Sunnuntain 5.2. Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulla A5 ilmestyi kolumni “Monikulttuurisuus on pienen kansan isänmaallisuutta“, jossa toimittaja Saska Saarikoski sivusi lyhyesti myös suomalaisten esihistoriaa:

Suomalaisten esi-isät saapuivat pian jääkauden jälkeen. Suomi on pieni ja kummallinen kieli. Suomalaisten geenitkin ovat niin poikkeuksellisia, ettemme oikeastaan edes kuulu Eurooppaan.

Tämä on omalla tavallaan erinomainen kiteytys: kolme virkettä ja noin kuusi väitettä, niistä ainakin neljä väärin.

Aloitan lopusta:

Suomalaisten geenitkin ovat niin poikkeuksellisia, ettemme oikeastaan edes kuulu Eurooppaan.

Väärin. Suomalaisten geenien epäeurooppalaisuudesta höperehdittiin viimeksi elokuussa, ja käsittelin aihetta tuolloin blogipostissani. Pitempi selitys löytyy siis sieltä, mutta tässä tiivistelmä: suomalaisten geenit toki ovat hyvin omaleimaisia Euroopan mittakaavassa, mutta maailman mittakaavassa emme juuri eroa muista eurooppalaisista. Eurooppalaisuus tai “kuuluminen” eivät myöskään ole geneettisiä kysymyksiä.

Suomi on pieni ja kummallinen kieli.

Väärin ja väärin. Nämä väitteet kuuluvat ensisijaisesti kielitieteilijöiden toimialaan, mutta geneetikonkin yleissivistyksellä on mahdollista niitä sentään hieman oikaista. Suomen kieli ei ole maailman mittakaavassa mitenkään pieni: maailman yli 6000 kielen mediaanikoko on alle 10.000 puhujaa, ja noin viidellä miljoonalla puhujallaan suomi asettuu puhutuimman kuuden prosentin joukkoon. Suomen kieli ei myöskään ole erityisen kummallinen, vaan sen ominaispiirteitä esiintyy monissa muissakin kielissä, ja kokonaisuutena suomi asettuu aivan tavanomaiseksi osaksi maailman kielten monimuotoisuutta. Kummallisuuden illuusio syntyy siitä, että useimmat suomalaisten osaamat vieraat kielet (englanti, ruotsi, saksa, ranska, espanja, italia jne.) ovat läheistä sukua toisilleen. Niinpä helposti alkaa kuvitella niiden yhteisten piirteiden olevan jonkinlainen kielten normi, vaikka maailman mittakaavassa ne ovat aivan yhtä omintakeisia kuin suomenkin piirteet.

Suomalaisten esi-isät saapuivat pian jääkauden jälkeen.

Väärin, ainakin määrällisesti. Suomen alueen ensimmäiset jääkauden jälkeiset asukkaat kyllä saapuivat pian mannerjään väistymisen jälkeen. On kuitenkin epäselvää, oliko kukaan heistä kenenkään nykyisen suomalaisen esi-isä tai -äiti. Selvää sen sijaan on, että valtaosa nykysuomalaisten geeneistä ja esivanhemmista on tullut tänne vasta paljon jääkauden jälkeen, monen vuosituhannen kuluessa. Ensimmäiset jääkauden jälkeiset saapujat eivät siis varmasti olleet suomalaisten kaikki esi-isät.

Hyväkin argumentointi jää hataraksi, jos se perustuu virheellisiin faktoihin. Logiikan päättelysäännöissä epätodesta väitteestä seuraa mitä tahansa. Kolumnissa niistä seurasi ensin pikakatsaus muinaisten kallonmittaajien ja muiden ihmisiä poliittisista syistä luokitelleiden niinsanottuihin tuloksiin, ilman että olisi suotta vihjattu nykykäsityksiin niiden paikkansapitävyyden asteesta, ja sitten pikainen taantuminen lisääntymisen välttämissuositusten antamiseen marginaaliryhmille, joihin kirjoittaja itse ei kuulu. Kyseessä oli varmaan jonkinlainen vitsi, mutta tässä vajavaisessa maailmassamme mielestäni aika luvattoman huono, anteeksi vain.

EDIT 12. 2.: Kävin Saarikosken kanssa lyhyen ja ystävällismielisen sähköpostinvaihdon, jonka kuluessa luulen saaneeni perille keskeiset täsmennykseni ja vastaavasti melkein ymmärtäneeni, että kolumnin loppuosa oli tarkoitettu satiiriksi. Toivottavasti hienovivahteet menivät muille Hesarin lukijoille paremmin perille.