Miten Porthanian väki muuttui 45 vuoden aikana, professori Heikki Halila?

Professori (emeritus) Heikki Halila, olette tehnyt pitkän uran tiedekunnassa (tiedekunnan palveluksessa 15.9.1975 – 31.5.2020) aluksi opintosihteerinä ja tutkinnonuudistussuunnittelijana ja sitten opetusviroissa, viimeksi siviilioikeuden professorina. Harrastatte suomalaisen lakimieskunnan ja oikeustieteen historiaa ja olette julkaissut näiltä kohdealoilta useita tekstejä erityisesti Lakimies-lehdessä ja Lakimiesuutisissa.

Miten tiedekunnan väki on muuttunut uran aikana?

– Vuonna 1975 oikeustieteestä oli väitellyt kuusi naista, ja ainoa naisprofessori oli Helsingin tiedekunnassa. Nyt on tiedekunnan 31:stä professorista naisia yhdeksän, ja naisten osuus koko opetushenkilöstöstä on vielä suurempi. Uusista oikeustieteen tohtoreista on jo enemmistö naisia. Porthanian V kerroksessa lähellä työhuonettani oli vuonna 1975 amerikkalaisen professori Wheelerin työhuone. Hän oli tiedekunnassa vieraileva tutkija muutaman kuukauden. Väitöskirjaa valmisteli tutkijansalissa nigerialainen Maurice Andem, johon tutustuin jo opiskeluaikanani. Maurice väitteli vuonna 1979. Muita ulkomaalaisia ei sitten ollutkaan, ja vain harva tiedekunnan opettajista oli ollut pitkiä aikoja ulkomailla. Ulkomaan kontakteja toki oli useimmilla, monilla paljonkin. Nyttemmin voi erityisesti VI kerroksessa kuulla enemmän englannin kuin suomen kieltä. Tutkijoista on suurempi osa kuin vajaa 50 vuotta sitten kiinnostunut muusta kuin lainopista.

Olette seurannut muutosta väitöskirjojen määrässä ja niiden julkaisukielessä?

– Lakimies-lehdessä on julkaistu vuodesta 1946 alkaen kymmenen vuoden välein ”eräitä tietoja tällä hetkellä elossa olevista suomalaisista oikeustieteen tohtoreista”. Olen julkaissut vuodesta 1986 alkaen tämän katsauksen, viimeisimmän yhdessä Ville Pöngän kanssa. Nämä katsaukset ovat kiintoisaa luettavaa.  Vuosina 2006-2015 eli kymmenen vuoden aikana väitteli 225 henkilöä eli 22,5 vuodessa. Vuosina 1966-1975 väitelleitä oli 32 eli 3,2 vuotta kohden. Elossa olevien tohtoreiden määrä on noussut niin, että vuonna 1975 heitä oli 90 ja vuona 2015 vastaavasti 495. Tämän hetken lukema lienee noin 600. Näin suurilisäys johtuu monista tekijöistä. Tutkimusedellytykset ovat kehittyneet. Lisensiaattitutkintoa ei enää vaadita. Yhä useampi työstää väitöskirjaa gradunsa pohjalta, ja parhaat gradut ovat hyvin korkeatasoisia – paljon parempia kuin aikana, jolloin ei ollut syventävien opintojen projekteja. Väitöskirjojen vaatimustasoa on tietoisesti madallettu osaksi tulosohjausjärjestelmän vuoksi. – Väitöskirjojen kieli on muuttunut merkittävästi. Nyttemmin noin puolet on kirjoitettu muulla kuin suomen tai ruotsin kielellä. Osasyynä on tähän ulkomaisten väittelijöiden määrän tuntuva kasvu. Vertailukohtana voidaan todeta, että vuosina 1966-1975 julkaistiin kaksi väitöskirjaa muulla kuin suomen tai ruotsin kielellä. Nämä kaksi väitöskirjaa olivat saksankielisiä.

Miten väittelijöiden ja tiedekunnassa virkaan otettujen opettajien profiili on muuttunut, jos sitä tarkastellaan sukupuolen näkökulmasta?

–  Suuri muutos on lähtenyt siitä, että naiset ovat hakeutuneet vailla takavuosikymmenten ennakkoluuloja opiskelemaan oikeustiedettä. Myöhemmin seurannut aalto on ollut se, että naiset ovat jakautuneet monipuolisesti eri lakimiestehtäviin. Pitkään aikaan ei ole olut naisten ja miesten juristitehtäviä.

Tämän mukaisesti naiset ovat hakeutuneet myös jatko-opiskelijoiksi ja tiedekunnan eri tehtäviin. Vähitellen myös tiedemaailmassa erot häivettyvät. Vuonna 2016 saatoimme Lakimies-lehdessä todeta, että yhtiöoikeus on olut pelkästään miesväittelijöiden ala, kun taas oikeuden ja sukupuolten tutkimuksesta ovat vain naiset tehneet väitöskirjoja. Eräs naistutkija sanoi tiedekuntapäivässä viime vuosikymmen alkupuolella, että lehtorin tehtävät sopivat hyvin naistutkijoille, minkä vuoksi lehtoraatteja tulisi lisätä professuurien kustannuksella. Olen tästä eri mieltä. Naisille sopivat kaikki tiedekunnan opetustehtävät.

Lopuksi kysyisin, ketkä olivat teille keskeisimpiä oikeustieteen opettajia ja esikuvia opiskeluaikananne?

– Tiedekunnassa on aina ollut erinomaisia opettajia – ei toki välttämättä pedagogisten taitojensa puolesta. Opetusteknologia on toki kehittynyt, mutta olennaista on, mitä tutkija antaa opiskelijoille ja jatko-opiskelijoille omasta persoonastaan erityisesti seminaariopetuksessa.

Opintojeni alusta jäivät mieleen Paavo Kastarin valtiosääntöoikeuden mukaansatempaavat luennot, joissa hän puhui paljon sellaista, mitä ei ollut kirjoista luettavissa kuten kanssakäymisestään Urho Kekkosen kanssa. Minulle merkittävin opettaja oli Matti Ylöstalo, jonka persoonan valovoimaisuus, laajat tiedot ja ajatustyön voimakkuus tekivät lähtemättömän vaikutuksen. Hän ohjasi opinnäytteeni tutkielmasta alkaen. Jos pitäisi mainita esikuva, hän oli sellainen. (ks. tarkemmin arviotani Ylöstalosta, DL 2017 s. 152-163).  Suoritin sivulaudaturin OTL-tutkintoon Simo Zittingille, joka oli minulle tuttu jo lapsuudestani isäni läheisenä ystävänä. Aikuisena oli kiintoisaa tutustua häneen uudella tavalla hänen kirjallisen tuotantonsa, opetustoimensa ja hänen hienostuneen persoonansa myötä. Vaikuttavia professoreita oli toki paljon. Yleisen oikeustieteen professori Kaarle Makkonen ei antanut lainoppineelle kiveä vaan leivän, niin kuin kielikuva kuului. Hänen väitöskirjansa oli jatko-opiskelijoille kulttiteos, ja hän opasti meitä nuorempia sokraattisella metodilla Porthanian pitkällä käytävällä kohdatessamme ja keskustellessamme.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.