Tutkijatentti on nyt ohi ja kohti tutkivaa työtapaa kurssin pursi lipuu vakaasti seilaten – ei enää niin syvissä vesissä – kohti satamaa. Kurssin alussa tuntui siltä, että kysymyksiä on paljon, mutta olemme huomanneet, että nyt niitä oikeastaan vasta onkin. Ryhmässämme on läpi kurssin käyty paljon keskustelua siitä, miten nimikkotutkimuksemme tehtiin ja minkälaista problematiikkaa tutkijan tiellä voikaan olla. Tässä blogissa tuomme esiin kysymyksiä, joihin saimme vastaukset, sekä niitä, joita jäämme vielä pohtimaan. Kirjoituksen loppuun on kerätty osuus, jossa reflektoimme päivän ajatuksia niihin, joita ensimmäisessä blogissamme mietimme.
Päästyämme tämän kurssin puitteissa pureutumaan teema teemalta omaan nimikkotutkimukseemme, saimme huomata sen, miten tutkimuksen tekeminen onkin melkoista tasapainottelua. Metodien valinnalla, tutkimuskysymysten rajaamisella ja teoreettisella viitekehyksellä on saatava rajattua riittävän kompakti alue, jota lähdetään sitten tutkimuksessa haravoimaan niillä työkaluilla, joiden siihen on katsottu parhaiten sopivan.
Meidän nimikkotutkimuksessamme strukturoidulla kyselylomakkeella lähdettiin etsimään vastauksia ylihuolehtivaisuuden ja helikopterivanhemmuuden vaikutuksista kvantitatiivisesti. Aihe – niin kiinnostava ja ajankohtainen kuin onkin – on sellainen, ettei sitä ole juurikaan tutkittu aiemmin Suomessa. Tästä syystä ihmettelimme sitä, että artikkelissamme viitattiin pitkittäistutkimustyyppisesti ilmiön kasvamiseen. Tämä oli yksi niistä kysymyksistä, joihin tutkijatentissä pureuduimme ja jonka nimikkotutkijammekin vahvisti. Kyselylomake oli tutkimuksen tekemisen työvälineenä heti mielestämme kiinnostava. Sen kohdalla kuitenkin törmäsimme ongelmaan jo kurssin ensimmäisen tehtävän aikana, kun mietimme minkälaisia kysymyksiä lomakkeeseen pitäisi laittaa? Miten ne voidaan muotoilla niin, että ne ovat mahdollisimman yksiselitteisiä? Miten voidaan luoda mahdollisimman objektiivisia ja neutraaleja kysymyksiä, jotka eivät houkuttele vastaajaa vastaamaan vastoin totuutta? Miten paljon taustatietoja tarvitaan ja miten niitä voidaan käyttää? Voiko muistelun varaan perustettavia kysymyksiä pitää riittävän todenmukaisina? Samojen kysymysten parissa menimmekin myös lopun kurssin ajan, eikä asiaan löytynyt vain yhtä vastausta.
Kysymysten laatiminen erilaisiin tutkimuksiin on oltava äärimmäisen tarkka prosessi. Huonoilla kysymyksillä ei voida tehdä laadukasta tutkimusta, eikä niillä saada vastauksia oikeisiin kysymyksiin. Meidän nimikkotutkimuksessamme oli erityisesti kiinnostavaa se, että kyselylomakkeen kysymykset olivat itseasiassa käännetty toisesta kielestä. Kysymysten kääntäminen ei ollut ollut mikään helppo ja yksinkertainen tehtävä, vaan se vaati arviointia kunkin kysymyksen kohdalla siitä, että vieläkö kysymyksessä puhutaan samasta asiasta. Vakiintuneiden käännösten käyttäminen helpotti työtä hiukan, mutta tutkimuksen aiheen ollessa verrattaen vähän tutkitulla alueella, ei ihan kaikille alkuperäisistä termeistä löytynyt suomenkielistä vastinetta.
Tutkimuksemme tuloksissa pystyttiin havaitsemaan jokin yhteys koetun vanhemman ylihuolehtivuuden ja nuorten aikuisten henkisen kuormittumisen välillä. Hiukan hämärän peittoon kuitenkin jäi se, onko syynä ylihuolehtivan vanhemman toiminta vai joku muu tekijä, jota tutkimus ei pystynyt ottamaan huomioon.
Turhautuminen on tullut tutuksi miettiessämme tutkimuskysymyksen rajaamista, mutta samalla olemme kokeneet helpotusta. Tuntuu, että tutkimuksessa tulisi ottaa tuhat asiaa huomioon, mutta samalla on mahdotonta tutkia kaikkea ja aihe tai esimerkiksi taustamuuttujat on vain rajattava ja mentävä sitten sillä. Tutkijalla on siihen täysin oikeus, sillä hyvän tutkimuksen piirteisiin riittää, että tutkimus antaa tietoa jostain ilmiöstä tai sen mekanismeista.
Ryhmämme on vastannut kurssin haasteisiin ryhdikkäästi ja eteenpäin vievällä otteella, vaikka tehtävänannot ovat mielestämme olleet toinen toistaan laveampia ja paikoin melko hajanaisia. Valitsemalla yhdessä tehtäviin fokuksen ja toimimalla tiiminä, olemme mielestämme pystyneet vastaamaan kaikkiin annettuihin haasteisiin ja löytäneet samalla ryhmässämme hyvän tiimihengen.
Kokonaisuudessaan tämän kurssin aikana löysimme itsemme tosiaan mukavuusalueen ulkopuolelta useammin kuin muutaman kerran. Tässä alla on kerättynä ryhmämme oivalluspoimintoja ja reflektiota kurssista.
“Kurssin alussa ryhmätoverini kertoi odottavansa yliopistossa opiskelemiselta tiedonhankinta- ja ongelmanratkaisutaitojensa paranevan yksilötyöskentelyn myötä. Toisaalta hän myös toivoi vuorovaikutustaitojensa kehittyvän, kun uutta tietoa rakennetaan yhteisesti ryhmässä. Mielestäni juuri näitä hänen mainitsemiaan taitoja olemme päässeet rutkasti harjoittelemaan tämän kurssin aikana.”
“Oman tutkimuksen tekeminen ei edelleenkään sujuisi ongelmitta, mutta eväät siihen olisi varmasti huomattavasti paremmat, kuin kurssin alkuvaiheessa.”
“Esitellyistä aiheista kummunnut rikas keskustelu olikin mielestäni yksi kurssin tärkeimmistä anneista. Yhdeksän hengen ryhmässä jollakulla oli aina esittää kanta jota ei itse ollut tullut ajatelleeksi.”
“Opin paljon lisää ryhmätyöskentelytaitoja sekä oivalsin, miten melko hajanaisia tehtävänantoja voi toteuttaa.”
”Vaikka aineisto on kerätty jostain aiheesta, ei voida suoraan olettaa, että se kertoo siitä juuri samalla tavalla kuin mitä tutkija on ajatellut”
“Kurssi avasi tutkimuksen tekemistä kokonaisuutena erittäin hyvin.”
“Tutkija tapaamisessa oli hauska saada tutkimukselle jotkut ”kasvot”. Se tekee realistiseksi sen että joku on oikeasti kaiken tämän työn takana. Pienenä sitä ajatteli että kaikki tutkijat ovat harmaapäisiä rillirouskuja ruskeine ruutuhousuineen ja yli-isoine takkeineen. Olin väärässä 😀”
Pia Robinson, Kiia Mäkelä, Robert Brotherus, Eeva Bäckström, Niko Hellsten, Pipsa Lilja, Christiina Lindgren, Erika Salmivirta, Tuomas Rantanen.
Kuva: Pexels.com free stock photos
