1. kurssikerta

Tämä blogi käsittelee oppimistani, ja tekemiäni töitä Geoinformatiikan menetelmät 1-kurssilla. Kuten kaikki kurssit tällä hetkellä Helsingin yliopistolla, tämäkin kurssi pidetään etäyhteyksin Zoomin välityksellä. Tällä kurssilla käytetään QGIS-ohjelmaa paikkatiedon käsittelyyn. QGIS-ohjelman saa ladattua ilmaiseksi verkosta.

1. kurssikerta

Maanantaina 18.1. oli Geoinformatiikan menetelmät 1-kurssin ensimmäinen kurssikerta. Aluksi tutustuttiin muihin ryhmäläisiin, kurssin ohjelmaan sekä tavoitteisiin. Tämän jälkeen päästiin käymään läpi paikkatiedon ja QGIS-ohjelman perusominaisuuksia. Itse olen käyttänyt QGIS-ohjelmaa ennen, mutta vain kerran, ja tästäkin on aikaa pari vuotta. Ohjelman perustyökalut muistuivat tästä huolimatta melko nopeasti mieleen. Varsinkin, kun teimme kurssikerralla teemakartan typen päästöistä Itämeren HELBUS-merialueella (kuva1).

 

Kuva 1.

Mitä opin?

Kurssikerralla palautui, ainakin suurimmaksi osaksi, QGIS-ohjelman perustyökalut mieleen, vaikka karttaa (kuva1) tehdessä tulikin muutama ongelma vastaan. Esimerkiksi kadotin muiden valtioiden rajat näkyvistä.

Kotitehtävä

Tehtävänä oli tehdä koropleettikertta valmiista Suomen kunnat 2015-aineistosta. Aineistossa oli paljon erilaisia muuttujia, kuten ikäjakaumasta, ruotsinkielisten määrästä, syntyvyydestä ja niin edelleen. Valitsin oman karttani muuttujaksi työttömyyden, ja kartalle 2 suurin työttömien osuus työvoimasta on kirkkaan punaisella, ja pienempi osuus aina vaaleammalla värillä. Tämän aineiston perusteella työttömyyttä on eniten itärajalla pohjoisessa, sekä aivan käsivarressa. Huomioitavaa mielestäni on myös se, että alueilla joissa on korkeampi työttömyys, väkiluku on suurimmaksi osaksi pienempi kuin muiden alueiden.

Kuva 1
Kuva 2.

Lähteet:
Kurrismateriaali: KK1_Harjoitus 1

Tilastokeskus, väkiluku 2015 haettu: https://kartta.paikkatietoikkuna.fi/
22.1.2021

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.