Maakuntien mies

Aapo_blogiinOlen maakuntien mies. En ole koskaan asunut pääkaupungissa tai sen välittömässä vaikutuspiirissä. Lapsuuden vietin Kymenlaaksossa, opiskeluajan ja työelämän aloittamisen koin Keski-Suomessa ja tänään asun Etelä-Pohjanmaalla. Suurin osa lähisuvustakin on maakuntien väkeä Varsinais-Suomesta ja Pohjois-Karjalasta, joten tätäkään kautta ei ole pääkaupunkiseutu tullut tutuksi. Toisaalta olen kuitenkin ollut Helsingin yliopiston palveluksessa enemmän tai vähemmän säännöllisesti vuodesta 2006. Tämä tosiasia saattaa hämätä joitakuita luulemaan, että Helsinki olisi tullut kovinkin tutuksi, tai että peräti asuisin Helsingissä.

Vaikka en Helsinkiä tarkkaan tunne, on minulla ollut siihen koko tähänastisen elämäni ajan jonkinlainen suhde. Lapsuuden osalta ensikäden kokemukseni pääkaupungista rajoittuvat lähinnä Linnanmäen ja Korkeasaaren retkiin ja satunnaisiin ruotsinlaivalle menemisiin. Yhden kerran muistan harrastaneeni myös oikeaa korkeakulttuuria. Kävimme katsomassa Herra Huu –näytelmän. Ilmeisen mieleenpainuva kokemus, koska lähes kolmenkymmenen vuoden jälkeen sen muistan. Teatterin nimeä en tosin muista, enkä näytelmän kulustakaan oikeastaan mitään, mutta Helsingin muistan. Toisen käden tietoa sain Helsingistä lapsuudessani myös säännöllisesti. Merkittävin tietolähde oli synnyinkotini naapurissa säännöllisesti vieraillut Kannelmäestä kotoisin ollut tyttö. Hänen kertomustensa kautta tulivat tutuksi niin Helsinki cup ja hampurilaiset kuin myös ”spurgujen” toilailu ja edesottamukset kaupungin kaduilla ja asemilla. Naapurintyttö myös kuvasi paikallista koulumaailmaa hyvin värikkäästi. Oma koulu tuntui niiden juttujen jälkeen hyvin rauhalliselta, sillä ainakin Kannelmäen kouluissa tuntui vallitsevan viidakon laki. Näin jälkikäteen ajatellen kertomuksissa saattoi olla pientä pääkaupunkilisää, mutta meihin maaseudun asukkaisiin tarinat tekivät lähtemättömän vaikutuksen.

Nuoruudessa kokemukset Helsingistä jatkoivat karttumistaan. Abi-vuonna kävimme opintomessuilla Helsingissä, missä yhteydessä vierailimme Porthaniassa sekä historian laitoksella. Minulle jäi näkemästäni kolkko ja rapistunut kuva. Sen sijaan, että olisin innostunut hakemaan opiskelupaikkaa Helsingin yliopistosta, kuten opo suositteli, hain Jyväskylän yliopistoon. Pelkkä Helsingin yliopiston rakennusten tuolloinen rappiotila ei minua tähän valintaan ajanut, vaan arvioin myös Jyväskylän yliopiston helpommaksi opinahjoksi päästä sisään. Täytyihän pääsykokeisiin lukea vain yksi kirja, siinä missä Helsinkiin olisi joutunut pänttäämään useita teoksia. Myös Helsingin korkea hintataso ja lehdistä lukemani jutut opiskelijoiden asuntopulasta arveluttivat. Näin jälkikäteen ajatellen
saattoi yksi syy olla hakematta Helsingin yliopistoon olla myös se, että pikkukaupungin pojalle oli pienempi kynnys muuttaa kotoa Jyväskylään kuin Helsinkiin.

Maakuntien miehet

 

Kuva: Maakuntien miehiä viime vuosisadalta

 

 

 

 

 

Opiskeluaikana kävin joitakin kertoja Helsingissä. Ensimmäisellä vierailullani vuoden 2000 marraskuussa tein kaupunkivaelluksen jalkaisin rautatientorilta Espoon Leppävaaraan. Tuossa retkessä minulta meni muistaakseni jotakuinkin neljä ja puoli tuntia. Eksyinkin vain kerran. Se oli oman turhamaisuuteni syytä. En kehdannut kaivaa karttaa taskustani riittävän usein ydinkeskustan alueella ja kysyä missä olen. Parhaiten jäi mieleen Lauttasaaren läpi kävely ja Otaniemen alueen ohittaminen. Toisella vierailulla käytin sitten jo julkisia kulkuneuvoja. Opintojen loppuvaiheessa Helsinki alkoi kiinnostaa uudella tavalla, kun piti alkaa miettiä töihin pääsyä. Jyväskylässä ei montaa paikkaa ollut tarjolla ja niihin riitti väkiluvultaan suhteellisen pienessä, mutta korkeakoulutettujen määrässä mitattuna suuressa kaupungissa epärealistisen paljon hakijoita. Pääsin kuitenkin vuodeksi Jyväskylän yliopistolle valtio-opin assistentiksi. Tuon vuoden jälkeen muutin Seinäjoelle ja puoli vuotta myöhemmin sain töitä Helsingin yliopiston Ruralia-instituutista ja sillä tiellä ollaan edelleen.

Tätä kirjoittaessani istun junassa matkalla haastattelemaan Helsingin yliopiston professoreja Per Saris ja Mikael Fogelholm. En ole koskaan aiemmin käynyt Viikissä. Kartasta katsottuna alue vaikuttaa suurelta ja mielenkiintoiselta. Jo yksin tällä kampuksella on yhtä paljon opiskelijoita ja henkilökuntaa kuin pienimmissä maakuntayliopistoissa. Ajatus tuntuu hurjalta, mutta ei pelottavalta, samaa yliopistoahan tässä ollaan.

Kirjoittaja YTT Aapo Jumppanen toimii projektipäällikkönä Ruralia-instituutissa.

Kuvalähde: Kytösavut III. Etelä-Pohjanmaan maakuntaliiton julkaisu, Vaasa 1947.

4 thoughts on “Maakuntien mies

  1. Mistähän syystä ”maakuntien nainen” ei kuulostaisi otsikkona oikein hyvältä? Joka tapauksessa, sellainen tässä kirjoittelee kiitoksia mukavasta lukuelämyksestä. Oma kulkuni on tähän mennessä seurannut reittiä Peräseinäjoki – Seinäjoki – Joensuu – Seinäjoki. Helsingissä voi käydä eksymässä. Onneksi Kiasma on niin lähellä rautatieasemaa.

  2. Sosiologinen selitys tuohon otsikointiin voisi olla sellainen, että maakunta (=maaseutu) on sukupuolisesti värittynyt miesten hallitsemaksi tilaksi.Historiallinen selitys tälle voisi olla esimerkiksi se, että erilaiset ns. karvalakkilähetystöt ja vastaavat, joiden puuhamiehinä ovat takavuosina olleet etupäässä ”maakuntien miehet” ovat omalta osaltaan olleet luomassa maakunnista miehistä tilaa. Ehkä parempi selitys kuitenkin on, että kaksi M – kirjainta rimmaa peräkkäin paremmin kuin M + N = maakuntien nainen 🙂

  3. Tietty meidän stadilaisten jutuissa on aina pieni ”pääkaupunkilisä”, muutenhan voisi paljastua, että me ollaan ihan samaa sakkia kun maakuntalaiset. Stadin friiduna Helsinki on tietty mulle se paras (ja ainoa) paikka Suomessa, mutta tämä Stadin friidu on myös ulkosuomalainen ja siitä vinkkelistä Stadi näyttää pieneltä, harmittomalta ja ’unimpressive (voi ei täällä maailmalla unohtuu jo vallan suomen kieli)’.

    • Näin se on, kaikki on loppujen lopuksi aina kiinni mittakaavasta yhteiskunnassa ja elämässä…Valtioiden sisältä näyttäisi löytyvän niin meillä kuin muuallakin keskus, periferia, ja periferian periferia. Toisaalta tämä sama kuvio tuntuisi olevan olemassa globaalilla tasolla, ja siinä pelissä pienen pohjoismaisen maan pääkaupunki ei taida olla kovin ”impressive”, kuten totesit. Vaikuttaisi myös siltä, että ihmisen maailmankuvaa (kaikkialla) muotoilee voimakkaasti käsitys kotiseudusta ja sen ilmiöistä – Toisille kotiseutu jäsentyy pääosin kotikylän merkittävien paikkojen kautta, toisille se voi olla koko maailma, jossa on ”keitaita” vähän joka mantereella (Kts. Riukulehto & kumppanit). Ja totta on sekin, että pienillä lisäyksillä kotiseudusta saadaan vieläkin kiinnostavampi paikka, samalla kun kuulijoiden mielenkiinto vangitaan tehokkaasti 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *