Muistatko kun saatiin nokkahuilut?

Timo Suutari, Katja Rinne-Koski (vas.) ja Sulevi Riukulehto (oik.).

Vuokra-auto ryömii kyläkoulun pihaan. Lumi on muurannut auton takaosan umpeen. Itä-Suomen talvi.

Koulun piha on hiljainen. Suksien ja sauvojen huoleton rivi nojaa koulun seinään. Kopistelemme ovesta eteiseen epävarmasti ovia vilkuillen. Ulkovaatteet jäävät naulakkoon. Päädymme koulun keittiöön. Ei huono valinta: kahvin jälkeen suuntaamme kohti luokkaa, jossa Juniorille juuret -hankkeen koululaiskeskustelu pidetään.

Oppilaat putoilevat paikalle yksitellen. Osa ei huomaa mitään erityistä, osa pysähtyy niille sijoilleen vilkuilemaan ujosti vieraita. Tunnelma on pysähtynyt ja odottava.

Tutkijoitakin jännittää. Mitä jos kysymyksemme ovat ihan tyhmiä?

Lue loppuun

Yhteiskunnallisen yrittäjyyden soppaa hämmentämässä

Prologi
Olemme Nopankylän kylätalolla Ilmajoella. Seison hieman hermostuneena yleisöni edessä ja odotan, että saisin suunvuoron. Paikalla on Nopankylän kyläyhdistyksen edustajien lisäksi osallistujia Ylistaron Kainastolta. Tila hiljenee pikkuhiljaa, katseet kääntyvät puoleeni. Hengitän syvään ja varmistan vielä kerran, että takanani näkyy oikea aloitusdia. Korotan ääntäni, muistan kerrankin esitellä itseni ja kertoa, mitä tahoa edustan. Aloitan puheeni, samalla seuraan yleisöni ilmeitä. Lue loppuun

YTYÄ kylätoimintaan – mietteitä yhteiskunnallisesta yrittäjyydestä maaseudulla

Ruralia-instituutissa on käynnissä yhteiskunnallisen yrittäjyyden hanke, jonka tavoitteena on selvittää Etelä-Pohjanmaan kylätoimijoiden valmiuksia yhteiskunnallisen yrittäjyyden toimintamallin mukaiseen palveluiden tuottamiseen. Hanke on alkanut noin vuosi sitten ja jatkuu vielä ensi vuoden alkupuolelle. Lue loppuun

Kokemuksia kotiseutusuunnittelusta: kuvien kertomat tarinat

katjaRuralia-instituutin kotiseutututkimusten sarja aloitettiin vuonna 2012 Nurmonjokilaaksoon suuntautuneella kotiseutusuunnitelmalla, jossa perehdyttiin nurmolaisten käsityksiin kotiseudustaan. Vuosien 2012–2013 aikana kotiseutututkimusten sarja täydentyi Nokiottaan kotomaa -nimisellä hankkeella, jossa kerättiin kuortanelaisten käsityksillä omasta kotiseudustaan ja sen tärkeistä avainkohteista sekä laadittiin tulkinta kuortanelaisten kotiseututihentymien syvärakenteista. Tällä hetkellä kotiseutututkimusten sarja jatkuu kolmannen iän asumiseen liittyvien kotiseutukokemusten selvittämisellä KIKKA-hankkeessa. Lue loppuun