Konstruktion fuksisitsien 2022 upeat sponsorit!

Fuksisitsien luottosponsorina toimii myös tänä vuonna Jalotofu, luonnollisen kasviproteiinin pioneeri. Heidän herkullista tofua on valmistettu vastuullisesti luomusoijapavuista Tammisaaressa jo vuodesta 1989. Ne valmistuvat perinteisten reseptien mukaan, mahdollisimman vähällä käsittelyllä. Jalofoods on kotimaisena edelläkävijänä kehittänyt tuotteistaan aivan uudenlaisia, herkullisia vaihtoehtoja raaka-aineiksi proteiinipitoiseen kasvisruokaan. Toivottavasti fuksit olette yhtä innoissanne siitä, millaisia herkkuruokia pääsemme näistä laatutuotteista taikomaan teille tiistaina! #jalotofu

Toisena fuksisitsien sponsorina toimii Nurmileipä Oy. Oletkin saattanut päästä tutustumaan Nurmileivän herkkuihin pääkaupunkiseudulla lounasravintoloissa, teattereissa taikka ravintoloiden illallispöydissä. Nurmileivän korkealaatuisilla tuotteilla on katettu myös hotellien aamupalapöytiä, kakuilla kruunattu juhlapöytiä ja ranskanleivällä entisöity arvokiinteistöjä. Tiistaina listaan voidaan lisätä myös vuoden 2022 Konstruktion fuksisitsit! Herkkuja tulee löytymään sekä alku- että jälkiruokapöydästä, joten monipuolinen makuelämys illalle on taattu! #nurmileipäoy

Tunnelmia Konstruktion 5.vuotisvuosijuhlilta

Huhtikuussa juhlittiin 5-vuotiasta Konstruktiota! Suurimmat kiitokset vuosijuhlat mahdollistaneille sponsoreillemme, upeille juhlapuhujille sekä jokaiselle osallistujalle.


@Konsta Partanen


@Konsta Partanen


@Konsta Partanen


@Konsta Partanen

Konstruktion Tsemppi-ilta hakijoille 2022!

Konstruktion Tsemppi-ilta hakijoille 2022!

Kevään yhteishaku 2022 starttaa pian! Kiinnostaisiko opinnot sosiaalitieteiden tai sosiaalityön koulutusohjelmissa, mutta kaipaisit vielä lisää tietoa ja tsemppiä hakemisprosessia varten? Helsingin sosiaalitieteiden opiskelijajärjestö Konstruktio ry järjestää tsemppi-illan sosiaalitieteiden ja sosiaalityön koulutusohjelmiin hakeville ja niistä kiinnostuneille!
Tapahtumassa nykyiset sosiaalitieteiden opiskelijat kertovat omista hakupoluistaan kuten pääsykoekurssista, pääsykokeesta, todistusvalinnasta, siirtohausta ja avoimesta väylästä. Vastaamme myös mieltä askarruttaviin kysymyksiin koskien sosiaalitieteiden ja sosiaalityön koulutusohjelmia ja itse hakuprosessia. Kurkkaa tapahtuman Facebook-sivu!
Tapahtuma järjestetään etänä Zoomissa keskiviikkona 16.3. kello 18:00-20:00. Olemme paikalla jo kello 17:45, eli jos haluat, voit liittyä mukaan jo silloin.
Ennakko-ilmoittautuminen tapahtuu alle linkatun lomakkeen avulla, mutta voit saapua tapahtumaan myös spontaanisti ilman ilmoittautumista. Jos haluat jättää ennakkoon kysymyksiä opiskelijoillemme, voit tehdä sen myös lomakkeen kautta.
Noudatamme tapahtumassa Kannunvalajien turvallisemman tilan periaatteita:
https://docs.google.com/…/1RD5M5zjcefLyvB0C3BxxyQSbcSU…/edit
Tapahtumaturvallisuushenkilö: Eveliina Jussila, eveliina.z.jussila@helsinki.fi
Lisätietoja tapahtumasta: Eveliina Jussila, eveliina.z.jussila@helsinki.fi
Tapahtuman tekninen tuki: Päivitetään myöhemmin.
MITÄ? Tsemppi-ilta Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden ja sosiaalityön koulutusohjelmista kiinnostuneille
MISSÄ? Zoom: Päivitetään myöhemmin
Meeting ID: Päivitetään myöhemmin
MILLOIN? Ke 16.3.2022 18:00-20:00
MIKSI? Jotta jokainen hakija saisi lisätietoa ja vinkkejä sekä ennen kaikkea tsemppiä ja kannustusta hakuprosessiin!