Fish&Chips


”Tilataanko jälkkärit niin ollaan täällä vielä huomennakin?” ”Tolla on varmaan ollut tosi isot tissit kun ne on tippunut pois.” ”-Mmm… niin… no joo… mm… no niin. –Mitä no niin, kun et sä sanonut mitään!”

Aamu alkoi jälleen aurinkoisena. Suurin osa raahautui aikaisin aamusta opastetulle kaupunkikierrokselle, jota opasti pieni mutta terhakas walesilainen. Saimme kuulla mm. että kuningattaren asuintilassa Buckingham palatsissa on päälle 700 huonetta, joista makuuhuoneita on huimat 56 kappaletta. Lisäksi Ville pääsi kosimaan Coco Chanelia ja Mikhael leikattiin neljään osaan.

Kierroksen jälkeen Maiju uhrautui Moodin puolesta poseeraamaan bobbiesien kanssa. Remembrance day -ruuhkan uuvuttamina etsimme ruokapaikkaa, johon kaikki 12 mahtuisimme. Tehtävä vaikutti ensiksi mahdottomalta, mutta lopulta bongasimme intialaisen pikaruokalan. Hitaan palvelun takia Jenni otti ohjat omiin käsiinsä ja kirjasi kaikkien tilaukset. Puolentoista tunnin päästä fish&chipsit harhailivat enemmän tai vähemmän onnistuneesti pöytiin. Intialaiset fish&chipsit saivat kuitenkin positiivisen vastaanoton (saattoi johtua ihmisten nälästä).

Ruoan jälkeen ihmiset jakautuivat pienempiin ryhmiin omien intressiensä mukaan. Suurempi ryhmä matkusti British Museumiin, jossa paikkojen katsastamiseen jäi aikaa reilu tunti. Osalle tämä ponnistus oli liikaa ja vastapäinen Starbucks houkuttelikin varapuheenjohtajamme kahvikupposen ääreen. Me muut kahlasimme tällä välin urheasti museota läpi.

-Jade ja Pauliina

***

Museorakennus näytti entistä massiivisemmalta, kun kapusimme marmoriset portaat ylös sisäänkäynnille. Luvassa olisi kompaktit reilut kuusikymmentä minuuttia Brittiläisen Imperiumin – ”Rule Britannia!” ”Britannia rules the waves!” – ja mahdollisesti muinakin aikoina kerättyjä ihmiskulttuurien muinaisjämiä. Moodilaisia jännitti kovasti. Tai sitten ei, joku huomautti että kaiken maailman vaaseja tulisi olemaan paljon. Kuitenkin ihmisillä ilmeisesti oli mielessään kohteita, joita he halusivat nähdä. Sovittiin, että nähtäisiin museon aulassa tiettynä kellonaikana, kun tyypeillä oli kuitenkin eri preferenssit siitä mitä he halusivat nähdä. Aluksi eteen tuli egyptiläisiä ja kreikkalaisia vaaseja. Joku ihmetteli että jännää miten vanhoja ne olivat ja joku huomauttikin, että kaikki kivihän on ihan tosi vanhaa; miten kaikki meidät moodilaiset ja ilmeisesti muutkin ihmiset muodostavat atomit ne vanhoja ovatkin. Tämä kaikki tapahtui avatun sarkofagin äärellä. Jännän keskustelun jälkeen ryhmä enemmän tai vähemmän hajaantui.

Lähdin itse käppäilemään pitkin Egypti-näyttelyä. Osa graniittisista patsaista oli tavallaan vaikuttavia, toisaalta mietin edelleen, että kyseessä oli pohjimmiltaan sitä samaa kiveä kuin vaikkapa arkisen kuivan lenkkipolun varrella. Tämä tietty söi vähän sitä mystistä tunnelmaa, joka noista muinaisista jutuista on joskus aikaisemmin tullut. Mietin, että joskus pienempänä olisin varmaan saanut niistä isommat kiksit. Toisaalta esimerkiksi patsaiden tekotavasta olisi ollut kiva tietää enemmän, miten niistä saatiin niin symmetrisiä jne. Jatkoin kiertelyä. Mietin miten muut museossa parveilevat tyypit kokivat näyttelyn. Oliko jotkut ihan kikseissä ja jotkut vaan silleen et ”käydään nyt nää läpi kiire, kiire”. Syrjäisemmissä kulmissa istuskeli joitain vahtityyppejä. Näyttivät vähän pitkästyneiltä. Aah, museorakennus oli valtava, ehkä jopa mielenkiintoisempi kuin esineet sen sisällä. Aikaa ei ollut todellakaan paljoa. Lähtiessämme puhelimme näyttelyistä hetkisen. Jotkin esineet olivat selvästi saaneet osakseen moodilaisten mielenkiintoa. Mielenkiintoiseksi mainittiin esimerkiksi Rosettan Kivi ja Sokrateen marmorinen pää. Sokrateen päätä en ikävä kyllä itse ollut huomannut, mutta hieroglyfien kääntämisessä avainasemassa ollut Rosettan Kivi oli mielestäni jännittävä. Se sama josta historian tunneilla puhuttiin? Se, jota kuuluisat arkeologit olivat hipelöineet? Selvästi esineet kaipaavat, ainakin omassa tapauksessani, hieman pohjustusta ollakseen jännittäviä.

-Jarmo

***

Vierailimme (Marianne ja Mikhael) Lego-näyttelyssä Itä-Lontoossa. ”The Art of the Brick”-näyttely sijaitsi nimeensä sopivasti Brick Lanella. Näyttelyssä oli jos jonkinnäköistä upeaa teosta, kuten legoista tehty täysimittainen sello. Mikhael kiersi näyttelyn nopeammin, sillä hänen oli ehdittävä musikaaliin. Itse viivyin näyttelyssä kauemmin, ollen päivän viimeinen asiakas. Näyttelyn sulkeuduttua klo 18, kiertelin itsekseni Itä-Lontoon katuja. Paikka huokui mahtavaa tunnelmaa, oli paljon erilaisia pieniä putiikkeja ja kaduilla hengasi iloisia ihmisiä musiikkia soittaen.


-Marianne

***

Jo ennen matkaa oli puhetta, että pitäisi käydä katsomassa musikaali. Asiasta keskusteltiin päivittäin ja kiinnostuneiden määrä vaihteli aina hetkellisten tunnelmien mukaan. Kukaan ei kuitenkaan ottanut lippujen hankintaa vastuulleen ennen kuin Sebastian päätti hoitaa asian sunnuntaina. Lippukojulle ehdittyään Sebastian soitteli Mikhaelille ja he säätelivät etänä osallistujien määrää ja musikaalin valintaa. Loppujen lopuksi valituksi tuli The Commitments ja osallistujia kertyi yhteensä yhdeksän.

Eri puolilla kaupunkia liikkuvien ihmisten saaminen Palace Theatrelle vaikutti haastavalta, mutta juuri ennen näytöksen alkua kaikki kiinnostuneet saatiin kuin saatiinkin paikalle. Hankimme 12 punnan näkörajoitteiset paikat ja jännitimme kuinka paljon näkyvyyttä olisi tarjolla. Paikat olivat ylimmällä parvella eturivissä, joten näkörajoitteena oli vain turvakaari.

Paikat olivat todella korkealla, joten näyttelijöiden ilmeistä ei aina täyttä selkoa saanut. Siitä ei kuitenkaan ollut haittaa, sillä keskiössä oli ennen kaikkea musiikki juonen ollessa musikaalimaisesti erittäin niukka. Musikaali kertoi irlantilaisista kaveruksista, jotka perustivat soul-bändin. Aluksi haalittiin kasaan soittajia, sitten harjoiteltiin ja keikkailtiin. Bändin jäsenten välille kehkeytyi suhteita ja riitoja, joita sitten ratkottiin ovet enemmän tai vähemmän paukkuen. Loppujen lopuksi bändi kuitenkin päätti ristiriidoista huolimatta jatkaa, kun he kuitenkin olivat niin hyviä.

Kuten aiemmin mainitsin, niin pääosassa oli kuitenkin musiikki, joka tässä tapauksessa oli kuusikymmenlukuinen soul. Aluksi bändi soitti ja lauloi tahallaan heikosti, jolla kuvattiin bändin muodostumista. Pian kuitenkin päästiin asiaan ja bändi soitti soul-hittejä soul-hittien perään. Laulanta oli upeata sekä miespuolisen päävokalistin, että kolmen naisen muodostaman taustakuoron osalta. Taustakuoro on tässä tapauksessa kuitenkin vähättelyä, koska jokainen laulajista pääsi esittämään sooloja, joiden alkuperäisiä esittäjiä olivat mm. Tina Turner ja Aretha Franklin. Päävokalistikaan, jonka roolihahmon ego oli pahasti pullittunut, ei jäänyt osaamisessaan jälkeen, kun hän tulkitsi mm. James Brownia ja Otis Reddingiä. Soittajat hoitivat myös tehtävänsä erinomaisesti.

Kun musikaalin ”juoni” saatiin loppuun, niin bändi esitti vielä kymmenkunta soul-klassikkoa. Musikaalin lisäksi saimme siis erinomaisen coverbändin keikan bonuksena. Permannon yleisö oli esityksessä täysillä mukana tanssien penkkien välissä. Meillä ei ollut tanssille tilaa, kun parin kymmenen metrin pudotus ei houkutellut tanssimaan, mutta musiikista pystyi nauttimaan tanssimattakin. Hattuhyllyltä poistui yhdeksän tyytyväistä katselijaa ja sanoisin, että nämä olivat reissun parhaiten käytetyt 12 puntaa. Kiitokset Sebulle homman järjestämisestä.

Musiikillisen illan täydensi kotimatkalla havaitsemamme teksti lähipubin oven yläpuolella: ”Birth place of Iron Maiden”. Pienen googlailun jälkeen asia varmistui. Stratfordin Horse and Carts oli tosiaankin Iron Maidenin ensimmäinen puolivakiintunut keikkapaikka.

Eddieä ei kuitenkaan baarissa näkynyt.

-Hessu

***

Tänään opin, että Lontoossakin voi koodata javascriptiä. Taktinen maanantai-deadline ei nimittäin aikavyöhykkeistä välittänyt. Päivä sujui rattoisasti kämpillä tilastotiede-aiheisen pelikoodauksen merkeissä.

Nautin kuitenkin myös Lontoon antimista jättimäisen fish & chips -annoksen kanssa, jossa kalafileenä oli vähintäänkin kahden kilon turska.

-Tuomo

***

Sunnuntai-illan ratoksi Paula kertoi ruokahuoneessa löhöileville arvoituksia. Ensimmäisessä koitettiin selvittää, miksi albatrossia syönyt mies tappoi itsensä, toisessa ratkottiin, miten eräälle saarelle jumittuneet loogikot saivat mahdollisesti tietää silmiensä värin. Arvoitukset herättivät ristiriitaisia tunteita, huudahduksia ja päänraapimisreaktioita. Osa arvailijoista vaihtui, osa pysyi samoina, osa kävi täyttämässä lasinsa, osa luovutti. Lopulta kuitenkin molemmat pulmat ratkesivat ilman googlettamiseen sortumista.

-Paula


Sateinen päivä Lontoossa


”Toi jätkä on valmistautunut koko aamun ja sit se ilmestyy kokofarkussa.” ”-Älä aliarvioi mun eksymistä! -En mä aliarvioi, mä oon ihan innoissani!”

Lauantaina ensimmäiset lähtivät jo aikaisin metsästämään lautapelikauppaa. Muillakin oli suureellisia suunnitelmia päivän varalle. Me (Paula, Pauliina, Jade ja Marianne) suuntasimme Euroopan suurimpaan (kuulemma) ostoskeskukseen Westfieldiin, joka sijaitsee aivan Stratfordin aseman tuntumassa. Ihmisvilinä on vähättelevä sana kuvaamaan sitä näkymää, joka hyppäsi silmillemme kun astuimme kauppakeskuksen ovista sisään. Lauantai ja vapaapäivä selittävät varmasti osan ruuhkasta, mutta Stockmannin Hullut päivät todella kalpenivat tämän rinnalla. Jokaisella oli omia tavoitteitaan ostosten suhteen, joten hajaannuimme. Hämmästelimme sitä, että valtavasta keskuksesta ei löytynyt teekauppaa. Tai jos löytyikin, vartijat, joilta kysyimme neuvoa, eivät olleet ikinä kuulleetkaan mistään teekaupoista.

Onnistuimme nelistään selviytymään Euroopan isoimmista Ostoshelvetistä ehjin nahoin, osa paremmin kuin toiset. Seuraava etappimme oli British Science Museum, jonne saavuimme kaksi tuntia ennen sulkemisaikaa. Hessu, joka oli jo lähtenyt aikaisemmin liikkeelle, liittyi tässä kohden seuraamme. Museon kuikuilu jäikin pikaiseksi silmäilyksi ihmisten juostessa omien mielenkiinnon kohteidensa perässä. Sattuipa sitä silmään jopa kuuluisa tilastotieteilijä Galton, jonka oudon näköinen meteorologinen laite iski tarkkaavaisiin silmiimme.

Museon jälkeen hyppäsimme sateesta johtuen kaksikerroksiseen bussiin ja tähtäsimme kohti Oxford Street:iä kahville. Hessun suuntavaisto teki kuitenkin kepposen, ja saimmekin nauttia bussihuvittelusta tuplasti. Ulkona oli pimeää ja ikkunat huurussa. Jouduimme toteamaan, että Lontoossa ei rakkautta liioin peitellä.

Lopulta menimme Harrodsiin taideostoksille, mutta halpojen hintojen takia ne eivät tuntuneet soveliailta Moodin maineelle. Takaisin Stratfordissä menimme paikalliseen pubiin illalliselle. Siellä Marianne sai onnistuneen kuvan lattiasta. Sebastian2:sesta jäi kuva saamatta, kun takana ollut nainen säikäytti. Pauliina taas hihkui onnesta kotimatkalla, kun korvaan tarttui paikallisen ”Bloody hell” -huudahdus.

-Paula, Pauliina ja Jade

***

Lauantaina nukuimme aamulla hieman pidempään, sillä edellinen ilta oli jatkunut klubbaillessa aamuun. Herääminen sujui vaivatta lyhyistä yöunista huolimatta. Päivän aluksi päätimme suunnata läheiseen ostoskeskukseen Westfieldiin, joka huhujen mukaan oli Euroopan suurin. Ostoskeskuksessa oli liikkeitä joka lähtöön, vaikka toki huomattava osa liikkeistä oli vaateliikkeitä. Huomattavaa myös oli, että joulusesonki oli jo täysillä alkanut. Olimme kuitenkin ajatelleet jatkavamme shoppailua Oxford Streetille, joten kovin kauaa ei Westfieldin liikkeissä nokat tuhisseet. Mukaan tarttui kuitenkin useaa uutta asustetta niin housua kuin t-paita. Löytyipä sieltä hieno jouluinen tuliainenkin yhteiselle ystävälle.

Käppäilimme asemalle ja hyppäsimme metrojunaan Oxford Streetille. Westfieldin ostari oli rakennettu olympiapuiston viereen. Junasta näki stadionin ja koukeroisen (ruman) punaisen kisatornin. Suunnitelmana oli viettää hetki aikaa Oxford Streetin kauppakadulla ja haukata jotain, ja sitten suunnata modernin taiteen museo Tateen.

-Mikhael ja Jarmo

***

Muiden pyöriessä ostoskeskuksessa minä (Maiju) ja Tuomo (kokofarkussa) lähdimme katsastamaan opaskirjan mukaan ”Lontoon omaleimaisimman kaupunginosan”, Camdenin. Ihmismäärästä päätellen puoli Lontoota oli päättänyt tehdä samoin; väkeä oli kuin Lappeenrannan Kauppatorilla lauantaiaamuna. Pyörimme aikamme kirpputoreille ja marketeilla kunnes tilasimme katukojuista lounasta ja ruokailimme sateessa Regent’s Canalin varrella. Kokemus oli autenttinen.

Olimme kovin kiinnostuneita siitä, missä Lontoon coolit ihmiset pyörivät, ja Camdenin osoittauduttua tämän suhteen pettymykseksi suuntasimme Sohoon. Harpottuamme sateisilla pikkukujilla aikamme totesimme paikan yksimielisesti cooliksi ja lähdimme tyytyväisinä modernin taiteen museoon Tate Moderniin, jonne saapuivat myös Ville, Mikhael, George ja Jarmo. Paikallisen Kiasman läpikäyminen kävi urheilusuorituksesta. Ansaitut iltaoluet nautimme Brewdogin kuppilassa Shoreditchin kaupunginosassa. Päivä oli hyvä.

-Maiju


Perjantai Lontoossa


”Perjantai on hyvä päivä.”

”Perjantaiaamu kirjotetaan v**** yhteen ilman väliviivaa!”

Perjantaiaamu alkoi sateen ropistessa ikkunaan. Uniset moodilaiset vaelsivat yksi kerrallaan keittiöön syömään aamupalaa. Oli oltava varhain liikkeellä, koska päivän ensimmäisessä vierailukohteessa University College of Londonissa olisi oltava jo puoli kymmeneltä. Saapuessamme Jaden ystävä Demis jo odotteli meitä yliopistokampuksen pihalla ja vastaili asiantuntevasti kaikkiin kysymyksiimme. Matkan varrella törmäsimme muun muassa Jeremy Benthamiin ja John Lockeen, paikallisiin opiskelijatiloihin, vanhanaikaisiin pylväisiin, hauskalla aksentilla englantia puhuviin ihmisiin ja ovista ja ikkunoista huokuvaan yliopistotunnelmaan.

Tilastotieteen laitokselle emme päässeet tutustumaan, koska meillä ei ollut ketään laitoksen henkilökunnasta meitä opastamassa. Höh.

UCL:ltä riensimme ripeässä tahdissa kohti London School of Economicsia, jota meille esittelisi Jouni Kuha, Metodologian laitoksen henkilökunnan jäsen. Ensimmäiseksi pääsimme seuraamaan sovelletun lineaarisen regression luentoa, jota piti kuulemma yksi parhaista LSE:n luennoitsijoista.

Moodilaiset seurasivat herkeämättä opettajan nokkelia sanankäänteitä ja havainnollistavia esimerkkejä ja syvä huokaus oli melkein käsin kosketeltavissa, kun piti jättää luentosalin lämpö ja siirtyä seuraavaan paikkaan.

Kuha kierrätti meitä pitkin yliopistoaluetta ja kertoi meille jännittäviä knoppitietoja, kuten sen, että jalkapallon säännöt oli laadittu saman kadun varrella, jossa kävimme seisoskelemassa kierroksen lomassa. Kierroksen päätteeksi pääsimme nauttimaan lounastarjoiluista (!!) ja kuulemaan LSE:ssä opiskelevien suomalaisten tarinoita. Oli hauska kuulla, minkälaisia eri reittejä pitkin suomalaiset olivat löytäneet tiensä LSE:hen.

Englannissa yliopistosysteemi on jokseenkin erilainen kuin Suomessa, kanditutkinnossa on vähemmän valinnanvaraa kurssien suorittamiseen ja maisterintutkinto kestää vain vuoden. Maisteritutkinnon suorittaminen on lisäksi aivan erillään kanditutkinnosta, eikä opiskeluoikeutta myönnetä molempiin tutkintoihin kerralla kuten Suomessa.

Välihuomautus: Yliopistoalueella pääsi käyttämään nettiä Helsingin yliopiston AD-tunnuksilla, whaaat (Marianne: ”Ketkä pääsi ketkä ei”)!

Päivän tilastopläjäyksen jälkeen hajaannuimme. Osa lähti nauttimaan bisseä pubiin ja toiset lähtivät sivistymään National Galleryyn. Yllätyimme kuinka helposti pääsimme jonottamatta suoraan sisään galleriaan. Galleriassa oli upeaa taidetta eri vuosisadoilta ja löysimmepä sieltä yhden Gallen-Kallelan teoksenkin (Keiteleen järvi). Myös Van Goghin auringonkukkateos on nyt bongattu. Hämmästystä aiheutti Michelangelon keskeneräiset teokset. National Galleryn ulkoportailta erotimme kaukaisuudessa häämöttävän Big Benin. Ehkä jonain päivänä näemme sen vielä lähempää.

Puoli kahdeksalta meillä oli pöytävaraus intialaiseen ravintola Palms of Goa’n. Kaikki olivat taas koolla ja nautimme herkullista ruokaa viinin ja oluen kera. Sähläsimme hieman, mutta ystävällinen tarjoilija oli ymmärtäväinen ja selvisimme ravintolasta ulos ilman pahempia kommelluksia.

Vatsat täynnä suuntasimme katsastamaan iltaelämää. Jaden ystävän Demisin ansiosta pääsimme paikallisiin opiskelijabileisiin! Olimme paikallisessa Kuppalassa, jossa meno oli huisin hauskaa! Biletystilat olivat hienot ja tunnelma oli kaikin puolin päheä. Halpaa olutta, hyvää musiikkia ja loistoseuraa!

Suomalaisten tilastotieteen alkujen kelpasi juhlia lontoolaisten opiskelijoiden kanssa. Skarpeimmat bilettäjät jatkoivat iltaa yökerho Fabricissa ja rantautuivat nukkumaan vasta yön pikkutunteina. Muutamalle väsyneelle kelpasi taksikyyti asunnon ovelle jo pari tuntia aikaisemmin. Sivistävän ja hauskan päivän päätteeksi saattoi mennä hyvillä mielin nukkumaan.

-Huonetoverit; PB (Paula) & Marianne


Ensikosketus Lontooseen


” Tänään aamulla tajusimme olevamme Lontoossa. Söin juuri jäätelöä ja join portviiniä. Mind the gab. Eiks se nyt riitä, että mä oon kattonu noi reitit. Hektisyydestä huolimatta rento meininki. Diskovalojen loisteessa oli parasta vetää fiiliskierros. Britanniassa ei ole duopolia päivittäistavarakaupan suhteen. Aloitimme päivän aikaisin aamulla Helsingissä ja jatkoimme sitä Lontoossa 14 hengen tiiviissä porukassa, joka kehittyisi päivän mittaan loistavaksi Moodi-yksiköksi. ”

14 moodilaista. Yksi Lontoo. Seitsemän oli tätä kirjoittaessa tarpeeksi tajuissaan jakaaksensa ajatuksiaan ensimmäisestä päivästä. Päivästä, joka suurimmalle osalle alkoi herätyksellä ennen seitsemää. Helpoilla laskuilla nähdään, että min{nukkumisaika[i]} (i = 1, … , 14) = 15min.

Opimme tärkeitä asioita Lontoosta, matkustamisesta ja elämästä. Olimme lentokentällä suositusten mukaisesti kaksi tuntia ennen koneen lähtöä, mikä osoittautui tottakai voittajan valinnaksi lentokentän tarjotessa stimuloivia ajanviettomahdollisuuksia.

Tilastotiede oli vahvasti mukana matkalla alusta saakka ja jo matkan alkuhetkillä todistettiin epäilemättä eräs vuoden korkeatasoisimmista opintopiireistä, kun tilastollisen päättelyn jatkokurssin laskuharjoituksia ratkottiin 10km korkeudessa.

Kone laskeutui onnellisesti Gatwickin lentokentälle, jossa kaikkien olettamuksien vastaisesti paistoi aurinko. Sää oli siis mitä suotuisin kannaltamme. Pienen matkustussählingin jälkeen selviydyimme London Bridgen metroasemalle, josta matkamme ensimmäinen varsinainen etappi; Royal Statistical Society, oli kohteena. Olimme sopineet tapaamisen paikallisen tilastoseuran kanssa klo 1:30 paikallista aikaa, mutta hyviin tapoihin kuuluvana olimme luonnollisesti etuajassa.

Royal Statistical Societyssa saimme mitä sydämellisimmän vastaanoton Sarah Bakerilta, joka perehdytti meidät seuran toimintaan. Saimme jopa ilmaiseksi keksikahvit ja seuran julkaiseman lehden. Samainen henkilö lupautui myös opastamaan meidät pastori Thomas Bayesin haudalle, joka sijaitsi aivan Royal Statistical Societyn naapurissa.


Hautavierailun jälkeen matkustimme metron ja junan  avulla majoituspaikkaamme, joka sijaitsi Albert Squarella.

Talo kattoi hulppeat neljä kerrosta, johon jokaiseen kerrokseen sijoittui moodilainen. Ilta oli mukava päättää yhteiseen ostosreissuun ja kokkailuun (pasta bolognese). Ruoan jälkeen kokosimme yhteisiä fiiliksiä matkasta. Näistä osan voi lukea alta:

”kannattaa” olla aikaisin lentokentällä
passintarkastuksessa saattaa joutua ottamaan pipon pois
lentokentän R-kioskilla ei ole hyvä limuvalue
lennon aikana oli korkean luokan opintopiiri
Englannissa ei satanut
Norwegian on langaton lentoyhtiö
matkalaisilla oli suuri luottamus toisiinsa käytännön asioiden suhteen
Jotkut olivat uhrautuneet matkan puolesta ja nukkuneet vain 15 minuuttia ”selvitellen asioita”
Majoituspaikka ”ei todellakaan ole mikään muumitalo”
Pastaa tehdessä kannattaa ostaa pastaa

– Moodin matkalaiset; Tuomo & Pauliina