University of Helsinki
Koronatilanteen vuoksi geotieteiden kandiohjelman kallioperäkartoituksen kenttäkurssi jouduttiin keväällä 2021 toteuttamaan jo toista kertaa erikoisjärjestelyihin. Kurssilaiset pääsivät opettajien johdolla harjoittelemaan kartoitusmenetelmiä ja kartoittamaan Itä-Helsingin kallioperää poikkeuksellisen kesäisissä keleissä.
Kallioperägeologian kenttäkurssi on pakollinen geotieteiden kandiohjelman aineopintojen kurssi, joka on aikataulutettu toisen opintovuoden keväälle. Yhdessä samaan aikaan järjestettävän sedimentologian vastaavan kurssin kanssa ne muodostavat geotieteiden kahden ensimmäisen vuoden substanssiopinnoille eräänlaisen päätepisteen, jonka puitteissa opiskelijat pääsevät soveltamaan kaikkia oppimiansa tietoja ja taitoja käytännön kenttätutkimuksiin. Monille opiskelijoille kenttäkurssit muodostavatkin lukuvuoden hartaasti odotetun kohokohdan, jonka toteutuminen on luonnollisesti korona-aikana ollut koko kevään ajan vaakalaudalla.
Sedimentologian kenttäkurssin maasto-osuus jouduttiin valitettavasti tämän vuoden keväältä siirtämään jälleen syyslukukauden alkuun siinä toivossa, että kurssi voidaan majoituksineen järjestää turvallisesti Lammin kenttäasemalta käsin. Kallioperägeologian kenttäkurssi suunniteltiin jo alusta lähtien toteutettavaksi pienryhmissä, jolloin sen järjestäminen oli kevään korvilla hellittäneen koronatilanteen puitteissa mahdollista. Järjestämispaikan suhteen jouduttiin kuitenkin tekemään jälleen myönnytys ja kurssi pidettiin nyt toistamiseen “kotoa käsin” eli Helsingin lähimaastoissa ja suurilta osin rakennetussa ympäristössä.
Kurssin opettajina toimivat yliopistonlehtorit Aku Heinonen ja Jon Pownall ja tämän vuoden vahvistuksena olivat mukana akatemiatutkija Jussi Heinonen sekä väitöskirjatutkijat Riikka Fred ja Ville Virtanen. Koko neljännen periodin kestävällä kurssin esiosalla opiskelijat oppivat kartoitusmenetelmistä, havainnoinnin perusteista ja geofysikaalisten menetelmien hyödyntämisestä kartoitustyössä sekä harjoittelevat paikkatieto-ohjelmistojen käyttöä. Kurssi huipentuu toukokuussa pidettävään kenttäosioon, jolla opittuja tietoja ja taitoja sovelletaan käytäntöön.
Kenttäosion kahtena ensimmäisenä päivänä opiskelijoille opetettiin kallioperähavainnoinnin ja -kartoituksen perusmenetelmiä erilaisten rastikoulutusten ja ohjattujen harjoitusten avulla. Maanantaina kurssilaiset mm. harjoittelivat kallioperähavainnointia Viikinmäessä, Liivinmaanpuiston läheisyydessä sijaitsevalla suurella paljastumalla ja yrittivät ratkoa monimutkaiselta vaikuttavien rakenteiden syntyhistoriaa (kuva 1).
Tiistaipäivä vietettiin perinteisissä tunnelmissa Vuosaaren Uutelanniemen alueella, jossa aiheena olivat erityisesti rakennegeologiset mittaukset. Opiskelijat pääsivät muun muassa mittaamaan näyttäviä poimurakenteita, jotka ovat paljastuneet Skatanniemen itärannalla (ao. 3D-malli) ja harjoittelemaan tasorakennemittausten esittämistä kartalla kenttäolosuhteissa (kuva 2).
Kurssin kolme viimeistä päivää varattiin itsenäiselle kartoitusharjoitukselle, jossa ryhmät suunnittelivat oman toimintansa ja kartoittivat Itä-Helsingin kallioperää opettajien opastamana omilla kartoitusalueillaan. Itse tekemiensä havaintojen perusteella kurssilaiset laativat kenttäosuuden jälkeen havaintokartat ja kartoitusraportit, joiden perusteella kurssi arvioidaan. Tämän kevään uusina kartoitusalueina olivat Laajasalo ja Kontula-Kivikko-Vartiokylä (kuva 3). Muilla alueilla (Itä-Pasila-Toukola-Käpylä, Viikki-Myllypuro-Länsi-Herttoniemi ja Koskela-Savela-Pihlajamäki) kartoitettiin jo viime vuoden kurssilla.
Kurssiviikolle osuivat tänä vuonna poikkeuksellisen hienot kartoituskelit ja suurin osa ajasta saatiinkin paistatella lähes hellelukemissa. Ainoastaan maanantaiaamupäivästä sadekuurot latistivat hieman tunnelmaa, mutta etenkin loppuviikkoa kohden oli enemmän käyttöä aurinkorasvalla kuin kurahousuilla. Urbaanissa kartoitusympäristössä on omat haasteensa tavanomaiseen metsässä möyrimiseen verrattuna, mutta kallioperän havainnointiin pätevät samat lainalaisuudet sijainnista riippumatta (kuva 4).
Rakennetussa ympäristössä erityisesti louhitut kallioseinämät avaavat usein poikkeuksellisen hyviä näkymiä kallioperän kivilajeihin. Sileäksi hioutuneet rantakalliot ovat kaikkialla hyviä havaintopaikkoja ja metsäisemmillä alueilla tuulenkaatojen alta paljastuneet tuoreemmat rapautumispinnat tarjoavat tavallisesti ympäristöään paremmat mahdollisuudet kivilajien tarkasteluun.
Kaiken kaikkiaan kartoituskurssin kenttäosa oli jälleen kerran onnistunut kokemus ja sujui koronarajoituksista ja järjestelyistä huolimatta hienosti. Ryhmät toimivat “eristyksissä” toisistaan ja ryhmien sisällä noudatettiin koronaturvallisia työskentelytapoja.
Havaintoja kurssilla kertyi yhteensä noin satakunta kappaletta ja samalla kurssilaiset pääsivät myös perehtymään hieman tarkemmin pääkaupunkiseudun geologisiin erityispiirteisiin. Alle on koottu muutamia kuvia hienoimmilta havaintopaikoilta (kuva 5). Ensisilmäykseltä yksitoikkoisen harmaana näyttäytyvä kallioperä kätkeekin sisäänsä monia värikkäitä ja monimutkaisia yksityiskohtia, jotka tulevat esiin, kun kiveä pysähtyy tarkastelemaan hetkeksi hieman lähempää.
Kuva 5. Kurssilaisten havaitsemia kivilajeja ja geologisia piirteitä Itä-Helsingin kallioperässä. A. Tummia, sarvivälkepitoisia vulkaanisia välikerroksia metasedimentissä (Uutelanniemi, Vuosaari), B. voimakkaasti poimuttuneita graniittisia juonia gneississä (Kontula), C. haamumaisia muuttumisrakenteita metavulkaanisessa kivessä (Kruunuvuorenranta, Laajasalo), D. budinoitunut graniittijuoni ja pienoispoimutusta metasedimentissä (Uutelanniemi, Vuosaari), E. poimuttunut graniittijuoni suuntautuneessa granodioriitissa (Kruunuvuorenranta, Laajasalo) ja F. punaisia granaattikiteitä ja syvänsinistä kordieriittia gneississä (Viikinmäki).