Leaderin toinen mahdollisuus on nyt

 

Torsti_HyyrylainenIso-Britannian historiallisen brexit-äänestyksen jälkeen EU-kone nykii. Vanhalla tyylillä ei voida jatkaa. Uudistamisen paine on kova. Uuden EU:n on vahvistettava kansalaisten luottamusta järjestelmän toimivuuteen ja hyötyihin. Kansalaisten osallistumisen mahdollisuuksia pitäisi lisätä. Paikallisen osallistumisen muotoja voitaisiin vahvistaa kaikissa julkisen rahoituksen EU-ohjelmissa. Eduskuntavaalien 2019 jälkeen näemme, millaisen asennon Suomi ottaa 2020-luvun eurooppalaiseen yhteistyöhön.

Leader on EU:n luoma konsepti, jonka historia juontuu aina 1960- ja 1970-luvuille. Kehittämisen metodina se lanseerattiin Euroopassa vuonna 1991. Leaderiä pidetään sosiaalisena innovaationa eli uudenlaisena kehittämisen toimintatapana. Suomeen Leader rantautui EU-jäsenyytemme jälkeen vuonna 1996.

Uuteen mahdollisuuteen tartuttiin määrätietoisesti. Leader kytkettiin aikailematta muotoutumassa olevaan kansalliseen maaseudun kehittämisen järjestelmään. Maaseutupolitiikan keskeiset toimijat oivalsivat, että tällä toimintatavalla voidaan vahvistaa paikkaperustaista, paikallisen kehittämisen ideaan nojaavaa maaseutupolitiikkaa.

Leader siis oikeutti kansalaisten omatoimisuutta ja voimavaroja hyödyntävän kehittämisen periaatteen. Se organisoitui valtakunnalliseksi toimintamalliksi. Samalla paikalliseen kehittämiseen saatiin uusi julkisen rahoituksen kanava. Paikalliset toimintaryhmät integroitiin kansalliseen ja samalla eurooppalaiseen maaseutupolitiikan ohjausjärjestelmään.

Nykyisten 54 paikallisen Leader-toimintaryhmän rahoitus muodostuu EU-rahoituksesta, sitä täydentävästä valtion rahoituksesta, kuntarahoituksesta sekä yksityisestä rahoituksesta. Toimintaryhmien omien strategioiden kannalta tärkeä kuntarahoitus on toteutunut kaikkialla Suomessa. Kunnat siis näkevät Leaderin hyvänä investointina. Kansallisella ja alueiden tasolla on myös opittu luottamaan Leader-toimintaan.

Mutta kantaisiko Leaderin luottamuspääoma tilanteessa, jossa toimintaryhmille ei enää vuonna 2020 suunnattaisi omaa erityisrahoitusta? Löytyisikö toimintaryhmätyön jatkamiseen tahtoa ja resursseja kansallisesti ja paikallisesti? Miten edetä, jos EU:n ohjelmapolitiikassa tapahtuu rakenteellisia uudistuksia ja niiden myötä myös Leaderin erityisasemasta luovutaan?

Toimintaryhmillä on nykyisin erityisasema ohjelmaperusteisessa maaseudun kehittämisessä. Ryhmät eivät ole viranomaisia, mutta osallistuvat julkisen rahoituksen hankkeiden käsittelyprosessiin. Irtautuminen nykyisestä toimintamallista tarkoittaisi luopumista Manner-Suomen maaseutuohjelman määrittelemästä rahoittaja-identiteetistä. Mitä Leaderistä tuossa tilanteessa jäisi jäljelle? Vastauksesta löytyvät ydinainekset Leaderin tulevaisuuden rakentamiseen. Paljonko Leaderin luomaa sosiaalista pääomaa on kiinni osaamisessa, verkostoissa, innostuksessa tai kyvyssä mobilisoida paikallista toimintaa?

Tätä olisi syytä pohtia osana kuntien roolin muutosta. Kuntien on lähivuosina organisoitava uudelleen koko kehittämisen toimialansa. Siinä yhteydessä pitää tarkasti miettiä paikallisten verkostopääomien täysi hyödyntäminen. Yritysten kanssa luodaan todennäköisesti uusia yhteiskehittämisen foorumeita, mutta myös kansalaisia ja yhdistyksiä haastetaan yhteisiin kehittämisen pöytiin. Osallistuminen organisoituu kunnissa uudella tavalla.

Leaderin 20-vuotisjuhlassa 2. syyskuuta puhutaan siis merkittävästä suomalaisen maaseutupolitiikan sosiaalisesta innovaatiosta. Samalla pohditaan Leaderin tulevaisuutta ja sitä, kantaako Leader-metodi ohjelmakaudelle 2020–2027?

Suomessa Leaderin toinen mahdollisuus liittyy keskeisiltä osin kuntien muodonmuutoksen kautta tapahtuvaan paikallisen uudelleenorganisoitumiseen. Hyvinvointia ja elinvoimaa luovat kunnat ovat avainroolissa Leaderin perinnön jatkajina 2020-luvulle. Tämä mahdollisuus on realisoitavissa nyt.

Kirjoittaja, HT, dosentti Torsti Hyyryläinen, toimii varajohtajana Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *