasento.

Girard kertoo italialaisten käyttävän vasenta kättä väistöihin, mutta kuvituksessa vasemman käden osalta italialainen varoasento on ranskalaisen kaltainen. Saksalaiset pitävät hänen mukaansa vasenta kättään kehon edessä, koska he suosivat yhtaikaisia väistöjä ja riposteja; lisäksi hän mainitsee joidenkin espanjalaisten käyttävän vasenta kättä väistöihin, ja kuvituksessa espanjalainen vasemman käden paikka näyttää samalta kuin saksalainen (s. 87 – 90).

Suomen historian kannalta kiinnostavana seikkana mainittakoon, mitä ensimmäinen (ja puoleentoista vuosisataan ainoa) ruotsinkielinen miekkailukirja, ruotsinsaksalaisen Diedrich Porathin Tukholmassa 1693 ilmestynyt Palæstra Svecana sanoo vasemmasta kädestä. Kuvista nähdään, että varoasennossa vasen käsi on suunnilleen klassisessa asennossa siirtyen syöksyjen yhteydessä rinnan eteen tai ojentuen taaksepäin. Ensimmäisessä osassa käsitellään vasemman käden käyttöä väistämiseen (‘Föllier altså huru wijda den wenstra handen uti hwarjehanda tillfall är nödwändig och tillåtelig’, §§ 91-109) ja toimintaa vastustajan vasenta kättä vastaan (‘Emot den Wenstra handen’, §§ 110-118). Aiheeseen palataan myös jälkimmäisessä osassa (§§ 76-81, toiminta vasenta kättä vastaan §§ 83-85), ja teoksen alussa Porath huomauttaa, että yksinomaan vasenta kättä puolustukseen käyttävä yrittää pitää teränsä vapaana pitämällä sitä takana, minkä johdosta hänen paljaansa (blott) on suurempi eivätkä hänen ripostinsa tarpeeksi nopeita (cap. 14).

‘…parera hans Klinga med din wenstra hand till din wenstra / och stöt med secunda contra-tempo till hans öfwerlijf.’ Palæstra Svecana, §104 & fig. 14.

Tässä välissä on syytä mainita, että ylempänä mainitut tikari ja (kupura)kilpi eivät ole ainoita historiallisia vasemman käden aseita paljaan käden ohella. Giacomo di Grassi, jonka teos ilmestyi italiaksi 1570 ja englanniksi 1594, käsittelee näiden lisäksi käden ympärille kiedottua viittaa (joka ei ole tuntematon Angelollekaan tai Girardillekaan) ja kahden miekan yhtaikaista käyttöä. Grassi myös erikseen mainitsee, että kupurakilpeä tulee pitää lähes suoralla kädellä mahdollisimman lähellä vastustajaa, jotta se kattaa pienestä koostaan huolimatta suurimman mahdollisen kulman. Joachim Meyer käsittelee vuonna 1570 ilmestyneen opuksensa kolmannessa osassa pelkän rapiirin lisäksi myös viittaa ja tikaria; Heinrich von Günterode (1579) lisää listaan hänen mukaansa italialaisten suosiossa olleen panssarikäsineen (Bantzerhentzschuch).

Panssarikäsine Günteroden teoksen julkaisemattomassa kuvituksessa. Dresden, SLUB, Mscr. Dresd. C. 15, fig. (fol. 112v).

Panssarikäsine ratkaisee ainakin leikkaavaan terään tarttumisen tai koskemisen ongelman (tosin terä ei juurikaan leikkaa, ellei se pääse liikkumaan eli viiltämään), mutta puhtaasti pistämiseen tarkoitetuissa aseissa ongelmaa ei ole. Lyömämiekkailussa yhden käden aseilla vasen käsi kannattaa pitää poissa tieltä jo siksikin, ettei se tarjoa ylimääräistä maalia. Tämä näkyykin saksalaisissa messeriä käsittelevissä lähteissä jo 1400-luvulla, mistä esimerkkinä kuva Hans Talhofferin kirjasta vuodelta 1467:

München, BSB, Cod.icon. 394 a, fol. 114v.

Talhofferilla ja muissakin lähteissä kuitenkin nähdään, miten vasenta kättä käytetään vastustajan asekäden sitomiseen tai muihin otteisiin. Selän takana pidettynä käsi ei ole tietenkään nopeasti käytössä, joten Hans Lecküchner välittää 1400-luvun lopulla asiasta seuraavan runomuotoisen neuvon (München, BSB, Cgm 582, foll. 1v – 2r):

Sechs hew lere
Auß eyner handt wyder dy were
Dy linck handt leg auff den rucken
Auff dy prust wiltu were zucken

‘Opi kuusi lyöntiä yhdellä kädellä asetta vastaan, pidä vasen käsi selän takana, rinnalla jos haluat vetää aseesta.’ Lecküchner lisäksi selittää tämän tarkoittavan sitä, että vasen käsi on pidettävä rinnalla, mikäli sitä aiotaan käyttää lukkoihin, aseenriistoihin tai muihin otteisiin.

Saksankielisellä alueella suosiota saavuttanutta messerin henkistä seuraajaa eli tussakkaa käsittelevä kirjallisuus ei valitettavasti ota kantaa vasempaan käteen muuten kuin erilaisten otteiden yhteydessä. Meyerin kuvituksissa vasen käsi joko lepää kyynärpää koukussa vasemmalla lonkalla tai on rinnan edessä tai sivussa (sama pätee rapiiriin), mutta 1591 päivätyssä käsin kirjoitetussa teoksessa Das Ander Theil Des Newen Kunstreichen Fechtbuches (Wolfenbüttel, HAB, Cod. Guelf. 83.4. Aug.) vasen käsi näyttää ainakin lyöntien yhteydessä olevan säännöllisesti ojennettuna taaksepäin (fol. 76r alkaen): lisäksi eri asentojen (Posturen) luettelossa vasen käsi näyttäisi olevan ikään kuin tasapainona aseeseen nähden vastakkaisessa suunnassa (ks. kuvat alla).

Tussakan lyhyt (vas.) ja korkea (oik.) asento (Wolfenbüttel, HAB, Cod. Guelf. 83.4 Aug. fol. 70rv).

Vaikka edellä sanottu ei yritä olla kattava katsaus vasemman käden käytön historiaan, voidaan jo senkin perusteella tehdä muutamia kokoavia huomioita. Mikäli vasenta kättä on tarkoitus käyttää vastustajaa vastaan, on sitä pidettävä sellaisessa paikassa, mistä käsin tämä on mahdollista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että jos vasenta kättä ei aiota käyttää, se voisi olla vaikka taskussa. Sen sijaan vasemmalla kädellä on eräänlainen tasapainottava ja liikettä täydentävä rooli: käden heittäminen taaksepäin syöksylinjaa pitkin tehostaa liikettä kohti vastustajaa sekä edesauttaa yläruumiin kääntymistä niin, että molemmat olkapäät ovat linjassa vastustajaa kohti, jolloin ase yltää pidemmälle; vastaavasti käden tempaiseminen takaisin ylös nopeuttaa palautumista syöksystä takaisin varoasentoon. Samalla vasemman käden pitäminen takana auttaa kääntämään kehon niin, että pienempi osuma-alue on suoraan vastustajaa kohti.

Kokonaan oma kysymyksensä on se, onko klassinen vasemman käden asento mielekäs miekkailu-urheilun nykymuodossa tai tositilanteessa, jossa kuolemanpelko aiheuttaa sellaisia asennonmuutoksia, joita on vaikea (ellei mahdotonta) harjoittelulla muuttaa. Ilmiö on nähtävissä Aldo Nadin (joukkuekultamitalisti kaikissa aselajeissa vuoden 1920 Antwerpenin olympialaisissa) vuonna 1924 käymän kaksintaistelun kuvamateriaalissa.

Loppukevennyksenä paljastettakoon, että tämän kirjoituksen innoittivat erinäiset kansanetymologioihin vertautuvat legendat, joita vasemman käden klassisesta asennosta kerrotaan enemmän tai vähemmän tosissaan. Eräs näistä on se, että asento on peräisin siitä, että entisajan kaksintaistelijat pitivät vasemmassa kädessään lyhtyä taistellessaan pimeässä. On kuitenkin syytä huomata, että ote lyhdystä ei ole lähtökohtaisesti klassinen asento:

Miekka ja lyhty. (Domenico Angelo, kuva 46.)

Vaihtoehtoisina käyttötapoina Angelo kyllä mainitsee lyhdyn pitämisen pään yläpuolella tai selän takana. Mikäli näin varustautuneen vastustajan kehoon osuneella pistolla ei ole vaikutusta, Angelo kehottaa pistämään kurkkuun, kasvoihin tai vyötärön alapuolelle, sillä sellainen henkilö, joka käyttää lyhtyä, tuskin epäröi käyttää suojavarusteita vaatteidensa alla.

Leave a Reply

Your email address will not be published.