The 5th International Conference on Open Repositories eli OR 2010 on meneillään Madridissa.
Joskus alkuhämärässä “institutional repositories” on kääntynyt “julkaisuarkistoksi”. Taitaa olla niin, että joudumme keksimään uuden käännöksen, sillä niin paljon konferenssissa käsitellään kaikkea muuta kuin julkaisujen hallintaa. Osin tämä tietenkin johtuu siitä, että julkaisuarkistot alkavat olla suhteellisen kypsiä ja toimivat ainakin rutiinilla. Tällä kertaa fokus on selkeästi tutkimusdatassa. Lisäksi – kun ympäri käydään niin yhteen tullaan – julkaisuarkistojen ja julkaisurekisterien ja laajemmin tutkimuksenhallinnan yhteydet ovat esillä useammassakin esityksessä.Joskus on näyttänyt siltä, että julkaisuarkistomaailmassa on ajateltu, että julkaisuarkiston perustamisella on tullut ratkaistua myös pitkäaikaissäilytys. Jos näin on ollut, ei ole enää: digitaalisen säilyttämisen teema on myös hyvin esillä suorastaan läpikäyvänä teemana. Erityisesti pikemminkin politiikka- ja prosessipuolen painottaminen kiinnittää huomiota; ja niinhän se on, että pitkäaikaissäilytystä ei ratkaista hopealuodilla vaan pikemminkin pienillä teoilla ja tiukalla järjestelmällisyydellä.
Ensimmäisen päivän jälkeen voi vielä mainita, että OAI-ORE putkahtelee esiin siellä sun täällä. OAI-OREhan on tapa esittää komplekseja digitaalisia objekteja johdonmukaisella tavalla. Sitä käsittelee myös eräs vanhempi blogimerkintä.
Niistä esityksistä, jotka itse ehdin maanantaina nähdä, voisin nostaa esiin seuraavat:
- Worlds Collide: A Repository Based on Technical and Archival Collaboration. Carolina Digital Library on hävittänyt rajan julkaisuarkistojen ja tutkimusdatan sekä myös yliopiston hallinnollisten arkistojen käsittelyn väliltä.
- NARCIS: research information services on a national scale. – TUTKI-hankkeen kannalta mielenkiintoinen vertailukohta Alankomaista.
Suomesta konferenssissa näkyy olevan väkeä Kansalliskirjastosta, Helsingin yliopiston kirjastosta, Oulun yliopiston kirjastosta, Tampereen teknillisestä yliopistosta sekä CSC:stä. Kansalliskirjasto osallistuu konferenssiin posterilla, joka esittelee ennen kaikkea Janne Pietarilan kehittelemää uutta syöttöjärjestelmää DSpaceen.
Olen kategoriseksi kieltäytynyt käyttämästä termiä ‘julkaisuarkisto’ jo viimeiset kolme vuotta – juuri yllä mainituista syistä…