Onnea arXiv – jo 25 vuotta avointa julkaisemista!

Fysiikan, tähtitieteen, tietojenkäsittelytieteen sekä matematiikan avoimen julkaisuarkiston arXivin 25. syntymäpäivää vietetään elokuun 14. päivä.
Merkkipäivä antaakin aihetta juhlinnalle, sillä Open Access -arkisto on viime vuoden loppuun mennessä kerännyt jo 139 miljoona latausta. Avoimesti arkistoituja tutkimuksia on niitäkin yli miljoona.

Cake2

Miltä näyttää arXivin tulevaisuus?

ArXivin 36 000 vastausta kerännyt käyttäjäkysely julkistettiin kesäkuussa juuri parahiksi ennen merkkipäivää. Kyselyyn vastanneista tutkijoista selvä enemmistö haluaisi säilyttää arkiston pääasiassa nykyisellään muutamia ominaisuuksia, kuten hakutoimintoja kehittämällä. Myös tutkimusdatan arkistoinnin sekä viittaamisen mahdollistavien toimintojen kehittäminen nähtiin niin ikään tärkeänä kehityslinjana.

Paineet arkiston rahoituspohjan laajentamiseen arkiston teknisen uudistamisen rinnalla ovat myös suuret. Tällä hetkellä rahoituksesta vastaavat pääasiassa kirjastot, säätiöt sekä yksittäiset lahjoittajat. Myös Helsingin yliopiston kirjasto osallistuu arXivin toimintaan ja ylläpitoon.

ArXivin neuvottelukunnat kokoontuvat syyskuussa 2016 tekemään linjauksia arkiston tulevaisuudesta. Jos käyttäjiltä kysytään, arkiston ydintehtävänä pitäisi säilyä vastaisuudessakin tieteellisten tutkimusten välittäminen avoimesti ja mahdollisimman nopeasti kaikkien saataville.

Lue lisää:

Van Noorden, Richard (2016): ArXiv preprint server plans multimillion-dollar overhaul. Nature Vol 534, Issue 7609. doi:10.1038/534602a
Rieger, Oya Y. (2016) arXiv User Survey Report : arXiv@25: Key Findings of the User Survey.

Data Management Plan Workshops @ Terkko – Academy of Finland’s 2016 Call

Come and work with your data management plan!

Place: Terkko Medical Campus Library, PC classroom, 1st floor (Haartmaninkatu 4)

Wed 17.8. at 9.15-11 o’clock
Wed 24.8. at 9.15-11 o’clock
Wed 31.8. at 9.15-11 o’clock

Enrollments: https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/70980/lomake.html

In this workshop you will get an introduction to the new Data Management Planning Tool DMPTuuli.
Most of the time will be hands on working with your own DMP’s.

Notice: a data management plan must be included in Academy of Finland’s September 2016 call (see appendix 5 in the call text).

Support for Research Data Management: researchdata@helsinki.fi

ResearchGuides: Research Data Management

 

Kampuskirjastot jälleen avoinna maanantaista 1.8. alkaen

Terkko 2015-30
Kuva: Veikko Somerpuro

Kumpulan, Meilahden ja Viikin kampuskirjastojen kesäsulku päättyy ja kirjastot ovat jälleen auki maanantaista 1.8. alkaen. Tervetuloa takaisin hyllyjen väliin!

Kirjaston aukioloajat Kumpulassa, Meilahdessa ja Viikissä:
1.8.-21.8.2016

– ma-pe 9-16
22.8.-31.12.2016
– ma-to 9-18, pe 9-16.

 

Ota Terkko Navigator tehokäyttöön, miten löydän lehden ja lisään sen omaan kirjastooni – katso ohjeet

  1. Rekisteröidy palvelun käyttäjäksi tai kirjaudu sisään omalla tunnuksellasi.
  2. Klikkaa vasemmasta yläkulmasta kotikuvaketta.
  3. Valitse ylälaidasta ‘Journals’.
  4. Kirjoita viereiseen hakupalkkiin lehden nimi, esim. ‘Immunology’-sanalla löytyvät kaikki lehdet, joissa ko. sana esiintyy.
  5. Oikean laidan nuolinäppäimestä pääset suoraan lehden linkityspalveluikkunaan, lehden nimeä klikatessa päästään lehden “kotisivulle” Terkko Navigatorissa, josta löytyvät mm. lehden uusimmat artikkeliotsikot ja mahdollisuus lisätä lehti omaan kirjastoonsa.
  6. Klikkaa ‘Add to my page’.
  7. Klikkaa omaa käyttäjätunnustasi oikeassa yläkulmassa ja valitse ‘My Journals’.

Helppoa ja tehokasta, tutustu jo tänään!

Terkko Navigator: http://terkko.helsinki.fi/

Ota Terkko Navigator tehokäyttöön, rekisteröidy ja tee itsellesi oma Terkko – katso ohjeet

Tiesitkö kuinka helposti pystytkään rakentamaan oman kirjastosi Terkko Navigatorin sisälle? Kuten jo sadat asiakkaamme aiemmin rekisteröidy ensin Terkko Navigatorin käyttäjäksi. Kun olet sisällä palvelussa omalla tunnuksellasi, niin klikkaa vasemmasta yläkulmasta kotikuvaketta ja sen jälkeen valitse esimerkiksi ‘Journals’ ja etsi haluamasi lehti. Klikkaa lehden nimeä ja valitse avautuneelta sivulta ‘Add to my page’. Kirjat saat siirrettyä omaan kirjahyllyysi vastaavasti kotisivun kautta aloittamalla ‘Books’-linkistä.

Valintojen jälkeen pääset helposti omiin aineistoihisi käsiksi oikeasta yläkulmasta klikkaamalla käyttäjätunnustasi. Jos käytät aina vain omia laitteitasi, niin palvelusta on turha kirjautua ulos, joten pysyt omassa Terkossasi yhdellä kirjautumisella jatkuvasti.

Oma Terkkosi on lähempänä kuin uskoitkaan!

Terkko Navigator: http://terkko.helsinki.fi/

Ota Terkko Navigator tehokäyttöön, tietokannat tehokkaasti käyttöön – katso ohjeet

Viitetietokantoja, oppimateriaalipalveluita, videotietokantoja, verkkokursseja, anatomiaa, kliinikon työvälineita jne. Terkko Navigatorissa on loputon määrä erilaisia tietokantoja ja koostepalveluita, mutta mistä sitä tietää mitä niistä pitäisi käyttää?

Kuten lehtien ja kirjojen kohdalla, niin Terkko Navigator tarjoaa nopean reitin myös kaikkiin tietokantoihin. Ensin valitaan ylävalikon ’Databases & Sites’ -nappula, joka listaa kaikki tarjolla olevat palvelut. Tietokantoja voidaan selata mm. suosikkilistan avulla, joten on helppo löytää Terkon asiakkaiden suosittelemat tärkeimmät tietokannat. Uudet lisäykset löytyvät myös vaivattomasti, kannattaa siis muistaa aina silloin tällöin käydä selaamassa sitäkin listaa, jotta pysyy ajantasalla Terkko Navigatorin alati paisuvasta tarjonnasta. Tietokantoja voi hakea myös asiasanapilven (Tags) kautta.

Miksi tyytyisit yhteen tai kahteen tietokantaan, kun valittavanasi on useita kymmeniä? Kokeile jo tänään!

Terkko Navigator ’Databases & Sites’: http://terkko.helsinki.fi/medicine/links/

Ota Terkko Navigator tehokäyttöön, hyödynnä laajat kirjakokoelmat – katso ohjeet

Terkon tunnettu verkkobrändi BookNavigator on integroitu Terkko Navigator -palveluun, joten kirjojen löytäminen ja käyttö on vaivatonta.

Valitse yläpalkin ’Books’-nappula. Voit hakea kirjoja oikean yläkulman hakupalkin kautta.

Selaaminen onnistuu suosikkilistan, aakkosellisen listan tai asiasanapilven (Tags) kautta. Kirjoja on informatiivista selata myös lääketieteen erikoisalojen pohjalta.

Nämä kirjat eivät pölyä kerää, sillä ne ovat koska tahansa käytettävissä. Tarkista jokin yksityiskohta, syvennä tietouttasi eri aloilta tai hyödynnä kirjoja opetuksessa ja esitelmien tekemisessä. Kokeile jo tänään!

Terkko Navigator ’Books’: http://terkko.helsinki.fi/medicine/books/

Ota Terkko Navigator tehokäyttöön, löydä lehti nopeasti – katso ohjeet

Terkon tunnettu verkkobrändi JournalNavigator on integroitu osaksi Terkko Navigator -palvelua. Siksi lehdet on yhtä helppoa löytää kuin ennenkin.

Terkko Navigator -etusivulla kirjoita oikean yläkulman ’Search Anything’ -hakulaatikkoon lehden nimi. Hakutuloksista pääsee suoraan linkityspalveluun oikean laidan nuolinäppäimestä.

Ylävalikon ’Journals’-palkin kautta lehtiä voi selata erilaisten kriteerien pohjalta, kuten esimerkiksi lääketieteen erikoisalojen mukaan. Lehtiä voi toki myös hakea tässä näytössä.

Nopeaa ja tehokasta, kokeile jo tänään!

Terkko Navigator: http://terkko.helsinki.fi/

Ota Terkko Navigator tehokäyttöön, hae mitä tahansa – katso ohjeet

Terkko Navigatorin etusivun haku on nopein tapa löytää mitä tahansa olit palvelusta etsimässäkin. Oikeassa yläkulmassa on hakulaatikko ’Search Anything’. Siihen voidaan kirjoittaa se asia, jota ollaan etsimässä.

Esimerkkejä hauista:

  • New England Journal of Medicine
  • Impact Factor
  • Hirsch-index
  • PubMed
  • Medline
  • Digitaalinen kurssikirjasto
  • Terveysportti
  • Academic Medical Center Helsinki
  • kaukopalvelu
  • EKG
  • Duodecim
  • bone
  • 22956584

Näistä viimemainittu on PMID-numero (PubMed ID), jonka avulla artikkelin kokoteksti löytyy helposti.

Kuten huomataan, niin Terkko Navigatorin haku on todella tehokas ja helppokäyttöinen: mitä oletkaan etsimässä, niin aloita hakusi Terkko Navigatorin ’Search Anything’ -hakulaatikon kautta!

Terkko Navigator: http://terkko.helsinki.fi/

Kaisa-talon ryhmätyötilat varataan nyt Office365-kalenterissa

Pääkirjasto Kaisa-talon kymmenen ryhmätyötilaa varataan 1.7.2016 alkaen Office365-kalenterissa. Aiemmassa varausjärjestelmässä Timmissä ei pysty tekemään varauksia Kaisa-talon ryhmätyötiloihin kesäkuun 2016 jälkeen.

Ryhmätyötiloja voivat varata Helsingin yliopiston opiskelijat ja henkilökunta. Varauksen tekemiseen tarvitset yliopiston Office365-tilin ja -kalenterin. Löydät Kaisa-talon ryhmätyötilat kalenterista nimellä Kaisa-talo Group Study Room.

Katso lisää ryhmätyötiloista ja varauksista kirjaston verkkosivulta.

Helsingin yliopiston kirjaston kaikkien toimipaikkojen ryhmätyötilat varataan Office 365 kalenterissa kesästä 2016 lähtien. Tällä hetkellä kalenterista löytyvät Kaisa-talon lisäksi Viikin kampuskirjaston, Oppimiskeskus Aleksandrian ja Oppimiskeskus Minervan ryhmätyötilat. Elokuusta alkaen Office365-kalenterissa voi varata myös Kumpulan ja Meilahden kampuskirjastojen ryhmätyötiloja.

Lisätietoja ja ohjeita Office365-kalenterista Helpdeskin sivuilla

Kirjaston ryhmätyötilojen varausjärjestelmä vaihtuu kesällä 2016