Käyttäytymisen muutosta koskeva tutkimus käsittelee sitä, miten ja millä ehdoin ihmiset muuttavat käyttäytymistään – tapahtui se sitten asenteiden, fyysisen ympäristön muutosten tai vaikka sosiaalisen paineen kautta. Tutkimusalan piiriin kuuluu populaaria ja Nobel-huomiotakin saanut tuuppaus-lähestymistapa (ns. nudging), joskin käyttäytymisen muutosta koskeva tutkimuskenttä on paljon tätä monipuolisempi ja laajempi. Monissa tilanteissa käyttäytymisen muutos on kuitenkin paljon kompleksisempi ongelma kuin nudge-lähestymistapa antaa ymmärtää.
Käyttäytymisen muutos on monien yhteiskunnallisten haasteiden ytimessä
IPCC:n erikoisraportista ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi saa lukea tukun toimenpiteitä, joissa avain on monien eri toimijoiden käyttäytymisen muutoksessa. Tuotannon piirissä tulee hyödyntää vähäpäästöisiä alumiininvaihtoehtoja, kansalaisten tulee osallistua enemmän politiikkaan, ruoan osalta tulee vähentää ruoan poisheittämistä ja kuluttaa vähemmän liha- ja maitotuotteita; liikenteen osalta tulee kävellä ja pyöräillä enemmän lyhyillä välimatkoilla, ja niin edelleen. Energian kulutuksen vähentämiseen tähtäävässä TRED-projektissa tunnistettiin tukku eri energiankulutuksen kannalta olennaisia toimia – ja identifioi peräti 240 eri käyttäytymistä (esim. 40 lämmittämiseen ja viilentämiseen liittyvää käyttäytymistä, 18 viihdelaitteistoon liittyvää käyttäytymistä, jne…).
Niin ympäristön pelastamisessa kuin muillakin alueilla vaikuttaminen on tehokkaampaa, kun systemaattisesti pilkotaan ongelma konkreettisiin osasiin – käyttäytymisinä. Näin voidaan tunnistaa oleellisimmat käyttäytymismuodot, joihin sitten kohdistetaan toimenpiteitä. Samalla on tärkeää tunnistaa näihin käyttäytymisiin vaikuttavat tekijät sekä vaikuttamiskeinot. Tiedottaminen ei useinkaan riitä käyttäytymisen muuttamiseksi.
Käyttäytymismuutos-ohjelmien rakentamisen lähtökohta onkin systemaattisesti pilkkoa ongelma palasiksi. Sitten kääritään hihat, ja analysoidaan miten kohderyhmässä näitä käyttäytymisiä parhaiten voidaan edistää.
Tutkimusryhmässämme tutkimuksen kohteena olevia käyttäytymisiä ovat liikunta, mielen hyvinvoinnin ylläpitoon & stressin hallintaan tähtäävien harjoitteiden tekeminen, terveellinen syöminen, liiallisen istuminen vähentäminen, hyvinvointia edistävän luokkahuoneympäristön luominen, voimaannuttava ja motivaatiota tukeva vuorovaikutus sekä terveyteen liittyvän geenitiedon viestiminen. Arvioimme ja kehitämme teorioita sekä tieteellisiä menetelmiä muutoksen tutkimukseen. Käyttämämme teoriat ja viitekehykset soveltuvat monipuolisesti erilaisten käyttäytymisongelmien analyysiin.
Käyttäytymismuutostieteen taustaa ja määrittelyä
Käyttäytymisen muutosta ja siihen vaikuttamista on sosiaalipsykologia tutkinut jo sata vuotta, mutta systemaattisempana kokonaisuutena se on alkanut nousta esiin erityisesti viimeisimmän vuosikymmenen aikana. Varhainen tutkimus keskitty 1900-luvun alussa asenteisiin ja niiden muuttamiseen, sen jälkeen rakentaen teoriaa moninaisista muista käyttäytymiseen vaikuttavista tekijöistä, niiden keskinäisistä suhteista ja niihin vaikuttamisen tavoista. Erityisen vahvasti aihe on kehittynyt terveyspsykologian piirissä: Ensinnäkin sairaanhoitokulujen hillitsemiseksi elintapamuutos sairauksien ennaltaehkäisyksi on ollut kiinnostavaa – monissa maissa on haluttu suunnata rahoitusta sen ymmärtämiseksi, millä keinoin saataisiin vaikutettua ihmisten terveyteen vaikuttaviin käyttäytymismuotoihin kuten liikuntaan, ravitsemukseen – ja siksi psykologian sisällä rahoitusta on monissa maissa (ei Suomessa) suunnattu tähän tutkimuskenttään. Toiseksi, terveyspsykologian kehittyessä läheisesti lääketieteen kyljessä, se on joutunut enemmän kuin muut psykologian sovellusalat – haastetuksi metodien systemaattisuuden ja täsmällisyyden osalta, lääketieteen tiukkuuden näkökulmasta, ja myös siten laadullisesti kehittänyt voimakkaasti aihepiirin edistysaskelia.
Käyttäytymisen muutosta koskeva tutkimus käsittelee sitä, miten ja millä ehdoin ihmiset muuttavat käyttäytymistään – tapahtui se sitten asenteiden, fyysisen ympäristön muutosten tai vaikka sosiaalisen paineen kautta. Tutkimusalan piiriin kuuluu populaaria ja Nobel-huomiotakin saanut tuuppaus-lähestymistapa (ns. nudging), joskin käyttäytymisen muutosta koskeva tutkimuskenttä on paljon tätä monipuolisempi ja laajempi. Monissa tilanteissa käyttäytymisen muutos on kuitenkin paljon kompleksisempi ongelma kuin nudge-lähestymistapa antaa ymmärtää.
Mihin kaikkiin käytännön tilanteisiin käyttäytymismuutostiede on relevantti? Yhteiskunnan eri puolille. Suuri osa ongelmistamme – jättimäisistä arkisiin – olisi ratkaistavissa jos ihmiset saataisiin muuttamaan käyttäytymistään (esim. ilmastonmuutos, kansanterveysongelmat, arjen stressi, kohtaamiset arjessa). Euroopan komission raportti (2016) totesikin, että käyttäytymistieteeseen perustuvasta tai sen informoimasta suunnittelusta olisi usealla eri julkishallinnon alalla hyötyä ja listaa mm. liikenteen, terveyden, verotuksen, työllisyyden, ympäristön ja kuluttajansuojan alueet. Raportissa esitellään monia kustannusvaikuttaviksi osoitettuja ’behavioural insights’-interventioita.
Tutkimusalana tämä on järjestynyt – tai järjestymässä – vasta hiljattain: Suomessakaan en tiedä käytetyn ’behaviour change science’ -nimitystä ennen omaa väitöskirjaani vuodelta 2011.
Alalle omistettuja oppituoleja ei juuri vielä ole. Termiä aletaan hiljalleen käyttää enenevissä määrin. University College London perusti uutena käyttäytymismuutoskeskuksen vuonna 2014. Scienceofbehaviorchange.org on tuore amerikkalainen projekti. Alaa kehittävät tutkijat tekevät tätä monen eri tieteenalan piirissä ja julkaisevat eri alojen lehdissä – sosiaalipsykologian, psykologian, käyttäytymislääketieteen, käyttäytymistaloustieteen, jne…
Tutkimusalueen nuoruus saattaa olla yksi syy, miksi olen usein kohdannut seuraavia harmillisia väärinymmärryksiä – sekä tutkijoiden että maallikoiden joukossa.
Väärinymmärrys nro 1.) Luulo, että käyttäytymismuutos liittyy vain yksilön muutokseen ja suoraan yksilöön vaikuttamiseen
Yleisimmin kohtaamme virhekäsityksen, että käyttäytymismuutostutkijat keskittyvät tutkimaan yksilön käyttäytymistä, yksilön käyttäytymisvalintoihin suuntautuvien keinojen (”käyttäytymisen muutostekniikoiden”) toimintamekanismeja, ja/tai yksilön psykologista toimintaa esim. motivaatiota käyttäytymisen päävaikuttimena.*
Tähän harhaluuloon kuulee kytkettävän lause: ”Mutta rakenteet ovat paljon tärkeämmät!” – tai ”Yhteiskunnallisilla, rakenteellisilla keinoilla vaikuttaminen on paljon tehokkaampaa.” – tai ”Poliitikkoihinhan meidän pitää vaikuttaa.”
Käyttäytymismuutostutkimuksessa otetaan hyvin usein monitasonäkökulma. On päivänselvää, että yhteiskunnallisilla, kulttuurisilla, rakenteellisilla tekijöillä on merkittävä vaikutus käyttäytymiseen. Lisäksi ihmisten välittömät interpersoonalliset kontaktit, vertaisryhmät ja työtiimit ovat merkityksellisiä. Monet käyttäytymismuutostutkijat suunnittelevat interventioita, jotka operoivat sekä sosiaalisen ja fyysisen ympäristön että yksilön psykologian tasoilla. Ei pelkästään yksilöön keskittyen.
- Ensinnäkin: Käyttäytymismuutostutkija EI kuvittele, etteikö lainsäädäntö olisi tehokkain keino ohjata kansan käyttäytymistä – monesti näin nimenomaan on. Turvavyöpakko, baaritupakointikielto, ja monet muut asiat eivät todellakaan olisi muuttuneet yhtä tehokkaasti pehmeästi ns. valistuksen keinoin. Kuitenkin on lukemattomia asioita ja seikkoja, joita emme toistaiseksi ole yhteiskuntana halunneet julkisen sääntelyn piiriin tai joiden osalta emme halua rajoittaa ihmisten valinnanvapautta. Silloin vaikuttamisen keinovalikoima kaikilla muilla tasoilla on se, joka on käytössä.Toisaalta myös valintoja rajoittava säätely vaatii kansan hyväksyntää: Käyttäytymistieteiden avulla voidaan paremmin ymmärtää esimerkiksi sitä, miten kansa helpommin hyväksyisi uusien rajujen ilmastopoliittisten linjaukset ja näitä poliitikot siten uskaltaisivat todella tehdä (ks. Prof., Dame Theresa Marteun artikkeli aiheesta).
- Toiseksi: Lainsäädäntö ja politiikkatoimien suunnittelu on myös alue, jota voisi tehostaa käyttäytymistieteellisellä näkemyksellä. Tätä havainnollistaa hyvin tutkimuksemme, jossa analysoitiin työpaikkaterveyden edistämiseen liittyviä politiikka-asiakirjoja: Politiikkasuositukset oli muotoiltu epämääräisesti tai sitten ne tyypillisesti perustivat oletukseen, että toimijoille jalkautetaan toimenpiteitä tietoa jakamalla (tutkimusnäyttö osoittaa, ettei tiedon antaminen riitä muutoksen aikaan saamiseksi). Analyysi osoitti selvästi, että toimenpiteissä alihyödynnettiin käyttäytymistiedettä. Käyttäytymismuutostieteen sisartiede, implementaatiotiede (implementation science), syntyi Pohjois-Amerikassa havainnosta, että lääketieteen perustutkimuksen innovaatioilla kestää vuosikausia siirtyä käytännön praktiikkaan. Pelkkä uusista innovaatioista tiedottaminen ei saakaan aikaan muutosta hoidossa. Välihuomiona todettakoon, että myöskään implementaatiotieteen professuureja Suomeen ei ole tietääkseni toistaiseksi perustettu.
- Kolmanneksi väestön hyvinvointi- ja eriarvoisuusongelmista puhuttaessa myös usein tuodaan esiin raha. Hyvinvoinnin lisäämiseksi ja eriarvoisuuden vähentämiseksi tarvitaan julkishallinnolta riittäviä budjettipanostusta. Tämä ei myöskään ole mitenkään ristiriidassa käyttäytymismuutos-projektien kanssa.Tämän väärinymmärryksen yksi erityismuoto liittyy terveydenedistämisen kontekstiin. Joskus on käynyt ilmi harhaluulo – joskus omien opiskelijoidenikin parissa – että jos tutkija tutkii vaikkapa liikuntamotivaatiota, niin tutkija samalla ajattelee, että liikuntamotivaation kautta löytyy (aina) ratkaisu liikkumattomuuteen. Näinhän ei ole. Liikkumattomuutta tai aika monta muuta vastaavaa elintapaongelmaa miettineille tutkijoille on selvää, että kestävään ja tehokkaaseen terveyden edistämiseen tarvitaan vaikuttamista monella alueella – aina köyhyyden edistämisestä palvelujen tarjoamiseen; aktiivista liikkumisesta tukemisen infrastruktuurin rakentamisesta tiedon, taitojen ja motivaation lisäämiseen. Ongelmat ovat monitekijäisiä ja kompleksisia. Silti on monesti tarkoituksenmukaista tutkia yhtä vaikuttavaa tekijää kerrallaan ja porautua siihen syvälle.Siinä missä ortopedikaan ei ajattele jalkojen terveyden määrittävän ihmisen koko tervettä, ei myöskään motivaatiotutkija ajattele tietoisen motivaation olevan riittävä – tai aina edes välttämätön! – käyttäytymiselle. Tai että kaikki tai edes valtaosa käyttäytymismuutos-satsauksista käytännössä olisi järkevää tehdä yksilöön ja motivaatioon suuntautuen. Silti jokin rajattu osa ongelmasta tai sen determinanteista on arvokas tutkittavaksi yksinäänkin.Ja edelleen, koska ongelmat ovat monitekijäisiä, myös käyttäytymismuutostutkijaa turhauttaa kuulla maallikon vuorenvarma yhden syyn analyysi: ”TÄSTÄ tämä asia johtuu!”, kun kyseisestä asiasta on varmasti tutkimusnäyttöä että sillä on vain oma (pieni) yhteytensä asiaan.
(*) Yksinkertainen termisekaannus voi olla yksi syy hämmennykseen. Behavioristinen sekoitetaan usein behavioraaliseen. Behaviorismi on 1920-60-luvuilla vallinnut psykologisen tutkimuksen paradigma, jonka nykymuotoja tutkivat neobehavioristit lähinnä Amerikassa. Termi ”behavioraalinen” liittyy kaikenlaiseen käyttäytymiseen, eikä se sisällä mitään ihmiskuva- tai epistemologisia oletuksia tai kuten behaviorismi. Käyttäytymistaloustieteilijätkin harmittelevat joskus journalistien virheellisestä käännöksestä behavioristinen taloustiede – kyse on toki behavioraalinen eli käyttäytymistaloustiede.
BLOGAUKSEN SEURAAVA OSA VALOTTAA YLEISTÄ VÄÄRINYMMÄRRYSTÄ NRO 2 – MIKÄ SE LIENEE, ARVAATKO? STAY TUNED! 🙂
Ps. Palaute on arvokasta ja tervetullutta!
Kiitos Marja Kinnuselle ensimmäisen version lukemisesta (jo elokuussa 2018, apua!) ja parannusehdotusten esittämisestä!