Tämän on podcast-sarjan Kommunikaation kompastuskiviä alkusoitto. Se ja kaikki muutkin ensimmäisen tuotantokauden jaksot ovat kuunneltavissa tässä osoitteessa. Ohjelman kotisivu on täällä. Tässä aloitusjaksossa kerron yleisellä tasolla, mitä kommunikaatio on ja miksi kommunikaatio menee usein pieleen.

Kommunikaatiota on kaikki se, mitä lähetämme erilaisina viesteinä toisillemme joko tarkoituksella tai tiedostamatta. Näitä viestejä otamme vastaan silmillämme ja korvillamme. Korvilla kuuntelemme puhujan lähettämiä äänisignaaleja ja yritämme muodostaa niistä ymmärrettävää puhetta. Samalla kaivamme puhujan äänensävystä tietoa hänen mielenvireestään ja tunnetilastaan. Silmillämme luemme tekstejä kuvaruudulta tai paperilta. Kun näemme puhujan, yritämme hänen ilmeistään ja eleistään päätellä sellaista, mitä sanat eivät kerro.

Suulliset kommunikaatiotilanteet vaihtelevat sen suhteen, kuinka mietittyä ja tarkkaa siinä käytettävä puhe on. Kotona tai hyvien ystävien kesken puhua pulputamme sen ihmeemmin miettimättä, mitä sanomme. Kokouksissa ja palavereissa meillä on tarkempi seula sen suhteen, mitä päästämme suustamme. Tilanteet eroavat myös sen suhteen, mihin keskustelulla pyrimme. Onko tarkoituksemme ratkaista jokin kysymys tai saada kuulija tekemään jotakin vai puhummeko vain välttääksemme hiljaisia hetkiä ja pitääksemme yllä sosiaalisia suhteita. Tällainen höpinäpuhe ja small talk on monen ihmisen elämässä paljon yleisempää kuin asiapuhe.

Koska kommunikaatiotilanteet ovat erilaisia, myös niiden kompastuskivet poikkeavat toisistaan. Kun yritämme välittää jotakin tietoa tai saada kuulija tekemään jotakin, kommunikaatio voi mennä pieleen sen vuoksi että kuulija ei kuule, kuuntele tai ymmärtää meidät väärin. Väärinymmärryksen takana voi olla se että sanat merkitsevät hänelle eri asioita tai että hän on luullut kuulleensa sellaista mitä ei todellisuudessa sanottu. Kuulija voi myös kieltäytyä ymmärtämästä – mikä on melkoinen este kommunikaatiolle.

Monesti tunteet ja tuntemukset ovat tärkeämpiä kuin faktat. Siksi kommunikaatio voi mennä pieleen myös sen vuoksi, että puhuja tahallaan tai vahingossa loukkaa kuulijaa. Siitä voi syntyä niin suuri haava, että sen paikkaamiseen tarvitaan isoa laastaria. Me voimme pilata kommunikaation myös olemalla hiljaa silloin kun pitäisi puhua tai puhumalla silloin kun pitäisi olla hiljaa.

Kommunikaatiota on myös se, kun luemme tai kuuntelemme uutisia. Joku toimittaja on ensin tehnyt ison ratkaisun poimiessaan kyseisen uutisen valtavasta määrästä potentiaalisia uutisia. Sitten hän on antanut uutiselle ymmärrettävän sanallisen muodon. Kommunikaatio voi kompastua siihen, että uutinen ei tavoita sen vastaanottoja tai tämä ymmärtää tekstin ihan väärin. Tosin täysi ymmärtäminen voi olla mahdotonta, koska jokaisen lukijan päässä teksti saa erilaisen tulkinnan. Koemme kaiken aikaisemman kokemuksemme ja mielipiteittemme muodostaman siivilän läpi.

Kommunikoimme myös teoilla. Teot voivat olla kohteen kannalta positiivisia tai negatiivisia tai neutraaleja. Väkikivalta on kommunikaation äärimuoto, riippumatta siitä, kohdistuuko se yksilöön tai kokonaiseen valtioon. Kun valtio hyökkää toiseen valtioon asevoimillaan, se ei pelkästään riko kansainvälistä oikeutta, vaan samalla se osoittaa kykenemättömyytensä muunlaiseen kommunikaatioon.

Taiteen luomissa kommunikaatiotilanteissa – elokuvissa, kirjoissa, kuvataiteessa – on oma logiikkansa. Niissä ei aina pyritäkään tarkkojen viestien lähettämiseen, vaan vastaanottajalle annetaan tilaa omia tulkintoja varten.

Kieli ja mieli

Kommunikaatio-ongelmien takana on yleensä sekä kieli että mieli. Kerran kauppalistassani luki ”pussi ranskalaisia”. Mitä sitten tapahtui? Toin pussillisen ranskalaisia pastilleja, kun olisi pitänyt tuoda ranskanperunoita. Väärinkäsityksen taustalla on sanan ”ranskalainen” kaksi eri merkitystä. Mutta syynä väärinymmärrykseen ovat myös puhujan ja kuulijan erilaiset taustaoletukset. Kauppalistan laatija oli tekemässä ruokaa ja tarvitsi siihen ranskalaisia. Olin itse nähnyt ranskalaisia pastilleja piparkakkutalon koristeena, siksi ne olivat päällimmäisenä mielessäni. Kun kuulija löytää mielessään yhden hyvän merkityksen sanalle, hän ei rupea miettimään, mitä muuta sana voisi merkitä.

Kun kuulee ensimmäistä kertaa uuden sanan, se saa helposti väärän tulkinnan, jos se linkittyy ihmisen mielessä vääriin asioihin. Kerran kun eräs opiskelija halusi tehdä harjoitustyön feissarimokista, kuulin ja kuvittelin, että hän kertoo mokista, joita on tapahtunut festareilla. Aivoissani oli tarjolla sana ”festari”, joten tartuin siihen, ”feissari-sanaa” siellä ei vielä ollut odottamassa.

Ole olemassa myös tunnettuja väärinymmärrykseen perustuvia möhläyksiä, jotka ovat ylittäneet kansainvälisen uutiskynnyksen. Yksi varsin kallis moka tapahtui vuonna 1999, kun yhdysvaltalainen avaruusluotain murskautui Marsin pintaan. Syynä oli se, että luotaimen laskeutumista ohjaavat henkilöt sekoittivat sentit ja tuumat. Voi hyvin kuvitella, että luotaimen tuhoutuminen tällaisen syyn vuoksi aiheutti vielä suuremman pettymyksen kuin jos syynä olisi ollut pelkkä tekninen vika. Vikalokiin kirjattiin epäonnistuneen laskeutumisen syyksi ”inhimillinen erehdys”.

Mutta osataan me suomalaisetkin sössiä oikein kunnolla. Vuotta myöhemmin vuonna 2000 tehtiin Suomen historian ka­tast­ro­faa­li­sin kauppa. Sonera, joka oli vielä tuolloin valtion omistama teleyhtiö, osallistui huutokauppoihin, joissa Saksan ja Italian valtiot myivät kolmannen sukupolven matkapuhelimien verkkotoimilupia. Sonera halusi voittaa huutokilpailun ja tarjosi korkeimman hinnan. Niin se maksoi näistä verkkoluvista huikeat 4,3 miljardia euroa vain todetakseen ne pari vuotta myöhemmin täysin arvottomiksi. Kirjassaan Suomen pahimmat bisnesmokat Markku Kuisma ja Pekka Seppänen toteavat, että näissä Sonera-kaupoissa jo­kai­nen suo­ma­lai­nen lah­joit­ti sak­sa­lai­sil­le tuhat euroa. Kohtalokas kauppa ei johtunut yksittäisestä väärinymmärryksestä vaan siitä, että tilannearvio oli kokonaisuudessaan väärä. Taustalla vaikutti kova tarve tehdä Suomesta uuden teknologian mallimaa. Kun haluaa kovasti asioiden olevan tietyllä tavalla, rationaalinen pohdinta sumentuu ja tilalle tulee toiveajattelu. Kun faktat sijoitetaan väärään ympäristöön, ne johtavat vääriin tulkintoihin.

Väärinkäsityksiä ei voi välttää

Edellä oli esillä arkielämän pieniä kommelluksia ja pari isompaa julkista tapausta, joissa asiat menivät totaalisesti pieleen. Niissä yksittäiset sanat ja koko tilanne tulkittiin väärin. Tarkemmalla harkinnalla ongelmat olisi voinut välttää. Voisi ajatella, että tällaiset tapaukset ovat vain harvinaisia poikkeuksia, joita tapahtuu silloin tällöin.

Näin ei kuitenkaan ole. Painvastoin. Monet kommunikaatiotutkijat ovat sitä mieltä, että ongelmat ihmisten välisessä kanssakäymisessä eivät johdu vain olosuhteista tai ihmisten huolimattomuudesta, vaan ne ovat väistämätön seuraus ihmismielen ominaisuuksista. Koska näemme ja koemme maailman eri tavoin, myös puhumme siitä tarkoittaen eri asioita. Englantilainen filosofi John Locke väitti jo 1600-luvulla, että täydellinen ymmärtäminen mahdotonta, koska sanat merkitsevät ihmisille eri asioita.

Jos seuraamme politiikkaa, saamme tästä esimerkkejä joka päivä. Oikeastaan koko poliittinen keskustelu syntyy siitä, että ihmisillä on erilaisia käsityksiä siitä, miten yhteiskunnan pitäisi toimia. SOTE on tästä hyvä esimerkki. Kaikki haluavat tai ainakin sanovat haluavansa, että Suomeen pitäisi luoda terveydenhoitojärjestelmä, joka on kaikkien kansalaisten kannalta tasapuolinen ja valtiolle kustannustehokas. Vaikka tästä ollaan yhtä mieltä, jokaisella puolueella on oma käsityksensä siitä, mitä tarkoittaa tasapuolisuus tai miten se sovitetaan kustannustehokuuteen. Mielipiteitä on oikeastaan vieläkin enemmän, koska jokaisella meistä on oma näkemyksemme asiasta. Siksi ei ole ihme, että poliitikot etsivät yhteistä linjausta pari vuosikymmentä ja siitä huolimatta lopputulos ei miellytä edes enemmistöä. Tämän vuoksi on absurdia kysyä ”kannatatko SOTE-uudistusta”, koska vastaus on kiinni siitä, millaiseksi uudistuksen ymmärrämme. Vastaus ei muutenkaan voi perustua tietoon, vaan uskoon siihen, miten uudistus toteutetaan.

Demokratiaan kuuluu myös vaalien järjestäminen. Jos kaikki ihmiset olisivat samaa mieltä, millainen presidentti olisi maalle hyväksi, vaaleja ei tarvitsisi järjestää ollenkaan. Meillä on erilaisia käsityksiä siitä, millainen on hyvä presidentti aivan samaan tapaan kuin meillä on eri käsityksiä siitä, millainen on hyvä puoliso, elokuva tai aamiainen. Erilaiset käsitykset asioista vaikuttaa siiten, että meidän on vaikea ymmärtää toisiamme ja sen vuoksi kommunikaatio voi takkuilla.

Politiikasta on enimmäkseen kyse mielipiteistä eikä faktoista. Faktoistakin voidaan kuitenkin kiistellä. Työmarkkinaneuvottelujen osapuolilla menee pitkä tovi päästä yhteisymmärrykseen neuvottelujen pohjalla olevista luvuista. Ja usein niistä kiistellään vielä jälkikäteenkin. On vaikea päästä sopuun, kun ei tiedetä, mistä oikeastaan sovitaan.

Poliiseilla ja tuomareilla on paljon kokemusta siitä, kuinka eri tavoin silminnäkijät ovat nähneet tapahtumat. Silminnäkijöitä on myös arkisilla tilanteilla. Kun tulemme häistä, saatamme kertoa, että sulhasen veli ei ollut paikalla, koska heillä on huonot välit. Joku toinen on kiinnittänyt häissä huomiota aivan toiseen asiaan ja kertoo, että booli oli oudon makuista tai että häävalssi sujui hääparilta tosi hyvin, ovatkohan käyneet oikein tanssitunneilla. Häistä syntyy vieraiden mielissä yhtä monta kuvaa, kun vieraita oli.

Kun auton ikkunasta näkyy hakattu metsä, yksi ajattelee ja ehkä sanookin, että sinne kasvaa pari vuoden päästä vadelmia, toinen pohtii, paljonkohan on ollut kantohinta ja kolmannelle tulee paha mieli, koska hän ei voi ymmärtää, miksi avohakkuita ei saada kuriin. Kun ihmiset sitten puhuvat tästä asiasta, heillä on päällimmäisenä mielessä oma mielikuva asiasta.

Arjessa meillä voi olla kiistaa siitä, onko huone riittävän siisti ja onko ekologista tai terveellistä syödä lihaa ja riisiä.

Kun maailman nähdään eri tavalla, se heijastuu, siihen miten puhumme. Samalla se on siemen sille, että meidän on vaikea ymmärtää toisiamme. Erilaisista tulkinnoista syntyviä kommunikaatio-ongelmia pohdimme tulevissa jaksoissa tarkemmin.

Miten päädyin tutkimaan kommunikaatio-ongelmia?

Olen alun perin venäjän kielen tutkija. Kunnon kielentutkijan tavoin ensimmäiset tutkimukseni kohdistuivat kielen yksityiskohtiin. Ja koska kohdekielenä oli venäjä, tutkin muun muassa sellaisia asioita kuin kieltolauseen objektin sija ja substantiivien taivutuksen painonvaihtelu. Ja miksi venäläiset poimivat mustikkaa eikä mustikoita. Ja miten on mahdollista, että ljubit’-verbiä käytetään venäjässä kymmenen kertaa enemmän kuin vastaavaa suomen kielen verbiä ’rakastaa’.

Näiden asioiden tutkiminen ja tietäminen on hyödyllistä ja tärkeää, mutta vähitellen mieleeni hiipi ajatus, pitäisikö kielentutkijoiden tutkia myös joitakin suurempia kysymyksiä. Esimerkiksi sitä, miksi ihmiset eivät ymmärrä toisiaan. Muistan, että sanoin ääneen tällaisen ajatuksen 1990-luvun alussa tiedekuntamme seminaarissa. Idea jäi aluksi ajatuksen tasolle – niin kuin usein käy.

Kului yli kymmen vuotta, kun törmäsin muissa yhteyksissä keskusteluun ihmiskuntaa kohtaavista viheliäisistä ongelmista. Pohdintoja käytiin eri puolilla maapalloa, erilaiset järjestöt, myös EU teki oman listansa. Tällaisissa luetteloissa toistuivat säännöllisesti yhdet ja samat teemat, kuten ilmaston lämpeneminen, luonnon saastuminen, pandemiat, energian riittävyys ja väestö ikääntyminen. Kun näistä asioista keskusteltiin, heitin aluksi leikkimielellä pohdittavaksi ajatuksen vielä suuremmasta ongelmasta, siitä että ihmiset eivät ymmärrä toisiaan. Tarkkailin, miten ihmiset suhtautuvat ajatukseen. Se sai selvästikin vastakaikua. Kun olin riittävän monta kertaa esittänyt tällaisen väitteen, aloin itsekin uskoa siihen.

Ihmisten erilaisuus ja siitä johtuvat ongelmat keskinäisessä kommunikaatiossa vaikuttavat myös muiden globaalien ongelmien ratkaisemiseen. Esimerkiksi sopii Itämeren saastuminen. Sen pilaantumisesta puhutaan paljon, paljon on myös siihen kohdistuvaa tutkimusta. Tutkimus kohdistuu kuitenkin melkein pelkästään Itämeren tilaan, toisin sanoen veteen. Itämeri ei kuitenkaan itse saastuta itseään, vaan sen tekevät sen rannoilla asuvat ihmiset. Jos haluamme pelastaa Itämeren, meidän olisi tutkittava ihmisiä, jotka sitä saastuttavat. Miksi tieto Itämeren tilasta ei saavuta heidän tietoisuuttaan ja pistä heitä toimimaan toisella tavalla?

Esitin omia näkemyksiäni myös monille ulkomaisille tutkijavieraille. Kerran istuin eräällä illallisella amerikkalaisen fyysikon vieressä. En osannut keskustella hänen kanssaan fysiikan tutkimuksen viimeisimmistä virtauksista, niinpä esitin hänelle kysymyksen maailman suurimmista ongelmista. Hän luetteli samoja teemoja, jotka jo mainitsin edellä. Sanoin, että ne ovat todella iso haaste ihmiskunnalle, mutta vielä suurempi ongelma on se, että ihmiset eivät ymmärrä toisiaan. Hän katsoi minua hetken mietteliäänä ja tokaisi sitten ponnekkaasti ”Aivan. Se on todellakin iso ongelma”. Sitten hän lisäsi, mutta eihän sitä voida tutkia.

Fyysikko oli oikeassa siinä, että helppoa sen tutkiminen ei ole. Mutta ei ole helppoa tutkia muitakaan ihmiskunnan suuria ongelmia. Niiden selvittämisessä tarvitaan eri alojen tutkijoiden yhteistyötä. Palataan tähän kysymykseen kohta. Sitä ennen katsotaan, kuinka tavallisesta ongelmasta on kyse.

Kuinka tavallisia kommunikaatio-ongelmat ovat?

Koko nykyaikaisen yhteiskunnan toiminta perustuu ihmisten väliseen vuorovaikutukseen. Ilman sitä emme pärjää missään, emme kotoa emmekä työelämässä. Sosiaaliset suhteemme perustuvat siihen. Potentiaalisia ongelmakohtia on siis kaikkialla. Siksi olisi kiintoisaa tietää, kuinka usein kommunikaatio menee pieleen? Tätä ei ole helppo tutkia, koska kommunikaation onnistumisen ja epäonnistumisen väline raja ei ole selvä. Usein käy myös niin, että kuulija ei ymmärrä puhujaa ainakaan kokonaan, mutta se ei suuremmin haittaa kommunikaatiota. Jos joku kertoo nähneensä kuikan, aina ei ole tärkeä tietää, millainen lintu kuikka on. Riittää kun huomaa, että puhuja on innoissaan, kun oli nähnyt jonkun harvinaisen linnun.

Kommunikaation tutkiminen on vaikeaa myös siksi, että emme tiedä itse, miten me puhumme. Keskustelun virta soljuu eteenpäin kovaa vauhtia ja meidän on jälkikäteen mahdotonta selvittää, mitä kaikkea siinä tapahtui. Se mitä sanomme, on useimmin automaattista ilman että tietoisesti sanoisimme jotakin.

Jonkinlaista tuntumaa kommunikaation epäonnistumisiin saa pitämällä niistä päiväkirjaa. Kun kursseillani olleet opiskelijat pitivät viikon ajan väärinymmärryspäiväkirjaa, niihin kirjautui yleensä yhdestä kolmeen tapausta per päivä.

Tapaukset olivat hyvin erilaisia. Yksi opiskelijoista kertoi tilanteesta, kun hän oli tullut häistä kotiin avopuolisonsa kanssa ja kommentoi juhlaa muun muassa sanomalla ”Mä en pitänyt yhtään niistä valoista kirkossa”. Avopuoliso oli hämillisen oloinen ja tokaisi hetken päästä ”Musta siellä oli ihan okei valaistus”. Siihen opiskelija oli tokaissut: ”Pöh. Mä tarkoitin, sitä kun hääpari toistaa papin perässä sen pitkän litanian.” Tähän avopuoliso puuskahti: ”Olisit heti sanonut, että sä tarkoitat sellaisia valoja”.

Tällaiset kielen monitulkintaisuudesta johtuvat väärinymmärrykset ovat herkullista aineistoa, kun tehdään vappulehtiä tai Fingerpori-sarjakuvaa. Kuten edellä ollut esimerkki osoittaa, ne voivat aiheuttaa vääriä tulkintoja myös arkisessa kommunikaatiossa. Ongelmia ei kuitenkaan useinkaan synny, koska puhujan ja kuulijan mielissä syntyvät mielikuvat käyvät yksiin. Emme usein edes huomaa, että ilmauksella voisi olla monta merkitystä. Kun kuulemme ilmauksen kuusi palaa, mieleemme tulee todennäköisesti tilanteeseen sopiva oikea tulkinta ja viiteen muuhun emme kiinnitä mitään huomiota.

Väärinymmärryksiä ja muita kommunikaatio-ongelmia voidaan tutkia äänittämällä aitoja ihmisten keskusteluita. Viime vuosikymmeninä on äänitetty ja osin videoitu valtavat määrät tällaista materiaalia tutkijoiden käyttöön. Niiden avulla voidaan selvittää muun muassa sitä, miten dialogi etenee keskustelijoiden yhteisin ponnisteluin. Mutta niiden pohjalta tutkija ei voi kovin luotettavasti selvittää kommunikaatio-ongelmien todellista määrää, koska kuulija ei aina paljasta sitä, että ei ole ymmärtänyt, mitä toinen on sanonut. Sitä paitsi puhuja puhuu usein yhtä ja tarkoittaa toista.

Olemme kehittäneet pietarilaisen kollegan kanssa menetelmän, jonka avulla saadaan hieman tarkempi kuva kommunikaatio-ongelmien määrästä. Sikäläisessä yliopistossa on meneillään kielipäiväprojekti, jossa koehenkilöt kantavat yhden päivän ajan mikrofonia mukanaan. Sen avulla äänitetään kaikki heidän puheensa. Tällaisia kielipäivä-äänityksiä on jo yli sata. Yhden koehenkilön kanssa olimme sopineet, että käymme äänityksen jälkeen materiaalin läpi hänen itsensä kanssa. Hänen tehtävänään oli kommentoida tilanteita sen mukaan, oliko hän ja hänen kuulijansa ymmärtänyt toisiaan riittävästi. Metodi on melkoisen työläs: jälkihaastatteluun meni kolme päivää.

Menetelmä osoitti, kuinka vaikea on jopa koehenkilölle itselleen tunnistaa tilanteet, joissa jotakin jää ymmärtämättä. Joka tapauksessa saatoimme hänen tulkintojensa perusteella laskea, että selviä väärinymmärrystapauksia kertyi päivän mittaan yhteensä 19. Sitä voi pitää suurena määränä tai sitten pienenä riippuen näkökulmasta. Joka tapauksessa määrä antaa viitteitä siitä, että maailmassa on joka päiviä kymmeniä miljardeja tilanteita, joissa kommunikaatio menee tavalla tai toisella pieleen.

On myös huomattava, että konkreettiset väärinymmärrystapaukset ovat vain jäävuoren huippu kommunikaation kompastuskivistä. Kommunikaatio voi mennä pieleen jo ennen kuin se on alkanutkaan, esimerkiksi jos välttää jonkun ihmisen seuraa uskottelemalla, ettei tämä ei halua keskustella. Tai kun jättää sanomatta jotakin, kun pelkää jo etukäteen toisen reaktiota. Tai yksinkertaisesti sen vuoksi, että puhujalta loppuvat sanat kuvaamaan kaikkea sitä, mitä haluaisi sanoa.

Meillä voi olla myös pysyviä vääriä käsityksiä, jotka vaikuttavat siihen, miten ymmärrämme asioita ja puhumme niistä. Uskoin itse pitkään, että valkoselkätikka on uhanalainen lintulaji maailmassa. Kun sitten selvisi, että tämä ei ole totta, tuntui siltä, että minua oli jymäytetty. Tosiasiassa olin tulkinnut lukemani ja kuulemani informaation väärin. Valkoselkätikka on SUOMESSA uhanalainen. Maailman mittakaavassa laji on hyvinkin elinvoimainen. Lintulajin säilymisen kannalta ei ole siis merkitystä sillä, miten sille käy Suomessa. Saimaannorppa on tässä suhteessa täysin eri tapaus. Tällaiset väärät käsitykset asioista vaikuttavat siihen, miten puhumme ja miten tulkitsemme muiden puhetta.

Ihminen on erittäin taitava kommunikoija. Pystymme varsin hyvin mukauttamaan puhettamme tilanteen mukaan. Ihminen ei ole kuitenkaan kone joka jaksaisi toimia kaiken aikaa täysillä. Ymmärtämistä haittaavat myös voimakkaat tunnetilat ja väsymys. Kaikesta tästä ja monesta muusta asiasta puhumme podcastin jaksoissa seuraavien viikkojen ja kuukausien aikana. Ohjelmassa vierailee mielenkiintoisia asiantuntijoita, joiden kanssa keskustelen kommunikaation kompastuskivistä. Tervetuloa mukaan. Luvassa on mielenkiintoisia aiheita ja vieraita.