Kalmistopiirissä ilmestyi hiljattain Samuel Reinikaisen kirjoitus “Keihäs osana rautakauden aseistusta Etelä-Ruotsin ja Lounais-Suomen alueella“. Tekstissä mainitaan, että “joitakin keihäitä käytettiin lähitaistelussa isku-, leikkuu- tai pistoaseina” ja että “pistokeihäillä on voitu aiheuttaa paljon vahinkoa tiheässäkin metsässä, joissa leikkuu- ja iskuaseet ovat helposti juuttuneet risukkoon”.
Kiinnitän tässä huomion sanoihin isku, pisto ja leikkaus, jotka viittaavat kolmeen tapaan tuottaa vahinkoa teräaseella. Näille on olemassa vakiintuneet suomen kielen sanat, mutta kyseiset sanat eivät ole olleet niin vakiintuneita, etteikö ihmisille aivan yleisestikin tuottaisi vaikeuksia viitata niihin. Itse käytän (ja toivon muidenkin käyttävän) nimityksiä lyönti, pisto ja viilto sekä niihin liittyviä verbejä lyödä, pistää ja viiltää. Näiden avulla voidaan kätevästi puhua myös lyömä- ja pistomiekkailusta tai -aseista. Toki sekä lyönti että pisto yhdistyvät käytössä saumattomasti viiltoon, mutta tämä ei ole käsitteiden erillisyyden kannalta oleellista.
Pistimen yhteydessä pistosta on suomeksi puhuttu survaisuna, iskuna, työntönä ja pistona. Vuoden 1957 Lähitaisteluopas viittaa pistoon pistona ja lyöntiin iskuna (johon voidaan liittää viilto). Tuorein Lähitaistelun käsikirja (2004) taas puhuu pistosta “pistolyöntinä” ja lyönnistä “viiltolyöntinä”.
Jotkut käyttävät leikkausta lyönnin merkityksessä, luultavasti siksi, että se on englanniksi cut. Yllä siteeraamassani kirjoituksessa leikkaus viittaa kuitenkin viiltoon. Leikkaus on siitä huono, että terän terävyys on sitä, että se on leikkaava: voisi siis ajatella, että sekä miekalla lyöminen ja viiltäminen perustuvat molemmat leikkaamiseen aseen “leikkaavalla terällä”.
Mutta tämä riittänee suomenkielisestä sanastosta. Liechtenauerin oppien mukaan:
In allen winden
hew, stich, schnitt lern finden.
‘Kaikissa käännöissä opi löytämään lyönnit, pistot ja viillot.’ Miekalla voidaan suorittaa neljä kääntöä (winden, vasemmalle ja oikealle vasemmasta ja oikeasta sidonnasta) ylhäällä ja alhaalla, joiden yhteydessä vastustajaa voidaan vahingoittaa jollain näistä kolmesta tavasta: näin ollen kääntöjä on yhteensä kaksikymmentäneljä. Dresdenin-käsikirjoituksen (SLUB, C 487, fol. 22r–22v) mukaan käännön yhteydessä on selvitettävä, mikä näistä kolmesta on paras:
…das du nicht hawest, wann du stechen solt; vnd nit schnidest, wann du hawen solt; vnd nicht stechest, wann du schniden solt.
‘…ettet lyö, kun pitäisi pistää, etkä viillä, kun pitäisi lyödä, etkä pistä, kun pitäisi viiltää.’ Tämän lisäksi todetaan, että jos vastustaja torjuu piston, tulee tehdä lyönti, ja jos vastustaja ryntää kimppuun painiakseen (‘laufft man dir eynn’), on tehtävä alaviilto hänen käsiinsä.
‘Schnindt durch die Krone.’ Alaviilto käsiin. München, BSB, cgm 3711, fol. 41v.
Yllä siteerattu ohje viittaa implisiittisesti seuraavaan: kun kärki osoittaa paljaaseen, on pistettävä eikä siirrettävä kärkeä pois linjasta lyöntiä varten; jos terä on kaukana paljaasta, on lyötävä eikä viillettävä; kun kärki ei osoita paljaaseen, mutta terä on lähellä paljasta, on viillettävä eikä vedettävä kärkeä taaksepäin saadakseen sen linjaan. (Oletuksena on, että aseet ovat teräkontaktissa.)
Mutta miten nämä kolme näkyvät I.33:ssa? I.33 ei ole sanankäytössään mitenkään johdonmukainen (mikä ei ole yllättävää).
Vaikka miekkailun sanotaan olevan diuisarum plagarum ordinatio, minkä voisi ajatella kattavan kaikenlaiset “iskut”, näkisin silti sanan plaga viittaavan ensisijaisesti lyöntiin, sillä sitä ei kertaakaan käytetä eksplisiittisesti pistosta, lyönnistä kylläkin.
Papin (vas.) “superior Langort”, josta “ligatio super gladium in dextris” eli oikea yläsidonta. RA I.33, fol. 21r.
Verbiä percutire käytetään sekä kilpilyönnistä (schiltslac, fol. 16v) että lyönnistä miekalla (fol. 19v, 20v, 21v). On sinänsä kiinnostavaa, että miekalla lyöntiin viittaavat kuusi tapausta esiintyvät kolmella sivulla lähes peräjälkeen. Viimeisen sivun tapaukset liittyy sarjaan, jossa pappi on luultavasti tehnyt oikean alalyönnin päätyen korkeaan langortiin (ks. kuva yllä), minkä jälkeen hän sitoo oppilaan (sopivaan asemaan käskemänsä) miekan oikealla yläsidonnalla. Oppilas välttää papin oikean yläsidonnan vasemmalla alalyönnillä tämän käteen (ks. kuva alla, miekan asento on tosin outo), mistä tekstin mukaan voisi suorittaa myös piston:
Postquam superius religatum est per sacerdotem hic scolaris querit alias uias percutiendi sacerdotem. et notandum quod cum credit se sacerdos posse ligare scolaris interim percutit brachia ipsius sacerdotis supradicti. Nota hic etiam quod non solum percutiuntur brachia. sed uis istius actus siue plage consistit in fixura que potest hic duci.
Koska percutire eksplisiittisesti kontrastoidaan fixuran kanssa, voidaan tulkita, että verbi viittaa nimenomaan lyömiseen; lisäksi verbin kuvaamalle liikkeelle annetaan selitys plaga.
RA I.33, fol. 21v.
Pistoon viitataan latinan sanalla fixura ja saksan sanalla stich. Kerran käytetään sanaan fixura liittyvää verbiä figere (tekstissä tosin fingere), jonka yhteydessä esiintyy myös selittävä verbi penetrare.
Viilto on jälleen kerran ongelmallisin. Kirjassa näyttäisi esiintyvän alaviilto puolenvaihtoa vastaan, jossa suorittaja ‘attingit manus nudas’; attingere kuitenkin vittaa vain osumiseen (tai ylettymiseen), ei liikkeen laatuun, ja toisaalla samaa verbiä käytetään toisaalla ilmeisesti juuri lyönnistä (plaga).