Askel kohti muutosjoustavuutta

Hankkeita suunniteltaessa luodaan hankkeelle sekä tavoitteet että toimet ja aikataulu, jotta tavoitteet toteutuisivat. Suunnitelma on selkeä ja johdonmukainen – ja sitten alkaa todellisuus. Monet hankkeet toteutetaan kompleksisessa toimintaympäristössä, yhteiskunnassa, jota ei voi täysin hallita. Siinä toimimista ja hankkeen jouhevaa etenemistä voidaan kuitenkin helpottaa kehittämällä resilienssiä. Resielienssi eli muutosjoustavuus mahdollistaa toiminnan tilanteessa, jossa ennakointi on haastavaa ja emme tiedä, mikä taito tai tieto on tulevan tilanteen kannalta olennainen. Lue loppuun

Roskakalasta ekoinnovaatioksi

Kesätuuli hellii lämpimänä ja puna-valkea koho keinuu auringon kultaamien aaltojen tahtiin. Järven rantaa reunustavat valkokylkiset koivut, jotka ovat juuri kesän vihreimmillään. Veneen pohjalla on vanhassa hillopurkissa kastematoja… Palataanpa kuitenkin keskelle talvea ja rikotaan kesäpäivän kirkkaus ajatuksilla ilmastonmuutoksesta ja sen hillitsemiseen tarvittavista ekoinnovaatioista – sellaisten alkujuuret löytyvät nimittäin sieltä järveltä. Lue loppuun

Treffeillä kolmatta tehtävää hoitamassa

Wikipedian mukaan treffit tarkoittavat sovittua tapaamista, etenkin seurustelutarkoituksessa. Treffit tekee onnistuneeksi se, että treffikumppaneilla on yhteisiä kiinnostuksen aiheita. Jos intressit eivät kohtaa, toisia treffejä ei todennäköisesti tule.

Olen menossa treffeille, ensimmäisen kerran kai vuosikymmeniin. Vähän jännittää, mutta niin kai treffeille mennessä kuuluukin. Toivottavasti ruoka ei juutu kurkkuun tai juoma läiky rinnuksille. Nämä treffit eivät kuitenkaan toteudu mitenkään romanttisessa mielessä, vaan kyse on tiedetreffeistä. En ole menossa treffeille edes yksinäni, vaan yhdessä kollegani kanssa. Tiedetreffit ovat Seinäjoen yliopistokeskuksen organisoimia vapaamuotoisia tapaamisia esimerkiksi aamupalan, kahvin tai lounaan merkeissä. Tiedetreffien aikana molemmat osapuolet voivat oppia toisiltaan ja parhaimmassa tapauksessa syntyy siemen tulevaa yhteistyötä varten. Joka tapauksessa päästään ainakin tutustumaan uusiin ihmisiin rennossa ympäristössä. Tällaiset treffit ovat siis yksi tapa toimia vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa.

Lue loppuun

Lähiruokaa, luomua vai jotain ihan muuta?

kujalaLähiruoasta ja luomusta puhutaan nykyään paljon. Välillä sitä itsekin pysähtyy ruokaostoksilla ollessaan miettimään, millaista ruokaa sitä oikein tulee ostettua ja mitä sitä kannattaisi tai ”pitäisi” ostaa. Suosisiko lähiruokaa vai enemmin luomua? Vai olisiko lähiluomu vielä parempi vaihtoehto kuin lähiruoka tai luomu yksistään? Lue loppuun

Kuoppa-Jäppisistä asuntomessuihin

Riitta2Asuntomessut ovat yli 40 vuoden ajan esitelleet rakentamisen ja sisustamisen uusia tuulia. Ne järjestetään Ruralia-instituutin sijaintipaikkakunnilla, Seinäjoella vuonna 2016 ja Mikkelissä vuonna 2017. Asuminen muuttuu ja pitkän aikavälin tarkastelu tuo muutokset havainnollisiksi. Siinä missä nykyrakentaminen aloitetaan kuopan kaivamisella, entisaikaan maakuopassa jopa asuttiin. Näin myös eteläsavolaiset Kuoppa-Jäppiset. Heistä löytyi aineistoviite, kun kerättiin materiaalia Ruralia-instituutin LÄHIVALINTA-hankkeen tarpeita varten. Lue loppuun

Lähiruoka tutuksi Ruraliassa

Juha LaukkonenTekstin on kirjoittanut Juha Laukkonen

Olin Seinäjoen Ruralia-instituutissa harjoittelijana keväällä ja kesällä 2013 Lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset -hankkeessa. Lähdin hakemaan lisäoppia yliopistosta aikuisiällä. Kokemusta on kertynyt työyhteisöistä niin hyvässä kuin pahassa. Oma kokemukseni tutkimustyöstä oli yksinäinen puurtaminen gradun kanssa. Ennakkokuvani tutkijan työstä olikin yksin kynttilänvalossa, ikkunattomassa kammiossa puurtava introvertti tutkija. Lue loppuun

Leipä murusina maailmalla Amerikan malliin

 

 

 

 

 

 

 

Ruralia-instituutin projektipäällikkö Hannele Suvanto

Leivän muruset ja yrittämisen sitkeys ovat tuttuja myös amerikkalaisille maatilayrittäjille. Reissullani kalkkunantuottajien opintomatkalla törmäsin mielenkiintoiseen monialaiseen maatilayrittäjään Ameriikan malliin. Lue loppuun

Eteläsavolainen lähi- ja luomuruoka Herkkujen Suomessa

Herkkujen Suomi on toistaiseksi suurin Suomessa järjestetty lähiruokatapahtuma, joka järjestettiin tuttuun tapaan elokuun lopulla Helsingissä myös tänä vuonna. Tapahtumassa kävi peräti 56 000 lähiruoasta kiinnostunutta, joten eteläsavolainen lähi- ja luomuruoka pääsi osastolla hienosti esille.

Etelä-Savon osastolla oli tarjolla lähi- ja luomuruokaa Aina – Erinomaista Etelä-Savosta -brändin myötä. Aina-materiaali – essut, pöytäliinat, kassit ja messurekvisiitta – takasivat yhtenäisen ilmeen ja toivat näkyvyyttä koko tapahtumassa.

Osaston lisäksi eteläsavolaiset pääsivät hienosti esille myös tapahtuman tiedotustilaisuudessa, kun Aina – Erinomaista Etelä-Savosta -menulautanen tilattiin tiedotustilaisuuden tarjoiluksi.

Lähiruokatarjoilun lisäksi osastolla kävijöille oli jaossa tapahtumassa julkistettu uusi Aina – Erinomaista Etelä-Savosta reseptivihko sekä tuore lähiruokaopas.

Lue lisää tapahtumasta, tiedotustilaisuudesta ja reseptivihkosta Ruralian luomusivuilta: www.helsinki.fi/ruralia/luomu/index.htm