Toisen kurssikerran harjoituksen teemakartat kuvaavat Suomen maahanmuuttoa vuonna 2011 sekä muunkielisten osuutta vuonna 2011 alueellisesti tarkasteltuna.
Edellisten harjoitusten lailla kartat on luotu MapInfo-ohjelmalla. Molemmat ovat jatkuvapintaisia, ns. grid-karttoja. Maahanmuuttokartassa mukana ovat kuntarajat. Muunkielisillä käsitetään muuta kieltä äidinkielenään puhuvia kuin suomen- ja ruotsinkieliset.
Suomen viralliset kielet ovat suomi ja ruotsi. Suomen laki ei myöskään määrittele erikseen vähemmistökieliä, mutta Suomessa on suomen ja ruotsin lisäksi muitakin kieliä, joiden puhujien oikeuksista säädetään eri laeissa. Saamen kielet eli koltan-, inarin- ja pohjoissaame ovat alkuperäiskansan kieliä, joita puhutaan tilastollisesti ajateltuna huomattavissa määrin pohjoisessa Suomessa eli Lapin läänissä ja Oulun seudulla. (Kotimaisten kielten keskus. http://www.kotus.fi/kielitieto/kielet, Norja Virva: https://blogs.helsinki.fi/novino/).
Saamenkieliset eivät siis näy näissä kartoissa erikseen lainsäädännöllisistä syistä, mikä pitäisi korjata.
Kartat ovat yhteneväisiä siinä mielessä, että suurten väestökeskittymien alueella pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja Oulussa sekä pienemmissä määrin Turussa, Vaasassa, Jyväskylässä, Lappeenrannassa, Kaakonkulmalla sekä Vaasassa maahanmuuton osuus on suurin. Varsin suurta se on näiden alueiden ympäristössä sekä Rovaniemen alueella. Tämä selittyy talousalueilla sekä Venäjän rajan läheisyydellä Kotka-Haminan, Kouvolan ja Lappeenrannan tapauksissa. Alueelle on muuttanut paljon venäläistä syntyperää olevia sekä työntekijöitä eri maista Kotka-Hamina-seudun alueen teollisuusyritysten palvelukseen.
Muunkielisten osuus on yhteneväinen tämän kanssa niin, että suurin osa muunkielisiä asuu pääkaupunkiseudulla, Lahden, Turun ja Vaasan alueilla, Oulun seudulla, Jyväskylän, Kuopion ja Joensuun alueella ja luonnollisesti myös Lappeenrannan ja Kotka-Haminan alueilla. Myös Rovaniemen alueella on huomattava keskittymä. Näihin vaikuttavat yliopistokaupungeissa vieraskielisen opiskelijoiden sekä työntekijöiden osuus ja Oulussa elektroniikkateollisuuden merkitys. Kaakonkulmalla venäjänkielisten osuus on suuri.
Mielenkiintoinen putoama suurimmasta luokasta (5000 henkeä) sitä seuraavaan (1000 henkeen) näkyy pääkaupunkiseutua ympäröivän Porvoo-Hyvinkää-Hanko-tien, ns. Kehä IV:n kohdalla, jonka varrella erottuvat selvästi sen varrelle sijoittuvat kehyskuntien keskukset. Näiden kehityksessä on huomionarvoisaa niiden historiallinen kehitys maalaiskylistä tai kauppaloista eräänlaisiksi satelliittikaupungeiksi, joissa vanha kunta- ja paikkakuntaidentiteetti ovat voimakkaita.
Mielenkiintoinen eroavaisuus karttojen kohdalla on Tampere, jossa maahanmuuto näkyy voimakkaana, mutta muunkielisyys ei. Ovatkohan tähän syynä historialliset syyt? Tätä voisi pohtia enemmän.
Yhteneväisiä alueita molemmissa kartoissa maahanmuuton ja muunkielisten vähäisyyden suhteen ovat pohjoinen Keski-Suomi
ja Pohjois-Pohjanmaa sekä itäinen Keski-Lappi Lokan altaan itäpuolella ja Urho Kekkosen kansallispuiston alueilla. Nämä alueet ovat erämaata ja salomaisemaa, jossa ei ole paljon asutusta ja elinkeino on maatalousvaltaista sekä poronhoitoon perustuvaa. Tällä alueella on kaksi erillistä aluetta, jotka tilastollisia poikkeamia ympäröivistä alueista. Niissä ei asu muunkielisiä lainkaan. Lisäksi Käsivarressa ja pohjoisessa Lapissa ei näytä esiintyvän maahanmuuttoa eikä vieraskielisyyttä, mitä voisi
pohtia tarkemmin jo aiemmin mainittujen saamenkielisten, mutta myös ja norjankielisten tapauksessa.
Muunkielisten osuutta pohtii blogissaan myös Anu Wicklund (https://blogs.helsinki.fi/awicklun/),
joka loi tätä käsittelevän GRID-teemakartan Uudenmaan, Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnista. Hänen tuloksensa ovat yhteneväiset omani kanssa; Lappeenrannan, Kouvolan, Kotkan ja Haminan kohdalla on selkeät keskittymät vieraskielisiä puhujia, kuten myös pääkaupunkiseudulla. Wicklundin kartta on mittakaavaltaan pienempi kuin omani ja näin ollen tarkempi, mutta molemmat esittelevät selkeästi Kaakkois-Suomen keskittymien ulkopuolella olevan maaseudun ja niiden välisen eron. Myös pääkaupunkiseudun kehyskunnat erottuvat ympäristöstään molemmilla selvästi.
Lähteet:
Kotimaisten kielten keskus. http://www.kotus.fi/kielitieto/kielet. Luettu 14.2.2016.
Norja, V. (2016): Blogi. Kurssikerta 2. https://blogs.helsinki.fi/novino/. Toinen kurssikerta – Koropleettikartta pistekartalla. Luettu 14.2.2016.
Wicklund, A. (2016): Blogi. Kurssikerta 2. https://blogs.helsinki.fi/awicklun/. Kurssikerta 2 – Syventymistä ilmiöiden esittämiseen teemakarttojen avulla. Luettu 14.2.2016.
Artikkeli:
Anna Leonowiczin artikkeli Two-variable choropleth maps as a useful tool for visualization of geographical relationship (2006) käsittelee päällekkäisten koropleettikarttojen haasteita. Suurimpana haasteena yksimuuttujaisessa esityksessä on muuttujien riippuvuuden kuvaaminen sekä visuaalisen esityksen selkeys. Muuttujien jakautumista koskeva informaatio tuntuu ainoastaan olevan helpoimmin käsiteltävissä, jos niissä käsitellään useiden muuttujien informaatiota.
Kahden muuttujan koropleettikarttaa käytetään näin ollen kahden muuttujan välisen riippuvuuden kuvaamisen mutta myös kahden riippumattoman muuttujan samanaikaiseen esittelyyn, jotka liittyvät tyypillisesti samaan teemaan, kuten esimerkiksi tie- ja rautatieverkosto.
Leonowicz käsittelee artikkelissaan karttojen selkeyttä visuaalisuutta ja painottaa, että mahdollisten luokkien kombinaatioiden summa tulisi rajata 4:än (2×2) tai 9:än (3×3), jotta ne olisivat helposti käsiteltävissä.
Myös graafiseen esitykseen tulee kiinnittää huomiota. Värikarttojen tulee olla kaksiulotteisia, jossa värit kuvaavat eri muuttuja ja värien sävy tai niiden yhdistelmät eri arvoja. Tämä vaikuttaa karttojen havainnollisuuteen, mistä Leonowicz esittelee esimerkkejä USAn väestöviraston (Bureau of the Census) julkaistuista kartoista sekä Varsovan ja Vilnan yliopistojen maantieteen ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille tehdyistä tutkimuksista. Kaksiulotteisen tai päällekkäisen koropleettikartan luettavuus on riippuvainen graafisen esityksen onnistumisesta sekä kartan luokkamäärän rajaamisesta tarpeeksi pieneksi, eli maksimissaan 3×3-kokoon. Käytäntö osoittaa, että 4×4 eli 16 luokkaa sisältävä kartta koetaan jo liian vaikeaksi erottelukyvyltään.
Lähde:
Leonowicz, A. (2006): Two-variable choropleth maps as a useful tool for visualization of geographical relationship. Geografija. 2006. T. 42. Nr. 1. P. 33–37.