Luovuuden ei tarvitse olla planeettoja järisyttävää tekemistä. Se ei myöskään edellytä renesanssi-ihmisen osaamista eikä huimaa älykkyysosamäärää, vaikka ei niistä välttämättä ole haittaakaan. Itseasiassa luovuus on usein pieniä arjen oivalluksia – uutta ja yllättävää jossakin tilanteessa, jolla on minulle tai työyhteisöllemme merkitystä. Luovuutta ei siksi pitäisi ajatella erityisesti joidenkin työtehtäviin kuuluvana asiana, vaan parhaimmillaan koko yhteisön ominaisuutena, jolle luodaan tilaa mahdollistamalla ihmisten kohtaaminen.            

Luovuus loppuu kun kieltäytyy näkemästä muita vaihtoehtoja. Siksi viestintätaidoillakin on merkitystä. Itseohjautuvien ryhmien luovassa ongelmanratkaisussa oleellisiksi viestintätaidoiksi nousivat dialogisuus, demokraattisuus, diplomatia ja palaute. Näitä taitoja voi itse kukin harjoitella myös työyhteisön vuorovaikutustilanteissa: kuuntelenko vai keskitynkö vain oman asiani esittämiseen, saavatko kaikki puheenvuoron, riitelevätkö asiat vai henkilöt, kärjistyvätkö keskustelut inttämiseksi jne. Yhteisöllisen luovuuden edistämisessä näyttäisikin ennen kaikkea olevan kyse kohtaamisten hallinnasta ja vuorovaikutustaidoista.

Viestinnän aamukahvilla aiheeseen johdatti ja keskustelua viritti aiheesta väitöskirjaa valmisteleva Petro Poutanen. Petron esitys Slidesharessa.