Tieteidenvälisyys on näkynyt korkeakouluopinnoissani alusta lähtien lukuisten eri alojen sivuainesuoritusten ja pääaineen kanssa jahkailun kautta. Olen kiinnostunut ehkä liian monesta asiasta.

Kuva: Anna Jarske-Fransas

Onneksi ei ole pakko valita yhtä spesialistista alaa, johon keskittyä, vaan meille generalisteillekin on paikkansa, kuten lohduttavasti sain kuulla Risto Willamon Tieteidenvälisiä lähestymistapoja ympäristökysymyksiin -kurssilla. Tämän kurssin myötä päädyin lopulta myös korkeakouluharjoitteluun, sekä gradua kirjoittamaan, HUMUS -tutkimusprojektiin, joka niin ikään toimii tieteiden välissä yhdistäen erityisesti lääketieteen ja ympäristö- ja kestävyystieteen tutkimusta.

Tutkimusprojektista löytyi koti myös yhdelle generalistin identiteetin omaavalle uskontotieteen maisteriopiskelijalle. Siitä huolimatta, että olen aina ollut kiinnostunut ”vähän kaikesta” olen toisaalta yllättynyt ja toisaalta todella iloinen, että olen päätynyt mukaan projektiin, jossa lääketiede on osa tutkimuksen tieteidenvälistä kenttää. Toki olen joskus kaukaisessa menneisyydessä haaveillut lääkikseen hakemista, mutta peruskoulun matematiikka-traumat ovat valitettavasti olleet ylitsepääsemättöminä esteinä näiden haaveiden edessä. Ja näin ollen minusta tuli humanisti, insinööriperheen musta lammas.

Tutkimusprojektissa työskennellessäni on ollut todella arvokasta oppia enemmän toisaalta lääketieteen monipuolisuudesta ja toisaalta terveydenhuollon merkityksestä ympäristö- ja kestävyyskysymyksissä. Tämä on asia, jota en ole juuri tiedostanut tai ajatellut aikana ennen HUMUSta.

Henkilökohtaisella tasolla tutkimusprojektissa työskentely on myös toiminut jonkinasteisena terapiana oppiessani siitä, miten monipuolisesti monet terveydenhuollon ammattilaiset ihmisestä ja terveydestä ajattelevatkaan. Tämä ei valitettavasti ole ollut oma kokemukseni terveydenhuollon parissa potilaan roolissa, joka on kroonista, tulehduksellista suolistosairautta sairastavana tullut tutuksi lähes koko elämäni ajalta.

On ollut mullistavaa ja toivoa antavaa huomata, että on myös esimerkiksi lääkäreitä, jotka ensinnäkin näkevät potilaan kokonaisena ihmisenä ja vieläpä erottamattoman osana muuta luontoa, elinympäristöämme. Olen myös ymmärtänyt, että mahdollisesti monet potilaana kohtaamani lääkärit ovat ajatelleet samalla tavalla, mutta terveydenhuoltojärjestelmä ei ole mahdollistanut näiden ajatusten julki tuomista tai niiden mukaan toimimista.

Harjoitteluni päätyttyä tieteidenväliset polkuni vievät minut seuraavaksi gradun, tai nykyään maisterintutkielman, maailmaan. Koen rikkautena ja hienona oppimismahdollisuutena sen, että pääsen tekemään gradua monitieteisessä joukossa. Kirjoitan tutkielmani aiheesta ja etenemisestä tarkemmin myös täällä blogin puolella lähitulevaisuudessa!

Anna Jarske-Fransas

HUMUS-harjoittelija

Uskontotieteen opiskelija