Tunnelmia väitöksestä

Ruralia-instituutin projektipäällikkö Merja Lähdesmäki.

 

Innostus väitöskirjan tekoon syntyi jo 2004, jolloin perusteellisen harkinnan jälkeen tein päätöksen hakea jatko-opinto-oikeutta Jyväskylän yliopistosta. Olin suorittanut kauppatieteen maisteriopintoni Jyväskylän yliopistossa pari vuotta aikaisemmin ja olin opintojeni myötä kiinnostunut yritysetiikasta ja yritysten yhteiskuntavastuusta.

Väitöskirjatutkimuksessani halusin jatkaa tämän aihepiirin parissa, ja koska yritysetiikan tutkimuksella oli jo tuolloin vahva jalansija Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa, tuntui luontevalta jatkaa opintoja tutussa opinahjossa.

Jatko-opintoja olen kuitenkin tehnyt Ruralia-instituutissa, josta olen saanut sekä työtilat että ensiarvoisen tärkeän vertaistuen väitösprosessin aikana. Jatko-opintoja olen tehnyt apurahalla palkallisten tutkimushankkeiden välillä, mikä on tuonut väitösprosessiin tiettyjä jännitteitä. Toisaalta on ollut virkistävää tehdä välillä täysin erilaista tutkimusta ja saada hengähdystaukoa väitöskirjasta. Toisaalta taas väitöskirjan tekeminen muiden töiden ohella on tehnyt koko projektista pidemmän kuin alun perin suunnittelin – matkan varrella aikatauluja on joutunut pohtimaan monesti uudelleen. Yksi merkittävä onnenpotku väitöksen valmistumisen suhteen olikin Suomen Akatemian myöntämä rahoitus tutkimushankkeelle, joka keskittyi osittain väitöskirjani teemaan ja jonka puitteissa sain työstää väitöskirjaa parin vuoden ajan.

Jatko-opintojen huipennus on väitöstilaisuus. Olin monelta jo väitelleeltä kollegalta kuullut, miten viimeiset pari viikkoa ennen väitöstä ovat aikaa vastaan juoksemista – ja niin se oli omalla kohdallanikin. Loppumetreillä väittelijän tulee väitösperinteiden mukaan huolehtia monista erilaisista käytännön asioista aina väitöksen lehdistötiedotteesta karonkkajärjestelyihin. Usein nämä kaikki valitettavasti jäävät sille viimeiselle viikolle. Tietoisuus lähestyvästä väitöksestä aiheutti myös sen, että koin välttämättömäksi ryhtyä kertailemaan jo kirjoittamiani asioita – siitäkin huolimatta, että väitöskirja oli tässä vaiheessa jo läpikotaisin tuttu. Ehkä tästä loppumetrien kertailusta oli kuitenkin siinä mielessä hyötyä, että samalla tuli myös pohdittua väitöskirjaa vastaväittäjän näkökulmasta.

Väitöstilaisuus pidettiin Jyväskylän yliopiston vanhassa juhlasalissa. Kävellessäni kustoksen ja vastaväittäjän seurassa kohti väitössalia, jännitys oli huipussaan. Vastaväittäni professori Johanna Kujala Tampereen yliopistosta teki kuitenkin väitöstilaisuudesta tunnelmaltaan rennon ja keskustelevan. Näin jälkikäteen ajateltuna tajuaa, että väittäjän rooli väitöksessä oli itse asiassa paljon helpompi kuin vastaväittäjän – minähän vain vastailin esitettyihin kysymyksiin. Sitä paitsi, vastaväittäjäni kysymysten ja kommenttien kautta omaan väitöskirjaan avautui myös uusia näkökulmia. Siten väitöstilaisuus oli omalla kohdallani myös erinomainen oppimiskokemus.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *