Ruralia-instituutin kotiseutututkimusten sarja aloitettiin vuonna 2012 Nurmonjokilaaksoon suuntautuneella kotiseutusuunnitelmalla, jossa perehdyttiin nurmolaisten käsityksiin kotiseudustaan. Vuosien 2012–2013 aikana kotiseutututkimusten sarja täydentyi Nokiottaan kotomaa -nimisellä hankkeella, jossa kerättiin kuortanelaisten käsityksillä omasta kotiseudustaan ja sen tärkeistä avainkohteista sekä laadittiin tulkinta kuortanelaisten kotiseututihentymien syvärakenteista. Tällä hetkellä kotiseutututkimusten sarja jatkuu kolmannen iän asumiseen liittyvien kotiseutukokemusten selvittämisellä KIKKA-hankkeessa.
Olen ollut mukana kahden viimeisimmän kotiseutuhankkeen toteutuksessa, ja niiden myötä viettänyt toisenkin tovin pohtien omaa suhdettani kotiseutuun ja kotiin. En ole koskaan pitänyt itseäni erityisen kotiseuturakkaana tai edes kotiseututietoisena, joten nämä hankkeet ovat tuoneet itsellenikin paljon mietittävää. Osana kotiseutukokemusten tiedonhankintaa pyysimme osallistujia miettimään kotiseutuaan valokuvana ja kysyimme, mistä kuva olisi ja mitä se esittäisi. Mietin tätä omalla kohdallani kauan. Mitä itse vastaisin tähän? Kuvaisiko kotiseutuani näkymä Aalto-keskuksesta tai Provinssirockista? Tai sisäkuva Tampereen yliopiston kirjastosta, jossa olen viettänyt tunnin jos toisenkin? Vai ottaisinko kuvan nykyisestä kodistani, jossa asun perheeni kanssa? Vai kiteytyisikö kotiseutuni kuitenkin lapsuudenkotiin, taloon, jossa vanhempani yhä asuvat?
Kuortanelaiset liittivät kotiseudun valokuvat monenlaisiin tekijöihin. Kuviin pääsivät maisemat: järvi, metsä, pelto, hiekkaranta ja mökkimaisema. Mainintoja saivat myös kotiseudun tärkeät paikat, kuten esimerkiksi sillat, ja rakennukset, kuten talonpoikaistalot. Aika usein kotiseudun valokuvaksi päätyisi joku kotiseudun tärkeä kohde: tuulimylly, aitta, muistomerkki, kirkko tai vaikkapa keskustanraitti.
Kotiseudun viitekehyksessä tarkasteltuna kuva ei ole vain kuva, vaan sillä on tarina. Kotiseutu maisemana edustaa monelle johonkin kuulumista, pysyvyyttä, sielunmaisemaa ja heimolaisuutta samaan tapaan mitä vaasalainen Klamydia-yhtye kuvaa Pohjanmaalla-kappaleellaan. Jonkun toisen valitsemasta kotiseudun kuvasta heijastuu kotiseudun henkinen perintö samaan tapaan kuin kaksifooninkiset talot heijastavat tervakulttuuria kuortanelaisille. Kotiseudun kuvat kertovat tärkeistä paikoista; kotiseudun historiasta, muistoista ja tarinoista. Ne voivat olla kaikille yhteisiä, kuten esimerkiksi Suomen sodan muistomerkki, tai henkilökohtaisia, kuten aikaisemmalla kotipaikalla sijainnut pieni puro, jossa kengät ovat kastuneet kerran jos toisenkin.
Itse en pitkään aikaan osannut päättää, mikä valokuva kuvaisi kotiseutuani. Ehdin jo luovuttaa, kunnes eräänä iltana kiipesin iltalenkillä koiran kanssa kotimme lähistöllä sijaitsevan Hallilanvuoren päälle. Korkeimman kohdan saavutettuani pysähdyin vetämään henkeä, ja huomioni kiinnittyi eteeni avautuvaan maisemaan. Tavoitin yhdellä silmäyksellä Lakeuden ristin -kirkon, jossa minut on kastettu, konfirmoitu ja vihitty. Näin valtion viljavaraston, jonka ohi olen kulkenut lukemattomia kertoja eri elämänvaiheissa: alle kouluikäisenä perhepäivähoidossa ollessani, teini-ikäisenä viikonlopun myöhäisiltojen salaisilla kaupunkireissuilla sekä myöhemmin paluumuuttajana ja tuoreena äitinä nukuttaessani esikoistamme vaunuissa. Katsoin Kasperin kahdeksankerroksista kerrostaloa, Kasperin kaupunginosan maamerkkiä, ja tunsin yllättävää, syvää rauhaa. Löysin sittenkin kotiseudun kuvani – tai oikeastaan se löysi minut. Mistä sinä ottaisit kuvan?
Kirjoittaja HTM Katja Rinne-Koski on tohtorikoulutettavana Ruralia-instituutissa.