Töitä ja kaljaa 16.4.

Lukuvuosi lähenee loppuaan ja varmat kevään merkit alkavat olla ilmassa: Töitä ja kaljaa on täällä taas! Tule siis keskiviikkona 16.4. klo 17:00 Economicumille kuulemaan mitä Sinusta tulee isona – tai ainakin voisi tulla.

Kyseessä on siis toinen KTTO:n perinteisistä työelämätapahtumista, joka kulkee tuttavallisesti nimellä Töitä ja kaljaa. Paikalle saapuu taas joukko taloustieteen alumneja osallistumaan paneelikeskusteluun, jossa yritetään raottaa verhoa opiskelijoiden silmissä joskus hyvinkin hämäräksi jäävän “oikean työelämän” edestä. Yleisökysymykset ovat enemmän kuin tervetulleita, jotta keskustelu pysyisi juuri opiskelijoita eniten askarruttavissa asioissa. Mieti siis jo etukäteen mitä olet aina halunnut tietää kansislaisten töistä sekä työelämästa ja tule ottamaan selko asiasta.

Tämän tapahtuman pohjalta voi hyvin kirjoittaa työelämäraportin ja napata plakkariin “KA9-nopat”, jos sellaiset vielä sattuvat puuttumaan. Älä jätä näin loistavaa tilaisuutta käyttämättä!

Panelisteina ovat:
Matti Paavonen – Ekonomisti, Palvelualojen työnantajat PALTA ry
Joonas Rahkola – Ekonomisti, Suomen Ammattiliittojen keskusjärjestö SAK ry
Maria Huhtaniska-Montiel – Suomen Pankki
Juho Nyholm – Tohtoriopiskelija

Ohjelma:
noin klo 16:45 Saavu paikalle hyvissä ajoin virittäytymään tunnelmaan
klo 17:00 Paneelikeskustelu Economicumin luentosalissa
klo 18:15 Vapaamuotoista keskustelua Econ aulassa oluiden ääressä
Tilaisuus päättyy viimeistään klo 19:00, jolloin Economicum suljetaan.

Facebook

Kähmintäsauna 22.11.

Onko sinun nutturasi yhtä kireällä kuin tämän vuoden KTTO:n sihteerillä on? Haluatko kenties KTTO:n ylitsepursuavan rahakirstun vartijaksi? Vai haluatko täyttää opintosihteerin suuret ja vaativat saappaat? Kiinnostaako sinua, mitä siellä hallituksessa oikeasti tapahtuu?

Vaikka et olisi vastannut yhteenkään näistä kysymyksistä kyllä, saavu perjantaina 22.11. KTTO:n kähmintäsaunaan! Nykyinen hallitus kertoo, mitä miksi ja milloin huomasi olevansa ainejärjestötoimintaan kallellaan sekä ennen kaikkea mitä pestejä on ensi vuodelle jaossa. Koska KTTO:n vaalikokous pidetään sunnuntaina 1.12., on saunalla ainutlaatuinen tilaisuus kähmiä itselleen valtaa ja kannatusta! Ja vaikka hallituskuviot eivät kiinnostaisikaan, niin tule silti Kattosauna Sivistyksen lämpimiin löylyihin!

Hoodeilla kannattaa olla klo 19 eteenpäin. Tarjolla pizzaa tai suolapähkinöitä riippuen vuosijuhlien taloudellisesta tuloksesta. Omia virvokkeita suositellaan mukaan otettavaksi! Lisäksi jos mielit saunaan, ota saunakamppeet messiin!

MITÄ: KTTO:n Kähmintäsauna
MILLOIN: Perjantaina 22.11. klo 19 ->
MISSÄ: Kattosauna Sivistyksellä, Leppäsuonkatu 11
MUKAAN: Omat virvokkeet ja saunakamppeet!

Tapahtuma Facebookissa: https://www.facebook.com/events/540796435990142/?fref=ts

Alumnisitsit menestys!

KTTO:n ja Kansantaloustieteen alumnit ry:n kautta aikojen ensimmäiset yhteiset alumnisitsit juhlittiin 7.6.2013 kattosauna Sivistyksen tiloissa. Juhlat onnistuivat erittäin hyvin, ja alumnijärjestö sai riveihinsä useita uusia nuoria jäseniä. Tästä on hyvä jatkaa alumnien ja opiskelijoiden välisten suhteiden kehittämistä!

Käy katsomassa kuvia juhlista täältä.

Hallituksen kokous 11.12.2015

Kansantaloustieteen opiskelijat ry

Hallituksen kokous 13/2015, esityslista

Aika: Perjantai 11.12. klo: 17.30

Paikka: Marx

Paikalla hallituksesta: Joona Widgrén, Sini Liukkonen, Iida Piippo, Ville Pottonen, Mattias Lagerspetz, Juho Heinisuo, Pyry Lehtonen, Ville Markkanen, Antti Orlimo, Sara Näätänen, Nea Tiililä, Tuomas Markkula, Antti Komu, Alec Hölttä, Veikko Walta, Alec Hölttä, Maaria Koski

Muut: Petteri Salo, Sara Syvälahti, Hanna Sandell, Olli-Pekka Viitaharju, Tatu Räsänen, Juho Anttila, Meeri Seppä

 

1. Kokouksen avaaminen

Avataan kokous 17.35

  • Sihautetaan ensimmäiset juomat auki

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

3. Esityslistan hyväksyminen

Lisätään tuleviin tapahtumiin pikkulaskiainen

hyväksyttiin esityslista

4. Edellisen pöytäkirjan hyväksyminen

Hyväksyttiin edellisen kokouksen pöytäkirja

5. Talous

Taloustilanne hyvä, selvitetään yhä rahaston perustamista 60-vuotisjuhlia varten.

6. Toiminta

6.1. Menneet tapahtumat

  • 1.12. Jousiammunta xq

Meni hyvin, paikalla 15 joista 13 ktto:laista. Markkanen vei morkeimman mitalin

  • 2.12. Vaalikokous

Paikalla 72 joista 70 ktto:laista. Onnea uudelle hallitukselle!

  • 2.12. Pikkujoulut

Meni hyvin, kiitos fukseille. Paikalla 100 ktto:laista

6.2. Tulevat tapahtumat

  • 19.12. Jalluaatto

Sisään päässeille ilmoitetaan viikon loppuun mennessä, tähän mennessä ilmoittautuneita 45.

  • 04.02 Pikkulaskiainen

Ryhmälipunmyynnit alkanut, harkitaan ktto:n yhteislähdön järjestämistä. Hankitaan 25 lippua ktto:lle Antti hoitaa liput, Nea t tekee eventin ja e-lomakkeen.

7. Posti

ei toimenpiteisiin johtavaa postia

8. Alumniasiat

Ei uutta asiaa

9. Tiedotus ja web-asiat

Pöytäkirjoja on kasaantunut, mutta ne lisätään pian ktto:n sivulle

10. Yrityssuhteet

Ei uutta asiaa, MC Kinsleyn kanssa yhteistyön lisäämistä pyritään jatkamaan

11. Opintoasiat

Hallopedvaalien uusintakierros tulossa, myös Vastuuhallopedhaku käynnissä. Ison pyörän pöytäkirja tulossa julki lähiaikoina.

12. Urheilu

Futsal-matsi voitettiin, Voon kanssa säbämatsi vaiheessa koska Voo lähtee Kuubaan

13.Kulttuuri

Pikkulaskiaiseen järjestetään ensi vuodelle yhteislähtö

14. Tuutorointi

Saatu lisää palautetta tuutoroinnista, pääosin positiivista

15. Toimikunnat

Biletoimikunta on jäänyt joululomalle

16. Kapitaali

Kapitaali on valmis vielä lopputarkistus käynnissä. Tulee painosta tod.näk keskiviikkona ja samana päivänä julkaistaan nettiin

17. Muut esille tulevat asiat

  • Kokouksen jälkeen syömään

  • Arkun siivous

  • Hallituksenvaihto

  • Perehdytykset

Hallituksen vanhat jäsenet hoitavat uusien perehdytyksen, uusi hallitus järjestyy maanantaina.

  • Vuosi ohi, onko vielä elämää?

18. Seuraavasta hallituksen kokouksesta sopiminen

  • Pedu päättää

19. Kokouksen päätös

Päätetään kokous ajassa 18.23

Hallituksen kokous 24.11.2015

Kansantaloustieteen opiskelijat ry

Hallituksen kokous 12/2015, esityslista

Aika: Tiistai 24.11. klo: 19.00

Paikka: Beauvoir

Paikalla: Joona Widgrén, Sini Liukkonen, Ville Pottonen, Juho Heinisuo, Nea Hänninen, Ville Markkanen, Sara Näätänen, Nea Tiililä, Tuomas Markkula, Antti Komu, Vili Vanhala, Alec Hölttä, Veikko Walta, Antti Orlimo (kohdasta 7.2 alkaen)

Poissa: Adam Saada, Pyry Lehtonen, Maaria Koski, Iida Piippo, Lauri Jauhiainen, Mattias Lagerspetz, Jyri Yli-Villamo,

1. Kokouksen avaaminen

Puheenjohtaja avasi kokouksen 19.01

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

3. Esityslistan hyväksyminen

Hyväksyttiin esityslista yhdellä muutoksella, kohdaksi 5 lisättiin Salainen suunnitelma aiheesta pikkujoulut

4. Edellisen pöytäkirjan hyväksyminen

Hyväksyttiin edellisen kokouksen pöytäkirja

5. Salainen suunnitelma aiheesta pikkujoulut

Hyväksyttiin pikkujouluissa tehtäväksi gradua varten pilottitesti peliteoreettisista valinnoista eri olotiloissa.

6. Talous

Pikkujoulujen järjestelyihin ja Kapitaaliin menee vielä rahaa, vujujen lopputulosta ei vielä laskettu. Selvitetään rahaston perustamista 60-vuotisjuhlia varten.

7. Toiminta

7.1. Menneet tapahtumat

  • 14.11. VUJUT

Tasan 100 osallistujaa

  • 14.11 VUJUJATKOT

Osallistujia yhteensä 203, jatkot luonnollisesti yhdessä Median kanssa.

  • 15.11. Sillis

-60 osallistujaa

  • 19.11. Lätkä xq

109 lippua jaettu, 50 KTTO:sta, muut muualta. Oli kivaa, Komu ja Vili voittivat hodarin ja oluen. Vaihtareilla pieniä ongelmia suomalaisen katsomokulttuurin kanssa. Tapparafanit ovat ärsyttäviä yleensäkin ja etenkin kun Tappara voitti.

  • 23.11. Hallituskähmintä

-30 paikalla, joista 29 KTTO:laista ja yksi vieraan ainejärjestön agentti. Fukseja heikosti paikalla, harmi.

7.2. Tulevat tapahtumat

  • 1.12. Jousiammunta xq

Antti O järjestää yhdssä Manan kanssa, 20 paikkaa, 15 ilmonnut tähän mennessä, joista 4 Manasta ja 11 KTTO:sta.

  • 2.12. Vaalikokous

Facebook-eventtiä ei ole tehty, esityslista lähtenyt KTTO-listalle ajoissa. Aloitetaan kokous klo 17.

  • 2.12. Pikkujoulut

Kaikkea ohjelmaa suunniteltu, joulupukin talouskatsausta toivottu

  • 19.12 Jalluaatto

Kuppala varattu Jallunvalajille, ohjelma avoinna, eventti ja e-lomake tehtävä mahdollisimman nopeasti.

8. Posti

Ei postia, johtuu joko lakosta tai siitä ettei kukaan lähetä KTTO:lle postia.

9. Alumniasiat

Ei mitään.

10. Tiedotus ja web-asiat

Ei kurjuutta kummempaa.

11. Yrityssuhteet

Ei uutta. Pottonen kähminyt (mahdollista) seuraajaansa. MacKinseyn kanssa tehtävä yhteistyö jää ensi vuodelle.

12. Opintoasiat

Tiedekuntakokous mennyt, 23.11 lähteneet oppiaineiden nimiehdotukset uusille kandivaiheille. Oppiaineelta ei ole kuultu mitään, opintovastaavat yrittävät saada tiedon oppiaineelta, luultavasti jotain matikan ja tilaston laitoksen kanssa yhteistä. Hirveällä kiireellä saatava asioita valmiiksi ja mitään tietoa ei ole. Seuraavassa tiedekuntaneuvoston kokouksessa lyödään lukkoon kandiohjelmien sisällöt. Uusittavat hallopedvaalit joulukuun puolivälissä, sopuvaalien tulokset jäivät voimaan. Sähköpostilistalle laitettaisiin tietoa, jos jotain varmaa saataisiin, huhuja ei voi eikä viitsi lähettää eteenpäin.

13. Urheilu

  • Säbäpeli vielä auki, katotaan saadaanko järjestymään. Luultavasti keväällä.

  • Kyykkä!!! 13.2 Tampereella. Komu ei tiedä pääseekö lähtemään, Juho ei jaksa järkätä, nakitetaan Alecille. Tehdään eventti nyt, ilmoitetaan joukkueet oletetun osallistujamäärän mukaan.

14.Kulttuuri

Konsertti mietinnässä mutta ei aikaa enää tänä vuonna.

15. Tuutorointi

Palautelomake ollut auki, palaute ollut eri tasoista.

16. Toimikunnat

  • Vuosijuhlat

Pitopalvelusta jäi negatiivinen kuva, palautetta annettu. Kaikenlaista häppeninkiä ollut, niistä selvittiin enemmän tai vähemmän onnistuneesti ja vierailla ainakin taisi olla hauskaa. Loppusiivouksessa syntyi erimielisyyksiä, kun joillakin katosi siivousfiilikset. Muutamia käytöshäiriöitä, osalliset pahoitelleet tapahtumia. Toivotaan että hallituslaiset eivät räi käytäville siivouksen aikana. Hyvin meni kuitenkin, hyvä Nea! Sillis meni hyvin, mitään peruuttamatonta vahinkoa ei kuitenkaan tapahtunut.

17. Kapitaali

Kapin jutut hyvällä mallilla, tähän numeroon hankitaan oikolukuapua päätoimittajalle, ettei Twitterissä ihmiset kommentoi kirjoitusvirheitä. Tavoite että lehti ulkona joulukuun aikana. Uusille fukseille opetetaan myös taittamista.

18. Muut esille tulevat asiat

  • Hallitusappro

Pidetään joku viikonloppu. Tehdään Doodle ja sovitaan päivästä.

  • Jalluaattoa ehdotettu 19.12.

Jalluaatto pidetään 19.12. Järkkäily Facebookin kautta.

  • Pikkujoulut – Sari haluis tulla tekemään empiiristä tutkimusta

Sarille annettiin lupa tulla tekemään empiiristä tutkimusta kohdassa 5

19. Seuraavasta hallituksen kokouksesta sopiminen

Pyritään kokoustamaan pikkujoulujen ja jalluaaton välissä.

20. Kokouksen päätös

Puheenjohtaja päätti kokouksen 20:05.