Tieteidenvälisyydestä puhutaan paljon. Kaikki tietävät, kuinka vaikeaa on luoda siltoja eri alojen tutkijoiden välille. Tällä kertaa yhteys syntyi sattumalta, kun lihavuutta ja syömistottumuksia tutkiva veljeni kertoi pingispelien lomassa alansa tutkimusten nykysuuntauksista. Hätkähdin, kun tajusin, että liikumme samoilla vesillä. Kummankin tutkimuksissa on paljastunut, että homo sapiensiksi itsensä nimennyt eläinlaji ei olekaan ajatteleva ja harkitseva olio, vaan automaatti, jonka toiminta on suurimmaksi osaksi tiedostamatonta.
Pertti kertoi, että ihmisten syömistottumuksiin on vaikea saada muutosta, koska tieto yksinään ei auta. Syöminen on enimmäkseen automaattista, ja siksi ulkoiset tekijät vaikuttavat huomaamatta siihen, miten syömme. Keskivertoihminen ja moni muukin ottaa seisovan pöydän runsaasta valikoimasta enemmän kuin olisi tarpeellista. Kaupassa annamme suurten pakkauskokojen harhauttaa itseämme kerta toisensa jälkeen. Kykenemättömyys tehdä tietoisia ratkaisuja näkyy vyötäröllä usein niilläkin, jotka ovat päättäneet laihduttaa tai hallita painoaan.
Kun olen tutkinut ihmisten välisen kommunikaation ongelmia, olen etsinyt syytä paradoksiin: vaikka erot kulttuuritaustassa ja maailmankuvassa ovat riski kommunikaation onnistumiselle, kotioloissa läheisten kesken tapahtuu väärinymmärryksiä enemmän kuin keskustelussa ulkomaalaisen kanssa.
Syynä näyttäisi olevan laiskuus aivojen käytössä. Kun olemme vapaa-ajalla, emme jaksa tai viitsi pinnistellä, vaan vältämme kaikkea ylimääräistä kognitiivista ponnistelua. Niinpä jätämme kuuntelematta mitä muut sanovat, puhumme epäselvästi, emmekä tarkista kuulemaamme vaan arvaamme mitä toinen sanoi. Ylipäätänsä emme ajattele sitä, miten puhumme, vaan oletamme, että puheemme on sellaisenaan riittävän ymmärrettävää.
Kummassakin tapauksessa taustalla on ihmisen taipumus välttää tietoista aivojen käyttöä. Näin säästyy energiaa tärkeämpiin asioihin. Kun teemme kattoa tai soudamme venettä, on helppo ymmärtää, että se väsyttää ihmistä. Kognitiiviset prosessit kuluttavat samaan tapaan energiavarastojamme. Emme hengästy intensiivisestä ajattelusta tai pitkästä keskustelusta ulkomaalaisen kanssa, mutta aivokapasiteetistamme on silloin käytössä enemmän kuin jouten ollen tai kun juttelemme niitä näitä kaverin kanssa.
Psykologit ovat vuosikymmenet kiistelleet siitä, kuinka suuri osuus ihmisen toiminnoista on tietoista ja harkittua ja kuinka suuri tiedostamatonta ja automaattista. Bargh ja Chartrand julkaisivat vuonna 1999 artikkelin The unbearable automaticity of being, jossa he väittävät, että ihmisen toiminta on paljon enemmän tiedostamatonta kuin aikaisemmin on luultu. Keskustelu aiheesta psykologipiireissä jatkuu, artikkeliin on viitattu jo yli 3000 kertaa…
Artikkelin kirjoittajat viittaavat tutkimukseen, jonka mukaan harkitun ja tiedostetun toiminnan osuus on vain viisi prosenttia. Prosenttiosuus riippuu tietysti tilanteesta ja laskutavasta. Ei ole merkitystä onko se 5 vai 15 %. Olennaista on ymmärtää, että ihmisen toiminta on pääosin tiedostamatonta. Harkinnan hetket ovat vain saarekkeita automaattisen käyttäytymisen vuossa.
Ihmisen halu välttää kognitiivista ponnistelua näkyy kaikkialla. Kyseessä on melkeinpä yhtenäisteoria, joka selittää ihmisten välistä heikkoa vuorovaikutusta, vahvaa vuorovaikutusta ja vetovoimaa. Ilmiö on tuttu niille, jotka haluavat viedä läpi muutoksia organisaatiossa. Mediaihmiset tietävät, että parhaiten menevät läpi uutiset, jotka vahvistavat ihmisten aikaisempia stereotyyppisiä ajatuksia. Näin ihmisten ei tarvitse pinnistellä vaihtaakseen käsityksiään toisiksi. Arkirutiinit pyrimme automatisoimaan mahdollisimman pitkälle. Niinpä emme aina muista, suljimmeko hellan tai otimmeko verenpainelääkkeen.
Mutta onko sittenkään tarpeen antaa ihmislajille uusi nimi Homo bardus tai Homo idiota? Ehkä viisautta on juuri se, että kaikki mahdollinen automatisoidaan, jotta että energiaa säästyy tärkeämpään – esimerkiksi sen asian pohtimiseen, oliko fiksua, kun Stubb esiintyi shortseissa tai kannattaisiko lähteä talvilomalla Kanarialle vai Madeiralle.