Kirje, yksilö, yhteiskunta
‒ historialliset kirjeet tutkimuskohteena
Brev, individ, samhälle
– historiska brev som forskningsobjekt
HY/HU 7.5.2013
Tiivistelmät – Abstrakt
Eva Ahl-Waris, Helsingfors universitet, Institutionen för Filosofi, historia, kultur- och konstforskning
eva.ahlwaris@gmail.com
Fornforskarnas brevsamlingar som källor till arkeologin i Finland på 1800-talet
I mitt föredrag presenterar jag mitt pågående post doc-projekt som studerar arkeologins 1800-talshistoria i Finland. Jag kommer att tala utgående från brev i historikerna och arkivarierna K. A. Bomanssons och Reinhold Hausens arkiv i Riksarkivet, Helsingfors. Jag intresserar mig för privata brev mellan Bomansson och Hausen, men även för brev insända av Kökarbor och andra ålänningar, angående de undersökningar som herrarna gjorde bl.a. på Kökar i slutet av 1860-talet och i början av 1870-talet. Frågorna jag ställer brevmaterialet gäller männens professionella verksamhet: kan man spåra tankar om metoder till arkeologisk forskning (“fornforskning”, som de kallade det) i breven? Kan man få en uppfattning om hur utgrävningarna gick till och vad man hittade, vilka områden som grävdes ut? Vilken typ av information ger breven gällande själva forskningsområdet, den s.k. fornforskningen?
Breven är en del av projektets källmaterial som också består av forskarnas tryckta verk, avhandlingar och dylikt, men naturligtvis även av annat bevarat arkivmaterial vid sidan om breven, så som anteckningsböcker och andra handskrivna manuskript.
Enrico Garavelli, Helsingin Yliopisto, Italialainen filologia
enrico.garavelli@helsinki.fi
Giulio Bertonin (1878-1942) kirjeenvaihto suomalaisten kielentutkijoiden kanssa
Helsingin Kansalliskirjaston kokoelmissa on muutamien tärkeiden, 1800- ja 1900-lukujen taitteessa vaikuttaneiden suomalaisten romanistien kirjeenvaihtoa, jota on tutkittu vain vähän ja satunnaisesti. Sain kimmokkeen sen tarkastelulle, kun huomattavan italialaisen romanistin Giulio Bertonin äskettäin luetteloitu yksityinen arkisto avattiin tutkijoille Modenan Biblioteca Estense Universitariassa. Bertoni toimi Romaanisten kielten professorina Fribourgin, Torinon ja Rooman yliopistoissa ja perusti vuonna 1917 julkaisun «Archivum Romanicum».
Se, että Helsingissä on Bertonin kirjeitä Oiva Johannes Tuulio Tallgrenille ja Arthur Långforsille ja Modenassa taas viimeksi mainittujen kirjeitä Bertonille, tekee mahdolliseksi heidän välisensä kirjeenvaihdon tutkimisen kokonaisuutena.
Helsingissä ja Modenassa säilytettävistä kirjeistä ilmenee, että Bertoni oli yhteydessä myös muihin nuoriin Suomessa toimineisiin tutkijoihin. Näistä mainittakoon sittemmin Venetsiassa ja Roomassa romaanisten kielten professorina toiminut Alfredo Cavaliere, Ernesto Peternolli, joka oli Italian kielen lehtori Helsingissä ja Turussa, sekä tuleva Suomen kielen professori Lauri Hakulinen.
Tarkoitukseni on esitellä Bertonin suomalaisten kanssa käymän kirjeenvaihdon
määrää ja luonnetta sekä analysoida siinä keskeisiksi nousseita aiheita.
Elina Heikkilä, Kotimaisten kielten keskus
elina.heikkila@kotus.fi
“Yksi neiti liikaa” − kirje irtisanomisen välineenä
Tarkastelen esitelmässäni kirjettä, jolla Suomen Berliinin-lähettiläs irtisanoi vuonna 1924 lähetystön kanslia-apulaisen:
– Kuinka kirjoittaja perustelee ikävän uutisensa ja pyrkii ohjaamaan vastaanottajan toimintaa?
– Mitkä tekstin piirteet ylläpitävät esimiehen ja alaisen välistä hierarkkista suhdetta, mitkä kenties ovat ristiriidassa sen kanssa?
– Näkyvätkö kirjoittajan ja vastaanottajan sukupuoli muusta kuin puhuttelusanasta?
Pohdin myös, mihin ja miten voi hyödyntää yksittäisen kirjeen lingvististä analyysia. Kun aineistona on yksi ainoa irtisanomiskirje, onko mahdollista hahmottaa, minkä verran valinnanvaraa kirjoittajalla on kirjeensä muotoilussa?
Kirsi Keravuori, Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
kirsi.keravuori@finlit.fi
Perhekirjeet saaristolaisyhteisöstä kertovana lähteenä
Talonpoikaislaivuri Simon Janssonin perheen kaksi vuosikymmentä jatkunut kirjeenvaihto on poikkeuksellisen laaja ns. itseoppineiden kirjoittajien – eliittien ulkopuolisten ja koulua käymättömien suomalaisten – tuottama aineisto 1860- ja 70-luvulta. Historiantutkimuksen lähteinä kirjeitä voidaan tarkastella egodokumentteina (Jacques Presser) , teksteinä, joissa menneisyyden ihmiset kertovat itse omasta elämästään, pyrkimyksistään, tunteistaan ja yhteisöstään. Kirjeenvaihdon yksi keskeisiä funktioita on poissaolevan perheenjäsenen ja hänen aikaisemman yhteisönsä välisen yhteyden säilyttäminen. Janssonin perhekirjeenvaihdossa yhteyttä rakennetaan kertomalla uutisia kustavilaisen talonpoikaisen ja merenkulkuyhteisön keskeisistä henkilöistä, sukulaisista ja perheen lähipiiristä. Kirjekerronnan avulla on mahdollista rekonstruoida perheen eri laisia verkostoja ja niitä tapoja, joilla verkostoja käytettiin. Yksityinen perhekirjeenvaihto laajenee näin koko yhteisöstä ja sen sosiaalisista suhteista kertovaksi lähteeksi.
Sabine Kraenker, Helsingin yliopisto, Ranskalainen filologia
sabine.kraenker@helsinki.fi
Dear John Letters or love breaking letters in contemporary French writing
The main question of my presentation is to try to find if there is a general matrix of a love breaking discourse and of a love breaking letter in general. To find an answer to that question, I examine the formal criteria of a love breaking letter and the contents of a Dear John letter. At the end, I try to find if there is a negotiation between the two partners around the love breaking.
Timo Lipponen, Tampereen yliopisto, Draaman ja teatterin tutkimus
Paroni Alexander Uexkull-Gyllenbandin kirjeet − intiimeistä julkisiin
Väitöstutkimukseni aihe on venäläinen paroni Alexander Uexkull-Gyllenband. Tutkimuskysymykseni on se, miten paroni ohjasi vaimonsa, tähtinäyttelijän Ida Aalbergin ibseniläisestä diivasta stanislavskilaiseksi näyttelijäksi. Aikajakso on vuodet 1894-1923. Tärkein lähdemateriaalini ovat olleet Uexkull-Gyllenbandin kirjeet Ida Aalbergille (750 kpl, seulaan on jäänyt noin 250). Olen lukenut myös Ida Aalbergin kirjeet hänelle, mutta miehen kirjeet käsittelevät enemmän teatteria ja filosofiaa kun taas Aalberg keskittyi käytännön kysymyksiin. Uexkull-Gyllenbandin kirjeet heijastelevat sitä, miten yhteiskunta, muun muassa Kansallisteatterin johtokunta torjui hänet muukalaisena, sortokausien ja itsenäistymisen aikaan tietysti venäläisenä. Paronin kehitys ohjaajana alkoi hänen tarkasta perehtymisestään Henrik Ibsenin näytelmiin. Vuonna 1900 hän kirjoitti Ida Aalbergille kirjeitä, joiden sisältönä olivat analyysit kahdesta näytelmästä, Ibsenin Kummittelijoista ja Hermann Sudermannin Kodista. Viimeisen Magda oli Ida Aalbergin tärkeimpiä tähtirooleja. Kirjeitä on runsaasti kausilta, joina Ida oleskeli sanatorioissa keski-Euroopassa ja vuodelta 1903 yrittämässä läpimurtoa Saksan näyttämöille. Uexkull-Gyllenband yritti kirjeillään ohjata vaimoaan Pietarista käsin valvoen Idan pienimpiäkin liikkeitä. Usein nämä kirjeet olivat monisivuisia ja saksaksi vioittuneella kädellä kirjoitettuja leimasi luja tahto ja heikko fyysis. Puolisoiden kirjeenvaihtoa olen tarkastellut Maarit Leskelä-Kärjen teoksen Kirjoittaen maailmassa valossa, siinä tutkimuskohteena ovat kirjoittavat Krohnin sisaret.
Anu Muhonen, Tukholman yliopisto, Suomen kieli
anu.muhonen@finska.su.se
Kirjeitä täältä jostakin: historiallisia kirjeitä erään suomalaisen suvun kirjeenvaihdosta
Seminaariesitelmässäni tarkastelen historiallisia kirjeitä erään suomalaisen perheen ja suvun kirjeenvaihdosta sodan aikana ja sen jälkeen. Kirjeet ovat yhteiskunnallisia ja yksilöllisiä tarinoita Suomen historiasta. Perheen isä oli Suomen historian kannalta merkittävä henkilö, sotalaiva Suomen Joutsenen ja laiva Ilmarisen kapteeni. Tutkimusaineistoni sisältää kirjeitä sekä sodan ajalta rintamalta ja Suomesta että kirjeitä Suomen ja Ruotsin välillä perheen myöhemmin muuttaessa Ruotsiin.
Tarkoitukseni on pohtia kirjeitä yhteiskunnan ja historian sekä suvun kohtalon peilikuvana diskurssien näkökulmasta. Pyrin esitelmässäni tarkastelemaan sitä, millä tavalla yhden suomalaisen suvun sisäinen kirjeenvaihto kertoo tarinoita Suomen historiasta, maailman historiasta ja tapahtumista, sodasta, isänmaallisuudesta, yhteisöllisyydestä ja yksilöiden asemasta kaikessa tässä. Yksilötasolla sodanaikaiset ja sen jälkeen kirjoitetut kirjeet ja niiden diskurssit heijastavat lisäksi kokemuksia suomalaisesta yhteiskunnasta, sodasta, vihollisesta, rahasta ja puutteesta, rakkaudesta, kaipauksesta, isänmaallisuudesta ja uskollisuudesta. Kirjeisiin liittyy myös diskursseja siirtolaisuudesta ja monikielisyydestä.
Samu Niskanen, Helsingin yliopisto, Historia
skniskan@mappi.helsinki.fi
Pyhä Anselm, ystävyys ja sydänkeskiajan kirjekirjallisuus
Kirje koki yhden renessansseistaan 1000-luvun jälkipuoliskolla ja seuranneella vuosisadalla. Kirjeistä ja kirjekokoelmista tuli jälleen muodikas kirjallisuudenlaji, jopa siinä määrin että kirjeenkirjoittamisen säännöistä alettiin ensi kertaa laatia erityisiä opaskirjoja. Ilmiön taustalla vaikutti aikakautta leimannut kulttuurisen, sosiaalisen ja taloudellisen elämän vilkastuminen. Tällaisessa ilmapiirissä kirje menestyi, mitä sadat säilyneet käsikirjoitukset todistavat.
Kun kirjeen keinoin saattoi kysyä, vastata, käskeä, selittää, anella ja kiistää, sellainen toimi erinomaisesti välineenä päteä kirjallisesti. Monet aikakauden menestyneimmistä kirjailijoista – kuten runoilijana tunnettu Sensin Hildebert, filosofina tunnettu Abelard, kanonistina tunnettu Chartresin Ivo ja hartauskirjailijana tunnettu Clairvaux’n Bernard – jättivät jälkeensä myös mittavia kirjekokoelmia, joita luettiin ja levitettiin käsikirjoituksina ahkerasti myös heidän kuolemansa jälkeen.
Erityisen suosituksi kirjekirjallisuuden aiheeksi muodostui ystävyys. Teemaa käsiteltiin ja sivuttiin kirjeissä vuolaasti, heijastellen näkemyksiä, joiden aatehistoriallinen tausta johtuu antiikin ja patristisen ajan kirjallisuuteen.
Pyhä Anselm (k. 1109), tämän esityksen päähenkilö, lukeutuu sydänkeskiajan tärkeimpien kirjailijoiden joukkoon. Hän oli italialaissyntyinen kirkonmies, jonka julkinen ura sijoittuu pääosin pohjoiseen Eurooppaan. Hänen säilynyt kirjallinen tuotantonsa pitää sisällään filosofisia tutkielmia, rukouksia ja meditaatioita sekä yli 400 kirjettä. Hänen kirjeenvaihtotovereinaan esiintyy paaveja, kuninkaita, oppineita kirkonmiehiä, lukutaitoisia maallikkoja, munkkeja ja nunnia. Valtaosa Anselmin säilyneistä kirjeistä oli laadittu laajempaa yleisöä silmällä pitäen, sillä hän julkaisi niitä useina kokoelmina.
Esitelmä selvittää Anselmin aseman aikakauden kirjekirjallisuuden kentässä ja sen, mitä hänelle merkitsi ystävyys.
Taru Nordlund & Ritva Pallaskallio, Helsingin yliopisto, Suomen kieli
taru.nordlund@helsinki.fi
1800-luvun maaseutukirjeet ja sanomalehtien vakiintuvat tekstilajikonventiot
Esitelmässämme tarkastelemme, miten suomalaiset lähtivät 1800-luvun puolivälissä välittämään paikkakuntansa kuulumisia sanomalehdille kirjeiden välityksellä ja mitä nämä tekstit – niin sanotut maaseutukirjeet – kertovat 1800-luvun kirjallistumisprosesseista ja niiden yhteiskunnallisuudesta. Teoreettisena taustanamme on sosiolingvistinen diskurssintutkimus, erityisesti Jan Blommaertin (esim. 2005, 2008) näkemys muun muassa vakiintuneiden tekstilajikonventioiden taustalle kätkeytyvistä ”äänioikeudettomien” näkymättömistä diskursseista (hidden discourses).
Lähteet
Blommaert, Jan 2005: Discourse: a critical introduction. Cambridge University Press, Cambridge.
Blommaert, Jan 2008: Grassroots Literacy. Writing, Identity and Voice in Central Africa. Routledge, Abingdon.
Elina Pallasvirta, Helsingin yliopisto, Suomen kieli
elina.pallasvirta@helsinki.fi
Kirjeet tiedesuhteiden tulkkeina
Väitöskirjatutkimukseni käsittelee suomalaisten ja yhdysvaltalaisten kielitieteilijöiden suhteita kylmän sodan aikana. Primaarilähteinäni on yhdysvaltalaisista yliopistoista keräämäni kirjeaineisto, jonka erityispiirteitä pohdin tässä esitelmässä. Minkälainen kuva tutkimusaiheestani piirtyy kirjeiden kautta? Kuka kirjoitti ja kenelle, millä kielellä, ja mistä aiheista? Mikro- ja makrotasot kietoutuvat tutkimuksessani erottamattomasti toisiinsa, sillä vaikka aineistoni on pääosin yksityistä kirjeenvaihtoa, kirjeiden kautta muodostuu akateemisten suhteiden verkosto joka vaikuttaa myös institutionaaliseen tasoon. Vertailen lisäksi kirjeaineiston suhdetta muihin lähteisiin tieteenhistorian näkökulmasta.
H. K. Riikonen, Helsingin yliopisto, Yleinen kirjallisuustiede
hannu.riikonen@helsinki.fi
Kansainvälisyyttä sotien välisenä aikana: suomalaisten filologien ulkomaisesta kirjeenvaihdosta
Esitelmässä tarkastellaan suomalaisten filologien, etenkin Arthur Långforsin, Eero K. Neuvosen, Werner Söderhjelmin, Oiva Johannes Tallgren-Tuulion, ulkomaista kirjeenvaihtoa (jossain määrin myös heidän ulkomailta kotimaisille kollegoilleen lähettämiä kirjeitä) maailmansotien välisenä aikana. Esitys perustuu Kansalliskirjastossa olevaan aineistoon, jota on Tallgrenin osalta jonkin verran myös julkaistu. Kirjeenvaihto käsittää tässä tapauksessa kirjeet, postikortit ja kirjekortit, joihin pienellä käsialalla saatettiin kirjoittaa laajahkokin teksti. Suomalaisilla filologeilla oli kirjeenvaihtoa ajan merkittävimpien ulkomaisten (lähinnä eurooppalaisten) tutkijoiden kanssa, mutta mukana oli myös neuvoa kysyviä aloittelevia tutkijoita. Kirjeenvaihto oli myös merkillepantavan monikielistä: esimerkiksi Tallgren kirjoitti ja vastaanotti kirjeitä yli kymmenellä eri kielellä. Kirjeenvaihto käsittelee paljolti filologiseen tutkimukseen kuuluvia professionaalisia kysymyksiä, kuten tekstikritiikkiä ja artikkelien julkaisumahdollisuuksia, mutta mukana on myös ajan politiikkaa (varsinkin diplomaattina toimineen Werner Söderhjelmin kirjeissä). Kotimaisille kollegoille lähetetyt kirjeet (esimerkiksi Arthur Långforsin ) saattavat sisältää sangen kärjekkäitäkin kommentteja ulkomaisista kollegoista. Jossain määrin kysymys oli myös ystävien välisestä kirjeenvaihdosta (Tallgren – Gilbert Martin).
Kirjeissä esille tulevien aihepiirien sekä niiden osoittaman kansainvälisyyden ohella huomiota esitelmässä kiinnitetään erilaisiin aloitus- ja lopetusformuloihin sekä kohteliaisuusmuotoihin.
Kirsti Salmi-Niklander, Helsingin yliopisto, Folkloristiikka
salminik@mappi.helsinki.fi
Työläiskirjailija Kasperi Tantun kirjeenvaihdon tulkinnallisia ja tutkimuseettisiä ongelmia
Työläiskirjailija Kasperi Tanttu (1886-1918) ehti lyhyen elämänsä aikana liikkua monissa piireissä ja hankki paljon ystäviä ja vihamiehiä. Hän oli loisvaimon avioton poika Hirvensalmelta. Kansanopisto oli hänelle askel eteenpäin, ja vuodesta 1911 hän elätti itsensä vapaana kirjoittajana ja puhujana Mikkelissä ja Helsingissä. Kasperi Tanttu toimitti Viikko– ja Sana-lehtiä ja piti kirjallisia luentoja sekä nuorisoseuroissa että Helsingin sosialidemokraattisessa nuorisoseurassa. Sisällissodan alussa hän palveli punaista hallintoa vallankumousoikeuden sihteerinä, ja hänet surmattiin epäselvissä olosuhteissa sisällissodan loppuvaiheissa.
Olin selvittänyt Kasperi Tantun elämään liittyvää muistitietoa ja arkistoaineistoa eri puolilla, kun muutama vuosi sitten löysin hänen kansionsa Kansallisarkiston Vapaussodan arkistosta, johon sisältyvät valkoisten takavarikoimat Tantun henkilökohtaiset paperit. Tämä aineisto sisältää kirjeenvaihtoa, joka valaisee monia arvoituksia Tantun elämässä, mutta luo samalla uusia arvoituksia. Tantulla oli laaja kirjeenvaihtoverkosto: erityisen paljon kirjeitä on naisilta, ihailijattarilta, joista monia hän ei koskaan tavannut. Naisten kirjeet ovat sentimentaalisia, kun taas miesten kirjeistä välittyvät vahvat viha-rakkaussuhteet. Pohdin alustuksessani, miten tulkita kirjeiden tunne-ilmaisuja, ja millaisia tutkimuseettisiä ongelmia niiden tutkiminen ja mahdollinen julkaiseminen aiheuttavat.
Doris Wagner, Turun yliopisto, Saksalainen filologia
dorwag@utu.fi
Suomalaisen germanisti Emil Öhmannin (1894-1984) kirjeenvaihto saksankielisen alueen kollegoiden kanssa
Emil Öhmannin nimi lienee tuttu kaikille suomalaisille humanisteille Emil Öhmannin säätiön ansiosta. Tämä germanisti oli tiiviissä kirjeenvaihdossa kollegoihinsa saksankielisellä kielialueella, etenkin Saksassa. Esitelmässäni kerron lyhyesti Öhmannin vaiheista ja sitten käsittelen lähemmin kirjeenvaihtoa, joka käsittää noin 200 kirjettä. Pääpaino on kirjeiden editiolla, jota olen laatimassa. Pääkysymykseni ovat: Miten käsittelen kirjoitus- ja näppäilyvirheitä? Miten käsittelen käsin kirjoitettuja hahmotelmia, jotka Öhmann on kirjoittanut suoraan saapuneisiin kirjeisiin? Esittelen joitakin esimerkkejä, joiden avulla voimme keskustella edition kriteereistä.