Helsingin yliopisto
”Kevät on jo oven takana.” Maailmassa on miljoonia ovia, mikä niistä pitäisi avata? Jokaisen avaamani oven takana minut kohtaa joko jäisen kylmä tihkusade, soran peittämä lumikasa tai talvesta perinnöksi jääneet, surullisen kuuluisat rästitehtävät. Kahden viikon päästä pitäisi jo istua vappupiknikillä vailla huolia.
Yhteishakuaika on ohi, talvi yrittää luoda nahkansa ja kääntyä kevääksi. Vuosi sitten tuijotin ylioppilaskirjoituksista turtuneena ikkunasta, kuinka lumi paljasti altaan mädäntyneen nurmikon ja laiskojen koiranulkoiluttajien matkamuistot. Olin lievästi sanottuna ulapalla tulevaisuuteni suhteen. Kannoin joka paikassa mukanani pääsykoekirjoja, jotka sattuivat olemaan samalla loppuun kulutettuja lukiokirjojani. Päätin, että jos pääsen sisään Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan, otan paikan vastaan vailla odotuksia ja annan virran viedä. Kuinka ollakaan, istun tässä tuijottaen ulos uudesta ikkunasta ja antamassa kannustuksen sanoja tämän vuoden hakijoille, tyytyväisempänä kuin ehkä ikinä osasin arvatakaan.
Ilahduin kuullessani, että tänä vuonna tiedekuntamme hakijamäärä on kasvanut. Hakukohteena Viikki ei ole monelle ensisijainen, sillä täällä Helsingin peräkylässä tarjottavat pääaineet särähtävät monen korvaan liian ”landeina” tai epämääräisinä. Rohkaisen kuitenkin kaikkia tutustumaan lande- ja skutsitieteellisen tiedekuntamme tarjontaan rohkeasti ja ennakkoluulottomasti! Viikissä on reikälehmiä (googlaa Viikki, reiät ja lehmät) ja lupsakkaa seuraa! Itsellenikin oli vielä viime keväänä täysin pimennossa, minkälaisille elämän poluille Latokartanonkaaren pielessä pönöttävistä yliopiston rakennuksista voi päätyä.
Perustimme trooppisten metsien opiskelijoille uuden VITRIS-kerhon luomaan suhteita vaihto-opiskelijoihin ja tukemaan trooppisia opintoja suorittavien mielenterveyttä järjestämällä jännittäviä ekskursioita mm. trooppiseen makumaailmaan. Maaliskuussa järjestimme ultramielenkiintoisen fuksi-illan, jossa jo valmistuneet, entiset opiskelijat kertoivat mitä onnekkaimmista ja kiinnostavimmista urapoluistaan. Tilaisuus kannusti ottamaan selvää, millaisia ovia oman turvallisen kotioven lisäksi maailmasta löytyykään.
Nyt, fuksivuoteni viimeisen periodin loppupuolella, oloni on yhtä toimeton kuin vuosi sitten. Jollain käsittämättömällä tavalla aika ei kuitenkaan tunnu riittävän kaikkeen, vaikka kulutan luentosalien penkkejä vain muutaman tunnin viikossa metsä- ja puuteknologian luentokalvoja tuijottaen. Olen vähentänyt juhlimistakin radikaalisti, mistä monet ovat ehtineet jo huolestua. Ehkä siksi juuri ahdistaakin? Eihän näin nuorena voi vielä uupua?
Alkuvuosi kului lainkaan toisistaan eroavia kortteita, rahkasammalia ja talvikkeja tihrustaessa kasviluokassa. Ylpeänä voin todeta luku-urakan olevan ohi, sillä viime viikolla taakka putosi harteiltani saatuani kasvitentistä täyden vitosen. Poikkitieteellisissä juhlariennoissa 355 kasvin osaaminen latinaksi aiheuttaa kadehtivaa kunnioitusta ja ihailua. Nyt elämä tuntuu tyhjältä ja merkityksettömältä. Haluan lisää kasveja!
Equisetumeja, Eriophorumeja ja sphagnumeja kaivaten,
Reetta