Väitöskirjatutkija Hannele Suvanto.
Olen jo pitkään kaivannut mahdollisuutta paeta kirjoittamaan. Väitöskirjani taakka on painanut harteillani, sillä sen edistäminen tuntuu työn ja arjen kiireiden keskellä kovin raskaalta. Halusin irrottautua arjesta ja sukeltaa syvälle väitöskirjan kirjoittamiseen.
Haaveilin virikkeettömästä tutkijan kammiosta, jossa voisin keskittyä kirjoittamaan aamusta iltaan. Mieluiten jossain maaseudun rauhassa, ympäröivän metsän hiljaisuudessa. Paon kestoksi arvioin neljästä viiteen arkipäivää, mikäli voisin ottaa mukaani koirani – olen siunannut itseäni läheisriippuvaisella nelijalkaisella ystävällä.
Toiveeni kuultiin. Marraskuussa minulla oli ilo päästä Helsingin yliopiston tohtoriohjelmien Agforeen ja Denvin kirjoitusretriittiin yhdelle yliopiston tutkimusasemista. Matkustin Hyytiälän metsäasemalle, joka on Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan metsätieteellinen kenttäasema Juupajoella Pirkanmaan maakunnassa. Aseman uudet majoitustilat ovat juuri valmistuneet ja niitä ympäröi kaunis luminen järvimaisema lenkkipolkuineen.
Kirjoitusretriittiin oli kokoontunut yli 20 väitöskirjatutkijaa eri aloilta ja ohjattua ohjelmaa ei juurikaan ollut – onneksi – sillä tarkoituksena oli häiriötön kirjoittaminen. Päivät koostuivat ruokailuista, koiran ulkoiluttamisista ja iltasaunasta, jossa jaetut kokemukset, urahaaveet ja onnistumisen ilot eivät ainoastaan ravinneet tutkijan sielua, vaan siivittivät ajatuksia jo kohti post-doc-vaihetta. Kaikki muu aika oli omistettu kirjoittamiselle. Ilman arjen askareita, kokkaamisia ja keskeytyksiä sain uppoutua kirjoittamiseen täysillä, ylittäen omat odotukseni tuloksellisuudestani.
Suosittelen lyhyttä pakoa kammioon, oli se sitten tutkijan, taiteilijan tai toimarin.
Paluumatkalla mietiskelin, onko tällainen arjesta pako mahdollistanut suurten taiteilijoiden uran syntymisen. Monet kansallistaiteilijat, kuten Runeberg, Edelfelt ja Sibelius, pystyivät keskittymään taiteeseensa, sillä heidän vaimonsa hoitivat kodin, lapset ja metatyöt. Ei ollut aamupuuron keittoa tai imurointivuoroja, ei tarvinnut kuskata lapsia harrastuksiin. Toki tuottamisen pakko taloudellisessa paineessa oli tuttua kansallistaiteilijoillekin.
Hyytiälän metsäaseman uudet rakennukset ovat valmistuneet tänä vuonna. Kuva: Hannele Suvanto
Vaikka väitöskirjani ei runosuonta kutittele, eikä sen lukija kajauta sulosointujakaan, oli pako tutkijan kammioon onnistunut. Tiivis, vaikkakin lyhyt, keskittyminen loi hyvän pohjan ja antoi uutta puhtia työhöni eli visio väitöskirjasta on kirkas, strategiat muuttuvat tarvittaessa.
Suosittelen lyhyttä pakoa kammioon, oli se sitten tutkijan, taiteilijan tai toimarin. Kunnon rykäisy sopivasti nautittuna laittaa töihin vauhtia, eikä käy pitemmän päälle raskaaksi. Kirjoitusretriitin perusajatuksena on keskittyminen ilman häiriötekijöitä, mutta nykyelämässä keskittyminen tuntuu olevan yhä haastavampaa. Jonnekin kännykän ja monikanavaisen tiedontyrkytyksen uumeniin se on ainakin minulla kadonnut.
Itse voisin aloittaa keskittymisharjoittelun sulkemalla sähköpostit ja kännykän. Niihin vastaan myöhemmin. Ehtiihän sitä. Minipako tutkijan kammioon on taas alkanut.
Kiitos kaikille Hyytiälän kirjoitusretriittiin osallistuneille sekä Helsingin yliopistolle kirjoitusretriitin mahdollistamisesta.
Kirjoittaja on Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa työskentelevä väitöskirjatutkija, jonka väitöskirja käsittelee liikesuhteiden johtamista elintarvikeketjuissa.
