Millainen oli viestintämaisemasi vuosituhannen vaihteessa? Meillä oli 
lankapuhelin ja tietokone, mutta ei nettiyhteyttä. Töissä oli lankapuhelin, faksi ja nettiyhteys. Siivotessani kesälomalla vuosien aikana kertyneitä ”arkistoja” käteeni osui ICT-alan asiakaslehti vuodelta 1999. Silloin elettiin talouden nousuaikaa edellisen laman jälkeen. Langattomuus ja mobiliteetti nähtiin tulevaisuuden mahdollisuuksina. Kolmannen sukupolven kännyköistä esiteltiin prototyyppejä. Markkinoille oli tullut ohjelmisto ja laite, joka mahdollisti faksin lähettämisen lukukynän ja matkapuhelimen välityksellä. Ruotsin hallitus suunnitteli uuden laajakaistaverkon rakentamista. Tavoitteena oli tarjota kaikille ruotsalaisille mahdollisuus 5 Mbit/s laajakaistaliittymään.
Nyt meillä on iPadit ja älypuhelimet, pilvipalvelut ja yhteisöllinen
media. Välineet ovat kehittyneet, mutta viestinnän perusolemus lienee säilynyt samanlaisena kuin VTT Elisa Juholin sitä samaisessa lehdessä kuvaa. Artikkelin viesti oli, että sähköinen viestintä ei voi korvata kasvokkain tapahtuvaa viestintää etenkään silloin, kun kyseessä on monimutkaisemmat esim. organisaation muutosta koskevat asiat. Pelkkä tieto ei riitä, koska se tarvitsee rinnalleen henkilökohtaisessa kanssakäymisessä tapahtuvaa tulkintaa, joka vaatii aikaa. Vaikka paljon on reilussa kymmenessä vuodessa tapahtunut niin taloudessa kuin tieto- ja viestintätekniikan kehityksessäkin, inhimillisen vuorovaikutuksen ydin on edelleen sama: ajan antaminen kohtaamiselle ja yhteiselle tulkinnalle. Juholin pohtii lopuksi ”en tiedä, jalostuuko ihmisrotu joskus sellaiseksi, että me pärjäämme pelkällä sähköisellä viestinnällä”. Niinpä.
Marita Parkkonen