Puhti pois? Äijä, joogaa!

mies joogaa_meditoiAlaspäin katsova koira ja joukko muita eläimiä

Siitä on vain kymmenisen vuotta, kun koin olevani elämäni vedossa. Koripallon perässä oli tullut juostua lapsesta asti, jalka liikkui ja korisukka heilui. Töihin riitti energiaa, eivätkä huolet juurikaan painaneet. Oven takana odotteli kuitenkin vääjäämätön tosiasia, jonka hyväksyminen otti aikansa. Ikääntyminen. Muistan jostain lukeneeni, että 25 ikävuoden jälkeen ihmiskehossa alkaa hidas, mutta vääjäämätön hiipuminen ilman aktiivista huolenpitoa. Ja jossain vaiheessa, olisiko ollut itselläni vähän kolmenkympin jälkeen, huomaan, että pallon perässä juokseminen ottaa enemmän kuin antaa. Into on poissa. Jalka painaa ja kaikki aiemmin tekemättä jääneet lihashuollot vaativat veronsa. Selkään sattuu. Välillä vähemmän, välillä, erityisesti matalapaineiden aikana, enemmän.

Totuutta on pakko katsoa silmiin. Ei suju. Koristossut naulaan ja puoliaktiivista kuntoilua lenkillä, työmatkapyöräillen, uiden ja kuntosalilla. Selkä tulee kuntoon ja kun veri vetää, niin vielä viimeinen yritys koripalloparketeilla. Muutama nihkeä vuosi ja selkä on jälleen jumissa. Kun liikunnasta jää viimeisetkin tavoitteellisuuden rippeet pois, huomaan löytäväni itseni yhä useammin sohvanpohjalta. Tämä tie osoittaa kataluutensa kuitenkin nopeasti.

Kun soppaan sekoittaa vielä öisin valvottavan pienen lapsen, huomaan tarvitsevani liikuntaa palauttaakseni johonkin kadonneen keskittymiskykyni.

 Selkävaivoja valitellessani tuttuni vinkkaa netistä löytyvään viiden minuutin pilates-ohjelmaan. Aloitan aamuni tuolla ja kuukausien kuluessa huomaan löytäneeni jostain keskivartalosta syvät lihakset. Parasta hommassa on kuitenkin se, että tuolla pienellä, mutta päivittäin toistuvalla harjoittelulla on dramaattiset seuraukset myös lenkkeilyyn. Juoksuasento paranee selkeästi ja lenkeistä pystyy nauttimaan aiempaa enemmän.

Päivittäisen oman jumpan aloittamisen jälkeen mieleen on hiipinyt myös ajatus siitä, uskaltaisiko jotain vastaavaa kokeilla myös ryhmässä. Huomaan, että UniSportilla on tarjolla äijäjoogakurssi, johon päätän hetken pohdittuani uskaltautua. Ajatukset ennen ensimmäistä kurssikertaa ovat jossain määrin sekavat. Mihin olen tulossa? Suurimmat huolet karisevat kuitenkin jo odotellessa saliin pääsyä. Oven eteen kerääntyy joukko eri-ikäisiä, -näköisiä ja –kuntoisuusluokkaan kuuluvia äijiä. Loputkin epäilyt osallistumisen mielekkyydestä karisevat, kun huomaan joogassa tehtävän paljon samoja liikkeitä, kuin omaan päiväjumppaani on kuulunut. Erityisen mukavaa on huomata, että joogatessa huomaan mielen tyyneyden kehittyvän yhdessä kehoa harjoittaessa.

Saan keskittyä vain itseeni, eikä tekemättömät työt tai puolitoistavuotiaan lapsen äksyily paina mieltäni.”

Miltä jooga sitten oikein tuntuu? Useammin on tullut mietittyä niitä nuorena tekemättä jääneitä liikkuvuusharjoitteita. Olenko todella näin jäykkä, kuin seipään niellyt? Ja useasti myös sitä, kuinka paljon haastetta oman kehon hallinnassa on. Tuntien jälkeen keho ja mieli kuitenkin kiittävät. Jopa niin paljon, että innostun ostamaan oman joogamaton. Ja lopulta huomaan kokeilevani nettijoogapalvelua kotoa käsin. Jollain tavalla jooga ja erityisesti sen tuoma seesteinen olo koukuttavat. Jooga tuntuu siis siellä missä pitääkin. Voimistaen heikkoja paikkoja ja notkistaen jäykkiä. Kaupan päälle saa vielä hyvän olon ja rauhallisen mielen. Tätä tulee tuskin enää lopetettua.

”Joogaa pohtivalle miehelle äijäjoogakurssi lienee helpoin tapa aloittaa.”

Kurssilla käydään kattavasti läpi perusliikkeitä ja harjoittelua voi sitten halutessaan jatkaa kotona. Useimmista liikkeistä ohjaaja kertoo myös helpommat variaatiot, jotka ainakin itselleni olivat useimmiten sopivia. Äijäjoogakurssi sopii varmasti jo aiemmin jooganneille, mutta erityisen hyvin se palvelee meitä aloittelevia. Suosittelen lämpimästi.

Teksti: Santeri Suomi santeri_suomi
Ylempi kuva Shutterstock
Alempi kuva Kati Manner
Santeri Suomi on tällä hetkellä opintovapaalla UniSportin töistä ja viettää aikansa jatko-opintojen ja pienen poikansa kanssa.

UniSport vinkkaa!
Äijäjoogaa pääset harjoittamaan sunnuntaina 8.5. alkavalla kurssillamme. Muita joogalajeja sekä pilatesta löydät Keho ja mieli -kategoriastamme sekä kursseina että viikkotunteina. Tarjoamme kursseja myös kehonhuoltoon.

Leave a Reply

Your email address will not be published.