Paras tapa oppia?

harri-hakala.blogiinjpgKuinka yrittäjät ja työntekijät pitävät osaamisensa ja tietonsa parhaiten ajan tasalla? Koulussa opittu ei riitä pitkälle. Tilanne muuttuu hurjemmaksi jatkuvasti ja työuran aikana voi jopa ammatti vaihtua useaan kertaan. Tällaisia itsestään selvyyksiä hoetaan usein. Elinikäinen oppiminen kuuluu, mutta sitä on vaikeaa toteuttaa. Ainahan ihmiset oppivat, mutta mikä olisi paras tapa? Pohdin tässä asiaa luomun kannalta, mutta ajatukset sopivat muihinkin aloihin.

Kun luomua kehitettiin 1990-luvun alussa Ruralia-instituuttia edeltäneessä Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskuksessa, Jukka Rajala kokosi kollegoidensa kanssa innostuneiden ryhmän yhteen aina muutamaksi päiväksi kerrallaan Mikkeliin. Nyt yrittäjiä ei saa irrotettua kiireistään kuin hetkeksi. Uusin ja käytetyin malli on korkeintaan päivän mittaisten tapaamisten ja verkossa työskentelyn yhdistelmä. Se toimii, mutta yrittäjien on vaikea sitoutua kalenterista tilaa vievään prosessiin. Verkkoa hyödyntävä monimuoto-opetus on kuitenkin korkeintaan toiseksi paras oppimisen tapa. Paras tapa oppia on ikiaikainen.

Uusia toimintatapoja oppii parhaiten tutustumalla paikanpäällä ja tapaamalla ihmisiä, joilla niistä on kokemusta. Kerätään hyvä porukka ja matkustetaan katsomaan hyviä esimerkkejä vähän kauempaa kotoa. Tutustutaan kohteisiin ja kanssamatkaajiin. Kysellään ja keskustellaan. Opintomatkalla opitaan enemmän kuin kursseilla ja reissusta jää kauaskantavat jäljet.

Mikä matkasta tekee antoisan? Voisiko matkan hyviä puolia kehittää entisestään? Tässä sovittelen näitä ajatuksia viime helmikuussa luomuyrittäjien ja muiden luomun kehittäjien kanssa tehdyn matkan kokemuksiin (http://luomu.fi/tapahtuma/opintomatka-saksaan/). Kiersimme luomuyrityksiä Baijerissa ja kävimme maailman suurimmilla luomumessuilla Nürnbergissa.

Hyvin suunnitellun matkan ohjelma on laadukas, runsas ja sopivan tiivis. Rajalan Jukka oli etsinyt ja valmistellut kohteet siten, että sisältö oli monipuolista eivätkä bussimatkat venyneet liian pitkiksi. Jokaisen kohteen kanssa oli pidetty yhteyttä etukäteen ja osan kanssa käyty keskustelua enemmänkin. Päivät täytettiin harkitulla ohjelmalla aamusta iltaan.

Kurssien suunnittelussa kiertää viisaus, jonka mukaan uuden kurssin toinen toteutuskerta on paras. Ensimmäisellä kerralla monessa isommassa ja pienemmässä yksityiskohdassa on parannettavaa ja kokemusten perusteella pystytään suunnittelemaan entistä parempi toteutus. Toisella kerralla viat on korjattu ja uudet mahdollisuudet keksitty. Kolmannesta kerrasta alkaen tuoreus korvautuu rutiineilla ja into tasaantuu. Saksan matka oli juuri tämä taianomainen toinen toteutuskerta, ja se onnistui erinomaisesti. Ajatus taantumisesta tuntuu sen sijaan vieraalta. Liikkuvia osia on aina niin paljon, että kahta samanlaista reissua ei pysty tekemään vaikka yrittäisi. Saksan matkan ohjelmaa, toteutustapaa ja valmisteluja oli hiukan muuteltu. Matkan järjestämistä helpottaa mahdollisuus sekä toistaa hyväksi todettuja ratkaisuja että kehittää siellä missä on parantamisen paikka.

Tärkein muuttuva tekijä on matkaseurue. Retken osallistujat oppivat toisiltaan. He tuovat omaa osaamistaan ja kokemuksiaan jaettavaksi. Kun vastaan tulee uutta, eri taustoista tulevat matkalaiset näkevät sen eri tavoin. Osallistujat toimivat asiantuntijaryhmänä. Vertaisryhmässä yhdenvertaisuus tarkoittaa yhteisöllisyyttä ja yhteistä panostusta, ei samanlaisuutta. Osaamiseltaan, asiantuntijuudeltaan ja kokemuksiltaan jokainen ryhmäläinen on omanlaisensa.

Yllättävää kyllä, viikon ulkomaanmatkaan on helppo sitoutua. Pitkälle aikavälille ripoiteltu kurssiprosessi kamppailee ajankäytöstä viikottain. Matkan osalta tilanne on selkeä. Reissussa muut hommat jäävät sivuosaan. Hyvä aihe ja ohjelma tuntuu keräävän innokkaita osallistujia. Esimerkkimatkalle lähtijöitä oli enemmän kuin pystyttiin ottamaan.

Viimeisimmällä luomuporukan Saksan matkalla oli 26 henkeä, jotka ovat ammatilliselta taustaltaan hyvin erilaisia ja toimivat eri tehtävissä elintarvikeketjun yrityksissä, järjestöissä ja muissa organisaatioissa. Kirjavan joukon toiminnan kannalta oli tärkeää, että matkan alusta varattiin reilusti aikaa esittäytymisille. Heti huomattiin, että ryhmän keskustelut ovat antoisia, mutta vaativat reilusti aikaa. Alussa myös jakauduttiin ryhmiin ja sovittiin tehtävistä. Iltaisin purettiin päivän antia. Ryhmät saivat vastuulleen eri kohteita ja teemoja. Joka ilta kaikilla oli tilaisuus kertoa ainakin tuumailujaan päivän annista. Vaikka annetut tehtävät olivat väljiä ja purkutilaisuudet vapaamuotoisia, oli tällaisen työskentelyn liittäminen täysiin ja rankkoihin matkapäiviin rajua. Tärkeää oli pitää tehtävät vapaaehtoisina ja henki hyvänä. Tulevilla matkoilla tällaisista ratkaisuista voisi sopia yhdessä jo ennen matkaa. Puolentoista päivän mittaisessa messuosuudessa ryhmäläiset saattoivat valita tekemisensä vapaasti, vaikka yhteisiä kohteita oli tarjolla. Vielä matkan jälkeenkin jaettiin muistiinpanoja ja raporttitekstejä nettiin kaikkien saataville.

Matkalla liikkuu niin paljon asioita ja ajatuksia, että niiden saamisessa talteen, keskustelussa ja jakamisessa riittää aina kehitettävää. Esimerkkimatkalla yhteiseen työskentelyyn käytettiin lähes kaikki mahdollinen aika. Keskusteluja ei voi ainakaan joka ilta jatkaa yöhön asti ja bussimatkoilla on hyvä vähän hengähtää ennen seuraavaa kohdetta. Ennakkoon ja jälkikäteen töitä voisi tehdä enemmän. Tämä täytyisi suunnitella ja ohjata hyvin. Lisätyöskentelyä voisi tarjota matkalaisille, mutta laajaa osallistumista ei voi olettaa saati edellyttää.

Yhteenvetona voi sanoa, että sopivan porukan matka oikeisiin kohteisiin toimii taatusti. Toisaalta matkalla liikkuu kuitenkin niin paljon asioita ja ajatuksia, että niiden saamisessa talteen, keskustelussa ja jakamisessa riittää aina kehitettävää. Olisi mukava kuulla, millaisia käytäntöjä ja ajatuksia kokeneemmilla on opintomatkailusta.

Kiitos kaikille mukana olleille!


Kirjoittaja MMM Harri Hakala toimii projektipäällikkönä Ruralia-instituutissa.