Loppuraportti

Niin siinä sitten kävi. Fuksivuosi Helsingin Yliopistossa on nyt ohi, loppu, finito, slut. Jotenkin edelleen, jo yli kuukauden kesälomalla olleena, on kovin epäuskoinen fiilis siitä, että takana on ihan oikeasti vuosi YLIOPISTOSSA ja mikä pahinta, kahden vuoden päästä pitäisi olla kandi ja neljän vuoden päästä jo valmistua, mitä?! Jos kaikki loputkin opiskeluvuodet menevät yhtä nopeasti kuin tämä ensimmäinen, olen ollut tosi pahasti väärässä siitä, että opiskelujen ohessa on hyvää aikaa selvittää, mitä haluaakaan valmistumisen jälkeen tehdä.

Ensimmäisessä blogikirjoituksessani kerroin, kuinka olin asettanut fuksivuodelle tavoitteita. Loppuraportissa onkin yleensä tapana tutkia, että miten se nyt sitten oikeasti menikään, onnistuttiinko. Noh!

Heti opintojen alussa asetin itselleni muutamia tavoitteita:
1. Tutustua moniin ihmisiin
2. Oppia asumaan Helsingissä
3. Suorittaa kurssit heti alusta lähtien ajallaan ja vältellä rästihommia
4. Olla mukana mahdollisimman monissa erilaisissa jutuissa

 

1.Tutustua moniin ihmisiin. CHECK! Voin sanoa että suoritettua tuli! Niin monta uutta naamaa ja nimeä, ettei mitenkään aina voi osua oikeaan (tai sitten vika on vaan mun toivottoman huonossa nimimuistissa). Myös instagramini ja snapchattini ovat pursuilleet uusista tyypeistä! Snapchatissä on varsinkin luennoilta hauska lähetellä snäppejä sille vieressä istuvalle, että katso kuinka monta leukaa itselleni nyt sain! Luennoitsija ei ole kyllä kovinkaan usein ollut yhtään niin innoissaan leukasaavutuksistani kuin minä, mikäköhän siinäkin on! Olen huomannut myös, että paras tapa tutustua ihmisiin hiljaisten luentosalien takarivien sijaan ei ainakaan ole ne kursseilla väen väkisin kootut ryhmätyöryhmät, joissa pohditaan muun muassa tuomikirvan kannan alentamista. Siinä on itse kullakin käyrä korkealla ja tatti otsassa, en suosittele tekemään sen läheisempää tuttavuutta.

Monet sanovat, että bileet ja muut iltariennot ovat tehokkain tapa tavata ihmisiä ja luoda uusia suhteita. C-Grundin hämyssä tahmealla tanssilattialla tai Maxinen vessajonossa kahden jälkeen aamuyöllä solmitut ystävyyssuhteet harvoin kestävät pilkkua pidempään. Itse lähestyin kuluneena lukuvuonna kaikkia bileitä alkuun hillitysti ja mielessäni ihmisiin tutustuminen. Vuoden kuluessa huomasin, että samat naamathan ne oikeastaan ovat kaikissa bileissä juttutuulella ja niihin on jo tutustuttu. Talven taittuessa huomasinkin, että tanssin pöydällä juurikin niiden kyseisten tyyppien kanssa. Kevään koittaessa voisinkin sanoa, että homma ei enää lähtenyt vaan lapasesta vaan hukkasin koko lapaset. Toisaalta, voihan sen ihmisiin tutustumisen myös kerrata jälkikäteen, kunhan edes toinen muistaa, minkä firman saunassa ollaankaan oltu ja mistä tällä kertaa väitelty.

Verkostoituminen on yliopistomaailman lempisana. Oman opiskelualani piirit tuntuvat välillä olevan niin pienet, että verkosto on luotu valmiiksi jo kauan aikaa sitten, eikä enää tarvitse kuin selvittää sen kaikki koukerot. Lauseita, mitä tuli kuultua vuoden aikana: ”Joo kyl mä sut tiiän, mun mummola on sun naapurissa”, ”Meidän vanhemmat on opiskellu samaan aikaan”, ”Kävin siellä katsomassa paalainta kymmenen vuotta sitten, siellä ne lapset kiipeili verhoissa”  tai että ”Sun veli osti mun vanhat monot kaks viikkoo sitten” (MITÄ?!) Kaikki tuntee kaikki, tai jos ei tunne niin ainakin naapuri tuntee.

Jos kerran luennoilla, ryhmätöissä ja bileissä ihmisiin tutustumista en voi henkilökohtaisesti suositella, niin missäs sitten pitäisi verkostoitua? En vielä viime syksynä olisi uskonut sanovani tätä, mutta paras keino tutustua ihmisiin ja siihen, millaisia he oikeasti ovat, on ottaa vastaan (lähes) joka ikinen nakkihomma mitä tarjotaan. En nyt tarkoita yksinäisiä kauppareissuja, vaan sitsikeittiöitä, talkoita ja erilaisia projektien työryhmiä ja toimikuntia. Vaikkakin sitsien järjestämisessä menee koko yö, on keittiön puolella kuitenkin mukava höpistä kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä, sekä mikä parasta, syödä sitsiruokaa ilmaiseksi, ja nauttia viinipullojen pohjista. Itse olin kokkaamassa useammassakin sitsikeittiössä fuksivuonna, enkä kyllä kadu yhtäkään kertaa, kun laitoin nimeni ilmoitustaulun nakkilistaan. Eikä kannata pelätä, vaikka muut remmissä mukana olevat olisivatkin vain vanhoja jääriä tai pelottavia isoja miehiä(terkkuja Savon pojille), kyllä siellä pärjää!

Itse napsin todella monta nakkihommaa ja toimikuntajäsenyyttä jo heti ekana vuonna. Välillä tuntui, että niitä kasaantui vähän liiankin monta, mutta kaikista selvisin! Jokainen homma palkitsi loppujen lopuksi, vaikka välillä tuntuikin siltä, ettei projektista tule mitään muuta kuin harmaita hiuksia ja univelkaa. Eikä minuakaan kertaakaan jätetty yksin hommieni kanssa, joku oli aina turvaamassa selustaa ja ojentamassa auttavan kätensä.

2.Oppia asumaan Helsingissä. Melkein hävettää myöntää, mutta kyllähän minusta melkein helsinkiläinen tuli. Huomasin, että sen syksyisen ”ai 10 min siihen että bussi tulee, no ei oo paha!” -ajatuksen sijaan kirosin sitä, jos jouduin odottamaan bussia viisi minuuttia ja olinkin jo mielessäni laskenut, olisiko 79 + metro – yhdistelmä sittenkin nopeampi keskustaan kuin vanha kunnon kuuskasi. Tämän lisäksi lopetin vastaantulijoille hymyilemisen siinä vaiheessa, kun sain hymyyni ystävällisen näköiseltä mummolta vastaukseksi hymyn sijaan vihaisen mulkaisun.

Voisin jopa väittää, että opin myös opiskelijaelämää. On ihan ok vaikka jääkaapissa ei omalla hyllyllä olisi kuin valo. On ok myös kääntää aamulla kylkeä, vaikka on laittanut kellon soittamaan viideltä, että saisi luettua tenttiin. Ja on enemmän kuin ok juoda vappuna aamupalalla skumppaa kämppisten kanssa.

 

3.Suorittaa kaikki kurssit. Nyt voitte kuvitella minut tanssimassa voitontanssia. Ihan joka ikinen fuksivuoden kurssi suoritettu hyväksytysti, opintopisteitä kasassa tavoitteen mukainen summa, eikä yhtäkään kesätenttiä! En voi sanoa, että olisin kaikkiin arvosanoihin tyytyväinen, mutta suoritettua ne tuli.

4.Olla mukana mahdollisimman erilaisissa jutuissa. Väsynyt check. Ei voitontanssia vaan väsyneet jalat, jotka eivät enää jaksa sujahtaa tanssisaappaisiin. Ainejärjestökrapula on koettu myös, onneksi siitä selviää pitämällä hetken taukoa, tai ottamalla saunaoluen. Nyt täytyy kerätä voimia juhannustaikoja, kesätapaamista ja tulevaa syksyä varten, kyllä täältä vielä noustaan!

Eka vuosi takana. Neljä edessä. Tällä hetkellä teen maatalousharjoittelua possujen ja peurojen ihmemaassa. Olen jo huomannut pohtivani mitä kursseja ottaisin syksylle, luotanko oikeasti jo alustavasti valittuun sivuaineeseen, vai pitäisikö sittenkin kääntyä kasvikannalle. Pääainevalintani onnistui ja voinkin nykyään kertoa lukevani kotieläintiedettä. Syksyllä palaan Helsinkiin toivottavasti levänneenä jo orientoivalle viikolle ja olen tutorin ominaisuudessa ohjaamassa uusia fukseja yliopistomaailmaan!

Toivottavasti kirjoituksistani on ollut iloa muillekin kuin äidilleni, ja että varsinkin te tänne syksyllä opiskelemaan tulevat olette saaneet näistä jotain irti.

Nauttikaa kesästä, nähdään syksyllä!

Näistä kotimaisemista kesäisin terkuin,

haikeamielinen ex-fuksi, nykyinen tavis-opiskelija,

Eeva