Tekstin on kirjoittanut Juha Laukkonen

Olin Seinäjoen Ruralia-instituutissa harjoittelijana keväällä ja kesällä 2013 Lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset -hankkeessa. Lähdin hakemaan lisäoppia yliopistosta aikuisiällä. Kokemusta on kertynyt työyhteisöistä niin hyvässä kuin pahassa. Oma kokemukseni tutkimustyöstä oli yksinäinen puurtaminen gradun kanssa. Ennakkokuvani tutkijan työstä olikin yksin kynttilänvalossa, ikkunattomassa kammiossa puurtava introvertti tutkija. Sen sijaan Ruralian työyhteisö osoittautui avoimeksi ja huumorintajuiseksi yhteisöksi, jossa työskentelee ihmisiä monipuolisella koulutustaustalla ja elämänkokemuksella. Myös meidät harjoittelijat otettiin hyvin vastaan ja tunsimme olevamme osa työyhteisöä. Pohjalaisella suoruudella ja rehtiydellä oli tässä myös oma osansa. Ajatusten ja mielipiteiden vaihto oli osa jokapäiväistä kanssakäymistä.

Hankkeessa oli toteutettu verkkolomakekyselyt elintarvikehankinnoista vastaaville julkisille hankkijoille sekä elintarvikealan yrityksille. Osallistuin hankkeeseen tekemällä puhelinhaastatteluja, jotta vastausprosenttia saataisiin korkeammaksi. Lähiruoka on mediassa esillä lähes päivittäin, ja lähiruoan käsite voidaan ymmärtää monella eri tavalla. Se määrittyy paljolti jokaisen omasta näkökulmasta. Tässä tutkimuksessa lähiruokaa pohdittiin maakuntatasolla, mikä onkin usein toiminnallisesti ja alueellisesti luonteva tapa tutkia asiaa. Toisenlaisiakin mielipiteitä tuli esiin haastatteluissa. Monen mielestä koko Suomi olisi luettava lähiruoka-alueeksi. Tätä perusteltiin hyvillä kuljetusyhteyksillä ja keskusliikkeiden kautta toimivalla jakeluverkostolla. Perinteistä suomalaista ruoantuotantoa pidettiin puhtaana ja laadukkaana, ja vähintään ulkomaisen luomutuotannon tasoisena. Kalanjalostajien ja marjanjalostajien mielestä taas luomuruoan käsite on harhaanjohtava, ovathan villinä luonnossa kasvavat tuotteet luonnonmukaisia tuotteita parhaimmillaan.

Harjoittelun alussa minulla oli valveutuneen kuluttajan perustiedot lähi- ja luomuruoan tuotannosta sekä suomalaisesta elintarviketeollisuudesta. Työskentely hankkeessa opetti paljon suomalaisesta elintarviketuotannosta ja sen eri toimialoista. Nykyään huomaan kaupoissa paljon tuttuja tuotemerkkejä ja yritysten nimiä, jotka osallistuivat tutkimukseen. Harjoittelujakson aikana ja sen jälkeenkin elintarviketeollisuuteen, ruoantuotantoon ja maaseutuun liittyvät uutiset nousevat esiin päivittäisestä uutisvirrasta. Osa oppimiskokemusta oli myös kesäkuun alussa Kauhavalla järjestetty Lähiruoka-seminaari. Tietämykseni eräästä maaseudun kokonaisuuteen liittyvästä puolesta kasvoi huomattavasti. Sitä voi sanoa asiantuntijuuden kehittymiseksi.

Haastateltavien suhtautuminen tutkimukseen oli pääosin positiivista. Työelämän kiireissä puhelinhaastatteluun vastaaminen ei ole tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä. Kiireistä huolimatta, lähes kaikilta haastateltavilta löytyi aikaa ja halua osallistua tutkimukseen. Menestyksekäs haastattelu vaati hieman perehtymistä yritykseen ja sen toimialaan. Haastatteluissa vaadittiin myös asettautumista haastateltavan asemaan, tietynlaista empatiaa sekä tilannetajua. Tärkeää oli pitää yllä omaa innostustaan. Kielitaidolla oli myös oma osansa ruotsinkielisiä haastatteluja tehdessä.

Osasta vastaajia välittyi auringonlaskun tunnelma. Yrittäminen koettiin raskaaksi ja taloudellisesti kannattamattomaksi. Toisinaan yrittäjän eläkkeelle jääminen oli käsillä eikä jatkajaa toiminnalle ollut tiedossa. Keskusliikkeiden koettiin hallitsevan ja määräävän koko jakeluketjun toimintaa. Haastatteluilla vaikutti olevan toisinaan myös terapeuttinen merkitys. Oli tärkeää, että joku kuunteli alaan ja yrittämiseen yleensä liittyviä vaikeuksia.

Monelle varsinkin maaseudun yrittäjälle tärkeintä oli työ ja yrittäjyys itsessään. Kaikki muu liiketoimintaan liittyvä, kuten valtiovallan tai EU:n taholta tuleva sääntely koettiin hankalaksi sekä työntekoa ja yrittämistä vaikeuttavaksi. Yrittäminen oli enemmänkin elämäntapa. Taustalla saattoi olla perheyrityksen toiminnan jatkaminen tai yritystoiminta oli syntynyt maatalouden sivuelinkeinona. Tulevaisuudesta puhuttaessa ei tuotu esille kasvumahdollisuuksia tai toiminnan kehittämistä. Yritysten yhteystietoja hakiessa mietitytti tosinaan myös yhteystietojen löytämisen vaikeus, päivittämättömät verkkosivut tai verkkosivujen täydellinen puuttuminen. Merkillisintä tämä oli yritysten kohdalla, jotka myyvät tuotteitaan myös suoraan kuluttajille.

Parhaimmillaan haastateltavat olivat alastaan innostuneita toimijoita, joilla oli paljon mielipiteitä ja näkemyksiä alan nykytilanteesta ja tulevaisuudesta. Näitä vastaajia oli niin yksityisyrittäjissä kuin kymmeniä henkilöitä työllistävien yritysten toimitusjohtajissa. Yritysten verkkosivut olivat laadukkaat ja toisinaan myös verkkokauppa on osa toimintaa. Vientitoiminta oli mahdollisesti jo osa yrityksen toimintaa tai se oli suunnitteilla. Alassa ja sen tulevaisuudessa nähtiin haasteita, mutta muutoksiin suhtauduttiin positiivisesti. Alaan liittyvästä akateemisesta tutkimuksesta oltiin kiinnostuneita ja siinä oltiin mielellään mukana. Tutkimukseen vastaaminen nähtiin olevan osa yrityksen julkisuuskuvaa ja markkinointia ja tutkimustiedon lisäämisen hyödyttävän koko alaa pidemmällä aikavälillä.

Haastatteluissa kohtasin hienon kirjon ihmisiä aina Ahvenanmaalta Lappiin ja Pohjanmaan rannikolta Kainuuseen asti. Haastateltavat olivat läpileikkaus suomalaisista niin maantieteellisesti kuin kulttuurisestikin. Selvimmin se näkyi itäisen Suomen lupsakkuutena ja puheliaisuutena ja länsisuomalaisena suorasanaisuutena ja vähäpuheisuutena. Oma ennakko-odotukseni oli Pohjanmaan ruotsinkielisen rannikon rehuvalmistajista vähäsanaisina ja paksua murretta puhuvina haastateltavina. Yllättävästi heiltä sain kokonaisuutena parhaan vastaanoton. Haastatteluista muodostui toisinaan mielenkiintoisia keskusteluja, joissa pohdittiin alan nykytilaa ja tulevaisuutta. Esille nousivat niin Talvivaaran kaivoksen ympäristöongelmat kuin maatalouden tukien vaikutus tulevaisuuteen. Oma yleistietoni lisääntyi huomattavasti elintarviketuotannon eri aloista ja maataloudesta.