Omakehu haisee – toisen ei?

Kumpi antaa tai saa palautetta?

Istun näyttöruudun edessä ja pähkäilen mitä älykästä, vaikuttavaa ja viihdyttävää kirjoittaisin elämäni ensimmäiseen blogi- kirjoitukseen. Kolme aihetta on jo hylätty: Rakkaat kollegat, Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan ja Hyvät tavat. Taitaa mennä saarnaamisen puolelle, vaikkei se tarkoitus olekaan.

Ovelle pöllähtää Minna-Maija ja jossain välissä naurun ja jutustelun seassa inisen, ettei tämä ole niin helppoa enkä keksi mitään kirjoitettavaa, vaikka tiedän mitkä aiheet minua kiinnostavat. Minna-Maija kertoo, miten hän oli pyöritellyt oman bloginsa aihetta viikon ja kirjoittanutkin jutun valmiiksi. Kuinka ollakaan hän päätyi kirjoittamaan työpaikkamme pikkujouluista eikä julkaissut valmiina olevaa juttuaan. Elisa hihkaisi siihen, miten hyvä kirjoitus oli ollut ja miten ihanaa oli saada hyvää palautetta tekemästään työstä pikkujoulujen eteen ja huomata, että osallistujat arvostivat kaikkea nähtyä vaivaa. Vieressäni seisoo kaksi ilahtunutta kollegaa: toinen on ilahtunut blogissa saamastaan huomioinnista ja toinen blogin lukijan vilpittömistä kehuista.

Tämähän on helppoa eikä maksa mitään! Milloin sinä olet viimeksi ilahduttanut kollegaasi hyvällä palautteella ja oletko miettinyt, kuinka usein sitä teet? Eiköhän luvata itsellemme uuden ja tulevan vuoden kunniaksi, että annamme hyvää palautetta aina kun siihen on aihetta ja tälläkin tavalla tuemme työyhteisön hyvinvointia ja näytämme arvostustamme toisiamme kohtaan.

2 thoughts on “Omakehu haisee – toisen ei?

  1. Taina Ketola

    Onnea uudesta blogista! Blogin tekeminen on hauskaa ja haastavaa. Ikinä et voi tietää kuka blogiasi lukee. Se on myös armoton ja arvaamaton mutta niin mukavaa. Toivon paljon kuvia ja ajatuksia blogiinne. Terv. Taina, Hyvinkään Palmeniasta.

  2. Sari Niemi

    Kiitos Taina! Erittäin osuvasti sanottu. Vielä olemme innoissamme, ideoita täynnä – ja otamme mieluusti vastaan myös muiden ideoita. Tämä joulukalenteri tuntuu olevan hyvä ratkaisu vauhtiin pääsemiseen, suosittelen. Terv. Sari, bloggaamiseen hurahtanut viestinnän tiimiläinen.

Comments are closed.