Mary Wollstonecraftin teokset, mukaan lukien käännöstyöt, Analytical Review lehdessä julkaistut kirja-arviot ja kirjeet Gilbert Imlaylle sisältyvät seitsemän osaisiin koottuihin teoksiin The Works of Mary Wollstonecraft , vol. 1-7, toim. Janet Todd & Marilyn Butler (London: William Pickering, 1989). Uusin kokoelma joka sisältää kaikki säilyneet Wolstonecraftin kirjoittamat kirjeet on Mary Wollstonecraft: The Collected Letters , toim. Janet Todd (London: Penguin Books, 2004). Wollstonecraftin kirjeet William Godwinille ja Godwinin kirjeet Wollstonecraftille on julkaistu kokoelmana Godwin and Mary: Letters of William Godwin and Mary Wollstonecraft , toim. Ralph M. Wardle (Lawrence: The University of Kansas Press, 1966).
Tutkimuskirjallisuus
Teokset
Bahar, Saba
2002. Mary Wollstonecraft’s Social and Aesthetic Philosophy: An Eve to Please Me. Basingstoke: Palgrave.
Conger, McMillen Syndy
1994. Mary Wollstonecraft and the Language of Sensibility. Rutherford: Fairleigh Dickinson University Press.
Falco, Maria J.
1996. (toim.) Feminist Interpretations of Mary Wollstonecraft. University Park: The Pensylvania State University Press.
Gatens, Moira
1991. Feminism and Philosophy : Perspectives on Difference and Equality. Cambridge UK: Polity Press.
Godwin, William
1987. Memoirs of The Author of ’The Rights of Woman’, toim. Richard Holmes. London: Penguin Books. (Ilmestynyt alun perin 1798.)
Johnson, Claudia L.
2002. (toim.) The Cambridge Companion to Mary Wollstonecraft. Cambridge: Cambridge University Press.
Kaplan, Cora
1986. Sea Changes: Essays on Culture and Feminism. London: Verso.
Kelly, Gary
1992. Revolutionary Feminism: the Mind and Career of Mary Wollstonecraft. London: Macmillan & New York: St. Martin’s Press.
Poovey, Mary
1984. The Proper Lady and the Woman Writer: Ideology as Style in the Works of Mary Wollstonecraft, Mary Shelley, and Jane Austen. Chicago: University of Chicago Press.
Sapiro, Virginia
1992. A Vindication of Political Virtue: The Political Theory of Mary Wollstonecraft. Chicago: Chicago University Press.
Taylor, Barbara
2003. Mary Wollstonecraft and the Feminist Imagination. Cambridge: Cambridge University Press.
Todd, Janet
2000. Mary Wollstonecraft: A Revolutionary Life. London: Weidenfeld & Nicolson.
Tomalin, Claire
1977. The Life and Death of Mary Wollstonecraft. Harmondsworth: Penguin.
Whale, John
2000. Imagination under Pressure, 1789-1832. Cambridge: Cambridge University Press.
Yeo, Eileen Janes
1997. (toim.) Mary Wollstonecraft and 200 Years of Feminism. London: Rivers Oram Press.
1989. Mary Wollstonecraft: Eighteenth-Century Commonwealthwoman. Journal of the History of Ideas 50, 95-115.
Brody, Miriam
1992. Introduction. Teoksessa A Vindication of the Rights of Woman, toim. Mirjam Brody. London: Penguin Books.
Gatens, Moira
1991. ”The Oppressed State of My Sex”: Wollstonecraft on Reason, Feeling and Equality. Teoksessa Feminist Interpretations and Political Theory, toim. Mary Lyndon Shanley & Carole Pateman. Cambridge UK: Polity Press.
Green, Karen
1997. The Passions and the Imagination in Wollstonecraft’s Theory of Moral Judgement. Utilitas 9: 3: 271-290.
Goldman, Emma
1981. Mary Wollstonecraft, Her Tragic Life and Her Passionate Struggle for Freedom. Feminist Studies 7: 1, 114-121. (Julkaistu ensimmäisen kerran 1911.)
Gubar, Susan
1994. Feminist Misogyny: Mary Wollstonecraft and the Paradox of ’It Takes One to Know One’. Feminist Studies 20: 3, 453-473.
Halldenius, Lena
2005. The Immorality of Emotional Response: Liberty and the Slavery Metaphor in Wollstonecraft’s Theory of Property. Teoksessa Philosophical Aspects on Emotions, toim. Åsa Carlson. Tukholma: Thales.
Hill, Bridget
1995. The Links between Mary Wollstonecraft and Catharine Macaulay: New Evidence. Women’s History Review 4, 177-192.
Holmes, Richard
1987. Introduction. Teoksessa A Short Residence in Sweden and Memoirs of The Author of ’The Rights of Woman’, toim. Richard Holmes. London: Penguin Books.
Janes, R. M.
1978. On the Reception of Mary Wollstonecraft’s A Vindication of the Rights of Women. Journal of the History of Ideas 39, 293-302.
Kay, Carol
1986. Canon, Ideology, and Gender: Mary Wollstonecraft’s Critique of Adam Smith. New Political Science 15, 63-76.
Khin Zaw, Susan
1998. The Reasonable Heart: Mary Wollstonecraft’s View of the Relation Between Reason and Feeling in Morality, Moral Psychology, and Moral Development. Hypatia 13: 1, 78-117.
Mackenzie, Catriona
1996. Reason and Sensibility: The Ideal of Women’s Self-Governance in the Writings of Mary Wollstonecraft. Teoksessa Hypatia’s Daughters: Fifteen Hundred Years of Women Philosophers, toim. Linda Lopez McAlister. Bloomington: Indiana University Press.
Mustala, Kati
2003. Kohtalokas Raskaus. Teoksessa Filosofin kuolema, toim. Timo Kaitaro ja Markku Roinila. Helsinki: Summa.
Nyström, Per
1980. Mary Wollstonecraft’s Scandinavian Journay. Acts of the Royal Society of Arts and Letters of Gothenburg, Humaniora 17.
Reuter, Martina
2003. Eräs Filosofinen Elämä. Teoksessa Spiritus Animalis: Kirjoituksia Filosofian Historiasta, toim. Sara Heinämaa, Martina Reuter ja Mikko Yrjönsuuri. Helsinki: Gaudeamus.
2005. Mary Wollstonecraft on Love and Friendship. Teoksessa Philosophical Aspects on Emotions, toim. Åsa Carlson. Tukholma: Thales.
Sjöholm, Cecilia
2001. Sade, Wollstonecraft og tilsynekomsten av kvinnelig begjaer. Agora 18-19, 118-139.
Todd, Janet
1976. The Biographies of Mary Wollstonecraft. Signes 1, 721-734.
Woolf, Virginia
2001. Mary Wollstonecraft. Teoksessa On Women and Writing: Her Essays, Assessments and Arguments, toim. Michele Barrett. London: The Women’s Press. (Julkaistu ensimmäisen kerran 1929.)
Mary Wollstonecraftin maine varhaisena feministinä perustuu ennen kaikkea teokseen A Vindication of the Rights of Woman (1792). Tässä teoksessa hän kritisoi ankarasti muun muassa Jean-Jacques Rousseaun (1712-78) esittämää ajatusta, että miesten ja naisten kohdalla pätevät erilaiset, toisiaan täydentävät moraalisäännöt. Wollstonecraftin mukaan yksinkertainen totuus ihmisyydestä on se, että ihminen on syntyään järjellinen olento, joka järkensä avulla voi kehittyä hyveelliseksi. Hänen feminisminsä ydin muodostui pyrkimyksestä osoittaa, että järki ja mahdollisuus tulla hyveelliseksi ovat yhtä lailla naisten kuin miestenkin ominaisuuksia. Wollstonecraft korosti, että ihminen on aidosti hyveellinen ainoastaan, jos saavuttaa hyveensä itse, seuraten omaa järkeään. Hyvettä ei voi saavuttaa noudattamalla toisen antamia käskyjä, eikä sorrettu ihminen kasva hyveelliseksi.
Wollstonecraft on vähintään yhtä tunnettu elämänsä kuin ajattelunsa ansiosta. Ensimmäinen elämänkerta ilmestyi jo alkuvuodesta 1798, vain pari kuukautta sen jälkeen kuin Wollstonecraft oli kuollut synnytyksen jälkikomplikaatioihin. Teoksen Memoirs of the Author of ’The Rights of Woman’ oli kirjoittanut William Godwin (1756-1836), Wollstonecraftin viimeisen elinvuoden aikainen kumppani. Kuten tämän varhaisen elämänkerran otsikko antaa ymmärtää Wollstonecraft oli tunnettu ennen kaikkea naisten oikeuksien puolustajana. Godwin laajensi kuitenkin käsitystä ja aiheutti melkoisen skandaalin kertomalla Wollstonecraftin aikaisemmasta suhteesta ja aviottomasta lapsesta. Godwin järkytti aikalaisiaan kaikkein eniten kertomalla miten Wollstonecraft oli suhteen päättymisen jälkeen surun murtamana yrittänyt riistää henkensä. Naisten itsemurhat eivät tämän ajan Englannissa olleet aivan harvinaisia, mutta niitä pidettiin rikoksena ja itsemurhan tehneen kuolinsyystä vaiettiin sen takia usein.
Monille myöhempien vuosisatojen feministeille Mary Wollstonecraftin elämä on ollut esimerkki niistä tragedioista, jotka uhkaavat rajoja kokeilevaa naista. Otsikolla ”Mary Wollstonecraft, her Tragic Life and her Passionate Struggle for Freedom” (1911), Emma Goldman ylisti Wollstonecraftia aikaansa edellä olevana radikaalina. Goldmanin näkökulmasta Wollstonecraftin radikalismi perustui siihen ettei hän taistellessaan naisen aseman puolesta tyytynyt yksittäisiin ulkoisiin uudistuksiin, kuten naisten äänioikeuteen, vaan korosti että uudistusten täytyy ulottua yhteiskunnan kaikille alueille, mukaan lukien taloudelliset tuotantosuhteet, koulutus ja sukupuolimoraali. Vajaa kaksi vuosikymmentä Goldmanin jälkeen Virginia Woolf kirjoitti lyhyen elämänkerrallisen esseen, jossa hän painottaa Wollstonecraftin ehdottomuutta sekä niitä väistämättömiä ristiriitaisuuksia, jotka näyttävät ohjanneen tämän elämää ja ajattelua. Woolf ja Goldman korostavat molemmat että Wollstonecraftin elämä oli itsessään moraalinen ja feministinen teko, jopa teos. Goldman kirjoittaa:
Jos Mary Wollstonecraft ei olisi kirjoittanut riviäkään, hänen elämänsä olisi kuitenkin tarjonnut ravintoa ajattelulle. Mutta hän antoi molemmat ja kuuluu sen takia maailman suurimpien joukkoon – elämä niin syvä, niin rikas, niin erinomaisen ja kiihkeän kaunis hänen täydellisessä inhimillisyydessään (Goldman 1981, 121).
Elämä ja keskeisimmät teokset
Mary Wollstonecraft syntyi 27 huhtikuuta1759 Lontoossa, melko rähjäisellä alueella lähellä paikkaa, jossa Liverpool Street Station nykyisin sijaitsee. Maryn isä Edward John toimi kutomoalalla, mutta peri isänsä kuoltua kohtuullisen omaisuuden ja päätti ryhtyä herrasmiesviljelijäksi. Hän osti tilan Essexin maakunnasta. Epäonnistuneet tilanpitoyritykset seurasivat toisiaan ja Maryn lapsuuden ja nuoruuden aikana perhe muutti useaan otteeseen. Isä oli taloudellisesti vastuuton, juopotteluun taipuvainen ja usein väkivaltainen. Wollstonecraftin lapsuus ei ollut onnellinen tai kovin turvattu. Hän otti varhain tehtäväkseen suojella äitiään isänsä pahoinpitelyiltä ja monet feministiset kommentaattorit ovat arvailleet, että nämä kokemukset muovasivat hänen myöhempiä käsityksiään avioliitosta ja naisten koulutuksesta.
Wollstonecraft kävi todennäköisesti muutamia vuosia päiväkoulua, mutta ei useampien aikalaisnaistensa tapaan saanut mitään muuta virallista koulutusta. Perheen asuessa Beverleyn pikkukaupungissa Mary tutustui Jane Arden -nimiseen tyttöön, jonka isä John oli aktiivinen amatöörifilosofi ja tiedemies. John Arden piti yleisöluentoja mm. sähkön muodostumisesta, astronomiasta ja optiikasta. Tytöt tapasivat todennäköisesti jollakin luennolla ja tämä ystävyys edisti merkittävästi Maryn yleissivistystä ja älyllistä kehitystä. Wollstonecraftin laajan säilyneen kirjeenvaihdon ensimmäiset kirjeet vuodelta 1773 ovat Jane Ardenille. Kirjeenvaihto jatkui ajoittaisena vuoteen 1782 ja niistä näkyy että Wollstonecraftin kirjalliset ambitiot heräsivät varhain.
Toinen tärkeä nuoruusvuosien ystävä oli Fanny Blood, taiteellisesti lahjakas tyttö, jonka Mary tapasi vuonna 1775. Tämä ystävyys oli ajoittain hyvin läheinen ja Fannyn innoittamana Wollstonecraft päätti hankkia itselleen itsenäisen elannon. Vuonna 1778 hän muutti Bathin kaupunkiin leskirouvan seuraneidiksi. Wollstonecraftin perheen äiti Elisabeth kuoli 1782 ja vuonna 1784 Mary perusti yhdessä sisartensa ja Fanny Bloodin kanssa tyttökoulun Lontoon Newington Greenin kaupunginosassa. Tuolloin hän tutustui yhteiskunnalliseen radikaaliin, filosofiin ja vapaakirkolliseen saarnaajaan nimeltä Richard Price (1723-91). Tämä ystävyys tuli muovaamaan Wollstonecraftin poliittista ja filosofista ajattelua.
Vuonna 1785 Fanny Blood muutti Lissaboniin mennäkseen naimisiin ja Wollstonecraft matkusti pian perässä ollakseen Fannyn tukena tämän raskauden aikana. Keuhkotautia sairastanut Fanny kuolee kuitenkin pian synnytyksen jälkeen ja Mary palasi Lontooseen, jossa naisten pitämä koulu kuitenkin pian kaatui taloudellisiin vaikeuksiin. Wollstonecraft muuttaa Irlantiin, jossa hän toimi aatelisperheen kotiopettajattarena vuosina 1786-7. Tähän aikaan hän lukee Jean-Jacques Rousseaun teosta Émile (1762), ja ylistää sitä kirjeessä sisarelleen. Rousseaun filosofiset käsitykset vaikuttivat syvästi Wollstonecraftin ajatteluun, samalla kun hän tuli myöhemmin ankarasti arvostelemaan tämän naiskäsitystä.
Fannyn varhainen kuolema kosketti Marya syvästi ja hän käsittelee ystävyyttä, Lissabonin matkaa ja ystävänsä kuolemaa osittain omaelämänkerrallisessa romaanissaan Mary: A Fiction (1788). Tämän romaanin ilmestyessä Wollstonecraft oli muuttanut Irlannista takaisin Lontooseen ja aloittanut kirjallista uraansa, monien aikalaisradikaalien tavoin kustantaja Joseph Johnsonin tallissa. Wollstonecraftin esikoisteos Thoughts on the Education of Daughters ilmestyi 1787. Tämä teos esittelee lyhyitä kasvatusohjeita moninaisten otsikoiden alla. Käsiteltävänä olevat aiheet vaihtelevat teennäisistä tavoista rakkauteen ja pettymyksistä koostuvaan kasvatukselliseen hyötyyn. Vuonna 1788 Wollstonecraft julkaisi myös ensimmäisen käännöstyönsä, sekä kokoelman lapsille suunnattuja moraalisia tarinoita, otsikolla Original Stories from Real Life , ja aloitti uransa kirjojen arvostelijana Johnsonin julkaisemassa aikakausilehdessä Analytical Review . Seuraavana vuonna ilmestyi hänen toimittamansa ja osin kääntämänsä kokoelma The Female Reader .
Wollstonecraftin ajattelu politisoitui Ranskan vallankumouksen myötä ja vuonna 1790 hän julkaisi ensimmäisen poliittisen teoksensa A Vindication of the Rights of Men . Tämä kiistakirjoitus on vastaus Edmund Burken pamfletille, jossa tämä konservatiivinen ajattelija arvostelee vallankumousta ja sen englantilaisia puolustajia. Seuraavana vuonna ilmestyi A Vindication of the Rights of Woman , jossa Wollstonecraft sovelsi sekä kasvatusnäkemyksiään että poliittista radikalismiaan naiskysymykseen. Näihin aikoihin hän myös rakastui naimisissa olevaan sveitsiläissyntyiseen ajattelijaan ja kuvataiteilijaan Henry Fuseliin (1741-1825), johon hän oli tutustunut Johnsonin kokoamassa radikaalien piirissä. Wollstonecraft vaikutti ainakin aluksi kiehtoneen Fuselia, mutta suhde oli täyttymätön ja Wollstonecraftin kannalta onneton ja traumaattinen.
Vuonna 1792 Wollstonecraft muutti Pariisiin parantamaan ranskaansa ja seuraamaan vallankumouksen etenemistä lähietäisyydeltä. Hän tutustui moniin siellä asuviin englantilaisiin radikaaleihin sekä tapasi vuonna 1793 amerikkalaisen kirjailija-liikemies-seikkailijan nimeltä Gilbert Imlay, jonka kanssa aloitti suhteen. Turvallisuussyistä Wollstonecraft rekisteröityi Amerikan suurlähetystössä Imlayn vaimona, Englanti oli nyt sodassa Ranskan kanssa ja monia Ranskassa asuvia englantilaisia vangittiin, mutta pari ei avioitunut. Heidän tyttärensä Fanny Imlay (1794-1816) syntyi Le Havressa. Jakobiinien ja girondiinien välinen vallankamppailu ja terrori voimistui ja Wollstonecraft alkoi suhtautua vallankumoukseen myös kriittisesti. Hän kirjoitti teoksen An Historical and Moral View of the Origin and Progress of the French Revolution , joka julkaistiin Lontoossa vuoden 1794 lopussa. Tässä teoksessa Wollstonecraft pitää vallankumousta historiallisesti ymmärrettävänä ja moraalisesti perusteltuna reaktiona sortoon, nälkään ja hovin ylelliseen elämään. Hän puolustaa rajallista väkivallan käyttöä, mutta lopettaa tarkastelunsa ennen terrorin alkua ja jättää näin ottamatta siihen kantaa.
Seuraavana vuonna Wollstonecraft palasi Lontooseen ja sai tietää että Imlay on aloittanut uuden suhteen. Hän yritti itsemurhaa myrkyllä, mutta Imlay löytää hänet ajoissa. Kesäkuussa Wollstonecraft lähtee tyttärensä ja ranskalaisen lastenhoitajan kanssa laivalla kohti Ruotsin länsirannikkoa. Hänen tehtävänä oli yrittää jäljittää Imlayn omistama hävinnyt kauppalaiva, jonka avulla tämä oli yrittänyt rikkoa Englannin ja Ranskan välistä kauppasaartoa. Matka ulottuu Norjaan, jonka jälkeen Wollstonecraft palasi Tanskan ja Saksan kautta Englantiin. Wollstonecraftin etsivän tehtävä epäonnistuu, laiva ei löydy, mutta hän kirjoitti matkan aikana matkakirjeitä, jotka julkaistaan vuonna 1796 nimellä Letters Written during a Short Residence in Sweden, Norway, and Denmark . Palattuaan syksyllä 1795 Wollstonecraft yritti itsemurhaa toisen kerran, tällä kertaa hukuttautumalla Thames -jokeen. Hän kuitenkin toipui tämän yrityksen jälkeen myös henkisesti ja paneutui kirjansa viimeistelyyn. Näitä matkakirjeitä pidetään yleisesti Wollstonecraftin kirjallisesti parhaana teoksena. Niissä yhdistyy varhainen subjektiivinen luontoromantiikka valistuksen ajalle tyypilliseen yhteiskunnallisten olojen tarkasteluun. Teos inspiroi useita nuoremman polven runoilijoita, kuten Percy Shelleya.
Huhtikuussa 1796 Wollstonecraft tapasi William Godwinin ja suhde muuttui pian intiimiksi. Hän kirjoitti romaania, jonka Godwin julkaisi postuumina fragmenttina otsikolla The Wrongs of Woman, or Maria (1798). Tämä romaani on synkkä tarina naisesta, joka joutuu miesten hyväksikäyttämäksi. Wollstonecraftin ja Godwinin suhde oli heidän välisen laajan säilyneen kirjeenvaihdon perusteella kuitenkin antoisa ja onnellinen. Wollstonecraft tuli raskaaksi ja pari avioitui seuraavan vuoden maaliskuussa, mutta säilytti erilliset asuntonsa. Avioliitto oli skandaali kahdesta vastakkaisesta syystä: ensiksi sen myötä paljastui, ettei Wollstonecraft ollutkaan koskaan naimisissa Imlayn kanssa ja toiseksi radikaali Godwin oli aikaisemmin julkisesti tuominnut avioliiton monopolistisena instituutiona. Häntä syytettiin nyt takin kääntämisestä. Toinen tytär syntyi 30 elokuuta ja Wollstonecraft kuolee synnytyksen jälkeisiin komplikaatioihin 10 syyskuuta 1797. Tyttö jäi henkiin ja sai nimen Mary Wollstonecraft Godwin (1797-1851). Hän menee aikanaan naimisiin Percy Shelleyn kanssa ja kirjoittaa mm. romaanin Frankenstein . Jotkut ovat esittäneet, että tämä romaani työstää traumaa siitä että oma syntymä tappoi äidin.
Wollstonecraftin kuoleman jälkeen Godwin julkaisi Wrongs of Woman teoksen lisäksi joitakin lyhyempiä fragmentteja ja vapaamielisyytensä lopullisena todistuksena myös Wollstonecraftin kirjeet Gilbert Imlaylle. Imlayn kirjeet Wollstonecraftille ovat hävinneet. Myös Godwinin kirjoittama elämänkerta julkaistiin näiden kirjoitusten yhteydessä.
Wollstonecraftin ajattelun peruspiirteet
Wollstonecraft on kaikkea muuta kuin systemaattinen ajattelija ja kirjoittaja. Hänen tyylinsä on assosiatiivinen ja poukkoileva teksti siirtyy usein kuin itsestään odottamattomiin suuntiin. Wollstonecraft yhdistelee eri ajattelijoilta poimittuja filosofisia vaikutteita, jotka eivät aina täysin ristiriidattomasti sovi yhteen toistensa kanssa. Ajatuksen kulkua ohjaa kuitenkin omaperäinen filosofinen intuitio ja hän muotoilee monia hyvin perusteltuja väitteitä. Hänen ajattelunsa tärkeimmät taustahahmot ovat Richard Price ja Jean-Jacques Rousseau sekä laajemmassa mielessä englantilainen empiristinen traditio, erityisesti John Locken (1632-1704) ajattelu. Vindication of the Rights of Woman teokseen vaikutti keskeisesti Catharine Macaulayn (1731-1791) teos Letters on Education (1790), josta Wollstonecraft kirjoitti myös pitkän arvostelun Analytical Review lehteen.
Kasvatus ja yhteiskunta
1700-luvun filosofisessa keskustelussa korostettiin kasvatuksen merkitystä ja tämä korostus luo pohjan myös Wollstonecraftin feminismille. Kasvatuksen keskeisyys on yhteydessä empiristiseen filosofiaan, joskin kasvatuksen merkitystä on korostettu myös muina aikakausina ja muista filosofisista lähtökohdista käsin. Empirismin peruslähtökohtiin kuuluu ajatus siitä, että ihmismielessä ei ole mitään synnynnäisiä ideoita, vaan kaikki tieto ja jopa ajattelun perusedellytykset ovat riippuvaisia aistihavainnoista. Locke tunnetaan väitteestä että ihmismieli on syntyessä kuin tyhjä vahataulu.
Kasvatuksen tehtävä on näin ollen säädellä niitä vaikutteita joita mieleen piirtyy. Locke tarkasteli itse kasvatuskysymyksiä teoksessa Some Thoughts Concerning Education, joka julkaistiin anonyymina vuonna 1693 (ja suomennettiin vuonna 1914). Ajatellen synnynnäisten ideoiden kritiikkiä on hiukan yllättävää että Locke kuitenkin pitää moraalia luonnollisena Jumalan luomana asiana. Tämä luonnollisuus ei kuitenkaan tarkoita että ihmisellä olisi synnynnäisiä moraalisia periaatteita, vaan hänellä on luonnollinen kyky oppia käyttämään järkeään moraalia edistävällä tavalla. Kasvattajan tehtävä ei ole iskostaa lapseen itse määritelmiään periaatteita, vaan tarjota ympäristö, jossa lapsi voi sopivien aistihavaintojen ja muiden virikkeiden avulla vapaasti kehittää omaa kykyään käyttää järkeä. Locken kasvatuskäsitys liittyy läheisesti siihen, että ihminen on hänen mukaansa lähtökohtaisesti vapaa olento.
Locken kasvatusfilosofian lisäksi myös hänen yhteiskuntafilosofiansa vaikutti keskeisesti Wollstonecraftin ja laajemmin 1700-luvun englantilaisradikaalien poliittiseen ajatteluun. Varsinkin teoksessa A Vindication of the Rights of Men Wollstonecraft antaa keskeisen merkityksen Locken esiin nostamalle ajatukselle kaikkien ihmisten luonnollisista oikeuksista ja tasavertaisesta yhteiskuntasopimuksesta, joka varmistaa näiden oikeuksien toteutumisen yhteiskunnassa. Kritisoidessaan Edmund Burken konservatismia Wollstonecraft painottaa että ihmisen synnyinoikeus koostuu sen asteisesta vapaudesta, kansalaisvapaudesta ja uskonvapaudesta, joka on yhteensopiva jokaisen toisen yhteiskunnallisen sopimuksen yhdistämän yksilön vapauden kanssa. Locke ja muut yhteiskuntasopimusteoreetikot eivät pitäneet naisia yhteiskuntasopimuksen osapuolina, vaan sopimus ymmärrettiin miespuolisten perheenpäiden väliseksi. Myöskään Wollstonecraft ei eksplisiittisesti tarkastele naisia yhteiskuntasopimuksen osapuolina, mutta Vindication of the Rights of Woman teoksen argumentaatiosta käy kyllä implisiittisesti selväksi että hän piti naisia itsenäisinä yksilöinä joita mies ei voisi edustaa sopimuksen osapuolena.
Rousseau ei ollut filosofisilta lähtökohdiltaan empiristi, mutta hänen kasvatus- ja yhteiskuntafilosofiansa jatkaa monilta kohdin Locken käsityksiä. Yhteistä molemmille on vapauden korostaminen ja ajatus että kasvatus on sopivien kasvuolosuhteiden luomista. Rousseau viittaa Émilessä Locken teokseen ainoana aikaisempana kasvatusoppaana. Erityistä Rousseaun ajattelulle on ennen kaikkea sivistyskritiikki, josta seuraa luonnollisuuden ja yksinkertaisuuden korostaminen. Kasvattajan tehtävä on luoda mahdollisimman luonnolliset olosuhteet, jotka välttävät väärään suuntaan kehittyneen sivistyksen tarjoamia aistikiihokkeita. Rousseau ajattelee, että pitkälle kehittynyt ja eriytynyt yhteiskunta, esimerkkitapauksena epätasa-arvoisen Ranskan turmeltunut kulttuuri, kasvattaa ihmisessä vääränlaisia turmiollisia tunteita, kuten kateutta ja turhamaisuutta. Naisille kehittynyt julkinen rooli on Rousseaun näkökulmasta erityisen ongelmallinen, he jalostavat turhamaisuutta ja herättävät miehissä kateutta.
Rousseaun mukaan ihmisen erityinen tragedia on se, että toisin kuin eläimillä hänellä on enemmän kykyjä kuin mitä hän tarvitsee säilyäkseen hengissä. Tämä tragedia kiteytyy ihmisille ominaiseen äärellisyyden rajoja rikkovaan kuvittelukykyyn, jonka avulla hän voi kuvitella sellaista mikä ei ole äärellisen maailman puitteissa saavutettavissa. Sivistys perustuu hyvässä ja pahassa kuvittelukykyyn ja siihen liittyvään uteliaisuuteen – ja Rousseau ajattelee että tästä seuraa enemmän pahaa kuin hyvää. Ihminen ei voi Rousseaun mukaan tahdonvaraisesti säädellä kuvittelukykyään, vaan se lähtee aistivaikutelmien ja muiden kokemusten vaikutuksen alaisena kulkemaan omia reittejään.
Tämän takia kasvattajan kaikkein tärkein tehtävä on säädellä minkälaisia aistivaikutelmia oppilas saa. Rousseau on tässä kohtaa pessimistisempi kuin Locke, joka luottaa enemmän ihmisen tahtoon ja järkeen. Luonnollisuuden ja yksinkertaisuuden korostaminen, sekä varsinkin turmeltuneen aatelistokulttuurin kritiikki, on keskeinen piirre myös Wollsonecraftin ajattelussa, vaikka hän on kehitysoptimismissaan monesti lähempänä Lockea kuin Rousseauta. Luonnollisuusihanteen ilmentymänä voi pitää esimerkiksi Wollstonecraftin ja monien hänen englantilaisten aikalaistensa tapaa korostaa, että äitien pitää itse imettää lapsiaan eikä turvautua imettäjään.
Vapaus ja järki
Vapauden ja oman järjenkäytön korostaminen on keskeinen piirre Wollstonecraftin kasvatuskäsityksessä. Vindication of the Rights of Woman teoksessa hän painottaa, että nainen voi olla aidosti hyveellinen ja toimia moraalisesti vain jos hän voi käyttää omaa järkeään vapaasti. Ihminen ei voi olla aidossa mielessä moraalinen jos hän vain tottelee toisten laatimia käskyjä. Tämä johtuu Wollstonecraftin mukaan siitä että tilanteet ovat alati muuttuvia eikä moraali voi kaikissa tilanteissa perustua valmiiksi laadittuihin sääntöihin. Vapaus tarkoittaa tässä kahta asiaa. Aikuisen naisen täytyy olla vapaa siinä mielessä, ettei hän ole kenenkään miehen käskyvallan alainen. Vähintään yhtä tärkeää on kuitenkin, että hänellä on lapsuudesta asti ollut vapaus kehittää järjenkäyttöään sopivan kasvatuksen ja koulutuksen avulla.
Wollstonecraftin toteaa, että miehet toki käyttäytyvät usein järjellisemmin kuin naiset. Tämä ei kuitenkaan johdu mistään synnynnäisestä erilaisuudesta, vaan siitä että heille on annettu paremmat edellytykset kehittää järkeään. Tässä järjenkäytön kehityksessä on keskeistä, että miehillä on ollut mahdollisuus liikkua vapaammin ja altistua monimuotoisille kokemuksille ja aistihavainnoille. Empiristisen ajattelutavan mukaisesti Wollstonecraft korostaa, että altistuminen passioille, eli voimakkaille tunteille, on välttämätön edellytys järjen kehitykselle koska nämä passiot ikään kuin sysäävät ajattelua liikkeelle.
Wollstonecraftin käsitys kasvatuksen muovaavasta vaikutuksesta näkyy selvästi myös tavassa, millä hän vertaa naisia aikalaisyhteiskuntansa rauhan ajan palkka-armeijan sotilaisiin. Näiden sotilaiden kasvatus ja koulutus muistutti naisten kasvatusta: heille opetettiin pintapuolisesti erilaisia sivistyneen elämän vaatimia taitoja, kuten tanssitaitoa, ja sen jälkeen heitä pidettiin kasarmeissa, jossa heillä ei ollut mitään järkevää tekemistä. Tämän seurauksena sotilaat käyttäytyivät yhtä teennäisesti ja typerästi kuin naiset. Typeryyden syynä ei siis voinut olla synnynnäinen sukupuoliero. Wollstonecraftin kasarmielämään kohdistuva kritiikki heijastaa laajempaa aikalaiskeskustelua, jossa ihannoitiin kansalaisarmeijaa ja sen ilmentämiä klassisia miehisiä hyveitä, kuten rohkeutta. Feminiinisten ja oikukkaiden sotilaiden paheksuminen on toistuva teema myös esimerkiksi monissa Jane Austenin romaaneissa. Wolstonecraftille ominaista on kuitenkin vetää tästä keskustelusta feministisiä johtopäätöksiä. Hän kritisoi samoja ylikiihotetun aistillisuuden ja feminiinisyyden piirteitä, jotka ovat Rousseaun paheksunnan kohteena, mutta irrottaa tämän kritiikin Rousseaun kannattamasta kahden toisiaan täydentävän sukupuolen ideaalista.
Kritisoidessaan armeijan tapaa tuhota ihmisluonnon synnynnäiset vahvuudet Wollstonecraft korostaa myös sokeaan tottelemiseen perustuvan hierarkian tuhoisaa vaikutusta. Sotilaat eivät ole moraalisia yksilöitä, koska heitä on opetettu tottelemaan eikä ajattelemaan itse. Hän ulottaa tämän kritiikin koskemaan myös papistoa ja kirkon hierarkkista rakennetta. Sokean uskon ja tottelemisen kritiikki ei kuitenkaan Wollstonecraftin tapauksessa tarkoita ateismia, pikemmin päinvastoin. Hänen poliittinen optimisminsa perustuu viime kädessä kaitselmukseen. Ihmisen yksinkertainen velvollisuus on pyrkiä kohti parempaa sekä tässä että seuraavassa maailmassa. Wollstonecraft korostaa myös, että Jumalaa pitää kunnioittaa, koska hän on kaikkein järjellisin olento, ei sen takia että hänellä on rajaton valta.
Totuus feminismin perustana
Wollstonecraftin filosofiset ja teologiset käsitykset saivat paljon vaikutteita Richard Pricen ajattelusta. Yhteistä heille on erityisesti tapa korostaa, että hyveet ovat luonteeltaan tiedon kaltaisia ja perustuvat oikeaan järjenkäyttöön. Viime kädessä moraali pohjautuu universaaliin totuuteen. Price ei yhtynyt empiristien synnynnäisten ideoiden kritiikkiin ja hän oli saanut vaikutteita niin kutsutuilta Cambridge Platonisteilta. Tästä traditiosta periytyy ajatus ettei ihminen voi toimia oikeaa tietoa vastaan: hän voi tehdä väärin, mutta se johtuu aina tiedon puutteesta. Vastaava ajatus löytyy myös Catharine Macaulayn ajattelusta. On helppo nähdä, että tästä näkökulmasta katsottuna kasvatus saa hyvin keskeisen aseman moraalin perustana: ihminen toimii moraalisesti jos hänelle on opetettu mikä on totta. Vindication of the Rights of Woman teoksessa Wollstonecraft näyttää yhtyvän ajatukseen, ettei ihminen voi toimia oikeaa tietoa vastaan, mutta on merkkejä siitä että tämä optimismi hiukan rakoili hänen viimeisinä vuosinaan. Wrongs of Woman romaanin päähenkilö toimii ajoittain juuri parempaa tietoaan vastaan. Voi olla, että Wollstonecraftin omat kokemukset – Imlayn uskottomuus, ylivoimainen suru ja itsemurhayritykset – vaikuttivat kannan muutokseen. Hän ei enää ollut niin vakuuttunut, että tieto totuudesta viime kädessä aina voittaa vahvat passiot.
Wollstonecraft ei kuitenkaan muuta kantaansa siitä, että moraali perustuu universaaliin totuuteen. Tämä ajatus onkin hänen feminisminsä kulmakivi. Wollstonecraft kritisoi voimakkaasti ja paikoitellen hyvin argumentoiden ajatusta sukupuolen mukaan eriytyneistä moraaliperiaatteista. Kritiikki kohdistuu ensisijaisesti ja kärkevimmin Rousseaun naiskäsitystä vastaan, mutta kohteena ovat myös monet englantilaiset aikalaiset ja heidän kirjoittamat tyttöjen kasvatusoppaat. Tarkastellessaan Rousseaun ohjeet siitä miten Émilen puoliso Sophie tulisi kasvattaa, Wollstonecraft toteaa että tämä kasvatus ei ole vain yksityiskohdiltaan vaan perustaltaan virheellinen. Rousseau kumoaa näillä kasvatusohjeillaan oman filosofiansa perustan. Ajatus miesten ja naisten erilaisista sukupuolitetuista hyveistä ei ole yhteensopiva universaalin totuuteen perustuvan moraalin kanssa, ajatus joka on keskeinen myös Rousseaun ajattelulle. Sukupuolen mukaan eriytyneet hyveet tekevät hyveestä suhteellisen käsitteen. Wollstonecraft korostaa, että nämä suhteelliset hyveet eivät voi perustua totuuteen, jonka täytyy olla miehille ja naisille sama, jotta totuuden käsite ylipäänsä säilyttäisi merkityksensä. Suhteellisilla hyveillä ei voi olla muuta perustaa kuin ihmisten mielivaltaisesti määritelty hyöty.
On tärkeää huomata, että Wollstonecraft ei pelkästään väitä, että on epäoikeudenmukaista ylläpitää esimerkiksi sukupuolimoraalin kaksoisstandardia ja kasvattaa tyttöjä ja poikia eri tavalla. Hän väittää, että tällainen kaksoisstandardi vie pohjan moraalilta itseltään. Näin argumentoidessaan Wollstonecraft ei pelkästään käytä tiettyjä filosofisia väitteitä feminisminsä tukena, vaan hän käyttää myös kysymystä sukupuolten kasvatuksesta esimerkkinä puolustaessaan tiettyä filosofista käsitystä moraalin perustasta. Wollstonecraftin feminismi on vahvasti anti-relativistista. Perehtymällä hänen ajatteluunsa huomaamme että nykyajan feministisen teorian ajankohtainen keskustelu relativismista oli keskeinen jo 1700-luvun feministille.
Kirjoittaja: Martina Reuter
Viite
Goldman, Emma. 1981. Mary Wollstonecraft, Her Tragic Life and Her Passionate Struggle for Freedom. Feminist Studies 7: 1, 114-121. (Julkaistu ensimmäisen kerran 1911; suomennos artikkelin kirjoittajan.)
Kuningatar Kristiina, 1650. David Beck (1621-1656). Kuvalähde: National– museet, Stockholm.
Ensimmäinen laajamittaisempi keskustelu naisten ja miesten kykyjen suhteesta syntyi 1500-luvulla. Silloin pohdittiin ennen kaikkea naisten kykyjä käyttää järkeään ja oppia. Renessanssin loppuvaiheessa 1500-luvulla käytiin niin sanottu ”querelle des femmes”, naisten sota tai kiista. Oppineet naiset ja miehet kiistelivät siitä, ovatko miehet vai naiset parempia. Kyse oli ensisijaisesti jommankumman sukupuolen paremmuudesta eikä niinkään sukupuolten välisestä tasavertaisuudesta. Kiistakirjoitukset olivat samalla väittelytaidon harjoituksia, joiden avulla kilpailtiin siitä, kuka pystyy esittämään parhaat ja vakuuttavimmat argumentit oman kantansa tueksi. 1600-luvulla argumentit tasavertaisuuden puolesta yleistyivät. Väitettiin, että koska naisilla ja miehillä on yhtäläinen kyky käyttää järkeään, niin heillä pitää olla myös yhtäläiset oikeudet ja mahdollisuudet sivistää itseään.
Lucrezia Marinella (1571-1653)
Venetsialaisen lääkärin tytär Lucrezia Marinella edusti renessanssiajattelun sukupuolisotaa puhtaimmillaan. Hänen teoksensa L nobilità et l’eccellenza delle donne, co’ difetti et mancamenti de gli uomini (1600) eli ”Naisten jalous ja erinomaisuus, sekä miesten puutteet ja paheet” argumentoi intohimoisesti naisten ylemmyyden puolesta. Marinella oli platonisti, joka platonistista filosofiaa seuraten ajatteli että totuus, hyvyys ja kauneus ovat saman korkeimman idean eri aspekteja. Hän väitti, että koska naiset ovat miehiä kauniimpia, he ovat myös muilta kyvyiltään parempia. Aikakaudelle tyypilliseen tapaan Marinella etsi antiikin runoilijoilta ja filosofeilta lainauksia väitteidensä tueksi. Lainauksia irrotettiin usein yhteydestään ja naisvihamielisyydestään tunnetutkin ajattelijat saattoivat näin ajaa feminismin asiaa. Renessanssiajatteluun kuului myös kiinnostus sanojen alkuperistä ja nimien merkityksistä. Marinella argumentoi naisten ylemmyyden puolesta myös osoittamalla, että naista tarkoittavilla sanoilla donna ja femina on jalo alkuperä.
Marie le Jars de Gournay (1566-1645)
Ranskalainen Marie le Jars de Gournay oli Marinellan aikalainen, mutta edusti feministisen ajattelun historiassa seuraavaa sukupolvea. Gournayn teoksessa Egalité des hommes et des femmes (1622) eli ”Miesten ja naisten välinen tasavertaisuus” yhdistyy renessanssiajattelijan tapa viitata klassikoihin ja varhaismodernit tasavertaisuuspyrkimykset. Kirjan otsikossa esiintyy ensimmäisiä kertoja Ranskan vallankumouksen myötä kuuluisaksi tullut sana egalité, ja on mielenkiintoista panna merkille, että tämän käsitteen historia kytkeytyy näin läheisesti nimenomaan naisten ja miesten väliseen tasavertaisuuteen. Gourney oli moderni ajattelija myös siinä mielessä, että hän pyrki metodisesti epäilemään yhteiskunnallisia ennakkoluuloja. Samalla hänen ajattelunsa ankkuroitui kuitenkin varhaisempaan aristoteeliseen ajatteluun ja hän argumentoi että jos Aristoteleen filosofiaa tulkitaan oikein, niin päädytään siihen, että ihmiseläin ei ole mies tai nainen. Lajin tasolla mies ja nainen ovat samanlaisia ja ihmisen sielu tai muoto ei ole sukupuolitettu. Tästä seuraa, että miehet ja naiset ovat intellektuaalisilta kyvyiltään tasavertaisia.
Anna Maria van Schurman (1607-1678)
Alankomaalainen Anna Maria van Schurman yhdistää myös ajattelussaan aristoteelista filosofiaa ja varhaismoderneja vaikutteita. Hän oli varsinkin kielitaidoistaan kuuluisa oppinut, joka hallitsi lukuisten modernien kielten lisäksi mm. kreikkaa, latinaa, hepreaa, arabiaa ja kaldean kieltä. Schurman oli Utrechtin yliopiston rehtorin hyvä ystävä, ja hän on ensimmäisiä naisia, joiden tiedetään eritysluvalla seuranneen yliopistoluentoja. Hän kirjoitti latinankielisen tutkielman, jossa hän osoittaa että kristityn naisen on soveliasta olla oppinut. Tutkielma on paitsi feministisen ajattelun klassikko myös eräänlainen naistutkimuksen klassikko. Schurman perustelee väitteitään aristoteelisen tieteellisen metodin avulla. Aristoteeliseen metodiin yhdistyy varhaismodernille ajattelulle tyypillinen jokaisen ihmisen oman järjenkäytön korostaminen. Schurman korostaa, että koska naisten ja miesten yhtäläinen halu oppia on Jumalasta, niin tämä halu on hyvä ja myös naisille pitää tarjota mahdollisuuksia sen toteuttamiseen.
