Teksti: Teemu Kononen
KOM-teatterissa esitettävä Pasi was here on tarkkanäköinen ajankuva sekä 80-luvun lapsuuteen itäsuomalaisessa pikkukaupungissa että tästä lapsuudesta seuranneisiin kahteen toisistaan poikkeavaan elämänpolkuun. Lapsuudenmaisemiin jämähtäneen duunaritaustaisen Pasin itsemurhalla käynnistyvä kertomus saa hänen punavihreässä kuplassa elävän ja suurkaupunkilaisidentiteetin omaksuneen lapsuudenystävänsä Hemmon katsomaan ajassa muutaman vuosikymmenen taaksepäin. Silloin Hemmo halusi Pasin elämän, mutta tuskin enää. Vilpitön ystävyys voi muuttua yllättävän kaukaiseksi.
Pasi was here on lapsuutta kuvatessaan elämänmakuinen ja samalla myös synkkä, eikä se yritä peitellä mitään: on Amiga-pelikonsoli, ryhmäpainetta samanlaisten lenkkareiden ostoon, rakkausprosenttilaskuri mutta myös nöyryyttävä opettaja ja väkivaltainen isä.
Kahden vastakkaisen elämismaailman stereotypioilla ja erityisesti lapsuuden kuvauksella sympaattisesti viihdyttävä Pasi was here on samanaikaisesti myös traaginen. Hemmon yliopistoäiti lukee Michel Foucault’n Seksuaalisuuden historiaa ja tekee terveysruokaa, mutta Hemmo ihailee enemmän Pasin perhettä – heillä kun syödään tavallista ruokaa ja käydään saunassa lauantaisin. Aikuisena Hemmo ei kuitenkaan avaa Pasille kotinsa ovea.
Näytelmä olisi helppo nähdä ainoastaan menneiden vuosikymmenten nostalgiakatsauksena ja kasvutarinana, mutta tarkkanäköiselle katsojalle se tuskin riittää. Ennemminkin se voisi olla yksi puheenvuoro perinteisen yhtenäiskulttuurin hajoamisen seurauksista ja yhteiskunnan fragmentoitumisesta.
Tekijät ovat onnistuneet luomaan paikoitellen jopa kiusallisen jännitteen kahden todellisuuden välille, jolloin katsojankaan ei siis tarvitse olla kasarin lapsi päästäkseen tarinaan sisälle: Pasi was here on ennen kaikkea kertomus kahden todellisuuden saavuttamattomasta yhteiselosta ja yhteentörmäyksestä. Näiden todellisuuksien välissä liikuttaessa katsoja kysyy mielessään, missä vaiheessa nämä maailmat eriytyivät. Miksi Pasi masentui mutta Hemmo menestyi? Olivatko lähtökohdat koskaan samanlaiset? Toimija vai rakenteet? Olemmeko fatalistisesti lähtökohtiemme orjia?
Vaikka näytelmä rakentaa etäisyyttä päähenkilöiden välille kaupunkien avulla, ei maantieteellä todellisuudessa ole asian kanssa välttämättä mitään tekemistä: unohdettuja ja näkymättömiä paseja on maailma täynnä, kaupungista riippumatta. Sen vuoksi Pasi was here näyttäytyykin uskottavana sekä häpeämättömänä ja kuvaa viiltävästi sitä todellisuutta, jossa itsekkyyden sokaisemilla silmillä yritämme nähdä ulos – ja vaikka näemme, emme välttämättä halua aina katsoa. Pasi was here on äärimmäisen suositeltava, koska sen koettuaan jokaisen on taas (toivottavasti) asteen verran helpompi nähdä oman kuplansa ulkopuolelle.
