Onko valtiosääntöoikeus miesten oikeutta? Haastattelussa dosentti, yliopistonlehtori Liisa Nieminen

Kuva: Veikko Somerpuro

Valtiosääntöoikeuden dosentti, yliopistonlehtori Liisa Nieminen (OTT, VTM) on tiedekunnassa pitkään vaikuttanut tutkija ja opettaja, joka opettaa tällä hetkellä valtiosääntöoikeutta, lääkintä- ja bio-oikeutta, ja sosiaali- ja terveysoikeutta. Hän on myös vuoden 2020  Maikki Friberg tasa-arvopalkinnon saaja.

  1. Olitteko Suomen ensimmäinen valtiosääntöoikeuden naisväittelijä? Miten uranne lähti liikkeelle? 

Väittelin valtiosääntöoikeudesta v. 1990 kirjalla ”Perusoikeuksien emansipatoriset mahdollisuudet?”. Se oli ensimmäinen tutkimus, jossa nähtiin perusoikeuksien sukupuolisidonnaisuus.

Siihen aikaan ei yleensäkään ohjausta juuri kukaan saanut. Kirjoittaja oli siten kovin yksin työnsä kanssa.  Tosin olin aina tottunut tulemaan toimeen omillani.  En sentään ollut suvun ensimmäinen ylioppilas enkä tohtorikaan, mutta maalaiskoulusta kaikki eivät suuntaa oikikseen, lääkikseen tai Polille. Sitkeydestä ja tottumisesta kovaan työntekoon oli hyötyä.  Vaikka rakenteellisia muutoksia on tehty, yhä vieläkin moni väitöskirjan tekijä on täysin yksin työnsä kanssa.

Heti samana vuonna julkaisin ”Lasten perusoikeudet” –kirjan.  Kriitikoiden mielestä olin ymmärtänyt kaiken väärin; eihän perusoikeudet voineet kuulua lapsille.  Heidän mielessään oli professori Ilmari Melanderin väitöskirja ”Lapsen huollosta”, jonka mukaan lapset olivat rinnastettavissa esineisiin.  Kirjani oli siis aikaansa nähden hyvin radikaali, mutta tänä päivänä kaikki ovat valmiit allekirjoittamaan kirjan väitteet.

Myöhemmin olen julkaissut yli 10 kirjaa eri aiheista, suurimman osan koskiessa perus- ja ihmisoikeuksia.  Olen työskennellyt paitsi Helsingin yliopistossa, myös Lapin yliopistossa.  Yhteensä 8 vuotta olen ollut Suomen Akatemian vanhempi tutkija/akatemiatutkija.  Lisäksi olen työskennellyt 3 vuotta eduskunnan oikeusasiamiehen kansliassa ja 2 vuotta OKM:n nimeämän tutkimuseettisen neuvotttelukunnan pääsihteerinä.

Valtiosääntöoikeus oli ehkä opiskeluaikanani miesvaltaisin oppiaine. Valtiosääntöoikeus kiinnosti tuohon aikaan lähinnä poliittisesti aktiivisia opiskelijoita.  Tutkielman oppiaineeseen tekivät mm.  Ben  Zyskowicz, Anneli Jäätteenmäki, Johannes Koskinen, ja hieman myöhemmmin mm. Tuija Brax ja Antti Rinne.

Liisa Nieminen promootiossaan

Opiskeluaikanani tiedekunnassa ei naisopetttajia juurikaan ollut.  En muista, että olisin käynyt muiden naisopettajien luennoilla kuin Irma Lagerin ulosotto-oikeuden luennoilla.  Virpi Tiili opetti yksityisoikeuden peruskurssilla yhtenä muiden joukossa, ja kauppaoikeudesta hain tenttimerkinnän Pirkko-Liisa Arolta (myöh. Haarmann). Tuohon aikaan käytiin vähän luennoilla.  Mieleeni on jäänyt lähinnä vain Pekka Koskinen erinomaisena opettajana.

2. Keitä muita naisia on väitellyt alalta HYssä?  

Valtiosääntöoikeudessa ei paljon väitöksiä ole ollut.  Ensimmäinen jälkeeni väitellyt nainen oli HTM Anu Mutanen, joka siirtyi Itä-Suomen yliopistosta Helsinkiin oppianeen assistentiksi.  Hän väitteli vuonna 2015.

Lisäksi valtiosääntöoikeuden oppiaineessa on väitellyt Satu Heikkilä v 2016 (”From Final Judgement to Final Resolution, Effectiveness of the Execution of the European Court of Human Rights in Finland”) ja Lia Heasman vuonna 2018 (”The Corporate Responsibility to Protect Human Rights). Ne ovat enemmän ihmisoikeustutkimusta, ei varsinaisesti valtiosääntöoikeutta.

Rajanveto on vaikeaa, ja esimerkiksi ohjaamani Minna Hannisen väitöskirja ”Ihmisperäiseen materiaaliin perustuvan keksinnön patentoitavuus perus- ja ihmisoikeuksien kannalta” (2020) voitaisiin yhtä hyvin lukea valtiosääntöoikeudelliseksi, sillä siinä on syvällistä perus- ja ihmisoikeusanalyysiä.  Nyt se luettiin lääkintä- ja bio-oikeuteen.

3. Millainen oikeudenala valtiosääntöoikeus on ollut Suomessa naispuoliselle tutkijalle? Katsotteko tilanteen muuttuneen työuranne aikana?

Olin ensimmäinen nainen assistenttina. Aiempi professori Paavo Kastari oli tunnettu siitä, että hän oli julkisesti suositellut naisille tyytymistä alempaaan oikeustutkintoon eli varanotaarin tutkintoon.  Hänelle oli tarjolla assistentiksi 1960-luvulla myöhemmin oikeusasiamieheksi ensimmäisenä naisena noussut Riitta-Leena Paunio (o.s. Heiskanen), mutta Kastari ei voinut palkata häntä ”sukupuolen vuoksi” vaan otti miehen assistentiksi.  Tämän olen kuullut sekä Pauniolta että valituksi tulleelta mieheltä.  Kumpikaan heistä ei ole väitellyt.

Valtiosääntöoikeudessa ei ole koskaan väitelty kovin ahkerasti.  Minua edeltänyt väitös oli vuodelta 1971, jolloin Ilkka Saraviita väitteli.  Turussa ensimmäinen väitös valtiosääntöoikeuden alalta tuli vasta vuonna 2000. Lapin tiedekunta perustettiinkin vasta 1979, ja Itä-Suomi sai oikeustieteen maisterin tutkinnon suoritusoikeuden vasta 2000-luvun alussa.

Myöhemmin 1990-luvulla, kun maassa oli jo enemmän alan jatko-opiskelijoita, huomasin alan miesvaltaisuuden ja sisäänpäinkääntyneisyyden.  Jopa miesten, jotka eivät kuulu samaan kaveriporukkaan, on vaikea päästä ”piireihin”.  Samat ihmiset myös valitsevat alan professorit.  Asiantuntijoiden esteellisyydestä on usein äänestetty, mutta jääviydestä puhuneet ovat jääneet vähemmistöön. Tasa-arvosuunnitelmiin kirjattua suositusta asiantuntijoiden sukupuolijakaumasta ei ole myöskään noudatettu. 

4. Viime aikaisessa keskustelussa on kiinnitetty kriittistä huomiota perustuslakivaliokunnan kuulemien valtiosääntöoikeuden asiantuntijoiden valtaan, monista eri lähtökohdista. Tämän HS 8.12.2020 artikkelin perusteella valiokunnan näkemys asiantuntijuudesta on yksioikoisen sukupuolittunutta:

PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA on kuullut Suomen johtavia asiantuntijoita. Valiokunta on kuullut muun muassa entistä oikeuskansleria Jaakko Jonkkaa, rikosoikeuden professori emeritus Pekka Viljasta ja valtiosääntöoikeuden emeritusprofessoria Mikael Hidéniä, rikosoikeuden professoreita Sakari Melanderia ja Kimmo Nuotiota sekä valtiosääntöoikeuden professoreita Veli-Pekka Viljasta ja Tuomas Ojasta. Lisäksi valiokunta on kuullut apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappea sekä saanut lausunnon eduskunnan oikeusasiamieheltä Petri Jääskeläiseltä.”

Miten kommentoisitte keskustelua kuulemisista?    

Perinteisesti valtiosääntöoikeuden professorit ja mahdollisesti muutkin asiantuntijat käyvät perustuslakivaliokunnassa asiantuntijoina.  Aiemmin se oli vielä kohtuullista, mutta nykyään voi olla kyse lähes sadasta kerrasta valtiopäiviä kohden.  Onko tämä yliopisto-opettajan keskeisin tehtävä?  Vaikka yhteiskunnallista vuorovaikutusta korostetaan, ei se pelkästään riitä.  Harva pystynee täysipainoisesti tutkimaan ja opettamaan tuollaisen sivutoimen rinnalla?  Itse keskityn ensisijaisesti tutkimukseen ja opetukseen enkä laske tukkimiehen kirjanpidolla kuulemisten määrää (vrt. Portinvartija, Suomen Kuvalehti, 32/2018).

Täysin miesvaltaisia ei kuulemiset enää läheskään aina ole, koska eurooppaoikeuspainoitteisissa kuulemisissa on myös naisia asiantuntijoina.  Jotta asiantuntijalla sanalla painoarvoa, siellä pitää käydä usein.  Muutoin huomaa puhuvansa tyhjille saleille kun suuri osa jäsenistä keskittyy ihan muuhun, tai jopa poistuu huoneesta.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.