Kirjasto kysyi kokemuksianne – näin vastasitte

Asiakaskyselyn tulokset - yhteenvetoHelsingin yliopiston kirjasto järjesti asiakaskyselyn huhtikuussa 2018. Saimme vastauksia 598 kappaletta, mukana ilahduttavan paljon avovastauksia ja hyviä kehitysideoita. Reilu kolmannes vastaajista oli kandidaatti- tai maisterivaiheen opiskelijoilta Helsingin yliopistossa, kolmannes jatko-opiskelijoita ja vajaa kolmannes tutkijoita tai muuta Helsingin yliopiston henkilökuntaa. Lähes puolet vastauksista tuli keskustakampuksen tieteenaloilla toimivilta asiakkailta.

HULib Asiakaskyselyn tuloksia: Tilat ja opiskeluKyselyssä vastaajat saattoivat arvioida kirjaston eri palveluiden tärkeyttä ja toimivuutta asteikolla 1-5. Tärkeimmiksi kirjastopalveluikseen käyttäjämme nimesivät elektroniset aineistot ja opiskelutilojen laajat aukioloajat. Niissä olisi asiakkaidemme mielestä myös parantamisen varaa. Kurssikirjojen saatavuuteen vastaajat olivat erityisen tyytymättömiä. Myös hiljaisista tiloista toivotaan toimivampia: rauhallisempia ja paremmin kirjaston muusta toiminnasta äänieristettyjä.

Kuvaajissa vastausten keskiarvot on esitetty siten, että nuoli alaspäin osoittaa palvelussa olevan parantamisen varaa (tärkeys merkittävästi suurempi kuin toimivuus). Hymynaama puolestaan näyttää tärkeyden ja toimivuuden olevan suhteellisen hyvin tasapainossa.

Etäkäyttö ja omatoimikirjasto helpottavat arjen logistiikkaa

HULib Asiakaskyselyn tuloksi: Aineistot ja henkilökuntaValtaenemmistö vastaajista (75 %) oli käyttänyt kirjaston palveluita ja elektronisia aineistoja yliopiston verkon ulkopuolelta eli hyödyntänyt yliopistolaisille tarjolla olevaa etäkäyttömahdollisuutta. Vajaa 8 % vastaajista ei ennen kyselyä kuitenkaan tiennyt lainkaan etäkäyttömahdollisuudesta.

Opiskelijoille kohdennetussa kysymyksessä 38 % vastaajista ilmoitti käyttäneensä kirjastoa myös sen omatoimiaikoina. Opiskelijat kertoivat omatoimiaikana lähinnä lainaavansa tai lukevansa kirjoja tai muutoin opiskelevansa itsekseen.

Tutkijapalvelut tutummiksi

HULib Asikaskyselyn tuloksia: Tutkijoiden palvelutTutkijoille suunnatuista palveluista avoimeen julkaisemiseen liittyvät palvelut koettiin vastaushetkellä erityisen tärkeiksi, bibliometriset palvelut taas vähemmän merkityksellisiksi – tai ainakin niiden merkitys ei ollut tutkijan arjessa kovin tuttu.

Tutkimushenkilökunnasta yli puolet oli hyödyntänyt tunniste-ja altmetriikkapalveluja, mutta neljäsosa ei ollut kuullut tästä mahdollisuudesta. Avointa julkaisemista (open access publishing) tukevia kirjaston tarjoamia kirjoittajamaksualennuksia taas oli hyödyntänyt joka kymmenes vastaajista, mutta puolet ei ollut alennuksista kuullut. Rinnakkaistallennuspalveluun osoitti kiinnostusta 84 % vastanneista.

Vastaajat kokivat, että nykyisin kirjaston asiakasviestintä tavoittaa heidät parhaiten yliopiston sähköpostilistojen, Flamma-intranetin tiedotteiden tai kirjaston verkkosivujen uutisten kautta.

Kirjaston palvelut koettiin hyvinkin suosittelun arvoisiksi: asteikolla 0-10 suosittelun todennäköisyyden keskiarvo oli kiitettävä 8,7.

Kesän mittaan julkaistavassa juttusarjassa kirjaston Uutisblogissa syvennytään asiakkaidemme palautteeseen ja erityisesti kyselyn tuottamiin kehitysehdotuksiin teemoittain. Lisää luettavaa luvassa siis niin kirjastotiloista ja asiakaspalvelusta, elektronisten kirjojen ja lehtien käytöstä kuin yksinomaan Helsingin yliopiston tutkijoille suunnatuista palveluistakin.

Tilastot ja graafit: Miamaria Saastamoinen, tietoasiantuntija
Teksti: Veera Ristikartano, viestintä

Leave a Reply

Your email address will not be published.