Yhteiskunnallinen yrittäjyys ratkaisu maaseudun palvelutarjonnan säilymiseen?

Merja_blogiin_DSC_0233Viimeaikainen kunta- ja palvelurakenteen muutos on monin paikoin siirtänyt palveluiden tarjontaa maaseudulta yhä kauemmaksi kuntakeskuksiin. Lisäksi kuntien heikentynyt taloustilanne on vähentänyt palveluiden tarjontaa. Esimerkiksi vanhuksille tai erityisryhmille tarjottavien palveluiden määrä on viime vuosina supistunut. Vaikka kunnat ovat vastuussa lakisääteisten peruspalvelujen järjestämisestä, rakenteelliset muutokset ja kuntaliitokset eivät kuitenkaan takaa kuntien kykyä järjestää palveluja kaikille ja kaikkialle.

Tämän johdosta julkisessa keskustelussa on noussut voimakkaasti esiin tarve uusien ratkaisujen kehittämiseksi maaseudun palvelutuotantoon. Yhtenä mahdollisena keinona palvelurakenteen kehittämiseksi ja ylläpitämiseksi on esitetty maaseudun asukkaiden entistä aktiivisempaa osallistumista ja vaikuttamista palveluiden suunnitteluun ja toteuttamiseen. Samoin kolmannen sektorin, kuten esimerkiksi yhdistysten, rooli ja mahdollisuudet palveluiden tuottajana on nostettu keskusteluun.

Myös kuntapäättäjät pitävät vapaaehtoisvoimin toteutettavaa palvelutarjontaa vastauksena kunnallisten palvelujen vähenemisen synnyttämään palveluvajeeseen. Alma Median kevään 2015 aikana toteuttamassa kuntapäättäjäkyselyssä erityisesti terveydenhuollon avustavat tehtävät, julkisten alueiden kunnossapito, liikuntapalvelut, lasten kerhot, kulttuuripalvelut ja osa vanhuspalveluista mainittiin tehtävinä, jotka monet kunnallispoliitikot siirtäisivät kokonaan tai osittain vapaaehtoisten vastuulle. Siten maaseudun palvelutuotannosta yhä suurempi osa saattaa tulevaisuudessa perustua yhdistyssektorin aktiivisuuteen.

Yhdistystoiminnalla, erityisesti vapaaehtoiseen kansalaistoimintaan perustuvalla kyläyhdistystoiminnalla, on perinteisesti ollut merkittävä rooli maaseudun elinvoimaisuuden ylläpitäjänä. On kuitenkin erittäin tärkeä huomata, että palveluiden tuottaminen vaatii sitoutumista, säännöllisyyttä ja pitkäjänteisyyttä, eikä voida edellyttää, että yhdistykset kantaisivat tämän vastuun yksinomaan vapaaehtoisvoimin. Ongelmallista vapaaehtoisessa palvelutuotannossa on se, että työtaakka tehdystä vapaaehtoistyöstä keskittyy usein muutamille aktiivisille kyläihmisille, jotka saattavat vähitellen palavat loppuun ja kyllästyvät toimintaan. Tällöin palvelutuotanto ei välttämättä ole kestävää ja pitkäjänteistä toimintaa. Onkin tarpeen löytää uusia, vahvemmin organisoituja malleja, joiden kautta kyläyhdistykset voisivat toteuttaa palvelutuotantoa.

Yksi mahdollinen ratkaisu kolmannen sektorin kestävään palvelutuotantoon on yhteiskunnallinen yrittäjyys. Se asettuu ilmiönä perinteisten yksityisen-, julkisen- ja kolmannen sektorin välimaastoon ja viittaa sellaiseen yritystoimintaan, jonka ensisijainen tarkoitus ja tavoite on yhteiskunnallisen hyvän tuottaminen harjoittamalla vastuullista liiketoimintaa. Kyläyhdistyskontekstiin sovellettuna yhteiskunnallinen yrittäjyys tarkoittaisi sitä, että yhdistyksen toiminta tai osa siitä muutetaan yritystoiminnaksi, jonka voitto ohjataan takaisin alueen tai yhteisön kehittämiseen.

Yhteiskunnallisen yrittäjyyden liiketaloudellisena tavoitteena ei siten ole perinteisessä mielessä omistajien voiton maksimointi vaan palvelutarjonnan ja/tai tarvittavan alueellisen infrastruktuurin mahdollistaminen. Siten kyläyhdistys yhteiskunnallisena yrityksenä muodostaa mielenkiintoisen ja tavanomaisista, henkilövetoisista yhteiskunnallisista yrityksistä poikkeavan kontekstin, sillä yritystoiminnan voitot voidaan yritystoiminnan kehittämisen ohella ohjata myös kyläyhteisön muun yleishyödyllisen toiminnan ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Samalla on mahdollista palkata muutama henkilö, joko osa-aikaisesti tai kokoaikaisesti, huolehtimaan toiminnan pyörittämisestä.

Kyläyhteisöjen mahdollisuuksia astua entistä merkittävämpään rooliin maaseudun palvelutuotannossa ei ole kuitenkaan tutkimuksellisesti vielä kartoitettu. Yhteiskunnallisen yrittäjyyden kehittäminen kyläyhdistyksissä edellyttää selvitystä esimerkiksi siitä, millaisia valmiuksia yhdistyksillä ja kuntapäättäjillä on palvelutuotannon lisäämiseen ja millaista osaamista yrittäjämäisempi palvelujen tuottaminen vaatisi. Samoin tarvittaisiin tietoa siitä, miten yhteiskunnallisen yrittäjyyden keinoin toteutettu palvelutarjonta suhteutuu jo olemassa olevaan yksityiseen palvelutarjontaan – ensisijaisena tavoitteenahan tulisi olla kylien palvelutuotannon ylläpitäminen ja kehittäminen, ei jo toiminnassa olevan yrittäjyyden edellytysten heikentäminen.

Ruralia-instituutissa on tartuttu tähän yhteiskunnallisesti ajankohtaiseen ilmiöön ja toteutetaan vuosien 2016-2017 aikana pilottiselvityshanke yhteiskunnallisen yrittäjyyden mahdollisuuksista Etelä-Pohjanmaan kylissä. Hankkeen tavoitteena on kartoittaa yhteiskunnalliseen yrittäjyyteen kylätasolla liittyvät haasteet ja mahdollisuudet sekä tarjota kyläyhdistystoimijoille ja kuntapäättäjille käytännöllisiä työpajoja yhteiskunnallisen yrittäjyyden periaatteiden omaksumiseen ja soveltamiseen. Hankkeen tavoitteena on siten vastata tässä blogikirjoituksessa esitettyyn kysymykseen – onko yhteiskunnallinen yrittäjyys ratkaisu maaseudun palvelutarjonnan säilymiseen.

 

Kirjoittaja KTT Merja Lähdesmäki on vanhempi tutkija Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *