Moodlesta on poistettu virheellisiä vakioasteikkoja

Huomasimme Moodlen ylläpidon toimesta, että viime keväänä käyttöön otettuun Moodlen versioon on vanhasta Moodlesta siirrettyjen kurssialueiden mukana siirtynyt vakioasteikkoja, joita ei ole tarkoitus olla tarjolla. Tällaisia asteikkoja ovat “1-3, hyväksytty/hylätty”, “1-5, hyväksytty/hylätty”, “Hyväksytty/täydennettävä” ja “1-5”. Asteikoista ensimmäinen antaa vaihtoehdot “hyväksytty, 3, 3-, 2.5, 2+,2… 1-, hylätty” eli vanhojen tutkintovaatimusten mukaiset arvot. Kahdessa ensimmäisessä asteikossa on lisäksi käytössä sekä numeerisia että sanallisia arvoja ja kolmessa ensimmäisessä asteikon suunta on vielä väärin päin. Neljäs asteikko on hämäävän lähellä Moodlen tarjoamaa pudotusvalikon vaihtoehtoa 5, mutta siitä puuttuu arvo 0. Näistä syistä johtuen Moodlen laskemat arvosanojen tunnusluvut eivät pidä paikkaansa.

Asteikot oli otettava pois Moodlesta, ettei niitä oteta käyttöön enemmillä kurssialueilla. Helpoin korjaus tuohon oli ylläpidon puolesta tehty vastaava kurssikohtainen asteikko, ja näin useimmille, varsinkin jo arvioiduille tehtäville onkin tehty. Käynnissä oleville kurssialueille, joilla on vielä arvioimattomia tehtäviä, kannattaa vaihtaa järkevämpi asteikko. Samoin jos käytetyn kurssialueen tehtäviä käyttää pohjana ensi lukuvuoden vastaavaa kurssia varten, asteikot kannattaa vilkaista kesällä kokonaisuudessaan kuntoon.

Moodlessa voi tehdä omia asteikkoja ja muokata olemassa olevia: Ylläpito-lohko -> Arvioinnit -> Asteikot -> Lisää uusi asteikko. Tällöin oleellista on luetella asteikon arvot pilkuilla erotettuina järjestyksessä heikoimmasta parhaaseen, esimerkiksi “riittämätön, heikko, välttävä, tyydyttävä, hyvä, kiitettävä, erinomainen”, jotta Moodlen laskemat keskiarvot menevät oikein päin. Jos tarvetta on numeeriselle asteikolle, esim. 0-5, kannattaa ko. tehtävän Arviointi-pudotusvalikosta valita 5. Samaan asteikkoon ei kannata laittaa sekä numeerisia että sanallisia arvoja, jos haluaa hyödyntää Moodlen tarjoamia tunnuslukuja kurssiarvosanan laskemisessa.

Lisää uusi asteikko -näkymässä on ?-painikkeen takana ohje, jota kannattaa hyödyntää. Myös Opettajien oppaaseen on tulossa ohjeita arviointiin liittyen.

Moodle-koulutusta opetushenkilöstölle 2010

Opetusteknologiakeskus tarjoaa Moodle-koulutusta opetushenkilöstölle tuttuun tapaan myös kevään 2010 aikana. Kurssitarjontaa täydennetään kevään kuluessa kysynnän mukaan, mutta jo nyt kalenterista löytyvät seuraavat kurssit (joille voi jo ilmoittautua):

TAMMIKUU

13.1.2010 Moodle tutuksi opettajille
18.1.2010 Moodle tutuksi opettajille

HELMIKUU

1.2.2010 Moodle tutuksi opettajille
15.2.2010 Moodle tutuksi opettajille (Viikki)
18.2.2010 Moodlen jatkokurssi

MAALISKUU

1.3.2010 Moodle tutuksi opettajille
10.3.2010 Moodle tutuksi opettajille (Meilahti)
17.3.2010 Moodle-worshop (Meilahti)

HUHTIKUU

12.4.2010 Moodle tutuksi opettajille

TOUKOKUU

3.5.2010 Moodle tutuksi opettajille
10.5.2010 Moodle tutuksi opettajille (Kumpula)
10.5.2010 Moodlen jatkokurssi (Kumpula)
17.5.2010 Moodle-maikkojen miitti

KESÄKUU

7.6.2010 Moodle tutuksi opettajille

Mikäli kurssin otsikossa ei ole ilmoitettu kampusta, kurssi pidetään keskustakampuksella muun muassa Oppimiskeskus Aleksandrian tiloissa. Muilla kampuksilla (Viikki, Meilahti, Kumpula) järjestelläville kursseille on etusija ko. kampuksen omalla opetushenkilöstöllä, mutta mikäli kurssipaikkoja jää vapaaksi, myös muiden kampusten opetushenkilöstö voi niille osallistua.

Tarkemmat kurssikuvaukset ja ilmoittautuminen ALMAssa http://alma.helsinki.fi/ (Hallinto-, talous- ja henkilöstöasiat > Henkilöstön kehittäminen ja koulutus > Henkilöstökoulutukseen ilmoittautuminen > SELAILE KOULUTUSTEN TIETOJA JA ILMOITTAUDU > Koulutusohjelma > Koulutuskalenteri > Järjestävä organisaatio: Opetusteknologiakeskus > Siirry).

Moodle-vastaanotto

Muistathan, että opetusteknologiakeskus tarjoaa mahdollisuuden tulla Moodle-päivystykseen maanantaisin klo 14.00-16.00 välillä oppimiskeskus Aleksandrian luokassa 331 (3. krs).  Päivystys on tarkoitettu opetushenkilöstölle. Päivystykseen ei varata erillistä vastaanottoaikaa vaan siellä voi piipahtaa kysymässä neuvoa ja juttelemassa oman Moodle-kurssin ongelmakohdista (tukea annetaan henkilökohtaisesti, saapumisjärjestyksessä). Vastaanotto-ajat koskevat syyslukukautta 2009 (21.12. on viimeinen Moodle-päivystys).

Nähdään vastaanotolla!

T:  Anni, Heikki, Kristiina & Mari opetusteknologiakeskuksesta

PS. Mikäli et pääse päivystykseen, voit toki lähettää kysymyksesi edelleen myös sähköpostitse Moodle-tukeen osoitteeseen atk-oppimisymparistot@helsinki.fi

Moodlessa katkoja 11.11.09

Moodle-palvelimelle tehdään kriittisiä käyttöjärjestelmäpäivityksiä keskiviikkona 11.11.09 klo 8 ja 10 välillä, jona aikana palvelu ei välttämättä koko ajan ole käytettävissä.