Transrurbaanit ratkaisut 2020-luvun Suomessa

Suomalaisen maaseudun tulevaisuutta on perusteltua tarkastella globaalin kaupungistumisen kontekstissa. Maailmanlaajuinen kilpailu luo uutta kysyntää, mutta myös ilmeisen tarpeen alueellisesti kestävämmille ratkaisuille. Seuraavat vientivalttimme voivat syntyä transrurbaaneissa verkostoissa.

Tarkoitan transrurbaani termillä vastavuoroisiin (transactive) verkostoihin perustuvaa toimintakulttuuria ja lähestymistapaa, joissa erilaisten maaseutujen (rural) ja kaupunkitaajamien (urban) toimijat sommittelevat yhdessä kestäviä tulevaisuuden ratkaisuja osana globaalia taloutta ja kysyntää.

Lähestymistapa tunnistaa kaupungistumisen laajat vaikutukset koko jälkimoderniin kulttuuriin, eikä siinä rajauduta tarkastelemaan vain kaupunkien keskuksia, vaan koko niiden monitahoista vaikutusaluetta paikalliselta tasolta aina kansainväliselle tasolle asti.

Siinä hylätään ajatus yhdestä ja yhtenäisestä maaseudusta. Se on korvattava näkemyksellä monista erilaisista maaseuduista, joilla on monimuotoiset vastavuoroiset suhteet erityyppisten kaupunkitaajamien yrityksiin, yhteisöihin ja ihmisiin.

Lähestymistapa on looginen jatko suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan ideaan sisältyvälle paikkaperustaiselle hallintatavalle sekä julkishallinnon paikallista elinvoimaan luoville instituutioille, kuten itsehallinnollisille kunnille ja kaupungeille.

Transrurbaanilla lähestymistavalla etsitään ratkaisuja nykyisen elämäntapamme kestävyyshaasteisiin, jotka näkyvät niin kaupungeissa kuin maaseuduilla. Siinä pyritään rakentamaan vastavuoroisin yhteyksiä ja innovaatioita erityisesti ekosysteemipalveluihin liittyvän talouden piiriin.

Kyseessä ei ole käytännöstä irrallaan oleva utopia. Tämän kehityksen voi jo tällä hetkellä nähdä toteutuvan niin yritysten strategioissa kuin kansalaisten valinnoissa. Tiedemaailmassa kestävän kehityksen tutkimuksella on vahva asema ja siihen liittyvä yhteiskuntavastuu on valtavirtaa. Esimerkiksi Helsingin yliopiston profiloitumisessa kestävyystiede (Sustainability Science) on saanut verkostomuodon ja rakenteen (HELSUS). Tutkijat ovat entistä valmiimpia syvempään yhteistyöhön yhteiskunnan toimijoiden kanssa. Kestävyystieteessä tähdätään tietoisesti yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen. Osaamista ja tietoa siis on. Poliitikoille lähestymistapa on vaikea, koska yhdistävä visio puuttuu.

Transrurbaanit ratkaisut eivät edellytä vallankumouksellisia muutoksia, mutta suunnan pitää olla selvä. Vision pitää olla arvoistaan kirkas. Avaintermejä ovat: kiertotalous ja sivuvirtojen tehokas käyttö, biotalous ja uudet hajautetut energiaratkaisut sekä digitalisaatio ja koneälyavusteinen tuotanto ja päätöksenteko. Nämä eivät ole vain iskusanoja vaan toimeenpantua todellisuutta monilla paikkakunnilla Suomessa.

Esimerkiksi Mikkeli on parhaillaan tekemässä historiansa suurinta investointia EcoSairilan yrityskeskittymään, jossa kestävän kasvun kiertotalous pannaan käytännössä luomaan uutta lisäarvoa ja innovaatioita. Tunnetut metsäteollisuuden uuden sukupolven biotuotelaitokset ovat tähän liittyviä suurinvestointeja mutta pienemmässä mittakaavassa esimerkiksi maatalouden agroekologiset symbioosit ovat toimivia konsepteja. Nämä kaikki näyttävät transrurbaaneille ratkaisuille suuntaa. Investointien aikajänne on hyvin pitkä, usein yli 50 vuotta.

Maaseutujen ja kaupunkien vastavuoroisen kumppanuuden ajurina on globaali kaupungistumiskehitys. Se on nopeinta väestörikkaissa maissa, kuten esimerkiksi Kiinassa. Kiinan kaupungistumista tutkineen professori Gu Chaolinin mukaan valtion kaupungistumisohjelman tavoite on nostaa kaupungistumisaste vähintään 75 prosenttiin. Ohjelma jatkuu vuoteen 2035 asti. Professorin mukaan maaseudun suhde kaupungistumiseen on Kiinalle elintärkeä kysymys.

Kiihkeän kasvun maiden kaupungistumispolitiikan vaikutukset ulottuvat Suomeen asti. Kiinalaiset investoivat kaikkialla maailmassa turvatakseen elintärkeiden resurssien saannin metropolien asukkaille ja kansantaloudelle. Kiinan metropolien maaseutujalanjälki on jättimäisen laaja.

Osana monimutkaisen ongelman ratkaisua etsitään uutta tasapainoa ihmisen ja luonnon välille. Käytännössä tämän pitäisi näkyä myös alueellisesti – ihmisten elinympäristöjen – maaseutujen ja kaupunkien vastavuoroisena suhteena. Transrurbaaneissa ratkaisuissa avainasemassa on ekosysteemipalvelujen organisointi. Niiden tuottamiseen tarvitaan ihmistyötä, osaamista, innovaatioita ja resursseja niin kaupungeista kuin maaseuduilta.

Kaupunkien ja maaseutujen suhde valtiotilassa on ikiaikainen ja jännitteinen kiistojen aihe. Valtiovallalla on edelleen tärkeä rooli siinä, miten yhteiskunta järjestyy alueellisesti. Valtiolla on aina joko julkilausuttua tai julkilausumatonta politiikkaa alueita koskien. Suomen aluepoliittinen linja on tällä hetkellä epäselvä.

Julkisen hallinnon paikallisilla instituutioilla on edelleen keskeinen rooli kehityksen hallinnassa ja uusien politiikkalinjausten toimeenpanijoina. Transrurbaanit ratkaisut on sommiteltava paikalliset olosuhteet huomioiden. Lähestymistapa voidaan toteuttaa osana uusien kuntien elinvoimapolitiikkaa.

Henkilökohtaisesti uskon, että kestävän kehityksen ratkaisujen kannalta ratkaiseva kulttuurinen käänne tulee tapahtumaan 2020-luvulla. Luotan erityisesti pohjoismaisten yhteiskuntien kykyyn tuottaa visio, joka suuntautuu kestävän kehityksen ratkaisuihin. Julkisen keskustelun kautta on mahdollista löytää tie, joka viitoittaisi tulevaisuutta samaan tapaan kuin 1950-luvulla idea hyvinvointivaltiosta. Siinä missä hyvinvointiyhteiskuntaa ihaillaan tänään toimivana käytäntönä ympäri maailmaa, uusista transrurbaaneista ratkaisuista haetaan meiltä ehkä oppia 2050-luvulla.

Kirjoittaja, Torsti Hyyryläinen, toimii tutkimusjohtajana Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa ja on myös instituutin varajohtaja. Blogi perustuu kirjoittajan puheenvuoroon Kuntaliiton 25-vuotis juhlaseminaarissa Helsingissä 23.5.2018.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *